IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Dear EstherTiistai 13.05.2014 00:42

Peli: Dear Esther

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2008 Source Engine modina ja paranneltuna 2012 Steamissa

Rakas Esteri, oi rakas Esteri. Olet tyttö tummissa. Se outo lintu joka jäi seinäruusuksi. Olet kaunis, mutta synkkä. Ei toiset pojat sinua katsoneet. Kiiltokuvat veivät voiton, jäit yksin. Sitten silmäni tavoittivat sinut, puhtaan valon massan kekskeltä. Oi rakas, oi rakas. Et ole enää milloinkaan yksin. Esteri, rakas tyttöni tummissa.

Dear Esther, tuttavallisemmin Esteri on kuten liirunlaarumalustuksessani yritin sepitellä, tosiaankin tumma ja outo lintu peliuniversumissa. Oikeastaan en ihan suoralta kädeltä kutsuisi tätä edes videopeliksi. Luonnehtisin tätä mieluummin tunnelmalliseksi tarinaksi jossa on paljon tulkinnanvaraa. Luettuani muutaman artikkelin pelistä ennen tämän kirjoittamista havaitsin muutaman erikoisen seikan. Ensinnäkin kaikki kirjoittelijat kehuvat peliä, vaikka ei tästä kyllä ole varsinaiseksi peliksi. Ainakaan siinä mielessä mitä peli yleensä suurimmalle osalle pelaajista merkitsee. Toinen seikka oli että tarinaa itseään ei kukaan oikein rohjennut lohkaisemaan kunnolla ja kertomaan omaa tulkintaa siitä. Lieneekö varaovaisuus johtuvan siitä etteivät arvostelijat halua paljastaa potentiaalisille palaajille juonta jotta peliilo säilyisi. Vai eivätkö he halua tuoda julki ajatuksiaan siinä pelossa että joku pitää tyhmänä kun tulkitsee asiat sillä tavalla.

No yhdestä asiassa olen samaa mieltä ammattiarvostelijoiden kanssa. Nimittäin totta tosiaankaan nykyään ei suurten firmojen taholta oteta kovia riskejä uusien ideoiden pukemisesta pelattavaan muotoon. Vaan pukataan saman pelin klooneja toinen toisensa perään. Ainoastaan indiepuolelta tulee tällaista vähän odompaan ratkaisumalliin punottua pelatttavaa. Hyvä niin, josko näistä jossakin vaiheessa jokin suurikin firma näkee riskin arvoisen uuden pelimuodon ja toteuttaa sen isolla rahalla. No sitä päivää emme ehkä näe, mutta viihdyttäkäämme itseämme väliin indiemaailmassa jotta pelaaminen tuntuisi tuoreelta, eikä saman vanhan kaavan tositamiselta.

Tätä tapausta ei varsinaisesti pelata. Siinä ei ole yhtään ammuttavaa kohdetta, ratkaistavaa pulmaa, ajettavaa kulkuneuvoa tai muutakaan peleissä kovin tuttua puuhastelua. Ainoat pelilliset seikat ovat saarella ensimmäisessa persoonassa liikkuminen ja katseen kohdistaminen haluamaansa kohteeseen. Tavallaan tämä peli vain kävellään läpi. Kävelykin on hitainta koskaan pelissä näkemääni. Eli toiminnannälkäiset ja suorituspelaajat tuskin saavat yhtikäs mitään tästä. Vahvoille tunnelmoijille puolestaan tällä voi olla paljonkin annettavaa. Kävellessä aina väliin kertojaääni tekstin saattelemana kertoo jotakin liikuteltavan henkilön elämästä, tai jostakin muusta seikasta joka tuntuu vähintäänkin irralliselta. Saarella yksin vaeltaessa vastaan tulee pieniä yksityiskohtia jotka vihjailevat henkilön kohtalosta, kuten raamattu kekellä polkua, pimeässä tallissa lojuvat veriset lääkärin instrumentit, hajonneita autonosia ja väliin olin näkevinäni etäällä ihmismäisen hahmon joka kumminkin katosi kun saavuin paikalle. Muutenkin ympäristö itsessään vihjaili joko syntymästä tai tuonpuoleiseen astumisesta. Joku muu voi samat seikat nähdä toisella tavalla.

Vahan pelimoottorin pyörittämäksi tapaukseksi ympäristöt ovat todella hienoa ja eläväistä katseltavaa. Musiikit tehostavat ympäristön karua kauneutta ja muutenkin luovat mystistä tunnelmaa. Ympäristön äänet kuten vesiputouksen solina ovat todella aidon kuuloista materiaalia. Teknisesti peli vaikuttaa viimeisen päälle hiotulta.

Juonen tulkinta on kaiketi yksi pelin kantavista voimista. Omasta mielestäni kyseessä on henkilö joka on joutunut onnettomuuteen ja joko kamppailee kuoleman kielissään sairaalassa ja käy matkaa oman päänsä sisällä, tai on jo kuolleen ihmisen henki jonka pyrkimys on päästä etenemään kohti tuntematonta määränpäätä.

Vaikea tätä on tulkita kuten jo huomasitte ja onpa kovinkin vaikea myös mennä haukkumaan. No onneksi jotakin aina voi kaivaa. Ensinnäkin halvasta hinnastaan huolimatta tämä on mielestäni aivan liian lyhyt. Kellotin itse tarinan parissa tunnissa. Toinen moittimisen arvoinen seikka on se surullinen tosiasia ettei tätä pitäisi kaupata pelinä, vaan ihan jonkain muuna. Sillä luulen että suurin osa tulee pettymään tästä hankinnasta, varsinkin he jotka tahtovat sitä tavallista kamaa.

Arvosanaa on myös kovin kolkkoa alkaa suoralta kädeltä tiputtamaan. Pelinä tämä ei ansaitse kovinkaan suuria pojoja, mutta arvoituksellisena älyä haastavana tarinan tämä on nappisuoritus. En suosittele tätä pelinä, mutta jos halajat jotakin erillaista ja tunnelmallista. Eräänlaista poikkipelillistä kokemusta, niin et tule pettymään.

Arvosana: 1-10 pelaajan omien mieltymysten mukaan. (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Kaptain BraweMaanantai 28.04.2014 06:23

Peli: Kaptain Brawe

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2010

Kaptain Brawe on näitä nykyaikaisia Wanhan ajan hyvien pelien kopioita. Tai ainakin yritelmiä ratsastaa nostalgian siivillä. Esikuvista ei voi erehtyä kun sukeltaa tämän pelin mailmaan. Ensimmäisenä nousevat mieleen sanat Sierra ja LucasArt. Näiden kahden firman luomukset olivat aikansa seikkailupelien huippua ja ovat syöpyneet monien harmaahapsien mieleen. Ilmeisesti tällaisilla uusvanhoilla naksuseikkailuilla yritetään kalastella juurikin kaltaisiani naavapartoja vingauttamaan visaa.

Pelin sankarikaksikkona toimivat hölmö mutta hyväntahtoinen avaruuspoliisi ja kurvikas naisagentti. Juoni on simppeliä kamaa konnineen ja koukkuineen. Tavallinen haaksirikkoutuneen aluksen hätäkutsuun vastaaminen nimittäin käynnistää maailman kohtaloa käsittelevän juonen. Joka tosin ei ainakaan minua kovinkaan paljoa lämmittänyt. Eikö seikkailupelien paras anti yleensä ole kelvollinen juoni? No tällä kertaa sitä emme saa. Sen lisäksi hahmojen muka nokkela sanailu ei ole huumoriarvoltaan lähellekkään apinasaaren vastavaa. En muistaakseni edes kertaakaan hymyillyt pelin aikana, korkeintaan pari kertaa huokaisin.

Itse pelaaminen on tyypillistä hiiren liksuttelua, keskustelunpätkien seuraamista, ongelmien ratkontaa, tavaroiden etsintää ja väliin niiden yhdistelemistä. Pulmien joukosta ei löydy mitään erityisen fiksua ja joukkoon mahtuu ainakin yksi aivojen räjäyttäjä johon ei oikein tuntunut millään löytyvän loogista ratkaisua, joten jouduin kokeilun, erehdyksen ja kiroilun kautta ratkaisemaan tuon solmukohdan. Muutamasta hieman vaikeammasta pulmailusta huolimatta peli on erittäin lyhyt ja ainakin konkarit pelaavat sen helposti yhdessä illassa.

Kuvallinen anti on pienin parannuksin repaistu suoraan 2000- luvun alun seikkailuista. Musiikit jotenkin soljuvat taustalla sen kummemmin häiritsemättä, muut äänet ovatkin minimissään. Eikä pelissä ole ääninäyttelijöitä. Luultavasti pudjettikysymys tämänkaltaisessa indieteoksessa. Hahmon ohjastus on sujuvaa ja nööseille löytyy myös vihjeet jumituskohtiin. Tosin nekään eivät kerro mitä tarkalleen pitää tehdä.

Kokonnaisuus vaikuttaa hieman hajannaiselta kyhäelmältä joka pysyy purukumin avulla vaivoin kasassa. Pelissä on paljon hyvää, mutta jotenkin se kaikki jää puolitiehen ja kiinnostuksen kipinä ei pääse milloinkaan syttymään täyteen liekkiinsä. En voi tälle antaa suosituksia vanhan koulukunnan faneille, enkä oikein uusille seikkailupelialoittelijoillekkaan. Mutta voihan tätä jokainen omalla vastuullaan kokeilla ja on siinä hyvätkin hetkensä. Ennemin suosittelisin ensimmäistä Syberiaa tai apinasaaria aloittelijoille ja veteraaneille jotka tahtovat uudelleen päästä seikkailun makuun. Uudemmista tapauksista The Vampirestory ja kävelevä kalmo toimivat parhaiten.

Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Walking Dead 400 DaysSunnuntai 13.04.2014 06:26

Peli: The Walking Dead 400 Days

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Tänään sain pelattua huippuarvosanoin palkitsemani The Walking Dead episodipelin lisäosan ja katsoin myös televisiosta ensimmäisen jakson 4 tuotantokaudesta. Arvatkaapa kummasta nautin enemmän. Pääpelin aikana olisin voinut jopa kääntyä enempi pelin kannalle. Valitettavasti lisäsisältö ei ollut ainakaan minun mielestä sitä parasta kävelevää kuollutta. Jotenkin koko teos vaikutti jälkilämmitetyltä tilkkutäkiltä joka ei johda mihinkään. Ehkä tällä on merkitystä seuraavaa tuotantokautta silmällä pitäen, mutta tällaisenaan se jätti hiukkasen tyhjän fiilarin.

Lisäsisällössä ei palata tuttujen hahmojen pariin. Se esittelee liudan uusia naamoja ja vain joissakin kohtauksissa on viittauksia pääpeliin. Kukin pelin hahmo aloittaa oman tarinansa eri päivältä 400 kalenterissa. Minitarinat ovat lyhyitä pyrähdyksiä kunkin hahmon elämään ja lopussa ne sidotaan kätevästi yhteen. Lopetuksen kokoavaa osiota lukuunottamatta koko touhu vaikutti pienoiselta rahastuskeikalta enkä välttämättä suosittelisi ostamaan tätä noin 5 euron muutaman tunnin pyrähdystä. Samalla rahalla saa ainakin Steam-tarjouksista kokonnaisia pelejä. Vieläpä hyviä sellaisia.

Pelimeganiikat, tarinankerronta ja graafinen anti on ennallaan. Mitään merkittäviä muutoksia pääpeliin verratteasse ei ole tapahtunut. Tuntui väliin jopa siltä että nämä pienet tarinat ovat vain sitä saksittua materiaalia joka ei ole syystä tai soisesta mahtunut pääpeliin.

Olen ehkä vähän turhankin skeptinen tätä lisäsisältöä kohtaan. Skeptisyyteni voi johtua päätarinan hyvästä laadusta tai sitten olen jo nähnyt aikaisemmin sen kaiken mitä tällä pelillä on annettavanaan. Arvosanan antaminen on tällä kertaa kovin haastavaa. Periaatteessa tämä on taattua tavaraa. Valitettavasti tässä ei vain päästä samaan tunnelmaan pääpelin kanssa ja joudun antamaan heikomman arvosanan ko halauaisin.

Arvosana: 7 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Trapped DeadTiistai 01.04.2014 06:54

Peli: Trapped Dead

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa.

Julkaistu: 2011

Ilmeisesti eletään 80-luvun jenkkilässä. Kaverukset ajavat amerikanraudallaan pienessä olutmyötäisessä huoltoaseman pihaan. Huoltoasemalta ei löydy bensiinä vaan Kasa kalmoja jotka tutoriaalin lopuksi puraisevat kaveria kaulaan. No eihän tässä muu auta ko pistää talla pohjaan ja suunnata sairaalaan. Valitettavasti sairaalakin on kalpeiden ystäviemme valtaama. No löytyy sieltä sentään yksi elossa oleva tohtori joka menee ampumaan henkitoreissaan olevan kaverini. Yllätys yllätys seuraavaksi kerrtaan että pureman saannutta ei voi pelastaa ja kylä on kokonaan kalmojen vallassa. Paikasta ei näytä myöskään olevan ulospääsyä. Joten lääkäri johdattaa sankarimme turvalliseen bunkkeriin jonka suojista voimme pistäytyä eri kohteissa naksuttelemassa, pähkäilemässä ratkasuja ja tappamassa läjäpäin zombikombeja.

Tarinan edetessä saamme mukaan peräti seitsämän hiukan eriävillä kyvyillä varustettua sankaria. Aseitakin löytyy jos jonkin näköistä. Mutta parhaiten toimi viisaasti käytetty pesismaila. Erillaiset aseet kuten peruspistoolikin ajavat asiansa, mutta enpä ole yhtä tuhnuja kranuja nähnyt monessakaan pelissä. Jopa pieruni räjähdysvoima kaalisopan syömisen jälkeen on moninkertainen prlin paukautuksiin verrattuna. No joissakin kohdissa oli idiotismi päässy valloilleen ja ihan sama kuinka monta kalmoa pisti kylmäksi niitä tuli yhä lisää loputtomana armeijana tyhjästä ilmestyen. Hienoa eikö totta, kun tähän yhdistetään ne paskat kranut joita kai olisi pitänyt jollakin ihmeen konstilla hyödyntää tällaisissa kohtauksissa.

Tekninen laatu on indiepeliksi hyvää tasoa ja kyllä tätä katselikin ihan mielikseen. Tietenkään tällainen isometrinen kolmannen persoonan kuvakulma ei välttis vaadi mitään erikoista graafista tykitystä. Taustameteli ja musiikkivalinnatkaan eivät aiheuttaneet päänvaivaa, mutta harvoin olen saanut kuulla yhtä taitamattomia ääninäyttelijöitä enää nykyaikana. Paras puoli audiovisuaalisuudesta on kaiketi sarjakuvamaiset väliruudut jotka tarjoavat ihan hienoa katseltavaa.

Yritys hyvä kymmenen pistettä. No ei nyt ihan. Tämän pelityypin pelit eivät ole ehkä se kaikkein mieleisin genre minulle, mutta olen kyllä pelannut hyviäkin reaaliaikanaksutteluja. Valitettavasti tämä peli menee lähinnä lokeroon tyhjänpäiväiset hinkkaukset. Peliä pelatessa nimittäin tulee se ikävä tunne josta en pidä silloin kun kyseessä on tuntikausia kestävä viihdepaketti. Sen tunteen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: "Olisiko minulla kenties parempaakin tekemistä?". Tosiaikanaksut jotka ovat kiinnostaneet ovat myös antaneet enemmän pelivaraa ja todellista haastetta, tällainen putkinaksu tyhjänpäiväisillä mukatärkeillä hahmoilla ja jonkin sortin juonipätkillä ei ainakaan minua jaksa kiinnostaa mutamaa iltaa pitempään. Ehkä joku todella kova genrefani voi tästä jotakin saada irti, mutta markkinoilta löytyy parempaakin hiirenklikkailua.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Walking Dead: Episode 5 No Time LeftMaanantai 10.03.2014 03:11

Peli: The Walking Dead: Episode 5 No Time Left

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Toiveeni ruuvien kiristyksestä toteutui ja Kävelijöiden viides episodi No Time Left tarjoilee pätevän lopetuksen hienolle pelille, tai oikeastaan "pelitelevisiosarjalle". Luultavasti myös jatkoa on luvassa. Sillä tämä peli keräsi aika paljon arvostusta ja taisipa se olla myös Pelit lehden vuoden peli. Arvostuksen lisäksi rahaa tuli mukavasti tekijätiimille ja olisihan se suorastaan hullua lopettaa lypsävää lehmää tässä vaiheessa. Lopetus myös ei päätä tarinaa täysin, vaikka päästään tyydyttävään joskin karuun loppuratkaisuun.

Viimeisessä ensimmäisen tuottarin episodissa todella taistellaan elämästä ja kuolemasta. Kaikki tuntuu olevan entistäkin vaikeampaa ja epätoivoisempaa. Selviytyäkseen täytyy tehdä uhrauksia ja vaikka uskonkin tiettyjen valintojen lopulta vievän samaan lopputulokseen, ovat ne silti valintahetkellä isoja päänvaivoja. Tarina jatkuu edelleen samassa paikassa kuin edellinen osa, mutta samoja paikkoja kierrätetään vähän ja kaikilla kierrätetyillä paikoilla on tarinan kannalta pätevä syy.

Olen lukenut että joillekkin pelaajille tämän osan juonenkäänteet ovat olleet hieman liikaa ja tietyt kohtalokkaat hetket ovat saaneet isotkin miehet itkemään. Kieltämättä tässä viimeisessä episodissa ja muutamassa aikaisemmassakin osassa on tunteisiin vetoavia kohtauksia. Itse en ihan kyynelehtimään alkanu, mutta olisin pelkkä robotti jos tietyt kohtaukset eivät olisi tuntuneet sielussa. Viimeistä osaa en voi tarpeeksi hyvin kehua paljastamatta jotakin. Mutta mitä? Sillä tämä on koettava itse tuoreeltaan, ilman että joku pilaa ilon, tai surun. No minä taidan tehdä moraalisen valinnan ja jättää juonen jokaisen itse koettavaksi. On tämä sen verta tiukkaa kamaa että jos olet tosi pelaaja ja vieläpä tunnelmapelaaja. Olisi suorastaan karhunpalvelus itselle jättää kokematta tämä epävirallinen "TV-sarja".

Näin loppumetreille on pakko pistää myös yhteenveon hengessä hieman haukkuvaakin sanaa. Nimittäin pelinä tämä on lähinnä surkea viritys. Eihän tätä edes voi sanoa peliksi sillä se koostuu jatkuvasta tarinasta. Muutamista moraalisista valinnoista joita on tehtävä nopealla temmolla. Muutamista nopeustestiä muistuttavista taistelutilanteista. Ne harvat kohtaukset missä liikutaan seikkailupeleistä totutulla tavalla vapaammin ja ratkotaan pulmia ovat pulmakohtina erittäin simppeleitä. Helpompia olen harvoin nähnyt edes lasten peleissä. Pelkkänä pelinä tämä voisi saada erittäin surkeat arvosanat. Mutta kolikon kääntöpuoli on loistava. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä hyvää tarinankerrontaa pelissä ja tapahtumat tuntuvat oikeasti merkitsevän jotakin. En kertaakaan pitkästynyt tämän parissa ja audiovisuaalinen tyyli on karuun maailmaan ihan nappiosuma.

On totta että muutama jakso ei yllä ihan parhaaseen sarjaan tässä kokonnaisuudessa, mutta ehkäpä tämä johtuu vain siitä tosiasiasta että ne parhaimmat jaksot ovat ylivertaisia ja ne heikoimmat vain hyviä. Sillä ne heikommatkin osat olivat kelpo viihdettä. Pisteytyksenä tarinan kokonnaisuudesta annan sen täyden kympin on tämä sen todellakin ansainnut, mutta keskiarvo pelillisiä ominaisuuksia silmällä pitäen ja joidenkin jaksojen huonommasta laadusta johtuen taitaa mennä kasin puolelle.

No niin nyt sitten odottelemaan uutta tuotantokautta. Piti tosin pistäytyä steamissa ostamassa tämän tuottarin erikoisjaksi 400 days, joka juuri parasta aikaa latautuu koneelleni. Eli vielä joudutte lukemaan yhden jaarituksen tämän pelin tiimoilta.

Arvosana: viides episodi 10, koko pelin tarina 10, pelilliset seikat ja muut puutteet huomioiden 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

DLC QuestSunnuntai 23.02.2014 04:47

Peli: DLC Quest

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xbox Live Marketplace

Julkaistu: 2011

"Tää oli taas näitä oho onpa halpa ostanpa tuonkin latauspalvelusta tapaus". Ei sinällään hullumpi tapaus jos ei kaipaa graafista loistoa ja pitää voimakkaista mielipiteistä. Indiepeli DLC Quest ei nimittäin ole peli sanan varsinaisessa merkityksessään vaan enemmänkin idea ja mielipide joka on huumorin keinoin työstetty graafiseen muotoon. Luultavasti tapaus puree kaikkein parhaiten niihin pelaajiin jotka ovat kokeneet jollain tapaa vastenmieliseksi tai suorastaan ällöttäväksi julkaista peli keskeneräisenä ja sitten jälkeenkäsin tuoda maksullista lisäsisältöä kahmalokaupalla mukaan. Myös Freetoplay-mörppien parissa aikaansa viettäneet voivat samaistua tähän tapaukseen.

Pelinä DLC on suorastaan törkeän lyhyt, ensimmäiseen läpäisykertaan meni vain noin tunti ja muutkin herkut saa kerättyä nopsaan talteen jos viitsii vain palata tämän pariin. Toisaalta hintaansa nähden ei pössimpi tapaus ja jos tosiaan ymmärtää tämän perusidean, on huvitusaste taattua.

Pelin juoni on köykäinen, paha tyyppi kaappaa naikkosen ja sinun täytyy sankarin roolissa pelastaa tuo hameväen edustaja. Matkan varrella vastaan tulee huonoa huumoria, lampaita ja tietenkin dlc-kamaa joka täytyy ostaa kaupasta jotta pääsee etenemään. Alussa ukko ei liiku kuin tasan aikealle, vasemmalle pääsee vasta ostamalla ensimmäisen dlc-paketin. Myös äänet, animaatiot ja kaikki muu pitää ostaa. Sitten kun on saanut kaiken tarvittavan pelin pomppii äkkiä läpi ja sen huumoriarvokin katoaa matkan varrelle. Tuntuikin jotenkin tyhjältä siinä vaiheessa kun tekstit rullasivat ruudulle.

Arvostelun kannalta onkin hiukan vaikeaa keksiä tälle sopivaa pisteytystä. Totetus on loistava, grafiikat ovat kasipittisestä nindentosta, samoin äänet. Kontrollit ajavat asiansa. Mielipide menee perille jos ymmrtää mistä on kyse ja vitsikin naurattaa hetken. Hienoa että nykyään indiepeliskene tarjoaa jotakin ihan erillaista, vaan kyllä tämä peliksi on silti turhan lyhyt... Enpä tiedä mitä pitiäisi ajatella, "hyvä, vai huono" siinäpä vasta kysymys?

Arvosana:
Oman mielipiteeni ristiriitaan saattava teos jota en voi pisteyttää (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand
Peli: The Walking Dead: Episode 4 Around Every Corner

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Edellisen jakson reipas matkustustahti tyrehtyy neljännen jakson näyttämönä toimivan kaupungin kaduille. Pääjuonena olisi päästä vain kaupungista mahdollisimman nopeasti pois vesireittejä pitkin. Mutta tämä tehtävä osoittautuu suunniteltua hankalammaksi, eikä taaskaan säästytä ilman ihmissuhdetraamaa ja örisijälaumojen keskellä selviytymisen vaikeuksilta. Tässä osassa tietyt tapahtumasarjat saavat päätepysäkkinsä ja yksi isompi tapahtuma ajaa tarinaa kohti viimeistä episodia.

Nelonen ei ole huono osa sinällään, mutta tunnelma on hiukan latistunut ja tarina toistaa edellisen osan temppuja hieman anteeksipyytelevään sävyyn. Ehkä tekijöiden omatunto on kolkutellut. Sitä kolkuttelua ei olisi pitänyt kuunnella sillä se tavallaan vesittää edellisen osan tapahtumat ja ratkaisut. Pelaajalle annetaan tavallaan toinen mahdollisuus selvittää sama tilanne. Toinen suuri moraalinen solmukohta ei ainakaan minulle ollut kovinkaan vaikeasti valittavaa kamaa. En nähnyt siinä tilanteessa ko yhden ainoan oikean ratkaisun, vaikka kyseinen henkilö olikin tehnyt aikaisemmin virheitä. En ehkä oikeassa tilanteessa hyväksyisi yhtä epäluotettavaa kaveria ryhmääni, mutten myöskään tietoisesti syöksisis tyyppiä surman suuhun.

Tarinan kannalta tietenkin tämäkin osa on pelattava läpi jotta pysyy juonessa mukana, mutta ei pidä odottaa liikoja. Vain jakson viimeisillä minuuteilla on todella suuri merkitys ja se juontaa tapahtumat seuraavaan osaan. Ehdottomasti löysin ja mitäänsanomattomin jakso tässä episodipelissä. Toivottavasti viimeinen jakso kiristää ruuveja oikein kunnolla.

Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Tekken 4Tiistai 28.01.2014 02:08

Peli: Tekken 4

Alusta: PS 2

Muut alustat: Kolikkopeli 2001

Julkaistu: 2002

Mielestäni kaikkien aikojen legendaarisin tappelupeli on vanha Mortal kompat 2. Pelasimme sitä siskoni kanssa pikkulapsina silmät ymmyrkäisinä illasta toiseen. On totta että kyseinen peli oli ja on edelleenkin yksi yltiöväkivaltaisimmista tapauksista ikinä. Silloin tosin ei ollut ikärajoituksia isommin ja vanhempammekaan eivät oikein seuranneet meidän pelimieltymyksiä. Tuota muinaista veriroiskeista turpasaunaa silmällä pitäen huomattavasti uudempi peli Tekken 4 on suorastaan lapsellisen korrekti tapaus. Tosin pirun hauska pelattava kavereiden kanssa kaljapurkit kouran ulottuvilla.

Kuten jo mainitsin epäsuorasti. Peli on hauskimmillaan porukalla pelattaessa. Yksin tahkosin vain uudet hahmot auki ja kokeilin niitä muitakin pelin kamppanioita. Ne tosin eivät kiinnostaneet yhtä paljon ko story ja vs modet. Storymoden tarinaosuus on sen verta ohikelattavaa liirunlaarumia että oikein ihmetyttää että mitä varten se on ylipäänsä väkisin tungettu mukaan. No ehkä se syventää vähän hahmojen taustoja ja motiiveja ottaa osaa tähän tappelukisaan.

Hahmoja onkin kaikenkaikkiaan 24 ja niistä luulisi löytyvän itselleen mieleisin tyyppi. Tosin jotku hahmot kaksinpelissä tuntuivat olevan ihan ylivoimaisia verrattuna toisiin, tai sitten se vain oli taidoista kiinni. Peruslyönnit ja potkut löytyvät kädenkäänteessä, mutta ne erikoisniitit pitää opiskella selkäytimeen. Sillä yleensä kun menee sormi suuhun myös häviön hetki koittaa.

Peli näyttää ihan ok:oolta aikalaisekseen ja äänet musiikeja myöten ovat laatutyötä. Mutta todellinen selkäranka löytyy armottoman tarkoissa kontrolleissa. Ei mikään ihme että nämä pelit olivat joillekkin pelaajille aikanaan lähes uskonnollinen kokemus. Taitavat olla edelleen. Siitä tulikin mieleen että varmaan pääsen tosielämän tekkeniin mukaan pisteytyksen jälkeen. Sillä minun mielipiteessäni ei ole hurmosta.

Omassa lajissaan loistava peli, mutta moitin lähinnä tämän turpasaunan väkivallattomuutta ja omasta mielestäni pilepelimäisen kertakäyttöistä luonnetta, tosin tämä on yksi syy pitää vielä vanha pleikka telkkarin alla. Erinomainen peli ja suosittelen kaikille tappelusta kiinnostuneille vanhan pleikkari kakkosen omistajille, syvällisempää pelikokemusta halajaville en anna suosituksia.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand
Peli: The Walking Dead: Episode 3 Long Road ahead

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Kolmas jakso on sielua riipivä. Tarinahan on edelleenkin taivaallisen hyvä, mutta tässä jaksossa avataan todellakin se Pandoran lippaan moraalinen pohja. Tietenkin pelin maailma on karu ja selviytyminen nousee monesti ainoaksi elämänehdoksi. Ihminen on ihmisen pahin vihollinen ja zombit ovat vain järjettömiä örisijöitä. Tappavia sellaisia, mutta yks kaikki heiltä ei voi muuta olettaakkaan. Ihminen puolestaan on taipuvainen väärässä paikassa tunteilemaan, jänistämään, pettämään ja tekemään kaikkea inhimillistä, mutta inhimillisyys ei ole aina hyväksi.

Pelin juoni kulkee tällä kertaa eteenpäin vauhdilla ja maisemat vaihtuvat uusiin kuten nimestäkin voi päätellä. Siitä ei ole kyllä mitään pahaa sanomista ja se tekee kaikesta mielenkiintoisempaa. Oli jo aikakin vaihtaa maisemaa. Tässä osassa viihdyttävän matkaamisen lisäksi on niin pahoja kohtauksia, etten muista moisia nähneen kovinkaan monesti bittiviihteessä. Perheellisenä miehenä en vain kertakaikkiaan voi niitä ihan sivuuttaa olankohautuksella. Jouduin tällä kertaa tosissaan valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välistä. Eikä valintani suuntaan tai toiseen tuntunut episodin lopussakaan oikealta. Se oli vain tehtävä.

Moraalisen pohdinnan ohella peli tarjoaa muitakin suuria käänteitä tässä episodisa. Osaa niistä en voi paljastaa ettei joku lukijoista vedä raivopultteja. Mutta pakko on sentään jotain sanoa. Henkilöt kokevat kovia ja lopullisia kohtaloita ja päähahmostamme tulee pikkutytölle iähahmon lisäksi opastaja väkivaltaiseen ja inhottavaan maailmaan. Lapsella ei ole aikaa olla lapsi. Lapsi on aikuinen siinä vaiheessa kun kykenee pitämään asetta kädessään, tähtäämään rauhassa ja laukaisemaan sen uhrinsa (useimmiten zombin päähän). Lasten leikit ovat ohi ja kyse on vain selviytymisestä julman maailman ehdoilla.

Riippuu tietenkin pelaajan tunnetasoista ja elämän tilanteesta miten tähän osaan suhtautuu. Mutta minulle ainakin kolahti aika kovaa ja korkealta ja jätti tylyn jälkipöhinän. En tiedä onko tämä opivaa viihdettä edes tervejärkiselle terveelle aikuiselle. Toisaalta ilman tätä kokemusta olisin yhtä kokemusta köyhempi, se on suurin kehu inhottavalle kolmannelle episodille ja joudun antamaan sille täyden kympin. Valintani on ehkä moraalisesti väärin, mutta en voi sivuttaa tarinan loistavaa tasoa.

Arvosana: 10 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Viscera Cleanup Detail Santa's RampageMaanantai 30.12.2013 02:57

Peli: Viscera Cleanup Detail Santa's Rampage

Alusta: PC

Muut alustat: Käsittääkseni ei muille alustoille.

Julkaistu: 2013

Tällaiset pelit ovat sen tavanomaisen virtauksen keskellä tervetullut piristysruiske. Olkoonkin että pelailuhetkellä kyseessä on eräänlainen alphavaiheessa oleva raakile. En ole yleensä näitä varhaisvaiheen pelejä harrastanu, mutta tällä kertaa joulu ja alhainen hinta houkuttelivat kokeilemaan.

Pelissä ollaan itsensä joulupukin palkkalistoilla. Pukin siivousfirmassa jonka työpakotteet vaikuttavat aika natsilta touhulta. Itse pukki on saanut pajassaan kunnon kilarit ja pistäny petteri punakuonon ja lähimmät tonttunsa lihoiksi ilmeisesti jonkin sortin loppuunpalamisen ja juopottelun seurauksena. Joten pukin paja on siivottava verestä ja muusta väkivaltaan viittaavasta.

Kuten sanoin peli on vasta kehitysaasteella ja antaa tekemisestä itsestään vähän palautetta ja muutenkin siivoaminen itsessään vaikuttaa hiukan liiankin ohjaamattomalta touhulta. Oikeastaan en oikein tiedä että miten tämän voisi vielä täysin läpäistä. Ulkoinen anti kieroutuneen verisen ja silti niin kovin kotoisen jouluisissa tunnelmissa ainakin puree minuun. Ääniraitakin taipuu tuohon outoon tunnelmaan moitteetta. Surimmat hieronnan aiheet tuntuvat tehtävärakenteen epäselvyyden lisäksi löytyvän ohjattavuudesta ja joistakin lapsuksista jotka toivon mukaan hioutuvat pois kun pelin tekeminen etenee.

Oikeastaan tätä peliä on turha arvostella lopullisesti tämän perusteella, joten ehkä ensi jouluna pääsemme nauttimaan kunnolla pukin raivarista. Toisaalta jos uteliaisuus ja huumorintaju joulun suhteen riittävät , en estä kokeilemasta tätä hiukkasen erillaista aistinautintoa. Pisteet annan joskus sitten myöhemmin ko pääsen pelaamaan pelin lopullista vaihetta.

Hyvää joulunaikaa ja tulevaa uutta vuotta kaikille!

Arvosana: - (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand