IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Taas mä tanssin kolan tahtiin.Maanantai 15.10.2007 11:20

Kolaa mä juon, kuraläppää haistelen, hikeä valuu, KARJAISUT kaikuvat.

Hampaat itkevät verta, jäätelö tekisi hyvää, ehkäpä tartun viellä kerran rakkaaseen esineeseen, heilautan sitä ja annan sieluni virrata sen lävitse, tai sen virrata lävitseni kuin kofeiinin virkistävän vaikutuksen, rakkauteni haluaa halata minua halaan sitä oih Muikeaa.

Tuijotan tyhjää seinää, se heijastaa kuvia, murhaavia, hämääviä, jopa vihattuja kuvia, joskus jäätelö vain ei maistu joskus se ei vain maistu.

Runollista sanoo Arvo ja palaa maailmaan unien ja tuskien, joskus se keppoilee joskus se toimii, se oikuttelee se rakastaa ja nyt haluan palata niihin uniin, silmäpussit valuvat lattialle.

KyyneleetKeskiviikko 03.10.2007 16:21

kyyneleet lähes kierivät poskellani kun eilen aamulla rakkauteni ei noussutkaan, kaikki egoamiseni kaikki tärkeä minulle ei enään toiminut, raivoni purskautui coca colan juontina.

Kyllä tietokoneeni ei toimi, menee päälle mutta heittää voltin aina kun pääsee kirjautumiskohtaan tai kirjautuu sisään.

Yay.

AASSDAADTorstai 17.05.2007 03:26

<onlyyy> ootko arvo kaheltatoista keskustorilla
<Arvoman> :D ehkä
<Arvoman> ehkä en
<MIAJU> :D
<Arvoman> se on mystiikkaa, kuin juokseva virta.
<onlyyy> eli oot :D
<onlyyy> en jaksa pomppia yksi sie jos maijul kestäää :<
<Arvoman> Johtuu siittä mihin paradoksaalinen maailmankulku minut johdattaa
<MIAJU> mä oon siel varmaa jo puol 12 et ei siinä :D
<onlyyy> aijaaa no si :F
<onlyyy> :D
<Arvoman> onko henki kanssani, vai ei, ehkä joskus kosketan maailmaa, joskus en mutta minua se koskettaa
<MIAJU> aivan :D
<Arvoman> vaikken halua sen kosketusta, en ole puhdas.
<Arvoman> puhtaus on sitä mitä ihminen ei ajattele sen olevan, joskus meistä tuntuu siltä että olemme likaisia
<Arvoman> joka on totta, kun olemme sentään bakteerien keskellä
<Arvoman> mutta, jäätelö on silti kaiken alku ja jyvä.
<Arvoman> minkä ihminen korjaa sen saatana korjaa, kuten yup:n kappaleessa todetaan
<Arvoman> Arvon filosofinen ilta järjekkyys ;D
<Arvoman> kanava kuoli.
<MIAJU> :DD
<MIAJU> ei tohon uskalla väliin mitään sanoa

Games.Keskiviikko 16.05.2007 00:24

<Arvoman> http://www.myspace.com/lissut
<Arvoman> please have fun.
<Arvoman> ei tuttiritari sentään, kerrankin kun olin voitolla noita helvetin shadowreavereita vastaan NIIN KAADUTAAN, saamari Games Dont make People violent, WINDOWS does.


yes.

IRCLOGS LSOLSOSSOlTiistai 15.05.2007 00:49

:< peenis.

Minä irkkaanMaanantai 14.05.2007 02:14

tajusin tänään jotain, omfg lol. Täällä on päiväkirja.

Oikeasti siis valastuin, nyt voin spämmiä tänne irc-logeja. Woohoo.

Tiesittekö kansa muuten, että tämä päiväkirja on aika turha juttu, ja sitä että euroviisut on rektumista, miten jaksaa ihmiset katsoa sitä.

Tai jääkiekkoa Isot miehet potatpäissä, puukotjaloissa, ja mailat käsissä, hampaat jossain keuhkoissa, tönivät toisiaan ja jahtaavat palloksu haluavaa "kiekkoa" have a fun day.
Tiesitkö, että olen..

[] Suudellut miestä
[x] Suudellut naista
[x] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut shamppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Omistanut syyliä
[ ] Tanssinut napatanssia
[x] Varastanut
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yön
[x] Rikkonut ikkunaa
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[x] Ollut rippileirillä
[ ] Lävistänyt ihoani
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[ ] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 euron kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Pessyt vauvan pyllyä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[x] Rikkonut lupaustasi
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Haukkunut hoppareita
[x] Soittanut bassoa
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[x] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ ] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Tippunut ponin selästä
[x] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[ ] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Ollut alaikäisenä baarissa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[ ] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[ ] Tilannut Mix-lehteä
[x] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Ollut rakastunut
[ ] Poistanut punkkia
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[x] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x] Tuntenut mielisairaan
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[ ] Itkenyt itseni uneen
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Käynyt psykiatrilla
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x] Ollut alipainoinen
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[ ] Laihduttanut
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Ollut krapulassa
[x] Käyttänyt henkseleitä
[ ] Fanittanut RAW:ta
[ ] Ostanut e-pilllereitä
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Tehnyt heräteostoksia
[x] Uinut avannossa
[ ] Käynyt Lontoossa
[ ] Mennyt vahingossa väärään junaan
[x] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] Nukkunut veneessä
[x] Tehnyt runoa
[ ] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Ollut kirpparilla myymässä
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Matkustanut pummilla
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] Ollut yksin leffassa
[x] Ollut kielikurssilla
[ ] Kokeillut nyrkkeilyä
[x] Kierinyt alasti lumikinoksessa
[ ] Voittanut arvonnassa
[ ] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[ ] Lukenut dekkaria
[x] Menettänyt läheisen ihmisen
[x] Ollut isosena jollain leirillä ( no en viellä mutta err "pian")
[x] Käyttänyt minihametta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[x] Ollut katsomassa oopperaa
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[ ]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] Neulonut lapasia
[ ] Katsonut Stand by me-leffaa
[x] Eksynyt
[x] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] Saanut paniikkikohtauksen
[x] Ollut ambulanssin kyydissä
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Omistanut lemmikkieläintä
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[ ] Ajanut mopoa
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[ ] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] Maalannut taulua
[x] Ollut yli kuukauden pois kotoa
[x] Ollut kesätöissä
[ ] Maistanut mustekalaa
[x] Unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivän
[x] Ollut festareilla
[ ] Luntannut kokeessa
[x] Saanut ampiaisenpistoa
[ ] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[x] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Irkannut
[x] Pelannut Twisteriä
[x] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[x] Kulkenut alasti kotona
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[x] Opetellut elvyttämistä
[x] Pelannut golfia
[x] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Tilannut jotain ostos-tv:stä
[ ] Polttanut ainakin tupakkan
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Vuokrannut asunnon
[ ] Ollut lapissa
[ ] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] Saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] Pelannut cs:ää
[x] Ollut lehdessä
[x] Tilannut jotain netistä
[x] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] Käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] Ollut lastenkodissa
[x] Käyttänyt heijastinta
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] Ollut onkimassa
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Sanonut asioita ajattelematta
[ ] Soittanut kirkon kelloja
[x] Kerännyt kolehtia
[x] Teipannut suuni kiinni
[ ] Palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] Ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] Pessyt hampaani joka ilta
[x] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] Saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] Tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[x] Saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] Tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] Ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] Käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
[x] Rakastunut
- Vanhemmat »