IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Dead To RightsMaanantai 02.07.2012 21:42

Peli: Dead To Rights

Alusta: PC (Saatavilla: PS 2, Xbox, Nindento gamecube)

Millenniumin tienoilla valmistunut Dead to right lainailee toisen kuuluisamman aikalaisen teemoja ja kikkoja ja yrittää sotkea jotakin omaa joukkoon. Nimittäin päähenkilö on rankkaakin rankempi poliisi, hänellä on bullettime, aseistusta pienen kylän verran ja maailma on synkkä, kylmä ja sateinen. Omista kikoista löytyy varjo niminen koira ja kyky heilutella nyrkkejä sekä lineaariset putkijuoksukentät ja taatusti aikansa palikkamaisimmat grafiikat.

Tämä Max Paynea matkiva apina ei kyllä jaksanut minua kiinnostaa yhtä iltaa pitempään. Nimittäin peli on liian yksinkertainen, ruma ja kaikin puolin mitäänsanomaton tapaus. Jännällä tvalla sössitty tuotos olisi voinut olla parempikin, nimittäin toimintaa ja muuta höystettä riittäisi hyvän pohjan verran, mutta kun tapauksessa ei ole oikein sitä läskiä leivän päälle.

Erikoiskyvyistä käytin vain koiraa. Varjolla on nimittäin kätevä poistaa kertalaakilla yksi vihulainen joita pahimmillaan pitää ampua puolikymmentä kertaa otsaan ennen kuin kaatuvat. Bullettime on älytöntä söheltämistä ja PC-ympäristöön puolivillaisesti soveltuva ohjattavuus kuorruttaa koko kakun. Enpä muista kyllä yhtä syvää kyllästyneisyyttä tunteneeni pelin parissa pitkään aikaa.

En suosittele oikein kenellekkään ja jos nyt todella haluatte tätä kokeilla niin älkää maksako siitä euroa enempää. Ehkä pelin jatkoosat ovat parempia, hmm en vain ehkä ihan heti ajatellut kokeilla sitä kakkosversiota...

Arvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Epäonnistunut Maxklooni.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.