IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Kane & Lynch 2 Dog DaysTiistai 22.07.2014 02:32

Peli: Kane & Lynch 2 Dog Days

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2010

Voihan huokaus. Tämä oli niitä harvinaisia pelejä joista voisi ehkä pitää, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Tätä pelatessa jopa vaimoni suorittama astioiden tiskikoneeseen latominen näytti mielenkiintoisemmalta puuhalta. Lasten leikeistä puhumattakaan. No onneksi tämä ei kauaa rikkonut perheonnea jo pelkästään sen takia että ensimmäisen pelitunnin aikana totesin sisällön olevan sen verta rankkaa materiaalia ettei se soveltunut päiväpelailuun. Lasten takia pelasin vain öisin tätä.

Ensin hyvät puolet. Nimittäin pelihahmot ovat tämän peliskenen särmikkäimmät kusipäät ikinä. Tämä kaksikko ei ole mitään sankariheimoa vaan pahinta rupusakkia mitä ikinä on nähty pelattavien hahmojen lukuisassa joukkiossa. Jo ensimmäisessäkin osassa rosoisuudellaan hurmannut kaksikko hurmaa uudelleen. Mutta ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät oikein pidä koko tapauksesta. Nimittäin juoni on vittumaisuudessaan ja väkivaltaisuudessaan jotakin aivan pyöristyttävää ja keskiikäinen sankarikaksikkomme vaikuttaa lähinnä sellaiselta porukalta joiden toivoisi ampuvan itseään päähän jotta maailma säästyisi kaikelta siltä paskalta mitä he tarjoavat. Piristävä erillaisuus ja karu tarina karujen äijien maailmasta ei valitettavasti riitä tästä tekemään hyvää peliä. Toinen hieno seikka on visuaalinen anti, nimittäin peli on kuin käsivaralla kuvattu halpa tositeeveesarja ja parhaimmillakin asetuksilla rosoisuutta ei voi välttää. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka on tulitaistelut. Parhaimmillaan ne voivat olla realistisen tuntuista mättöä Shanghain kadulla, pahimmillaan pelkkää ampumarataetenemistä.

Äänipuoli näyttää olevan hallussa ja musiikit ovat sopivan häiriintyneitä ja tunnelmaan sopivia. Äijien sanailu kuulostaa luonnolliselta kaikkine vittusanoineen päivineen. Vaikkakin väliin tuli sellainen olo heitä kuunnellessa että nämä kaverit taitavat asustaa suuren maailman sijaan lapin perukoilla.

Hyvät puolet taitavatkin loppua siihen. Nimittäin kyseessä on aika tylsä ammuskelupeli joka on lyhyt ja ainakin minun koneelle jokseenkin pelikelvoton. Sillä koneeni tykkäsi kaatuilla mennen tullen ja palatessa tämän tapauksen kanssa. Raivostuttavan kaatuilun lisäksi tulitaistelut muistuttavat lähinnä suoria ampumarataputkia joissa viholliset pomppaavat eteen jonkun nurkan takaa. Aseistus on sitä tavanomaista samaa, toisaalta mitä voisi olettaa tällaisesta kliseeräiskinnästä johon on pultattu lähes kaikki ampumapelien "vaatimukset" 2010 luvulta.

Hämmästyttävää oli myös yhtäkkinen ohjaimen toimimattomuus kesken taistelun, se vain jumahti eikä äijä liikkunut ollenkaan, no ei hätää. Näppäimistö käyttöön (näppis on hiukan tarkempi ko ohjain tässä räiskinnässä, mutta vain hiukan) ja seuraavaan tallennuspisteeseen jonka jälkeen pitää sulkea koko peli jotta saa taas peliohjaimen toimimaan. Eli tässä tuntui noita teknisiä ongelmia piisaavan sen verran paljon etten edes viitsinyt alkaa pelaamaan peruspelin jälkeen niitä hiivatin iänikuisia nettimatseja. En tosin usko että kovinkaan moni roikkuu näin tomimattoman pelin nettipuolella erityisen hanakasti.

Tämä voisi olla ihan hyväkin peli, mutta tekniset ongelmat, tarinan lyhyys ja toiminnan tasapaksu latteus eivät luonnollisestikkaan saa pistetiliä kerrytettyä. Tämän sijasta kehoittaisin pelaamaan ensimmäistä osaa, se oli omista ongelmistaan huolimatta paljon parempi peli.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan Wake's American NightmareMaanantai 07.07.2014 02:10

Peli: Alan Wake's American Nightmare

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-360

Julkaistu: 2012

Kirjailijamme painajainen on laimeahko väliosa joka pyrkii pitämään suomalaisen pelistudion sankarin maailmankartalla. Tarina kertoo uudelleen elokuvan "elämäni murmelina" toistaen samat tapahtumat samoissa ympäristöissä pienin muutoksin kolme kertaa. Rakenne voisi oikeasti toimia elokuvassa, mutta pelissä se hiukan puuduttaa. Idea on mielenkiintoinen mutta samojen ympäristöjen toistuva koluaminen ja samojen tapahtumasarjojen laukaiseminen ei enää toisella kertaa miellyttänyt, saati sitten vielä kolmannelle kierokselle lähdettäessä. Juoni itsessään ei ole varsinaista jatkoa alkuperäiselle, mutta sivuaa sitä aika ajoin ja valaisee Alanin kohtaloa joka jäi arvoitukselliseksi ensimmäisen pelin jokaisessa lopussa (mukaanlukien lisäsisällöt).

Ajoittain telkkarissä pyörivät välivideot ovat kutkuttavan häiriintyneitä ja Matthew Poretta vetää pahis Mr. Scratchin roolin kutkuttavan upeasti sortumatta kertaakaan ylinäyttelemään tuota sarjamurhaavaa kusipäätä. Tarinavetoisen pääpelin loppu tosin tällä kertaa on aika pahan luokan Hollywoodkliseistä siirappia paha saa palkkansa ja pusipusi rakas, mutta se voi tyydyttää joitakin pelaajia enemmän ko alkuperaispelin vähintäänkin tulkinnanvarainen lopetus.

Tällä kertaa Alani on oppinut toimintasankarin elkeet ja pelaajalla on vähemmän pelättävää. Nimittäin taskulampun ja lyijyn yhdistelmä on turboahdettua toimintaa. Äijämme on myös saanut mukaan tuhdimpaa asesitusta kuten esimerkiksi rynnäkkökiväärin ja pikapistoolin. Peruspeli tuntuikin todella helpolta ja taisin vain kerran kuolla normaalilla vaikeustasolla. Pelottavuudessa ollaan myös hävitty, nimittäin tämän pelin ympäristöt häviävät mennen tullen alkuperäisen synkille metsille. Arizona ei tarjoa yhtä herkullista äänimaisemaa ja ahdistavaa tunnelmaa ko yksin pimeissä metsissä haahuilu.

Tämä on kaiketi tarkoitettu lähinnä kevyeksi viihdepeliksi ja sen käsityksen vahvistamiseksi voimmekin paneutua pelin toiseen osioon. Nimittäin eräänlaisiin areenoihin joissa herra kirjailijan on selvittävä aamuauringon koittoon saakka (10 min.). Areenoissa on tarkoitus selvitä vihollisaalloista ja kerättävä mahdollisimman hyvät pisteet. Hyvillä pisteillä saa kolme tähteä ja sen pitemmälle mentäessä on oltava enemmän tähtiä jotta seuraava areena aukeaa. Viimeiseen arenaan vaaditaankin muista täydet kolme tähteä. Joten hinkutusta riittää yllinkyllin. Itse en moisesta oikein innostunut mutta kilpailuhenkiselle pelaajalle tästä osiosta voi olla monellekkin illalle tarjolla ihan kelpo viihdettä. Ai niin ja peruspelissä poimitut käsikirjoitussivut aukaisevat areenalla uusia asesalkkuja joten peruspelin ja näiden areenoiden välillä on hyvä yhteys.

Ihan kelpo viihdettä, ja nimenomaan viihdettä. Syvällisempää Alankokemusta odottavat eivät välttämättä saa tästä mitään erityistä. Tulevaisuutta emme voi ennustaa, mutta toivokaamme että joku päivä Remedy pukkaa entistä ehomman kakkoskauden Alanin tarinaa markkinoille.

Arvosana: viihdearvoltaan 9 kokonnaisarvoltaan laimea 7 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan Wake: The WriterMaanantai 23.06.2014 03:11

Peli: Alan Wake: The Writer

Alusta: PC (Tulee emopelin mukana)

Muut alustat: Xbox-360 (Ostettavissa verkkopalvelusta)

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Hiphurraa vielä kerran kirjailijan mukana sukelletaan kauhun maailmaan. Tämän jälkeen onkin enää vuorossa Amerikan painajainen joka on eräänlainen välitarina ja jäämme odottamaan Alan Wake 2:sta tai paremminkin sanottuna toista tuotantokautta.

Voisin väittää tätäkin DLC:eetä aika tyhjänpäiväiseksi esitykseksi jonka ainoa tarkoitus on tuoda lisäpelattavaa vannoutuneimmille faneille. Muille tämä kuten edellinenkin lisämateriaali ei anna mitään ihmeempää. Nimittäin juoni junnaa käytännössä paikoillaan ja mitään todellisia muutoksia ei ole tapahtunut. Paikat ovat osakohtiin entuudestaan tuttuja, paitsi ne mullinmallinosuudet jotka ovat vähintäänkin omituisia.

Teos on edellistäkin lisäosaa huuruisempi ja näyttäisi siltä että tekijöillä on mennyt pussikaupalla nauruheinää tätä väsätessä. Oikeastaan tämän huuruisuuden kannalta ajatellen tämä jälkimmäinen on ehkä piirun verran parempi DLC. Tässä seikkailussa nimittäin on elementtejä jotka voivat saada lapsen tai oikein herkkähipiäisen pelaajan pään solmuun.

Lisäarvoa pääpeliin on kumminkin vaikea keksiä, ellei sitten halua saada kaikkia saavutuksia avattua jotta pääsee palveluissa lesottelemaan kavereille. Olisin mieluummin ottanut vastaan täysimittaisen episodin, mutta sain vain houreisen unimaailman joka ei vie tarinaa eteenpäin. Korkeintaan antaa jonkin sortin käsityksen kirjailija Alanin kummalliseen mielenmaisemaan.

Osta jos kiinnostaa todella omituiset sfäärit. Mutta jos pidit peruspelistä, voit pettyä tämän tarjontaan.

Arvosana: 7,1 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan WakeSunnuntai 08.06.2014 08:57

Peli: Alan Wake

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-36

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Vihdoinkin sain pelattu suurimman suomalaistiimin tekemän Alan Waken. Maxin tarinasta onkin jo aikaa ja kolmas Max onkin mennyt jo toiseen leiriin. Alan on yksi hienoimpia kunnianosoituksia Kuuluisalle kauhukirjailijalle Stephen Kingille ja pikkukaupunkiin sijoittuville kulttisarjoille kuten Twing Peaks. Oikein ihmetyttää että miksei tämä tuotos tehnyt odotettun kaltaista voittoa ilmestyttyään. Ehkä syynä oli kivitähden länneneepos, taikka enää ihmisiin ei pure pikkukaupunkikauhu.

Alan on ihan tavallinen ehtoopuolen urallaan saavuttanut kirjailija joka on vaimonsa kanssa lomalla periamerikkalaisessa pikkukaupungissa. Vaimon kaappaa pimeys ja Alanin tekstit alkavat elämään omaa elämäänsä. Kirjailijamme huomaa olevansa hyvin hämäräperäisen juonen keskipisteessä. Yöt ovat unien kaltaisia painajaisia ja päivät pieniä hengähdystaukoja ennen toimintaa. Juoni on punottu sarjan kaltaisiin kuosiin. Kentät ovat episodeja joissa on edellisen osan tapahtumat alku, keskiosio ja lopun lifhangeri. VAlitettavasti en voi paljastaa enempää juonesta vaikka se makealta maistuikin. Pelielämys olisi muuten tipotiessään.

Herra Maxin jälkiä löytyy yllättävän monesta yksityiskohdasta ja kyllä tämän tosiaan tunnsitaa Remedyn aikaansaannokseksi. Mutta vaikka joitakin yhtäläisyyksiä löytyykin on tämän pelin tarina ja sankarti aivan oma juttunsa. Ensinnäkin Max oli kovaksi keitetty poliisi kun Alan on vain tavallinen rikoskirjailija. Alanilla on myös paljon pelottavammat vastustajat. Pimeyden olentoja vastaan toimii vain valon ja lyijyn yhditelmä. Ensin on taskulampulla ajettava varjo tiehensä, jonka jälkeen hoidellaan hämärän olento perinteisesti pistoolilla, kiväärillä tai haulikolla. Ihmisten kaltaistan varjokavereiden lisäksi vastassa on kuolonkorppeja ja villiintyneitä työkoneita, sekä poltergeistilmiöitä. Käytössä näitä vastaan on myös valopistooli, valokranaatti ja soihdut mutta niitä on syytä säästä niihin kohtauksiin joita on muutoin vaikea päästä läpi.

Tarinaltaan ja toimintatavoiltaan erikoinen kolmannen osapuolen räiskintäpeli tuntuu tuoreelta ja alussa myös hyvin pelottavalta. Tosin loppua kohden toimintaan tottuu ja pelottavuusastekkin katoaa jonnekkin. Osaksi tämä johtuu pelin sisäiseen ansameganismiin tottumisesta. Sillä loppujenlopuksi tässä kävellään vain ansasta ansaan. Tutkitaan paikkoja kahvitermareiden ja käsikirjoitussivujen toivossa ja räiskitään muutama hämärä kaveri.

Tavallisen etenemisen lisäksi pelissä ajeataan pieniä osuuksia kulkuneuvoilla, nämä osuudet rauhallisempien pätkien lisäksi tasapainottavat peliä ja tekevät siitä kokonnaisvaltaisemman, sekä uskottavamman kokonnaisuuden. Peli ei unoda pohjoismaisia juuriaan vaikka tarina sijoittuukin tähtilipun valtakuntaan. Nimittäin hauskalla tavalla läsnä ovat Odin, Thor ja ylipäänsä viikinkulttuuri. Muistakaahan että myös me Suomalaiset osallistuimme viikinkien retkille vaikka yleisesti ottaen meitä ei liitetäkkään siihen kulttuuriin. Tämä siitä syystä syystä että oletetään kielen mukaan meidän olevan vähemmän muiden pohjoismaiden asukkaiden klataltaisia perimältämme. Nykyiset tutkimukset kumminkin osoittavat toista ja voimme iloisin mielin myös kotomaamme liittää sarvikypärän valtakuntaan.

Tekninen puoli näyttää oleavan hallussa kaikilla osa-alueilla. Mutta Alanissa on väliin havaittavassi pienimuotoista rautakankiselkärankaa, Tyyppi ei nimittäin pääse väliin yli eikä ali esteitä jotka pelaajasta eivät näytä esteiltä. Tämä johtunee pelin "laajasta putkesta" joka antaa olettaa että olisi enemmänkin liikkumavaraa. Maisemat ovat hienot ja kerrankin on todella uskottavaa öistä metsämaastoa saatu mallinnettua pelin miljööseen. Taskulamppui on todellakin ystävä synkässä pimeydessä. Tosnin väliin se pahan pimeyden efekti tuntui turhalta lisältä muutoin tunnelmalliseen maisemaan ja autenttiseen äänimaailmaan. Kyseistä efektiä nimittäin kylvettiin liiankin kanssa.

Peinoisesta rosoisuudesta ja sarjamaisen rakenteen aiheuttamasta hämmentävyydestä huolimatta suosittelen peliä kaikille jota ei pienet kauhunvärinät hetkauta liikaa. Odotan uutta "tuotantokautta" sydän syrjällään. Pitää tosin pelata vielä DLC-siältö ja arvostella erikseen Xlaatikon omistajia ajtelleen (PC-pelaajille lisät tulevat automaattisesti). Myös amerkian painajainen odottaa pelaajaansa joten menempä kipinkapin vekkokauppaan ostoksille.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Dear EstherTiistai 13.05.2014 00:42

Peli: Dear Esther

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2008 Source Engine modina ja paranneltuna 2012 Steamissa

Rakas Esteri, oi rakas Esteri. Olet tyttö tummissa. Se outo lintu joka jäi seinäruusuksi. Olet kaunis, mutta synkkä. Ei toiset pojat sinua katsoneet. Kiiltokuvat veivät voiton, jäit yksin. Sitten silmäni tavoittivat sinut, puhtaan valon massan kekskeltä. Oi rakas, oi rakas. Et ole enää milloinkaan yksin. Esteri, rakas tyttöni tummissa.

Dear Esther, tuttavallisemmin Esteri on kuten liirunlaarumalustuksessani yritin sepitellä, tosiaankin tumma ja outo lintu peliuniversumissa. Oikeastaan en ihan suoralta kädeltä kutsuisi tätä edes videopeliksi. Luonnehtisin tätä mieluummin tunnelmalliseksi tarinaksi jossa on paljon tulkinnanvaraa. Luettuani muutaman artikkelin pelistä ennen tämän kirjoittamista havaitsin muutaman erikoisen seikan. Ensinnäkin kaikki kirjoittelijat kehuvat peliä, vaikka ei tästä kyllä ole varsinaiseksi peliksi. Ainakaan siinä mielessä mitä peli yleensä suurimmalle osalle pelaajista merkitsee. Toinen seikka oli että tarinaa itseään ei kukaan oikein rohjennut lohkaisemaan kunnolla ja kertomaan omaa tulkintaa siitä. Lieneekö varaovaisuus johtuvan siitä etteivät arvostelijat halua paljastaa potentiaalisille palaajille juonta jotta peliilo säilyisi. Vai eivätkö he halua tuoda julki ajatuksiaan siinä pelossa että joku pitää tyhmänä kun tulkitsee asiat sillä tavalla.

No yhdestä asiassa olen samaa mieltä ammattiarvostelijoiden kanssa. Nimittäin totta tosiaankaan nykyään ei suurten firmojen taholta oteta kovia riskejä uusien ideoiden pukemisesta pelattavaan muotoon. Vaan pukataan saman pelin klooneja toinen toisensa perään. Ainoastaan indiepuolelta tulee tällaista vähän odompaan ratkaisumalliin punottua pelatttavaa. Hyvä niin, josko näistä jossakin vaiheessa jokin suurikin firma näkee riskin arvoisen uuden pelimuodon ja toteuttaa sen isolla rahalla. No sitä päivää emme ehkä näe, mutta viihdyttäkäämme itseämme väliin indiemaailmassa jotta pelaaminen tuntuisi tuoreelta, eikä saman vanhan kaavan tositamiselta.

Tätä tapausta ei varsinaisesti pelata. Siinä ei ole yhtään ammuttavaa kohdetta, ratkaistavaa pulmaa, ajettavaa kulkuneuvoa tai muutakaan peleissä kovin tuttua puuhastelua. Ainoat pelilliset seikat ovat saarella ensimmäisessa persoonassa liikkuminen ja katseen kohdistaminen haluamaansa kohteeseen. Tavallaan tämä peli vain kävellään läpi. Kävelykin on hitainta koskaan pelissä näkemääni. Eli toiminnannälkäiset ja suorituspelaajat tuskin saavat yhtikäs mitään tästä. Vahvoille tunnelmoijille puolestaan tällä voi olla paljonkin annettavaa. Kävellessä aina väliin kertojaääni tekstin saattelemana kertoo jotakin liikuteltavan henkilön elämästä, tai jostakin muusta seikasta joka tuntuu vähintäänkin irralliselta. Saarella yksin vaeltaessa vastaan tulee pieniä yksityiskohtia jotka vihjailevat henkilön kohtalosta, kuten raamattu kekellä polkua, pimeässä tallissa lojuvat veriset lääkärin instrumentit, hajonneita autonosia ja väliin olin näkevinäni etäällä ihmismäisen hahmon joka kumminkin katosi kun saavuin paikalle. Muutenkin ympäristö itsessään vihjaili joko syntymästä tai tuonpuoleiseen astumisesta. Joku muu voi samat seikat nähdä toisella tavalla.

Vahan pelimoottorin pyörittämäksi tapaukseksi ympäristöt ovat todella hienoa ja eläväistä katseltavaa. Musiikit tehostavat ympäristön karua kauneutta ja muutenkin luovat mystistä tunnelmaa. Ympäristön äänet kuten vesiputouksen solina ovat todella aidon kuuloista materiaalia. Teknisesti peli vaikuttaa viimeisen päälle hiotulta.

Juonen tulkinta on kaiketi yksi pelin kantavista voimista. Omasta mielestäni kyseessä on henkilö joka on joutunut onnettomuuteen ja joko kamppailee kuoleman kielissään sairaalassa ja käy matkaa oman päänsä sisällä, tai on jo kuolleen ihmisen henki jonka pyrkimys on päästä etenemään kohti tuntematonta määränpäätä.

Vaikea tätä on tulkita kuten jo huomasitte ja onpa kovinkin vaikea myös mennä haukkumaan. No onneksi jotakin aina voi kaivaa. Ensinnäkin halvasta hinnastaan huolimatta tämä on mielestäni aivan liian lyhyt. Kellotin itse tarinan parissa tunnissa. Toinen moittimisen arvoinen seikka on se surullinen tosiasia ettei tätä pitäisi kaupata pelinä, vaan ihan jonkain muuna. Sillä luulen että suurin osa tulee pettymään tästä hankinnasta, varsinkin he jotka tahtovat sitä tavallista kamaa.

Arvosanaa on myös kovin kolkkoa alkaa suoralta kädeltä tiputtamaan. Pelinä tämä ei ansaitse kovinkaan suuria pojoja, mutta arvoituksellisena älyä haastavana tarinan tämä on nappisuoritus. En suosittele tätä pelinä, mutta jos halajat jotakin erillaista ja tunnelmallista. Eräänlaista poikkipelillistä kokemusta, niin et tule pettymään.

Arvosana: 1-10 pelaajan omien mieltymysten mukaan. (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Kaptain BraweMaanantai 28.04.2014 06:23

Peli: Kaptain Brawe

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2010

Kaptain Brawe on näitä nykyaikaisia Wanhan ajan hyvien pelien kopioita. Tai ainakin yritelmiä ratsastaa nostalgian siivillä. Esikuvista ei voi erehtyä kun sukeltaa tämän pelin mailmaan. Ensimmäisenä nousevat mieleen sanat Sierra ja LucasArt. Näiden kahden firman luomukset olivat aikansa seikkailupelien huippua ja ovat syöpyneet monien harmaahapsien mieleen. Ilmeisesti tällaisilla uusvanhoilla naksuseikkailuilla yritetään kalastella juurikin kaltaisiani naavapartoja vingauttamaan visaa.

Pelin sankarikaksikkona toimivat hölmö mutta hyväntahtoinen avaruuspoliisi ja kurvikas naisagentti. Juoni on simppeliä kamaa konnineen ja koukkuineen. Tavallinen haaksirikkoutuneen aluksen hätäkutsuun vastaaminen nimittäin käynnistää maailman kohtaloa käsittelevän juonen. Joka tosin ei ainakaan minua kovinkaan paljoa lämmittänyt. Eikö seikkailupelien paras anti yleensä ole kelvollinen juoni? No tällä kertaa sitä emme saa. Sen lisäksi hahmojen muka nokkela sanailu ei ole huumoriarvoltaan lähellekkään apinasaaren vastavaa. En muistaakseni edes kertaakaan hymyillyt pelin aikana, korkeintaan pari kertaa huokaisin.

Itse pelaaminen on tyypillistä hiiren liksuttelua, keskustelunpätkien seuraamista, ongelmien ratkontaa, tavaroiden etsintää ja väliin niiden yhdistelemistä. Pulmien joukosta ei löydy mitään erityisen fiksua ja joukkoon mahtuu ainakin yksi aivojen räjäyttäjä johon ei oikein tuntunut millään löytyvän loogista ratkaisua, joten jouduin kokeilun, erehdyksen ja kiroilun kautta ratkaisemaan tuon solmukohdan. Muutamasta hieman vaikeammasta pulmailusta huolimatta peli on erittäin lyhyt ja ainakin konkarit pelaavat sen helposti yhdessä illassa.

Kuvallinen anti on pienin parannuksin repaistu suoraan 2000- luvun alun seikkailuista. Musiikit jotenkin soljuvat taustalla sen kummemmin häiritsemättä, muut äänet ovatkin minimissään. Eikä pelissä ole ääninäyttelijöitä. Luultavasti pudjettikysymys tämänkaltaisessa indieteoksessa. Hahmon ohjastus on sujuvaa ja nööseille löytyy myös vihjeet jumituskohtiin. Tosin nekään eivät kerro mitä tarkalleen pitää tehdä.

Kokonnaisuus vaikuttaa hieman hajannaiselta kyhäelmältä joka pysyy purukumin avulla vaivoin kasassa. Pelissä on paljon hyvää, mutta jotenkin se kaikki jää puolitiehen ja kiinnostuksen kipinä ei pääse milloinkaan syttymään täyteen liekkiinsä. En voi tälle antaa suosituksia vanhan koulukunnan faneille, enkä oikein uusille seikkailupelialoittelijoillekkaan. Mutta voihan tätä jokainen omalla vastuullaan kokeilla ja on siinä hyvätkin hetkensä. Ennemin suosittelisin ensimmäistä Syberiaa tai apinasaaria aloittelijoille ja veteraaneille jotka tahtovat uudelleen päästä seikkailun makuun. Uudemmista tapauksista The Vampirestory ja kävelevä kalmo toimivat parhaiten.

Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Walking Dead 400 DaysSunnuntai 13.04.2014 06:26

Peli: The Walking Dead 400 Days

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Tänään sain pelattua huippuarvosanoin palkitsemani The Walking Dead episodipelin lisäosan ja katsoin myös televisiosta ensimmäisen jakson 4 tuotantokaudesta. Arvatkaapa kummasta nautin enemmän. Pääpelin aikana olisin voinut jopa kääntyä enempi pelin kannalle. Valitettavasti lisäsisältö ei ollut ainakaan minun mielestä sitä parasta kävelevää kuollutta. Jotenkin koko teos vaikutti jälkilämmitetyltä tilkkutäkiltä joka ei johda mihinkään. Ehkä tällä on merkitystä seuraavaa tuotantokautta silmällä pitäen, mutta tällaisenaan se jätti hiukkasen tyhjän fiilarin.

Lisäsisällössä ei palata tuttujen hahmojen pariin. Se esittelee liudan uusia naamoja ja vain joissakin kohtauksissa on viittauksia pääpeliin. Kukin pelin hahmo aloittaa oman tarinansa eri päivältä 400 kalenterissa. Minitarinat ovat lyhyitä pyrähdyksiä kunkin hahmon elämään ja lopussa ne sidotaan kätevästi yhteen. Lopetuksen kokoavaa osiota lukuunottamatta koko touhu vaikutti pienoiselta rahastuskeikalta enkä välttämättä suosittelisi ostamaan tätä noin 5 euron muutaman tunnin pyrähdystä. Samalla rahalla saa ainakin Steam-tarjouksista kokonnaisia pelejä. Vieläpä hyviä sellaisia.

Pelimeganiikat, tarinankerronta ja graafinen anti on ennallaan. Mitään merkittäviä muutoksia pääpeliin verratteasse ei ole tapahtunut. Tuntui väliin jopa siltä että nämä pienet tarinat ovat vain sitä saksittua materiaalia joka ei ole syystä tai soisesta mahtunut pääpeliin.

Olen ehkä vähän turhankin skeptinen tätä lisäsisältöä kohtaan. Skeptisyyteni voi johtua päätarinan hyvästä laadusta tai sitten olen jo nähnyt aikaisemmin sen kaiken mitä tällä pelillä on annettavanaan. Arvosanan antaminen on tällä kertaa kovin haastavaa. Periaatteessa tämä on taattua tavaraa. Valitettavasti tässä ei vain päästä samaan tunnelmaan pääpelin kanssa ja joudun antamaan heikomman arvosanan ko halauaisin.

Arvosana: 7 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Trapped DeadTiistai 01.04.2014 06:54

Peli: Trapped Dead

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa.

Julkaistu: 2011

Ilmeisesti eletään 80-luvun jenkkilässä. Kaverukset ajavat amerikanraudallaan pienessä olutmyötäisessä huoltoaseman pihaan. Huoltoasemalta ei löydy bensiinä vaan Kasa kalmoja jotka tutoriaalin lopuksi puraisevat kaveria kaulaan. No eihän tässä muu auta ko pistää talla pohjaan ja suunnata sairaalaan. Valitettavasti sairaalakin on kalpeiden ystäviemme valtaama. No löytyy sieltä sentään yksi elossa oleva tohtori joka menee ampumaan henkitoreissaan olevan kaverini. Yllätys yllätys seuraavaksi kerrtaan että pureman saannutta ei voi pelastaa ja kylä on kokonaan kalmojen vallassa. Paikasta ei näytä myöskään olevan ulospääsyä. Joten lääkäri johdattaa sankarimme turvalliseen bunkkeriin jonka suojista voimme pistäytyä eri kohteissa naksuttelemassa, pähkäilemässä ratkasuja ja tappamassa läjäpäin zombikombeja.

Tarinan edetessä saamme mukaan peräti seitsämän hiukan eriävillä kyvyillä varustettua sankaria. Aseitakin löytyy jos jonkin näköistä. Mutta parhaiten toimi viisaasti käytetty pesismaila. Erillaiset aseet kuten peruspistoolikin ajavat asiansa, mutta enpä ole yhtä tuhnuja kranuja nähnyt monessakaan pelissä. Jopa pieruni räjähdysvoima kaalisopan syömisen jälkeen on moninkertainen prlin paukautuksiin verrattuna. No joissakin kohdissa oli idiotismi päässy valloilleen ja ihan sama kuinka monta kalmoa pisti kylmäksi niitä tuli yhä lisää loputtomana armeijana tyhjästä ilmestyen. Hienoa eikö totta, kun tähän yhdistetään ne paskat kranut joita kai olisi pitänyt jollakin ihmeen konstilla hyödyntää tällaisissa kohtauksissa.

Tekninen laatu on indiepeliksi hyvää tasoa ja kyllä tätä katselikin ihan mielikseen. Tietenkään tällainen isometrinen kolmannen persoonan kuvakulma ei välttis vaadi mitään erikoista graafista tykitystä. Taustameteli ja musiikkivalinnatkaan eivät aiheuttaneet päänvaivaa, mutta harvoin olen saanut kuulla yhtä taitamattomia ääninäyttelijöitä enää nykyaikana. Paras puoli audiovisuaalisuudesta on kaiketi sarjakuvamaiset väliruudut jotka tarjoavat ihan hienoa katseltavaa.

Yritys hyvä kymmenen pistettä. No ei nyt ihan. Tämän pelityypin pelit eivät ole ehkä se kaikkein mieleisin genre minulle, mutta olen kyllä pelannut hyviäkin reaaliaikanaksutteluja. Valitettavasti tämä peli menee lähinnä lokeroon tyhjänpäiväiset hinkkaukset. Peliä pelatessa nimittäin tulee se ikävä tunne josta en pidä silloin kun kyseessä on tuntikausia kestävä viihdepaketti. Sen tunteen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: "Olisiko minulla kenties parempaakin tekemistä?". Tosiaikanaksut jotka ovat kiinnostaneet ovat myös antaneet enemmän pelivaraa ja todellista haastetta, tällainen putkinaksu tyhjänpäiväisillä mukatärkeillä hahmoilla ja jonkin sortin juonipätkillä ei ainakaan minua jaksa kiinnostaa mutamaa iltaa pitempään. Ehkä joku todella kova genrefani voi tästä jotakin saada irti, mutta markkinoilta löytyy parempaakin hiirenklikkailua.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Walking Dead: Episode 5 No Time LeftMaanantai 10.03.2014 03:11

Peli: The Walking Dead: Episode 5 No Time Left

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Toiveeni ruuvien kiristyksestä toteutui ja Kävelijöiden viides episodi No Time Left tarjoilee pätevän lopetuksen hienolle pelille, tai oikeastaan "pelitelevisiosarjalle". Luultavasti myös jatkoa on luvassa. Sillä tämä peli keräsi aika paljon arvostusta ja taisipa se olla myös Pelit lehden vuoden peli. Arvostuksen lisäksi rahaa tuli mukavasti tekijätiimille ja olisihan se suorastaan hullua lopettaa lypsävää lehmää tässä vaiheessa. Lopetus myös ei päätä tarinaa täysin, vaikka päästään tyydyttävään joskin karuun loppuratkaisuun.

Viimeisessä ensimmäisen tuottarin episodissa todella taistellaan elämästä ja kuolemasta. Kaikki tuntuu olevan entistäkin vaikeampaa ja epätoivoisempaa. Selviytyäkseen täytyy tehdä uhrauksia ja vaikka uskonkin tiettyjen valintojen lopulta vievän samaan lopputulokseen, ovat ne silti valintahetkellä isoja päänvaivoja. Tarina jatkuu edelleen samassa paikassa kuin edellinen osa, mutta samoja paikkoja kierrätetään vähän ja kaikilla kierrätetyillä paikoilla on tarinan kannalta pätevä syy.

Olen lukenut että joillekkin pelaajille tämän osan juonenkäänteet ovat olleet hieman liikaa ja tietyt kohtalokkaat hetket ovat saaneet isotkin miehet itkemään. Kieltämättä tässä viimeisessä episodissa ja muutamassa aikaisemmassakin osassa on tunteisiin vetoavia kohtauksia. Itse en ihan kyynelehtimään alkanu, mutta olisin pelkkä robotti jos tietyt kohtaukset eivät olisi tuntuneet sielussa. Viimeistä osaa en voi tarpeeksi hyvin kehua paljastamatta jotakin. Mutta mitä? Sillä tämä on koettava itse tuoreeltaan, ilman että joku pilaa ilon, tai surun. No minä taidan tehdä moraalisen valinnan ja jättää juonen jokaisen itse koettavaksi. On tämä sen verta tiukkaa kamaa että jos olet tosi pelaaja ja vieläpä tunnelmapelaaja. Olisi suorastaan karhunpalvelus itselle jättää kokematta tämä epävirallinen "TV-sarja".

Näin loppumetreille on pakko pistää myös yhteenveon hengessä hieman haukkuvaakin sanaa. Nimittäin pelinä tämä on lähinnä surkea viritys. Eihän tätä edes voi sanoa peliksi sillä se koostuu jatkuvasta tarinasta. Muutamista moraalisista valinnoista joita on tehtävä nopealla temmolla. Muutamista nopeustestiä muistuttavista taistelutilanteista. Ne harvat kohtaukset missä liikutaan seikkailupeleistä totutulla tavalla vapaammin ja ratkotaan pulmia ovat pulmakohtina erittäin simppeleitä. Helpompia olen harvoin nähnyt edes lasten peleissä. Pelkkänä pelinä tämä voisi saada erittäin surkeat arvosanat. Mutta kolikon kääntöpuoli on loistava. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä hyvää tarinankerrontaa pelissä ja tapahtumat tuntuvat oikeasti merkitsevän jotakin. En kertaakaan pitkästynyt tämän parissa ja audiovisuaalinen tyyli on karuun maailmaan ihan nappiosuma.

On totta että muutama jakso ei yllä ihan parhaaseen sarjaan tässä kokonnaisuudessa, mutta ehkäpä tämä johtuu vain siitä tosiasiasta että ne parhaimmat jaksot ovat ylivertaisia ja ne heikoimmat vain hyviä. Sillä ne heikommatkin osat olivat kelpo viihdettä. Pisteytyksenä tarinan kokonnaisuudesta annan sen täyden kympin on tämä sen todellakin ansainnut, mutta keskiarvo pelillisiä ominaisuuksia silmällä pitäen ja joidenkin jaksojen huonommasta laadusta johtuen taitaa mennä kasin puolelle.

No niin nyt sitten odottelemaan uutta tuotantokautta. Piti tosin pistäytyä steamissa ostamassa tämän tuottarin erikoisjaksi 400 days, joka juuri parasta aikaa latautuu koneelleni. Eli vielä joudutte lukemaan yhden jaarituksen tämän pelin tiimoilta.

Arvosana: viides episodi 10, koko pelin tarina 10, pelilliset seikat ja muut puutteet huomioiden 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

DLC QuestSunnuntai 23.02.2014 04:47

Peli: DLC Quest

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xbox Live Marketplace

Julkaistu: 2011

"Tää oli taas näitä oho onpa halpa ostanpa tuonkin latauspalvelusta tapaus". Ei sinällään hullumpi tapaus jos ei kaipaa graafista loistoa ja pitää voimakkaista mielipiteistä. Indiepeli DLC Quest ei nimittäin ole peli sanan varsinaisessa merkityksessään vaan enemmänkin idea ja mielipide joka on huumorin keinoin työstetty graafiseen muotoon. Luultavasti tapaus puree kaikkein parhaiten niihin pelaajiin jotka ovat kokeneet jollain tapaa vastenmieliseksi tai suorastaan ällöttäväksi julkaista peli keskeneräisenä ja sitten jälkeenkäsin tuoda maksullista lisäsisältöä kahmalokaupalla mukaan. Myös Freetoplay-mörppien parissa aikaansa viettäneet voivat samaistua tähän tapaukseen.

Pelinä DLC on suorastaan törkeän lyhyt, ensimmäiseen läpäisykertaan meni vain noin tunti ja muutkin herkut saa kerättyä nopsaan talteen jos viitsii vain palata tämän pariin. Toisaalta hintaansa nähden ei pössimpi tapaus ja jos tosiaan ymmärtää tämän perusidean, on huvitusaste taattua.

Pelin juoni on köykäinen, paha tyyppi kaappaa naikkosen ja sinun täytyy sankarin roolissa pelastaa tuo hameväen edustaja. Matkan varrella vastaan tulee huonoa huumoria, lampaita ja tietenkin dlc-kamaa joka täytyy ostaa kaupasta jotta pääsee etenemään. Alussa ukko ei liiku kuin tasan aikealle, vasemmalle pääsee vasta ostamalla ensimmäisen dlc-paketin. Myös äänet, animaatiot ja kaikki muu pitää ostaa. Sitten kun on saanut kaiken tarvittavan pelin pomppii äkkiä läpi ja sen huumoriarvokin katoaa matkan varrelle. Tuntuikin jotenkin tyhjältä siinä vaiheessa kun tekstit rullasivat ruudulle.

Arvostelun kannalta onkin hiukan vaikeaa keksiä tälle sopivaa pisteytystä. Totetus on loistava, grafiikat ovat kasipittisestä nindentosta, samoin äänet. Kontrollit ajavat asiansa. Mielipide menee perille jos ymmrtää mistä on kyse ja vitsikin naurattaa hetken. Hienoa että nykyään indiepeliskene tarjoaa jotakin ihan erillaista, vaan kyllä tämä peliksi on silti turhan lyhyt... Enpä tiedä mitä pitiäisi ajatella, "hyvä, vai huono" siinäpä vasta kysymys?

Arvosana:
Oman mielipiteeni ristiriitaan saattava teos jota en voi pisteyttää (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand