IRC-Galleria

ArkiPäivänVaras

ArkiPäivänVaras

Searching the best? Sorry, you're late, he is already mine

LähtölaskentaMaanantai 08.08.2011 15:39

23. päivä kuluvaa kuuta se olis sitten aika alottaa kolmen vuoden pituinen taival opiskelijana.

Huhhui, hieman vähän jänskättää, myönnetään.

Eniten pelottaa ja surettaa suhteen muuttuminen kaukosuhteeksi. Damn, kolme vuotta, lomat, viikonloput ja työssäoppimiset toki miinustettuna. Silti.
Veikkaan, että monen monta yötä menee kyynelten kanssa. Ikävä tulee :<

=)Tiistai 19.07.2011 21:26

DippidiiMaanantai 18.07.2011 15:26

Että semmonen viikonloppu! =)

Vaahtopippalot jätettiin suosiolla väliin, sen verran märältä touhulta näytti ulkoa päin katseltaessa ;)
Vanha kunnon Kantis siis, tanssimaan! ^^

Eilen sitten toimitinkin sylikummituksen virkaa serkkutytön ristiäisissä, Siljaksi kastettiin pikkuinen :)

Ja saldona tästä kaikesta on hirveet rakkulat jaloissa! Toisessa jalassa neljässä varpaassa ja toisessa ukkovarpaan sivussa ja on muuten niin saatanan kipeä, että! Ja Sara fiksuna muksuna tietysti onnistui vielä lyömään juurikin kyseisen varpaan kyseisen rakkulan pöydän kulmaan! Autsautsatus, on näköjään vaarallista istua murrrmelin sylissä ;)

Baaristakin sain kävellä paljain varpain himaan eikä ollu mikään helppo tehtävä, kun kivillä oli jotain mun matkaani vastaan! Auts!

En kävele enää koskaan korkkareilla, toiset kengät kiitos! 8)

PouTorstai 14.07.2011 23:07

PEOPLE
♥ kenelle puhuit viimeksi in real? - Hennille taisin
♥ entä mesessä? - Öö... Markus oisko
♥ rehellisesti, kuka on sinulle tärkein ihminen tällä hetkellä? - Markus, Henni & Mata
♥ miksi juuri hän? - Koska <3
♥ ketä vihaat nyt eniten? - =) En tuhlaa moiseen aikaan, käsittelen asian ja jatkan matkaani tyytyväisenä
MUSIC
♥ minkä biisin kuuntelit viimeksi? - Cheek feat. Johanna Försti - Etsi joku toinen (Toinen poski remix)
♥ mikä on lempibändisi/artistisi? - Rääähinä!
♥ mikä on lempikappaleesi? - Uuh, monia on näitä (: Musen Undisclosed desires on ihana =)<3
♥ miksi juuri se? - Kun herra Sorjonen meijän alku aikoina omisti sen mulle =)
♥ omistatko levyjä? - Kyllä
♥ jos haluaa kuunnella hitaan ja herkän biisin, mitä ehdottaisit? - Metallica - Nothing else matters, myös Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen toimii :)
PHONE
♥ montako tuntia olet yhteensä puhunut puhelimessa? - En tietä :o
♥ minkä merkkinen puhelin sinulla on? - Nokia
♥ milloin sait kännykkäsi? - Pari vuotta sitten
♥ onko sinulla kännykässäsi yhtään viestiä, jota et ikinä poistaisi? - Kyllä, 1004 kappaletta
♥ pidätkö puhelimestasi? - Joo<3
THIS WEEK
♥ onko viikko sujunut hyvin? - Joo ja ei
♥ onko sattunut mitään kamalaa? - Pikku kinoja vaan
♥ mikä on ollut parasta? - Nähä kuinka iho paranee! =)
♥ oletko itkenyt yhtäkään kyyneltä? - En oo
♥ mitä kuuluu? - Musiikkia
♥ onko aamu, päivä, ilta vai yö? - Ilta
♥ oletko iloinen? - Semisti
♥ mitä teet tämän testin jälkeen? - Datailen ja sitten meen keskeyttämään Maken pelin ja meen sen kainaloon tai syliin kehräämään =)
♥ oliko tämä testi turha? - No ei, koska tekemistä ;)

http://www.neitipienihuijaus.blogspot.com/Keskiviikko 13.07.2011 20:39

Tunnen olevani niin vapaa! C=

Asiat järjestyy, kesä on lämmin, lauantaina näkee ihmisiä vaahtobileitä vallottaessa ja sunnuntaina mun kummiuteni tuplaantuu sylikummiksi pääsyn merkeissä, mahtavaa!

Just now I love my life!

C:Keskiviikko 13.07.2011 19:43

ALUKSI
Miten rakkauselämäsi sujuu? - Oikein mainiosti, kiitos kysymästä :)
Kuinka monta ystävää sinulla on? - Taitaa riittää yhden käden sormet tän laskemiseen
Entäs kaveria? - ... samoin tän :)
Ikävöitkö ketään? - Ellua, Evee ja Mataa
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - Enpä =)
MINÄ
Mitä haluaisit juuri nyt? -Hierojalle!
Mikä sinusta tulee isona? - Lastenohjaaja :)
Oletko mustasukkainen? - VähäC
Mistä tulee kylmät väreet? - Hrrr, kun Markus tulee ihan lähelle ja hipsuttaa C:
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - Kyllä nyt, kun iho on kunnossa :)
KENEN
Kanssa viimeksi väittelit? - Markuksen pakostikin
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Märkys
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - Sorjosen
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - Markuksen, Hennin, Even, Sallan, Papun, Matan, Suvin, Emmin ja vaikka kenen muun!
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - Voi luoja, Hennin! ::::D Ja Maken ja Matankin kans välillä. Hennin kans ollaan kuitenkin semmosia, että jotenkin yhessä meijän pimeimmät puolet tulee esiin! :D
EILINEN
Saitko pusun? - Voiii taisin saada montakin ;)
Olitko tietokoneella? - Olin toki
Käytitko jotain päihdettä? - En :)
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - Enpä tainnut. Paitsi kävelin jääkaapille ::)
Monelta aloit nukkumaan? - 00.00-01.00 välillä
RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - Ellua, Eveä & Mataa vieläkin :)
Viimeksi halaamasi henkilö? - Markus Sorjonen
Tykkääkö kukaan sinusta? - Tykkää! C;
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - Ellua haluisin rutistaa!
OLETKO VIIMEISEN 21 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - Joop
Soittanut jollekkin? - Kyllä
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - Ju c;
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - Mmhmm C;
POJAT TAI TYTÖT
Oletko playeri? -En ole =)
Ihastutko helposti? - En
Opettanut ketään polttamaan? - En ole, mutta oon ostanut röökit sen opettelemista varten
Puhutko tunteistasi helposti? - En oikein. Markukselle helpoiten ja sekin on vaikeeta. Humalassa tosin saatan avautua kaikesta, mutta useimmiten kirjotan blogiini kaiken :)
Oletko menettänyt rakkaitasi? - Tavallaan, mutta ei ne kuollu ole
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - En oo C:

-Keskiviikko 06.07.2011 16:30

I will survive!

FuuKeskiviikko 29.06.2011 19:37

ULKONÄÖSTÄ:
Kuinka pitkä olet? - 166 METRIÄ
Minkälaiset hiukset sinulla on? - Tämmöset, jotka kaipais kampaajan taikakäsien kosketusta :)
Minkä väriset silmät? - Ruskeet
Pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? - Hiuksiin laitan shampoon eka, mutta huuhtelen ne vikaks joten? :O
Käytätkö kynsilakkaa, rakennekynsiä/tekokynsiä? - Kynsilakkaa joskus toooosi harvoin
Mitä meikkejä käytät? - Ripsiväri, kajali ja luomiväri vakiot
Käytätkö talvisin pipoa? - Kyllä
Onko ulkonäköäsi kehuttu? - On
PUHELIMESTA:
Minkä puhelimen omistat? - Nokia XpressMusic 5630
Onko sinulla saldorajaa? - Ei oo, lataan sen määrän, mitä tarviin
Kuinka monta numeroa puhelinluettelostasi löytyy? - 49, mutta niistäkin osa turhia
Pystyykö puhelimellasi kuuntelemaan musiikkia? - Pystyy :)
Entä ottamaan kuvia? - Toki
Hajotatko tai hävitätkö usein puhelimesi? - En en
Viimeisin puhelu? - Äiti
Viimeisin tekstiviesti? - Sasulta
Minkä värinen puhelimesi on? - Mustapunanen
Oletko osallistunut puhelimellasi chattiin, bb/idols-äänestykseen tms? - Taisin BB-äänestykseen yhen viestin joskus laittaa
SUHTEISTA:
Seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - Kihloissa
Mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - Luottamus, rakkaus, avoimuus + kaikki muu
Onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - Vaikuttaa toki, mutta eiköhän se oikeen kanssa ole vaan numeroita ;)
Haluaisitko joskus naimisiin tai oletko naimisissa? - Kyllä musta vielä vaimo tulee :)
Haluatko joskus lapsia tai onko sinulla lapsia? - Joskus mahdollisesti ja ei ole
Onko sinulla sisaruksia? - On kolme
PELEISTÄ:
Oletko pelannut Guitar Heroa? - Kyllää 8)
Oletko laulanut Singstaria? - Tätäkin!
Oletko pelannut Counter Strikeä tai WoW:ia? - En olee
Oletko pelannut Nintendo Wii:tä? - En oo tainnu, vaikka kyllä se tuolla hyllyssä komeilee
Oletko ollut missään pelitapahtumissa? - Enpä
PÄIHTEISTÄ:
Poltatko? Jos poltat, montako päivässä? - En polta
Oletko kaatunut humalassa? - HAHA! :::D No kyllä!
Oletko oksentanut humalassa? - Tätäkin ::D
Vielä ensimmäisestä kysymyksestä, mitä merkkiä poltat? - -
Tietävätkö vanhempasi että juot ja/tai poltat? - Tietää, että juon
TIETOKONEESTA:
Onko sinulla oma tietokone? - No Maken tää on tai silleen, mutta kun muutan niin oma kai tästä tulee :o
Onko se kannettava vai tavallinen tietokone? - Vauvaläppäri
Mikä on tietokoneesi taustakuva? - Tommonen joku Windowsin oletus, kun tähän ei voi vaihtaa :(
Jos et käytä nettiä, mitä teet tietokoneella? - Kirjotan

[Ei aihetta]Tiistai 28.06.2011 15:45

1. TAPOJA
● Käytätkö alkoholia? - Käytän
● Omistatko hyvät käytöstavat? - Kyllä vain
● Tupakoitko/nuuskaatko? - En kumpaakaan
● Käytätkö meikkiä? - Sillon tällön on kiva tehä itsestään kaunis :)
● Ajatteletko ennen kuin puhut? - Kyllä
● Oletko oma-aloitteinen? - Kyllä yleensä, ei elämässä muuten pärjää :)
● Entä itsepäinen? - Osaan tarvittaessa olla tätäkin
● Kuunteletko muita? - Aina!

2. MUISTOJA JA TEKOJA
● Oletko uinut alasti? - Joskus pienenä
● Kokeillut spiritismiä? - ::D Kyllä, mutta taidettiin tehä koko juttu väärin
● Kokenut krapulan? - Voi hyi kyllä!
● Ollut poliisien kanssa tekemisissä? - En
● Tuntenut perhosia mahanpohjassa? - Juup :3

3. LÄHEISISTÄ JA TUTTAVISTA
● Onko sinulla seurustelukumppania? - On toki
● Jos ei, niin haluaisitko? - -
● Onko sinulla parasta ystävää? - On
● Luotatko ystäviisi? - Oikeestaan yhteen vaan, koska muita ei kiinnosta mun elämä ja tunteet, varsinkaan, jos mulla on paha olla tai muuten surullinen mieli
● Oletko tyytyväinen perheeseesi? - Olen mä :)
● Onko joku perheenjäsenistä erityisen läheinen? - Hentsukka
● Ovatko ystäväsi perheesi, vai perheesi ystäväsi? - Perhe on perhe ja ystävistä suurin osa tuntemattomia kasvoja nykyään
● Kykenetkö olemaan rehellinen ystävillesi? - Kyllä, vaikka tuntuu olevankin ihan turhaa
● Entäs perheellesi? Tai muille sukulaisille? - Kyllä ja kyllä
● Muistutatko enemmän perhettäsi vai ystäviäsi? - ::D No perhettäni! Ollaan semmonen omituisten otusten kerho :)
● Kuka on perheen ulkopuolisista sukulaisista tärkein? - Elias

4. TUNTEISTA?
● Ovatko tunteesi yleensä selviä vai sekavia? - Sekä että mutta kuitenkin taitaa enemmän kallistua sekavuuden puoleen
● Vai omistatko kenties tunteita ollenkaan? - Kylläkyllä
● Oletko ns. 'vihaaja' vai kaikkien kaveri? - En oo vihaaja, mutten kaikkien kaverikaan. Toimeen pyrin toki tulemaan kaikkien kanssa, eri asia on, että onnistuuko :)
● Oletko rakastunut? - Olen mä
● Näytätkö muille ihmisille tunteitasi? - Läheisimmille vain
● Miten purat henkistä pahaa oloasi? - Pyrin purkamaan sitä kirjottamalla ja joskus puhumalla
● Mistä kyseinen paha olo yleensä johtuu? - Voisin veikata jotain masennukseen viittavaa, mutta en oikeestaan tiiä. On vaan paha olla joskus
● Oletko hyvä käsittelemään tunteita? - Tiettyjä kyllä. Oon hyvä piilottamaan niitä myös
● Pidätkö asiat usein sisälläsi? - Kyllä ja en

5. SINÄ
● Mitä muut ihmiset ovat mieltä sinusta? -Ensivaikutelman perusteella mua varmaan pidetään tosi hiljasena ja ujona. Mut tuntevat varmaan pitää mua ihan jees-tyyppinä
● Pelätäänkö sinua? - No ei :D
● Kehutaanko sinua usein? Mistä asiasta? - No Markus kehuu ja yleensä vaan, että oon kaunis tai on ihanat silmät tai pylly tai nenä tai varpaat :D Näitä riittää kyseisellä herralla :)
● Vihaako sinua kukaan? - Voi olla, mutta en toki varmaks pysty sanomaan :o
● Millaiset ovat hermosi? - Riippuu tilanteesta
● Millaisista ihmisistä et pidä? - Ahdasmielisistä ja liian suoraan puhuvista. Liian uteliaat on myös ällöjä
● Kuvaile persoonaasi - Hmm.. En tähän hätään osaa :o
● Oletko pinnallinen? - En
● Oletko herkkä? - Joop

6. TURHAA
● Mitä sinulla on päälläsi? - Vaaleen vihree toppi, lökärit, sukat ja alusvaatteet
● Mikä soi? - Ei mikään. Ulkoa kuuluu lapsen lässytystä
● Mitä on mielessäsi? - Pesukone
● Masentaako? - Ei tällä hetkellä
● Millaisista väreistä pidät? - Pirteistä ja sitten mustasta, valkoisesta ja harmaasta :)
● Millaiset seinät huoneessasi on? - Valkoset
● Ottaako päähän? - Eipä
● Ikävöitkö? - Kyllä

KujallaTiistai 21.06.2011 16:13

HENKINEN TUSKA
Oletko itkenyt itseäsi uneen? : En usko, en osaa tommosta taitoa :o
Oletko itkenyt viikon putkeen saman asian takia? : En, ei mulla riittäs kyyneleet eikä aika tommoseen :::D
Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi lievittääksesi tuskaa? : Olen
Milloin itkit viimeksi? : Hmm.. Oiskohan ollu sillon surullisen kuuluisana perjantaina :D
Näkyykö käsissäsi viiltelyjälkiä? : Eipä enää
Auttaako viiltely oikeasti? : Hetkeks, mutta siitä tuleva morkkis tuplaakin sitten sen pahan olon
Oletko koskaan harkinnut/suunnitellut itsemurhaa? : Kyllä
Mitä keinoa käyttäisit itsemurhassa? : Se riippuu aina mielialasta. Sillalta hyppääminen tai ranteiden avaaminen on oikeestaan ainoot, mitkä pystyy toteuttaan. Onneksi en enää niinkään ajattele tämmösiä :)

FYYSINEN TUSKA
Oletko koskaan pyörtynyt? : ::::D Kaksi ja puoli kertaa
Oletko koskaan saanut niin kovaa tälliä päähäsi että ystäväsi kyselevät jo nimeäsi? : En kai :o
Oletko koskaan loukkaantunut niin pahasti että olet joutunut mennä sairaalahoitoon? : Enpä ole
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? : Olenolen
Oletko koskaan joutunut käyttämään kävelykeppejä? : En
Oletko koskaan saanut aivotärähdystä? : Joo :::D
Onko sinulla koskaan ollut tikkejä? : Ei
Onko hampaillesi tapahtunut koskaan mitään? : Niitä on porattu ja revitty ja pesty. Ja yks on vähän lohjennu

RAKKAUDEN TUSKA
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? : Jostain pienistä joskus
Onko sydämesi särkynyt koskaan? : Nääh
Onko sinua petetty koskaan? : Ei
Oletko ihastunut juuri nyt? : Joop
Tietääkö ihastuksesi siitä? : Eiköhän se, kun sormuskin on sormessa ;)
Pelkäätkö ihastua? : Onhan se aika jänskää, mutten sitä pelkää
Pelkäätkö rakastua? : Een =D
Onko kukaan koskaan satuttanut sinua? : On toki
Oletko sinkku vai seurusteletko? : Kihloissa sitkuttelen menemään
Jos olet sinkku haluaisitko seurustella? : Jos olisin niin toki haluisin
Jos olet varattu haluaisitko olla sinkku? : En :)
Oletko rakastunut? : Love is in the air!
Mikä siinä rakastumisessa on niin pelottavaa? : Varmaankin se, että antautuu sillon kokonaan toiselle ja on myös tavallaan heikoimmillaan, vaikka onkin samalla vahva. Rakkaus on aika pelottavaa välillä =D
Löytyykö sinulta ex-kumppaneita? : Eipä, säätöjä kyllä
Oletko väleissä heidän kanssaan? : No en :D

YSTÄVYYDEN TUSKA
Onko sinulla parasta ystävää? : On :)
Oletko kenenkään paras ystävä? : Tietysti olen!
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut? : Onpa hyvinkin
Luotatko ystäviisi? : Kyllä nyt, kun ne mädät omenat on heivattu elämästä menemään :)
Ovatko ystäväsi kaksinaamaisia? : Ei niiden pitäisi ainakaan :)
Oletko itse? : En, mutta toki osaisin olla
Pyytävätkö ystäväsi sinua koskaan minnekään? : Aika harvoin
Onko sinulla ystävää jolle voit kertoa kaiken? : Nojoo
Lohduttavatko ystäväsi sinua? : Harvoin tätäkin
Jos alkaisit seurustelemaan nyt, mitä ystäväsi sanoisivat? : "Mitä sulle ja Makelle kävi?! :O:O:O:O"


Ps. Kielioppivirheet häiritsivät! :<