IRC-Galleria

Astarion

Astarion

Päänsärkijä.

Neiti kevät kohtaa syksynPerjantai 29.08.2008 17:42

Viileänä perjantaipäivänä tuntee kuinka aika taas muuttuu.
Se tietää sitä, että minusta tulee unelias.

Pimeiden iltojen lomassa yritän etsiä tähtiä taivaalta, mutta
niitä näkee liian harvoin, ne ovat pilvien kätkemiä. Pian voi
taas vain ikävöidä auringon lämpöä iholla alakuloisessa
harmaudessa, kun sade ja tuuli riisuvat puut alastomiksi.

Ja jos sitten aikoihin, tulisi se hiljaisuus.

Lumi leijailisi hiljalleen tehden paksun peiton maan kupeen,
kirkastaen pimentoiset yöt, antaen kimaltavaa loistetta
kuun ja tähtien alle. Olisi hiljaista.

Ja jos vain voisi, kuulisi ystävien iloisen naurun vaimentuneen
arjen rytmin tilalla.

Olen unessa, mutta silti valveilla.

Pimeitä päiviäTiistai 12.08.2008 18:24

"Kuulkaa, minusta tuntuu aivan siltä niinkuin voisin olla. Olla vain,
ja kadota yön varjoon."

"Enkä aijo olla pelinappula, jolla voi pelata ihan mitä tahansa"

Ja jälleen hän vaipuu mietteisiinsä. Kohta tämä kuitenkin kohottaa
katseensa, syvällä silmissään epäilyksen punainen valo, ja hän jatkaa:

"Sillä jos kanssani ryhtyy leikkiin, on myös hävittävä."

MietteitäTorstai 10.07.2008 09:49

Mielenkiintoinen sellainen. On saanut ajattelemaan paljon, mutta silti niin outo, ettei sitä yksinkertaisesti kykene käsittelemään lyhyellä aikavälillä. Tämä vain nyt on näin, sitä ei juuri muuksi voi muuttaa, aina ei voi voittaa eikä läheskään aina. Mutta kai nämä päivät kuuluvat mennäkin; joskus jotain yllättävää, haikeaa ja surullista, iloista ja onnellista. Normaalia.

Kunpa kesä jatkuisi vielä vuoden. Voisi ehtiä tuo aurinkokin lämmittää stressaantuneita mieliä.
Ihmiset ovat puheliaampia ja avoimempia, voi jopa jutella tuntemattomien kanssa välittämättä siitä että me todella olemme suomalaisia ja hiljaista väkeä, ja ettei sopisi astua toisten reviirille.

Minä tiedän missä minun pitäisi olla, mutta en voi. Olosuhteet pakottavat minut vielä jäämään,
mutta silti vahvasti tiedän, missä minun kotini on. Rakastan sitä, ja se ottaa minut jokaisella kerralla avosylin vastaan. Ja minun on sitä niin ikävä.

Pois täältä, betonihelvetistä.

My nick means what?Maanantai 23.06.2008 23:15

A= seksikäs
B= yllätyksellinen
C= asioitaan jakava ihminen
D= varma
E= kekseliäs
F= cool
G= hauska
H= on aina siellä
I= enkeli
J= kaunis
K= saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L= itsepäinen
M= pahis
N= fantisoiva
O= suojelee kavereitaan
P= pehmeä
Q= ei valehtele melkein koskaan
R= saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S= ylläpitää yhteyden hyvin
T= meni rikki...
U= mukava
V= ei valehtele koskaan
W= paljon kärsvällisyyttä
X= hassu
Y= äänekäs
Z= hyvä kuuntelemaan
Ã…= kohtelias
Ä= ei mene selän taakse
Ö= kiva


A= seksikäs
S= ylläpitää yhteyden hyvin
T= meni rikki...
A= seksikäs
R= saa tarpeekseen pojista/tytöistä
I= enkeli
O= suojelee kavereitaan
N= fantisoiva

Kiitos Morio hyvästä ideasta mutta nyt ei naurata :F

Daa & daa & daaPerjantai 11.01.2008 01:25

Sitä ollaan niin äijää jotta.
Miksei joku voisi muka käyttää valitsemaansa vaatetusta?
Miksi niiden pitäisi välittää, poltatko silmät päästäsi vai et?

Oletko maailman keskipiste? Ainakin vissiin luuloja on.
Ja huolestuttava määrä.

Jos nyt annettaisiin niiden ihmisten elää niinkun ne elää. Oma on
elämänsä, ei tarvitse leikkiä pinnallista maailmanparantajaa.
Pikkuaikuista. Naama aina norsun*itulla asiasta kuin asiasta.

Voi käydä vahinko, jäät pian yksin, jos leuat
ei lakkaa jauhamasta paskaa. Kyllä se maailma viimeistään
vähän kurittaa, ei ole soveliasta hyppiä silmille.

Olet vain tavallinen meidän muiden joukossa. Olethan ihminen.





Aijaaha..Torstai 15.11.2007 03:56

Jos nyt helevetti sentään nukkumaan malttais jo mennä. It's 01:55 and I'm still online.

AamusellaSunnuntai 11.11.2007 16:37

Siitä ei ole tuntiakaan aikaa, kun viimeksi tunsin jonkun tassuttelevan
viereeni sänkyyn. Oli vaikeaa avata silmät, mutta hellästä töyttäisyistä
ja kirputtamisesta päätellen kyseessä oli tuo toinen niistä lapsosistani;
Nöpö. Valtava ja tasainen hurina täyttää huoneen. Miten voikaan
nyt leppoisampaa kissanomistajan olla? Melkein nukahtaa uudestaan
kun lämpöinen karvakerä turisee kyljessä kiinni.

Toinen siristelee silmiään sohvalla. Taitaa olla kohta kissain aamupalan aika.

Mutta ensin on keskityttävä aamupesuun; hienon hienosti
silkkiturkki suoraksi ja tassulla hieman korvan takaa.

Ai että minä sitten rakastan näitä!

[kuvassa Le pétit Papillon eli Nöpömme]

jatkunee..Tiistai 23.10.2007 23:35

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. ( ) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. (x) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a (x) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c (x) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x)olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a (x) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

Yht. 52 pistettä

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä

Duunia tehdessä..Tiistai 23.10.2007 23:26

1. Muistatko, missä sait ensisuudelmasi?
- voe hyvä helevetti

2. Oletko koskaan luntannut kokeissa?
- olen tottakai.

3. Nukutko alasti?
- no hyvin usein kyllä

4. Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- olen säästänyt itseni siltä

5. Onko sinua koskaan leikattu?
- ei ole ei

6. Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- en uskalla avata kyseistä sivua, jos sieltä vaikka löytyisi oma nimi

7. Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- en yleensä, en ainakaan muista

8. Oletko pelannut räsypokkaa?
- joskus yritin, mutta vihaan kortteja

9. Oletko ollut ammattilaisen hierottavana?
- pakko säännöllisesti käydä

10. Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- olen

11. Oletko ollut sokkotreffeillä?
- ei semmosia tohi tehdä

12. Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- no ne tarpeelliset ja syvällisemmät asiat

13. Oletko soittanut pilapuheluja?
- olenhan minäkin joskus ollut pentu

14. Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en lähde edes yrittämään, kuolisin jo matkalla alas

15. Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- riippuu mistä huumeista puhutaan

16. Laulatko suihkussa?
- kyllä, jos olen yksin kotona

17. Haluaisitko olla mies vai nainen?
- joskus käy mielessä, että jos sitä pääsisi helpommalla
olemalla mies, tiettyjen asioiden suhteen

18. Uskotko ihmeisiin?
- harvoin

19. Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- voi kyllä olen :(

20. Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- kuka sellaisesta mitään oppii?

21. Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- no just ja just, mutta tämä tarkoittaisi sitä etten poistuisi kotoa

22. Tykkäätkö juhlista?
- kaikenlaisista, paitsi en ehkä kaikenmaailman sukujuhlista

23. Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- 25 vuotta on aina ollut se johon voisin jäädä

24. Oletko koskaan pudonnut puusta?
- en onneksi, kun oma pää on jo tarpeeksi tärähtänyt

25. Uskotko horoskooppeihin?
- en vaikka sattuu joskus kohdalle osumaan

26. Kutiatko helposti?
- jeps

27. Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- olen, pikkuveljeni

28. Koska ärsyynnyit viimeksi?
- tänään duunissa. Olisittepa nähneet..

29. Koska viimeksi löit jotakuta?
- hyvä kysymys. Varmaan pari vuotta sitten erästä

30. Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- en jos takkaa ei lasketa

31. Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- saattaapi olla mahdollista

33. Oletko tehnyt testamentin?
- höh..!

34. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- The Day After Tomorrow

35. Oliko se hyvä?
- liian monesti nähty. Ekalla kerralla oli ihan mukiin sopiva

36. Missä maissa haluaisit käydä?
- Irlanti, Englanti, Uusi-Seelanti, Etelä-Amerikassa Bolivia, Intia

37. Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- olen kerran sen tehnyt, toista kertaa ei kai tulisi

38. Ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi?
- perhe ja ystävät (ja tottakai mamman mussukissapossut)

39. Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- jos vaihtoehtona tapetuksi tulemiselle olisin minä tai perhe/ystävät

40. 10 kappaletta, jotka kuuntelit viimeksi?
- Enya - Evening Falls
- Poets of the Fall - Carnivall of rust
- Soilwork - Departure plan
- Inflames - Whoracle
- Nightwishin joku uusi cacca
- Natasha Pedingfield - Wild Horses
- Jeff Buckley - Hallelujah
- Clannad - Of this Land
- Enya - Once you had gold
- Enya - Evacuee

41. Surkein leffa, jonka olet katsonut?
- joku kasarileffa

42. Onko Titanic hyvä?
- ihan jees

43. Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- no henkisesti vai fyysisesti? :P
fyysisesti riippuu mutta usein kyllä, henkisesti riippuu

44. Viimeiset laulunsanat, jotka kuulit?
- ..wish you were here..

45. Pelkäätkö karhuja?
- ihan simona

46. Miksi teit tämän kyselyn?
- koitan pysyä hereillä..

Nyysittyä..Maanantai 22.10.2007 22:38

1. Milloin viimeksi juoksit?
- tänään töissä

2. Onko farkuissasi (tms. housuissa joita käytät usein) reikiä tai repeämiä?
- ehei, olen laatutakuu..

3. Milloin viimeksi näit henkilön, johon olet ihastunut?
- ;)

4. Nukutko vähintään 8 tuntia yössä?
- olen unikeko

5. Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- rapsuttelisin kissoja ja säveltelisin

6. Kuka viimeksi kosketti takapuoltasi? (joku muu kuin sinä itse)
- no parempi ko jättää sanomatta

7. Syötkö koskaan raakaa taikinaa?
- kyllä, kaikki raakana tai ei mitään!

8. Oletko koskaan potkaissut automaattia (limsa-, karkki- ym) ?
- en, olen sivistynyt

9. Voisitko elää ilman tietokonetta?
- nojoo, mutta se on halpa yhteydenpitotapa.

10. Mitä ihan ensimmäiseksi teet kun tulet koneelle?
- avaan musavehkeet ja siihen suuntaan

11. Jos sinulla on/olisi seurustelukumppani, voisitko käyttää hänen vaatteitaan?
- kyllä, mikäli omani olisivat jostakin syystä hävinneet.

12. Jos tai kun menet naimisiin, vaihdatko sukunimesi vai aiotko pitää oman nimesi?
- jos sukunimi on kauhean epärimmaava, niin olisin itsekäs.

13. Milloin viimeksi poistuit kotoasi?
- 12:25

14. Onko teillä astianpesukonetta?
- ei meillä semmosia.

15. Mitä luulet, pärjäisitkö vankilassa?
- en tosiaan osaa sanoa.

16. Jos kaikki ystäväsi lähtisivät yhdessä pitkälle automatkalle, lähtisitkö mukaan?
- heti!

17. Tunnetko ketään, jolla on sama nimi kuin sinulla?
- kyllä

18. Omistatko luistimia?
- en missään tapauksessa.

19. Missä pidät puhelintasi öisin? (jos sellaisen omistat)
- pöydällä, mutta joskus unohtuu sänkyyn.

20. Miten nyt istut?
- aika huolitellussa asennossa, olenhan hei töissä nääs.

21. Minkä merkkisiä ja minkä värisiä alusvaatteita nyt käytät?
- en mie nyt noin tarkka kyllä ole.

22. Katsotko koskaan elokuvia vanhempiesi kanssa?
- ei oo tullu katottua sitten itsenäistymisen.

23. Kuinka usein leikkautat hiuksesi?
- kartan kyseistä toimenpidettä kuin ruttoa.

24. Surffaatko internetissä joka päivä?
- melkeenpä

25. Oletko koskaan itkenyt ilman syytä?
- en oikeastaan

26. Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä?
- sillon kun olin pentu, 'autoin' emäntää ikkunanpesussa
meetwursteilla ja voilla

27. Mainitse joku henkilö, jonka haluaisit juuri nyt nähdä.
- pari tärkeää henkilöä

28. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- Olen ihan tyytyväinen näin.

29. Toivoisitko olevasi joku muu?
- no silloin tällöin voisin istuskella vaikka buddhan pöksyissä.

30. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas?
- no enpä sitten kouluaikojen

31. Tämän päivän paras hetki?
- tekstiviesti

32. Kenen autossa matkustit viimeksi?
- Isovanhempien

33. Missä kaupassa viimeksi kävit ostoksilla?
- Valintatalo

34. Mitä mieltä olet hiustyylistäsi juuri nyt? Pidätkö, inhoatko..?
- aika tyytyväinen, voisi olla parempikin kuitenkin

35. Kauimpana sinusta asuva sukulaisesi?
- Kanada

36. Oletko mielestäsi hemmoteltu?
- en juurikaan

37. Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- Siis millaiseenko MIEHEEN? No huumorintajuiseen,
kohteliaaseen, rehelliseen ja sellaiseen, jossa on sitä luonnetta.

38. Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- olen

39. Oletko koskaan mennyt vahingossa vessaan, joka olikin varattu?
- hehe, be there, done that

40. Milloin viimeksi otit nokoset?
- sunnuntaina

41. Oletko koskaan tavannut ketään kuuluista henkilöä? (konsertissa näkemistä ei lasketa)
- Kristian Meurmann

42. Haluaisitko itse olla kuuluisa joskus?
- nojoo

43. Teetkö nyt montaakin asiaa yhtäaikaa?
- en

44. Uskotko karmaan?
- en oikeastaan

45. Jos olet ollut ulkomailla, pisin aika jonka olet ollut poissa kotimaasta?
- vuorokausi

46. Lempisarjakuva- tai animaatiohahmo?
- Akuankka ja salama

47. Milloin viimeksi olit sairas?
- viime talvena

48. Ilmaiset elokuvat 10 vuodeksi vai ilmaiset CD:t loppuiäksesi?
- elokuvat

49. Lehtien haravoiminen vai lumen luominen?
- lumihommat

50. Piknik tähtitaivaan alla vai hevoskärryajelu puistossa?
- molemmat!