IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

American McGee's AliceMaanantai 25.06.2012 21:48

Peli: American McGee's Alice

Alusta: PC (Saatavilla: PS 3, Xbox 360, Mac)

Minulle valehdeltiin pikkupoikana, ei se ihmemaan Lissu ole oikeasti niin kiltti ja suloinen tyttö. Alicen todellinen luonne on jotakin ihan muuta. Hän on mielisairaalapotilas joka on menettänyt oman mielensä hallinnan. Mielenhallinnan menettämisen syyksi näyttää kulminoituvan tulipalo jossa hän menetti vanhempansa ja musertava syyllisyys on ajanut hänet pään sisäiseen ihmemaahan. Tämä ihmemaa ei ole ihan se tuttu ja turvallinen lastensatu jonka kaikki tuntevat. Alicen ihmemaa on nimittäin pari astetti oudompi ahdistava todellisuus joka voisi nykygrafiikoilla jopa häiritä mieltä. Ajan hammas on ollut julma ja tämä peli on menettänyt visuaalisesta tenhostaan ison osan. Onneksi tämä ei ole koko totuus Alicesta. Sillä äänipuolella on vielä nykyisellekkin pelaajasukupolvelle jotakin annettavaa. Nimittäin musiikillinen anti ja ääninäyttely ovat rautaa. Musiikin epävireiset sävelet saivat selkäpiissä aikaiseksi kylmää värinää ja varsinkin irvikissan sanailu oli kyynisen nerokasta. Eikä itse Alicekaan jäänyt varjoon sanaisen arkun avaamisessa.

Pelimaailman örmyt ovat tappavan vaarallisia, mutta onneksi Alicekaan ei ole ihan kädeton ja kokkiveitsen löytymisen jälkeen saadaan vihamieliset örmyt kuriin. Aseita löytyy useampiakin matkan varrelta, mutta itse koin vain muutaman etenemisen kannalta tarpeelliseksi. Ihmemaa kuljetaan läpi tasoloikkahengessä väliin miniLiisana väliin tavallisena ja niin edelleen. Kentissä on ihan kivasti vaihtelua, joskin alun yllätysten jälkeen matkanteon into hieman hiipuu. Joukkoon mahtuu niin vesikenttää, jäähiihtämistä ja muitakin tavanomaisia loikintapelikenttiä, plää plää. Täytyy kyllä myöntää että ilman omaleimaista tunnelmaa en olisi jaksanut viedä seikkilua loppuun saakka, on meinaan sen verta kliseistä materiaalia tarjolla kun kurkistaa hulluuskuorutteen alle.

Pelasin tämän pelin puhtaasti sen vuoksi jotta tietäisin minkälainen on vanha Alice ennen kun sukellaan uuden hulluuden paluun pyörteisiin. On aina hyvä hakea pohjaa jotta osaa arvioida uudemman tuotoksen heikkouksia ja vahvuuksia. Vahvuuksia tulikin ladeltua jo muutamat kipaleet, joten jatketaan vaihteeksi heikkouksilla. Eli kuten jo mainitsin pelin graafinen anti on kovin vanhentunutta, muta siitä voi aistia millä tavalla pelintekijät ovat halunneet sekoittaa pelaajan nuppia. Ohjattavuus ei ollut ainakaan PC-koneella tarkin ja paras mahdollinen ja liikkuminen muutenkin tuntui koko ajan eräänlaiselta puoliliukumiselta. Keskivaiheen kentät tuntuivat olevan kovinkin putkihypintäpainotteisia ja juonikin jäi polkemaan paikalleen, en kyllä ihmettele yhtään jos joku päättää lopettaa pelailun puolenvälin maissa. Onneksi Juoni ja kentät paranevat loppua kohden ja saadaan tähän hulluuteen oivallinen joskin ennalta arvattava päätös. Muuten helpon etenemisen katkaisee ärsyttävät pomomatsit ja vipujenvääntelupuzzlet. Ensiksi mainitut naistä olivat ärsyttävää jyystämistä aina siihen saakka kunnes näurunappula löytyi. Herkän iskupaikan jälkeen pomot hoiteli kädenkäänteessä.

Retroilijalle ihan suositeltava ja antoisa seikkailupainotteinen tasoloikkailu. Silmäkarkin ystäville löytyy varmasti jotakin muuta.

Arvosana:
5 nykyisellään, ehkäpä jopa kasi retrolaisit päässä (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Vanha seikkailutasaloikka ihmemaan Alicen tahtiin.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Haluatko miljönääriksi 2.0Tiistai 19.06.2012 20:33

Peli: Haluatko miljönääriksi 2.0

Alusta: PC (Saatavilla: Ei tietoa muiden laitteiden saatavuudesta)

Jokainen suomalainen ikävuosilta 30-50 tietää mistä on kyse ja ovatpa nuo nuoremmatkin saattaneet väliin kurkkia että mitä ne vanhemmat tuijottavat viikonloppuna muutaman kaljan saattelemana televisoruudusta. Eli kyseessä on takavuosien kovaa suosioita saaneen visailuohjelman tietokonepeliversio. En pitänyt televisoiversioita mitenkään erityisen suuressa arvossa vaikka tulihan sitä kieltämättä muutamaan otteeseen katsottua kun ei muutakaan töllöstä tullut. No arvostinpa sitä taikka en, niin on kyllä pakko myöntää että kyseisessä visailussa oli tiettyä tunnelmaa ja jännitysmomenttia mukana. Peliversio puolestaan ei tavoita läheskään sitä äsken kuvailemaani tunnelmaa. Ei sen puoleen. Miten se voisi edes olla mahdollista?

No joka tapauksessa tämä arvuuttelupeli menee muutaman illan pienenä hupailuna ja pelailin sitä lähinnä vaimon kanssa yhdessa pohtien kysymyksiä. Harvinaista kyllä vaimoni innostui pelistä hieman, eli ei kai tämä ihan turha tekele ole. Sillä hän ei tosiaankaan ole pelaajatyyppiä. Pelin graafinen anti ei ole kummoinen, mutta antaa riittävästi informaatioita jotta se olisi kenen tahansa ymmärrettävässä muodossa. Äänipuolena toimivat visailusta tutut musiikit ja muutamat yleisön voivottelut ja kohahdukset.

Perus kysymysten ratkominen on kivaa ja saa mukavasti aikaa kulumaan. Mutta kotikoneelle alun nopeustestikysymys on mielestäni hiukan tarpeeton. Nimittäin kun tietää yksin pelaavansa ja vastaa oikein kysymykseen, ei oikein käy selityksestä se että "vastauksesi on oikein, muttet ollut nopein". Eli kuka oli tuo nopeampi näkymätön ystävä? Jos ekassa kysymyksessä ei ole nopea peli päättyy siihen ja on aloitettva taas alusta. Itse pääkysymyksiä puolesataan voi pohtia niin kauan kuin haluaa. Ja tosiaan voit vaikka luntata wikipediasta jos olet huono häviäjä. No rehellisellä pelillä mentäessä sinulla on samat mahdollisuudet kuin oikeassakin visailussa. Jos olet hukassa kysymyksen oikeasta vastauksesta, voit joko poistaa kaksi varmasti väärää vastausta, soittaa puhelun kaverille tai kysyä yleisön mielipidettä. Näitä avuja kumminkin on syytä käyttää harkiten, sillä ne tulevat monesti todelliseen tarpeeseen siinä vaiheessa kun ollaan lähellä päävoittoa ja kysymykset ovat todella vaikeita.

Eipä tästä kai voi enempää selitellä, kaikki kiinnostuneet vain pelaamaan ja nauttimaan. Kyllä tätä uskaltaa suositella muutaman illlan pieneksi viihteeksi, joskaan ei tämä mikään täysiverinen pc-peli ole. Ai niin, tämän saa ihan ilmaiseksi netin syövereistä. Kirjoita vaikka googleen "haluatko miljönääriksi peli" ja loppu pitäisi hoitua melko mutkattomasti.

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Takavuosilta tutun tv-visailun pc-versio. Ei niin huono mitä kuvittelin, muttei mikään loistavakaan.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

TrineMaanantai 11.06.2012 03:34

Peli: Trine

Alusta: PC (latauspalvelusta mm PS3)

Trine kertoo kolmesta fantasiamaailman asukista jotka joutuvat salaperäisen esineen vangeiksi siten että he eivät voi luikkia kukin omille teilleen milloin tahtovat. Velhon, ritarin ja varkaan on löydettävä keino vapautukseen ja siinä sivussa pelastettava maailma pahalta. Ei kummoinen juoni fantsumiljööseen. Onneksi Trinen vahvuudet ovat ihan muualla.

2D-loikintoja apinoiva lähestymistapa ei silti tarkoita sitä etteikö peli voisi olla nykystandartien mukainen. Nimittäin peli on todella hieno ja saa taatusti yskimään nuhaisimmat PC-koneet täysillä asetuksilla. Musiikit myös ovat mestarillisia ja niitä on ilo kuunnella koko pelin ajan. Muu äänimaailma puolestaan ei ole kovinkaan kummoinen. No ääninäyttelijät kyllä hoitavat harvat repliikkinsä kunnialla.

Tässä tasoloikassa ei tarvitse olla huippurefleikseillä varustettu piripää. Tällainen vanhempi ja hidastempoisempikin pelaaja kyllä selvittää pulmaloikan pahimmatkin kohdat. Ehkä keskittymishäiriöiselle tulee ongelmia siinä vaiheessa kun pitää oikeasti pysähtyä ja miettiä mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä. Velhon, ritarin ja varkaan erikoiskyvyt tulevatkin tarpeeseen ja tasapuolisesti käytettyä. Velho on paras etenemisreitin rakentaja ja varas puolestaan paras toteuttamaan sen käytännössä. Toisinsanoen yleensä loihdin velhon kyvyillä tarvittavat laatikot ja lankut ja tämän jälkeen suoritin esteen yli siirtymisen varkaalla. Varkaan kykyjä ovat kiipeilyköysi ja vihollisten kuritukseen jousi. Ritarilla puolestaan on hyvä selättää isompi luunrankopoppoo. Velho ei ole teistelijatyyppiä mutta hän voi nostaa esineitä ja murskata viholliset niiden alle. Pulmien ratkaisuihin löytyy myös vaihtoehtoisia tapoja ja joskus pelkällä kokeilulla sai mieleisensä lopputuloksen. Fysiikalla leikittely pulmissa oli kivaa ja muutaman kerran virhearvio sai pelaajan motitettua siten ettei auttanut muu kuin aloittaa koko kenttä alusta.

Hienossa maailmassa pomppiminen kävi kumminkin työlääksi lopun lähetessä. Sillä peli on yhden tempun hevonen ja tiettyjä temppua toistetaan hieman erillä tavalla koko läpipeluun ajan. Ontto kykypuu ja hahmojen yksioikoinen "levellien nousu" ei lämmittänyt vaikka toikin oman mausteensa peliin ja syyn kerätä kaikki vihreät laispullot (onnistuin saamaan lähes kaikki). Tylsyysmittareiden heilahtelusta huolimatta jaksoin viedä koitoksen kunniakkaasti päätökseen.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Älliä vaativa tasoloikinta fantsumaassa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

LokiMaanantai 04.06.2012 21:34

Peli: Loki

Alusta: PC (Ei tietoa muiden alustojen saatavuudesta)

Näin pohjoismaisena ihmisenä täytyy myöntää että nimi houkutteli enemmän kuin järki. Vastoin järkeäni menin ostamaan Loki nimisen toimintaroolipelin ja puhtaasti vain pohjoismaiseen identiteettini viittaavan seikan vuoksi. Tällä tavalla sitä voidaan vanhaakin pelukettua naruttaa. No virhe ei ollut kovinkaan suuri, sillä tilasin tämän roinan alle kumpin hinnalla netistä. Luin toki ennen tilausta muutaman arvostelun ja arvostelijat olivat täysin oikeassa. Tämä tapaus nimittäin on todellakin epätasainen ja puolivillaisesti toteutte Diablon "haastaja".

Ensinnäkin itse tarina on jopa toimintaroolipelimittakaavalla ihan älytöntä shittiä josta ei saa mitään tolkkua. Tai paremminknin sanottuna tässä ei ole muuta viitekehystä kuin se että egyptin paha jumala herää vankeudestaan ja kokoaa itselleen pahoista muinaisjumaluuksista oman poppoonsa tarkoituksenaan tuhota jokainen kansa ja ilmeisesti koko tuntemamme maailma.

Pelissä voi valita sankarikseen kreikkalaisen, asteekin, egyptiläisen tai pohjoismaalaisen viikingin. Minä valitsin tietenkin sen viikingin, kokeiltuani ensin muita hahmoja. Eri hahmojen tarinat aloitetaan omilta kotikulmilta ja väliin vieraillaan ulkomaanelävienkin nurkilla. Sinänsä ihan hienoa että on saatu siällytettyä mukaan niin monta eri kansaa ja tarinaa. Niin no joo ei tässä kyllä sitä tarinaa ole nimeä enempää.

Pelaaminen koostuu pelkästä hiiren nappien painelusta ja se on tuttua puuhaa lajityypin parissa puuhastelleille. Paitsi että kontrollit ovat jokseenkin jäykemmät ja hauskuus loppuu lyhyeen. No ei siinä vielä kaikki, nimittäin pelin valikot ovat surkeimmat koskaan toimintaropessa näkemäni. Pelkästään kaupassa asiointi tuntui eräänlaiselta minipeliltä jonka onnistumisprosentti oli 50 % per kerta.

Grafiikat ovat sieltä palikammasta päästä ja kuvakulma tuntui temppuilevan tuon tuostakin vaikka kameraa pystyikin pyörittämään äijän ympärillä kuten halusi. Eri alueet olivat vain eräänlaisia laatikoita joista vihujen siivoamisen jälkeen siirryttiin käsittämättömän pitkän latailun jälkeen seuraavalle alueelle.

Kaiken tämän kruunasi bugit ja kaatuilut ja kaikki muu kiva joka kielii erittäin huonosta toteutuksesta.

Jos hyvää täytyy etsiä niin sen verta voin kehua että äänipuoli on suhteellisen kunnossa ja tehtävän antajat tavaavat lauseensa ääneen. Muuta en oikein nyt voi keksiä tästä keskinkertaisesta tekeleestä joka ei pärjää edes muille diabloklooneille vartailussa ja itseään kuningasta tämä ei saa edes hievahtamaan valtaistuimelta. Jos olet todella tämän lajityypin ystävä jätä tekele hyllyyn ja hommaa mieluummin vaikka titan quest se on ainakin toistaiseksi ollut se paras kuningas diablon kaltainen peli. Toisaalta voihan se D3:senkin vihdoinkin hankkia, eli parempi pelata jotain hyvää kuin tuhlata kallista aikaa keskinkertaiseen!

Arvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Omaan keskinkertaisuuteensa ja epätaisaiseen totutukseen kaatuva toimintaroolipeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Assassin's CreedMaanantai 28.05.2012 01:34

Peli: Assassin's Creed

Alusta: PC (saatavilla PS3, Xbox 360)

Maailmassa on liikaa pelattavaa ja minua vain yksi kappale. Voisinpa kloonata itsestäni kolme versiota, yksi hoitaisi työasiat, yksi hoitaisi talon normaalit toimet siivouksineen ja lapsen kanssa leikkimisineen, kolmas olisi vaimon seksi ja selkähierontalelu. Siten minulle itselleni jäisi kaikki aika pelaamiseen ja ehtisin ajallaan pelata kaiken kivan, nimittäin pelilistani on kuin joulupukin lahjavastaava. Tämäkin ihana teos oli jäänyt kokeilematta vaikka se on ilmestynyt jo 07, tämän lisäksi näitä desmontin ja kumppaneiden seikkailuita on vielä tukku lisää. No en minä sentään ihan vain pelaamista varten elä, mutta joskus kyllä kieltämättä harmittaa etten ehdi kaikkea kivaa kokeilemaan tuoreelataan. Paitsi tietenkään Diablo kolmosta en voi missata mistään hinnasta. Jääköön vaikka muutama vaimonhieronta tai kissanruokintä väliin.

Assassins Creed sijoittuu lähiitään aikakautena jolloin kuohui umpäri maailmaa ja ihmishenki oli kovin halpahintainen. Lähi-idässä myllersi pyhän maan sota jonka osapuolina hääräsivät euroopan valkoiset ristiretkeläiset omine uskomuksineen ja kuningas leijonamielineen. Vastapuoli puolestaan muodostui paikallisista "kotipojista" jotka antoivatkin Jumalan valtuuttamille ritareille kunnon vastuksen. Allahin ja Jumalan välisen nokkapokan sisällä hääräsi myös kaksi toisilleen vihamielistä ja jopa omienkin keskuudessa ei niin suurta suosiota nauttivaa ryhmittymää. Nimittäin temppeliritarit ristiretkeläisten leirissä ja assassiinit muhammedin poikien puolella. Pelaaja asettuu yhden assassiinin nimeltä Atair rooliin lähi-itään sijoittuvissa osioissa ja tässä maailmassa pelaajan alteregona toimii Desmont niminen sukulainen jonka verenperinnön muistijäljistä uudella tekniikalla kaivetaan tuon muinaisen Atairen seikkailut. Mielenkiintoinen asetelma, vai mitä?

Peli on kieltämättä hieno ja näyttää aidolta lähi-idältä, jopa siinä määrin että siellä majailleena voin sanoa että autenttisuus toi muistoja mieleen. Äänimaailma on parhaimpia kuulemiani tämän vuoden aikana pelaamistani peleistä, kaikki loksahti kohdalleen ympäristön meluissa, ääniefekteissä ja musiikeissa. Äääninäyttelijät hoitivat mallikaasti osuutensa ja ainoa moite tuleekin lähinnä saman repliikin toistosta tietyissä tilanteissa. Kaupunkien kadut ovat täynnä vilskettä ja elämää, ne ärsyttävät kerjäläiset ja mielenvikaiset häiriötekijätkin toivat peliin lisää tunnelmaa. Tosin vaikeissa paikoissa jokin häiriötekijä saattoi koitua kohtaloksi ja tehtävä meni mönkään. Onneksi uudelleenaloittaminen ei tuottanut kovinkaan suurta vaivaa. Tätä teosta on vaikea pistää vain tiettyyn genreen mutta olisiko lähin määritelmä historiallisiin faktoihin ja fiktioon perustuva hiekkalaatikkotoimintaseikkailu.

Atair onkin varsinainen hämähäkkimies ja halutessaan voi loikkia kotolta katolle käymättä kertaakaan maassa. Tyyppi on myös perhanan kova miekkamies ja varsinanen salamurhaaminen sujuu kuin tanssi kunhan vain hieman aikaa seuraa uhrin ja ympäristön käyttäytymistä. Malttavaisen tarkkailun jälkeen on kiva onnistua täydellisesti ja häipyä paikalta kenekään huomaamatta. Mutta jos menee reisille ei tämä salmurhaaja jää ristiritareiden varjoon kalvan käsittelyssä. Vaan pistää peltiheikit paloiksi ja pinoon jotta kaikilla menisi suupielet vinoon. Atair on kovin raakalaismaisesta ammatistaan huolimatta lähes pyhimysmäinen henkilöitymä verrattain hänen uhreihinsa. Aina pääkohteen murhaamisen yhteydessä hän kyselee uhriltaan tietoja ja nukuttaa nämä sen jälkeen hellästi uneen valkoisen autuuden keskellä kuin kuoleman enkeli ikään. Ainakin minultä hän sia sympatiat puolellensa vaikka en kovinkaan paljoa arvosta tosimaailman hitmaneja. Hänen oli vain tehtävä mitä oli tehtävä jotta maailma olisia parempi paikka elää.

Hienoista puitteistaan, kiinnostavasta historiastaan ja toimivasta maailmastaan huolimatta peli on tylsä. Sillä se toistaa jo ensimmäisen tehtävän jälkeen itseään. Juoni ei ole tämän tylsyyden lähde, päinvastoih se on hyvä. Mutta kun tuntuu siltä ettei tehtäviin ole viitsitty tuhlata kuin yksi A4 kokoinen paperiarkki tekstiä suunnitteluvaiheessa. Muuten toimivaan pakettiin olisi pitänyt uhrata ainakin toinen paperi jotta tehtävärakenteeseenkin olisi saatu vaihtelua ja sitä muuhun peliin yhdistettävää laatua. Tylsyys on ikävä ystävä näin loistavan pelin keskellä. Onneksi teoksessa oli sen verran muuta potentiaalia että jaksoin seurata hienon juonen loppuun saakka. Mitään erityistä optiota en nähnyt myöskään kenttiin piilotettujen lippujen keräämisestä, otin toki talteen aina kankaan kun selllaisen näin, mutta kun en havainnut mitään extraa saavuttavani sillä niin jätin niiden suuremman luokan etsimisen innokkaammille pelaajille. Moitin myös hiukkasen raskassoutusen oloistä käyttöliittymää ja varsinkin pelistä poistuminen kävi jo suorastaan työstä. Pahin vika kaikista oli liiallinen kädestäpitely, tuntui väliin siltä että peli suorastaan veti mukanaan pelaajaa paikasta toiseen vaikka rakenteen olisi voinut tehdä enemmän hiekkalaatikkomaiseksi, ainakin puitteet olisivat siihen riittäneet. Toisaaltä kädestäpitely on oiva avain lineaarisen juonen kuljetukseen.

Loppuun voisin sanoa että muutamasta pahasta viastaan huolimattaa hieno ja mukaansa tempaava seikkailu. Mielihyvin pelailen sen toisenkin osan kunhan saan jostakin pöllittyä ylimääräistä aikaa.

Arvosana:
7. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno ja mahtipontinen seikkailu ristiretkiajan pyhällä maalla, valitettavasti pelin kaikkea potentaalia ei ole osattu käyttää.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Medal of honorTiistai 22.05.2012 01:14

Peli: Medal of honor

Alusta: PC (Saatavilla: PS 3, Xbox 360)

Kunnian metalleiden uusin 2010 ilmestynyt osa on edellisistä osista poikkeava, sillä se ei sijoitu tuttuun ja turvalliseen toiseen maailmansotaan. Tällä kertaa sukellamme niinkutsutun terrorismin vastaiseen sotaan Afganistaniin. Eli kyseessä on suhteellisen tuore rytinä. Tavannomaisten siloposkisten ja isänmaataan palvovien solttupoikien sijaan saamme ohjastettavaksemme kunnon partaäijiä. Nämä äijät nimittäin kuuluvat jenkkien erikoisjoikkoihin ja heillä on oikeus kasvattaa parta, se kuulemma lukee oikein heidän työsopimuksissaan. Aikaisemmissa osissa tututuksi tullut patrioottinen hehkutus on myös jätetty pois ja ote on karun raelistinen. Sotilaat tekevät työnsä raakaa amattitaitoa käyttäen ja lippujen heiluttelu jätetään kaukaisessa kotimaassa asuvien siskojen ja veljien huostaan.

Pelin juoni jäi sivuseikaksi tämän lyhyehkön yksinpelikampanjan aikana, mutta kyllä se enimmäkseen kuljetti tapahtumaketjua ihan loogisesti eteenpäin. Kaava oli kovin tuttu niin monesta muustakin nykyräiskyttelystä. Edetään, ammutaan ja jos osumaa tulee liikaa niin kuollaan. Peli onkin harvinaisen ankara kurittamaan osumista. Pari ei vielä haittaa ja energia tasaantuu kyykkimällä suojassa, mutta kolmannen jälkeen veitsenterän voi tuntea kurkunjuurella. Äänet potkivat kunnolla ja sodan kaaoksen ja hulluuden voi aistia omilla korvillaan. Tähän kaaokseen tuo järkeä tiimikavereiden mölinät ja taktiset komennot joita on ihan hyvä noudattaa. Yksinpelikampanjassa heiluvat tiimiläiset eivät olleet yhtään pöllömpiä ja heistä tuntuu ajoittain olevan jopa todellistä hyötyä.

Kentät ovat muutamaa liian putkimaista rymistelyä lukuunottamatta laatukamaa. Tosin kenttien välissä henkilöstä toiseen hypyttäminen tuntui rasittavalta ja rikkoi juonen rakennetta. Varsinkin taisteluhelikopterilla ajelu tuntui jälkeenkäsin päälleliimatulta kamalta. Perusrakenteet ovat kyllä kunnossa ja silmäkarkiltaan peli on hyvinkin näyttävä vaikkei vedä vertoja ihan uusimmilli räiskyttelyille. Soppa on kumminkin hyvistä lähtokohdistaan huolimatta laihanlainen ja jotenkin jää sellainen maku että tiimi on itse pelinteon sijaan kuluttanut enemmän aikaa taustatutkimukseen. Tietenkään tätä pakettia ei voi täysin yksinpelin varassa arvostella sillä se on tyypilliseen nykyräiskyttelymalliin se alkupala. Pelin varsinainen sydän nimittäin piileskelee nettiräiskinnän puolella.

En ole mikään erityisen jäävi arvostelemaan netti-fps-pelejä sillä en ole todellakaan niiden suurkuluttaja. Täytyy kumminkin tällä kertaa antaa hiukan tunnustusta pelintekijöille sillä on ollut kovin rohkeaa antaa porukan valita niin halutesaan terroristin rooli ja antaa tulta munille ameriikan poijiille. Tästä muistaakseni nousikin pelin ilmestymisvuonna pienimuotoinen halloo mm brittilehdistössä ja jopa politikot antoivat ympäri läntistä maailmaa peliä vastustavia lausuntoja. No valinnastasi huolimatta pelin nettirymistely tuntuu olevan kohtuu tasapainossa ja on kovin kivaa antaa aina ihmisvastustajille nokkiin laihanlaisen yksinpelin jälkeen. Mutta kuten niin kovin monesti myös metal of honorin nettiräiskyttelyn puolelle mahtuu niin kovin kirjavaa pelaajakuntaa. Minä koin oman osuuteni varsinaisessa idioottitiimissä ja muutenkin vähän huono suhtautuminen fps-netteilyyn vain sai vahvistusta osakseen. Joten taidanpa perustella arvosanani vanhanaikaiseen malliin yksinpelin tiimoilta ja jättää innokkaampien huoleksi sen moninpelin arvioimisen.

En suosittele peliä yksinpeliä silmällä pitäen, mutta innokkaalle nettipelaajalle tästä voi olla pitemmänkin aikajakson huvitukseksi. Kunnollista yksinpelikamppanijaa halajavien kannattaa suunnata katseensa vaikka Crysissarjan puoleen.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Kovin hieno mutta myös kovin laiha fps-peli yksinpelaajalle. Nettiräiskijä saa tästä enemmän irti.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

BullyTiistai 15.05.2012 23:30

Peli: Bully

Alusta: PC (saatavilla PS2, Xbox 360, Wii)

Bully palauttaa minut ajassa kovin kaukaiselta tuntuvalle yläasteelle ja omiin teinivuosien ongelmiin. Tietenkään emme voi verrata jenkkilän vastaavaa suomen koululaitoksen toimintamalliin ja nuorten asenteisiin. Vaikka minun aikana yläasteella tai lukiossa ei ollut varsinaisia sosiaaliluokkia yhtä räikeästi esillä kuin jenkkilässä, ovat ne silti olemassa. On tiettyjä perusryhmittymiä kuten nörtit, uskovaiset ja normaalit joihin kuuluu myös rikkaampien perheiden lapset. Näiden lisäksi on pienempiä alakulttuureja kuten hopparit, rokkarit, hevarit, gootit, hipit ja muut joita normit, nörtit ja etenkin uskovaiset karttavat. On myös huomioitava että jokaisen luokittelemani porukan sisällä on niitä kovia jätkiä/tyttöjä, kiusaajia, kiusattuja, pikkuhu*ria, kilttejä, fiksuja ja suurimmalta osin porukkaa jotka eivät erotu edukseen tai haitakseen. Edellä mainittu jaottelu päti karkeasti ottaen omiin yläaste/lukiokokemuksiin. Täytyypä tässä vielä mainita että lukio oli kohtuullisen kiva paikka ja nuorista oli jo hioutunut pahimmat särmät pois ja koululaitoksena se oli yläasteen lähes vankilamaisiin oloihin verrattuna taivas. Eli toisinsanoen en oikein viihtynyt yläasteella ja olin muutenkin vähän sellainen joukkoon sopimaton kummajainen joka lainasi tyylinsä ainakin kahdesta sen ajan voimakkaasta nuorisokulttuurista nimittäin hoppareista ja gooteista pistäen ripauksen balck metallia seuraan. Eli olin enemmän tai vähemmän ulkopuolinen kaikesta. Toisaalta en ollut kiusattu ja ne harvat kaverit joita sain ovat kuolleita lukuunottamatta vieläkin kavereita.

Äsken kuvailemani koulukokemus ei kovinkaan paljoa poikkea Bullyn maailmankuvasta. Tietenkin kivitähden pelit ovat aina tietyllä tavalla häiriintyneitä ja väliin meinasi itselläkin moraalin ääni soimata pelintekijöitä kunnes muistin että samanlaisia pösilönkonsteja ja pienimuotoisia naisseikkailuja mekin harrastettiin. Näin aikuisen silmin sen ikäiset tuntuvat lapsilta ja helposti unohtuu se mitä itse on tehnyt samassa iässä. Pelin päähahmo on useammasta koulusta erotettu ongelmanuori joka paiskataan vanhempiensa toimesta uuteen opinahjoon. Hahmon alku ei tunnu lupaavalta, mutta ajan päälle häntä oppii rakatamaan ja kovaa kuorta ymmärtämään. Oikeastaan kivitähden peliksi päähahmo on hyvä tyyppi vaikka hänen toimintatapansa hyvän saavuttamiseksi ovatkin väliin arveluttavaa laatua. Pelihahmo myös kokee pelin aikana eräänlaisen kasvutarinan joka on harvinaista herkkua pelimaailmassa. Juoni kulkee jouhevasti ja tapahtumaketjut ovat hyvin käsikirjoitettua laatutyötä. Vaikkakin on pakko myöntää ettei minua enää kiinnosta niin kamalan paljoa teinien ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Myös Sons of anarchyn tuotantokausien yhtaikainen katsominen veivät juonesta terävimmän särmän, ei pitäisi katsoa ikinä hyvää sarjaa ja sen jälkeen pelata.

Pelityyppi on eräänlainen ohjailtu hiekkalaatikko ja verrokkina voitaneen pitää rokkitähtien muita julkaisuja (GTA). Peli ei ole GTA- sarjaan verrattaessa yhtä rötöstelyhenkinen, vaikkakin samoja elementtejä on kiltimmässä muodossa havaittavissa. Esimerkiksi tyttöjä tai halutessaan poikia pusuttelemalla saa lisää energiaa, maailmassa on paljon lisätekemistä pääjuonen ohessa ja väkivallatakaan ei vältytä. Viimeksi mainittu tosin on aika kasuaalitavaraa verrattuna moniin muihin hiekkalaatikoihin. Pelin hahmoista osa on vähintäänkin hyvällä tavalla huonoa materiaalia kuten oppilaista Cary joka pitää toisten oppilaiden kiduttamisesta, Rokkinanen Lola puolestaan haluaa olla kaikkien kaa sillee. Opettajakuntakaan ei selviä täysin puhtain paperein sillä joukosta löytyy hemaiseva ja ehkä koulumaailmaan turhan seksikäs taideopettaja joka on poikaoppilaiden märkä uni. Englanninopettajalla on paha juomisongelma ja liikunnanopettaja on viiksekäs möhömahainen pervo joka käskee päähenkilön poimimaan tyttöjen asuntolasta hänelle useamman parin stringejä eräässä tehtävässä. Voimme vain kuvitella mitä hän niillä noin 15-16 vuotiaiden pikkupöksyillä tekee iltojensa iloksi.

Graafinen anti ei ole parasta mahdollista näkemääni näinkin tuoreehkoksi pc-julkaisuksi mutta siihen suurin syyllinen löytynee Bullyn alkuperastä, nimittäin alunperin tämä on pyörinyt kakkospleikan sisällä. Musiikki puolestaan on yksioikoisuudestaan huolimatta yllättävän osuvaa ja sopii päähenkilön teinihopparimaiseen tunnelmaan kuin nyrkki silmään. Ääninäyttely on myös hoidettu uskottavalla antaumuksella ja taustähälytkin antavat riittävästi siellä olemisen tunnetta.

Suurimmat moitteet tulevat lähinnä pelin ohjattavuudesta. Nimittäin en saanut millään värkättyä itselleni täysin mieleistä näppäinyhdistelmää. Tämä haittasi erityisesti oppiaineminitehtävissä joissa oli reaktionopeus tarpeen. On niin kovin hankala reakoida jos sormi ei löydä oikeaa näppäintä sekunnissa parissa. Liikkuminen oli yllättävän rasittvaa sillä skedellä ja veivarilla liikkumiseen tarvittiin samanlaista vemputusta kuin kasipittisen nindenton urheilupeleissä. Nyt tätä kirjoittaessa loppurutistuksen jäljiltä tuntuu siltä että pikkurilli ja keskisormi eläisivat omaa muusta sormiperheestä irtonaista elämää. Toinen moka on samojen alueiden kierrättäminen lähes identtiseltä tuntuvissa tehtävissä ja muutenkin alue on ravaamismäärään verrattuna yllättävän pieni.

Olen yleensä suorittanut kaikki rokkitähden pelit 100% läpäisyllä, mutta tämä teos jäi 72,43 %. Nimittäin en oikeasti tiedä että mitä hittoa pitäisi tehdä jotta se 100% tulisi täyteen ja pääjuonen läpäisyn jälkeen en enää aio palata etsimään neulaa heinäsuovasta näpytysrullalaudalla. Vaikka en saanutkaan 100 täyteen, täytyy silti sanoa että pelissä on tällaiseksi teokseksi todella paljon pelattavaa ja minullakin meni noin 20 tuntia päästäkseni siihen pisteeseen että voin siitä jotakin kirjoittaa.

Lopuksi voisin todeta että teos on ihan mukiinmenevä pelipäivällinen jossa ei ole mitään todella hälyttävää vikaa ja se voi tuoda vanhemmille tunnelmapelaajille mieleen omat hyvät ja pahat yläastemuistot. Toivoisin tälle hiukan parempaa jatkoosaa, mutta ehkä rokkitähdet ovat jättäneet tämän ainutkertaiseksi kokemukseksi ja keskittyvät muihin kuuluisempiin peleihinsä joista on poikinut sarjoja.

Arvosana:
8 ja puoli olis varmaan aika oikea arvio. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Kovaan koulumaailmaan sijoittuva hiekkalaatikko jota on kiva pelata, tosin sormet rasittuvat skeitatessa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Batman Arkham CityMaanantai 07.05.2012 22:34

Peli: Batman Arkham City

Alusta: PC (saatavilla PS3, Xbox 360, Wii U)

Batman Arkham City oli se peli jota odotin kaikista 2011 vuoden peleistä kaikkein eniten. Ensimmäinen Batmanin seikkailu Arkhamin hullujenhuoneella oli loistava ja sai ensimmäistä kertaa minut vakuuttuneeksi että supersankareista pystyy sittenkin tekemään kunnollisia pelejä. Eli syystäkin odotin jatkoa sydän syrjällään. Täyttikö peli odotukseni? Kyllä, vaikka ei tämä enää yhtä tuoreelta tuntunut kuin ensimmäistä osaa pelatessa. Oli myös mahtavaa huomata että tähän peliin oli saatu mukaan Jokerin lisäksi yksi kiinnostavimmista hahmoista Batmanuniversumissa, nimittäin kissanainen. Eikä kisu jää pelkäksi statistiksi, vaan kisulla pääsee myös itse heiluttelemaan sitä kuuluisaa ruoskaa ja antamaan tuhmille pojille kunnon opetukset.

Kun viime lepakkomiehessä seikkailtiin vain pahamaineisessa hullujenhuoneessa on tähän jatkoon saatu mukaan kokonnainen vankilakaupunki. Tai no paremminkin sanottuna kaupunginosa jonka kaduilla saavat mellastaa kaikki rikolliset ja heitä pitää rautaisessa otteessaan tohtori Hugo omine tarkoitusperineen. Vihollisista puheenolleen tavallisten rivimiesten lisäksi joukosta löytyy mm myrkkymuraatti, pingviini, jokeri kajahtaneen tyttöystävänsä saattelemana ja monta muuta iloista veijaria.

Juoni oli ehkä pelin heikointa antia, tai no paremminkin sanottuna se ei ole heikko mutta jää jotenkin taka-alalle muun kivan puuhastelun tullessa enemmän esiin. Pääjuonen lisäksi pelissä on mukavia sivutehtäviä kourallinen ja oman episodinsa muodostavat arvuuttajan arvoitukset ja ympäri kaupunkia ripoteltut kysymysmerkit joiden kaikkien saamiseen ja paikallistamiseen tarvitaan harvinaisen paljon älliä nykypeliksi. Ällin lisäksi batmanin kaikki teknohärpättimet tulevat tarpeeseen kysymysmerkkimiehen arvoitusten ratkaisemiseksi.

Pelissä liikkuminen toimii kuin unelma, toimintapeliksi näppiksellä batmanin ja hiukan erillä tavalla toimivan kissanaisen liikutteleminen toimii hyvin. Joissakin sorminäppäryyttä vaativissa tehtävissä tosin tuli mieleeni että sijoittaisin hieman rahaa boxiohjaimeen vastaisuuden varalle. Taisteleminen on mahtavaa ja oli todella kiva kehittyä alun turpiinottajasta sankariksi joka ei taivu kovankaan myllytyksen edessä. Kissanaisella taisteleminen on perustaltaan samaa, mutta ketterämmät ja sulavammat liikesarjat tekevät siitä batmaniin verrattuna paljon hienompaa. Jossakin vaiheessa b-man alkoi jopa tuntumaan kömpelömmältä taisteluissa. B-manin ehdoton vahvuus verrattaessa kisuun on liikkuminen, viitan avulla nimittäin voi liidellä paiaksta toiseen kätevästi, kisu puolestaan joutuu kiipeilemään ja pomppimaan katolta toiselle.

Synkän goottilainen tunnelma on tämänkin lepakkoseikkailun yksi kantavista voimista. Goottilaisuus näkyy niin ääni, kuin myös arkkitehtuurissa. Unohtamatta tietenkään ristiriitaisia ja kajahtaneita hahmoja. Hahmojen ääninäyttelijät ovat parhaimpia kuulemiani pelaamisen historiassa, oikein erityisesti pitää mainita Jokerin ja Hugon osuudet. Myös rivimiehet höpöttelevät kadunkulmilla omia juttujaan ja elävät maailman tapahtumien tasalla, väliin jäin muutaman mulkeron jutustelua kuuntelemaan luvattoman pitkään. Eli kysyyssä on loistava ja tapahtumiin reagoiva hiekkalaatikkomaailma. Musiikit pauhaavat eeppisissä mittasuhteissa ja ovat osa kokonnaisvaltaista kokemusta. Enpä voi enää kuvitella miten tästä voi parantaa supersankaritoimintapeliä ja huhujen mukaan olisi jo ainakin suunnetteilla jatkoa. Eli taas jään odottamaan sydän syrjällään.

Jatkoa odotellessa otan kissanaisen pukuni ja ruoskani kaapista ja jatkan batmanin haastetehtävien pariin. Ai niin, ennen ko jatkan pelaamista niin suosittelen peliä kaikille jotka ikinä ovat pitäneet vähänkään b-manista, kisusta tai ylipäänsä supersanakreista. Tämä on aihepiirinsä ehdottomasti paras peli ikinä. Peli sopii taatusti myös niille jotka eivät omista batmannaamaria ja kissanaisen ruoskaa, Batman Arkham City on toimintapeli joka antaa rahoilleen vastineen.

Arvosana:
10 siitäkin huolimatta ettei aihe ollut ensimmäisen pelin jälkeen niin tuore. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Täydellisyyttä hipova toimintapeli Batmanin goottilaisen synkässä maailmasta.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Dead IslandMaanantai 30.04.2012 07:10

Peli: Dead Island

Alusta: PC (saatavilla PS3, Xbox 360)

Tämä on kertomus siitä pahimmasta mahdollisesta kankkusesta mitä kuvitella voi. Pelihahmomme nimittäin herää railakkaan yön jäljiltä hotellihuoneessaan. Kaikki vaikuttaa jotenkin menneen yön aikana pieleen ja alun haahuilun jälkeen selviääkin mikä. Nimittäin hienosta Panoin paratiisisaaresta on tullut yhdessä yössä eläviä kuolleita kuhiseva helvetti. Alun juonirakenne sitten kadottaakin nopeasti punaisen lankansa vaikka yrittääkin väliin kertoa mitä saarella tapahtuu. No onneksi tässä tapauksessa juoni ei ole koko totuus. Pelin vahvuudet nimittäin löytyvät muilta osa-alueilta.

Alussa sinun on valittava oma hahmosi, tarjolla on poliisinaista, aasialaista ja afroamerikkailaista sellaista sekä kaksi äijänkörilästä. Toinen tyypeistä on valkoihoinen vapaapainija ja viimeisenä tulee se mielestäni mieleisin hahmo. Nimittäin Sam B, yhden räppihitin tehnyt ja hitin jälkeen surullisella tavalla flobannut mustaihoinen räppäri. Sam B myös hoitaa pelin nimikkobiisin komeasti pakettiin ja tuo kyseinen kappale ei olisi hullumpaa tavaraa tietynlaisen seurueen illanistujaisiin. Mikisi minä valitsin Samin, vaikka olenkin yleensä naishahmojen pelaaja johtuu siitä että Sam on pelin paras lähitaistelija ja rehellisesti sanottuna koen samaistuvani paremmin mustaan räppäriin kuin vapaapainivaan punaniskaan tai kyttiin, naisia tai ei. Hahmoista vielä sen verran että aasialainen taitaa erillaiset teräaseet, Sam B tylpät lyömäaseet, painiva punaniska heittoaseet ja musta naiskyttä ampuma-aseet. Heillä kaikilla on hieman erillainen kykypuu ja hahmonkehityksessä pitää tehdä ainakin yhden pelisession aikana ratkaisu että mitä kykyjen osa-aluetta painottaa enemmän, vai tekeekä sellaisen tasaisentappavan hahmon. Tosin jos todella pidät pelistä voit ottaa samalla hahmolla uusintakierroksen. Uusintakierrokseen säilyy hahmon levelli, kyvyt ja kamat. Muuten tarina on sama eikä se ainakaan minua innostanut kuin kokeilemaan. Jos pelin muut osa-alueet olisivat paremmassa kuosissa olisin ehkä voinut pelata sen toisenkin kierroksen...

Dead Island on periaatteessa eräänlainen kevyt hiekkaalaatikkoroolipeli kuvankauniilla Panoin saarella. Kauhua ja jännitystä pelissä ei paljoakaan nähdä vaikka se luokin ristiriitaisen tunnelman tuntemastani aurinkoisesta paratiisista joka on muuttunut tappavaksi helvetiksi. Ehkä näitä kauhuntuntemuksia verottaa se että peli on lähes koko ajan auringonpaisteisessa ulkoilmasa, muutamia sisätilakohtauksia lukuunottamatta. Alussa olinkin suorastaan ihastuksissani mahtavaan Sam B:eehen ja hänen taistelutaitoihinsa, hienoihin maisemiin ja kerrankin aidolta tuntuvaan zombie-ebidemiaan vaikka ei nähdäkkään Left4deadin kaltaista väenpaljoutta. Hyvät jutut kumminkin muuttuvat loppua kohden puuduttavaksi puurtamiseksi ja muutamaan otteeseen olin jo luopua leikistä, mutta sain aina jostakin voimaa jatkaa loppuun saakka.

Hahmonkehityksen lisäksi myös aseet ja zombikombit skaalautuvat hahmon kehityksen myötä kovemmiksi kamoiksi. Aseita voi myös duunata sinne tänne ripoteltuissa ruuvipenkeissä. Eläviltä kuolleilta anastetun rahan voi tuhlata joko kauppiaille tai ruuvipenkeille aseita korjaillessa ja parannellessa. Siinä vasta onkin kummallinen aivopieru, mihin helvettiin ruuvipenkki tarvii tuhansia dollareita rahaa???

Alussa Samilla on on vain vasaraa ja aironpätkää zombintorjuntaa silmällä pitäen, mutta loppua kohti mukaan tarttuu myös muille hahmoille tyypillimpiä aseita kuten katanaa ja monenlaista tuliuikkua. Tietyissä kohdissa onkin lähes pakollista niittää porukkaa tuliaseilla, lähinnä kohtauksissa joissa ollaan ihmisvastuksen kanssa tekemisissä. Onkin hassua että miksi jotku käyttäytyvät zombiongelmankin keskellä elävää porukkaa vastaan noin typerästi. Vitutti ampua ihmisiä, kun niitä raatojakin olisi ollut vaikka muille jakaa. Peli olikin muuten yksi väkivaltaisimmista tapauksista pitkään aikaan ja Panoin rannat, viidakot ja kaupungin kadut kylpivät verestä kun Sam vähän räppäs pesismailalla Zombikombieiden päitä.

Pelasin pelin yksinpelinä vaikka tämä on tehty nimenomaan co-oppaamista silmälläpitäen ja luulen että kaverin kanssa pelatessa tämä olisi vähemmän puuduttava kokemus. Onkin hiukan jännää että nykypeleissä toi yksinpeluupuoli kärsii näiden uusien muotisuuntausten vuoksi. Kaikilla vain ei ole sitä peliseuraa alati tarjolla ja netistä satunnaisotannalla löydettävä peliseura monesti on aika tavalla sieltä huonoimmasta päästä.

Pelin ääniraita on hyvä ja ei sorru liikaan meluun kuten monesti kauhupeleissä. Graafinen anti on karkkia silmille vaikka väliin huomasinkin teknistä huojuntaa. Hiekkalaatikkopelit ovat aina mieleeni vaikka pelissä onkin alueet jaoteltu vähintäänkin mielivaltaisiin sektoreihin. Ääninäytteliät vaikuttavat ammattitaitoisilta ja luovat paikoitellen pelottavan uskottavan immersion oikeista henkilöistä. Peli on kyllä hyvä mutta ei ehkä ihan kärkeä 2011 vuoden liiankin hyvään pelitarjontaan. Jonain heikompana pelivuonna tämä olisi voinut olla jopa ykköspeli. Jotenkin tuntuu hassulla tavalla siltä että pelasin parasta peliä ikinä kunnes aina jokin kämmi veti maton jalkojeni alta. Todellakin ristiriitaisia tunteita herättävä teos.

Tästä on vähan vaikea keksiä erikseen niitä huonompia puolia. Peli on vähän kumma tapaus siinä mielessä että sen paras anti antaakin jossakin vaiheessa nurkan takaa turpaan ja kunnolla. Tälläkin hetkellä minusta tuntuu siltä että haluaisin jatkaa pelailua joko Sam B:eellä tai tosientyyppisellä hahmolla, mutta tiedän että kyllästyisin kumminkin uusintaottelunkin aikana. Ehkä pitää odottaa jokunen kuukausi ja jatkaa seikkailua sen jälkeen. No Selkeästi huonoimmat puolet pelissä ovat käsittämätön juoni, Ehkä yksi huonoimmista autolla ajeluista ikinä ja puuduttava samojen juttujen toisto.

Arvosana:
8. Haluaisin antaa korkeammat pisteet mutta en voi muita 2011 vuoden pelejä pitäessäni verrokkeina. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno roolipelielementtejä sisältävä hiekkalaatikkozombeilu aurinkoisissa maisemissa. Kannattaa ottaa kaveri mukaan tälle seikkailulle.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Bioshock 2Tiistai 24.04.2012 02:11

Peli: Bioshock 2

Alusta: PC

Bioshok oli aikoinaan yksi erikoisimmista pelaamistani räiskinnöistä. Sarastunut vedenalainen kaupunki ja poikkitieteelliset tulkinnat siivittivät erikoista tarinaa eteenpäin. Juoni itsessään ei ollut kummoinen, mutta kaikki muu olikin kultaa. Kakkonen kertoo periaatteessa saman tarinan vähän eri vinkkelistä ja Rapturen historian myöhemmästä vaiheesta. Eli kyseessä on eräänlainen uudelleenlämmittely jo kerran kolutusta kaupungista.

Mikään oleellinen ei ole muuttunut edelliseen peliin verrattuna. Päinvastoin tuntui siltä että jatkoin tarinaa siitä mihin pari vuotta sitten jäin. Merkittävimmät muutokset ovat itse päähenkilö, sillä tällä kertaa ohjastetaan aitoa ja alkuperistä isoa isää, toinen merkittävä seikka on kaupungin valtahierarkian korkeimmalle pallille kavunnut nainen joka on ehkä edeltäjäänsäkkin kieroutuneempi vallantunteesta nauttiva diktaattori.

Vaikka kakkososa liikkuukin tutuilla ja turvallisilla vesillä on se kelpo pelattavaa siitä huolimatta. Kyllästymään ei pääse kun ihastelee vedenalaisen kaupungin erikoista erkkitehtuuria ja iholle tunkevat viholaiset ovat kieroutuneimpia paskiaisia jokaista ukkoa ja akkaa myöten räiskyttelypelien historiassa. Räiskinnän lisäksi pelissä on kevyitä lähinnä käy vääntämässä paria vipua pulmia ja lievää hahmonkehitystä johon tarvitaan Adamia. Adamia puolestaan keräävät pikkusiskot joita ison isän kuuluu suojella. Keräilyn jälkeen pikkusiskot voi joko surmata tai pelastaa. Minä pelastin koska se on mielestäni moraalisesti oikeampaa.

Liikkuminen ja räiskiminen ovat hyvin hallittavia ja erillaisten erikoisvoimien käyttöönottokin on vaivatonta. Äänimaailma on kautta linjan onnistunutta ja ääninäyttelijät tekevät parhaansa tunnelman luomisessa. Graafinen puoli on hienoa ja kenttäsuunnittelu toimii, mutta putkimaisuus on liiankin silminpistävää näin uudessa räiskyttelyssä. Toisaalta eipä kovin laakeita kenttiä voi olettaa löytyvänkään vedenalaisesta kaupungista.

Peli ei ole mikään erityisen pitkä ja sen pelaa adhd-kaveri illassa ja tällainen rauhallisempi tutkailija noin 2-3 illan aikana. Mielenkiintoinen lisä ja samalla pitkityskenttä oli loppupuolen pikkusiskolla pelattava osuus. Pikkusiskokenttä selvittää melko pitkälle sen miksi he toimivat kuten toimivat. Maailma näyttää tyystin erillaiselta siskojen silmillä kuvattuna.

Ei tarjoa mitään uuttta mutta on ihan kiva pelata kerran läpi. Periaatteessa ykkösosan pelanneen ei tarvitse välttämättä tätä koluta, sillä ensimmäisessä osassa on näytetty jo kaikki ja tämä vain kertaa noita tapahtumia.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Käytännössä loistavan ensimmäisen osan uudelleenjulkaisu. Ihan kiva muttei tarjoa mitään uutta räiskyttelypelirintamalle.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand