IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

MaastoiluaPerjantai 14.12.2007 20:22

Lähdin tänään töistä ajoissa, ja olimmekin jo kahden aikoihin kera uljaan ratsuni kanssa suuntaamassa turpaa&nokkaa kohti Jussilankujaa. Lumedius oli *tietenkin* järkyttynyt pellon jäätyneistä vesilätäköistä, mutta niistä onneksi selvittiin. Ensimmäiset 15 minuuttia se meni asenteella *onks ihan pakko, kun kaverit jäivät tuonne toisalle..* mutta sitten se(kin) pääsi jutun juoneen kiinni, jonka seurauksena se olisi ihan omatoimisesti halunnut kouluta jokaisen sivutien.
Talliin palasi tyytväinen omistaja ja vielä tyytyväisempi hevonen.

Uskomattoman upea luonto! Pieni kuura maassa, ojat jäähileessä, metsässä oli hiljaista. Kuinkahan sitä muka viime vuonna tähän aikaan pärjäsi ilman maastoja? Silloin ei ehkä tiennyt hyvästä vielä mitään ,-) Toto&Veka olisi ollut maan mainioa maastoilupari, olisi ollut niin lupsakkaa saada jätkät kimppaan ja metsäteitä kouluamaan.

Lumi on oppinut uuden - ja ah niin ihanan - tempun. Se pissii käytävälle. Raivostuttavaa.
Mutta porkkanajumppa sujuu! Ei tarvitse mennä kuin takajalan kohdalle seisomaan, niin poika on jo turpa taakse hamuamassa porkkanaa.. kätevää!

SMILE!!!!Tiistai 11.12.2007 22:56

Nyt se sitten tuli - ensimmäiset askeleet koottua ravia niin, että se hevonen ihan oikeasti toimi! Ette usko niitä 4-5 ensimmäistä sekuntia, kun aloin huomaamaan, että nyt se tulee rennoksi alle ja toimii.. ensin yksi askel, sitten pari normaalia, perään toinen, sitten kolmas ja sitten se vain tikitti.. Talliin palasi kuski, jonka hymy ulottui korvasta korvaan ja tyytyväinen hevonen, joka m a t e l i tallille takaisin.. oli niin rela.

Eilen mentiin myös omat harkat kentällä - uskomatonta, että keskellä joulukuuta kenttä on kuin kesällä.. uskomaton kasivihuoneilmiö. Alkuun käveltiin rata ympäri - rentona, pitkillä ohjilla, vaikka oli pimeetä kuin p*ll*ssä.. Loppuun lähdettiin kans kävelykiekalle - alkuun tuli parit kunnon loikat, kun Lumenis säikähti mukaan yllättäen takaapäin liittynyttä tallikoiraa.. hauska hevonen, heti kun se hiffasi, että P on mukana, P sai mennä puskikosta puskikkoon ja hyppiä eteen mitä ihmeellisimmistä paikoista ja Lumenius vain käveli lunkisti..

Taasen alkaa sitten pakkaskausi, joten kait me siirrytään lantaradalla baanailemaan. Toisaalta nyt on kyllä taasen saatu treenata ihan kunnolla, joten välipää tekee taasen hyvää.

KankituntiSunnuntai 09.12.2007 22:35

Tänään jatkettiin taas kokoomaharjoituksia kera kankien. Täytynee sanoa, että kouluratsastuksessa on kaksi asiaa, joista ei kokemusta tarpeeksi ole - kokoaminen ja laukanvaihdot. Tänään harjoitettiin tuota ensimmäistä. Kait sieltä muutama askel tuli ihan ok, mutta aikas alkutekijöissä harjoittelusta huolimatta ollaan - aikaahan se vaatii. Odottaa sitä lopullista "loksahtamista" varmaan sekä multa että Lumpparilta - jotta saadaan rento ja tarpeeksi aktiivinen kokoaminen aikaiseksi. Mutta niinhän se menee, pala palalta ja askel askeleelta.

Lyhyt maastoilu..Torstai 06.12.2007 22:19

Josta ensimmäinen vartti meni siihen, että poni hirnui... Mutta ravasi reippaasti, Kilpeläntie oli mukavan "ravailtava" eli saatiin mennä vähän muutakin kuin käyntiä. Ei olis menomatkalla uskonut, että oli ihan piipussa eilen, mutta paluumatkalla rauhoittui ja sen myötä myös huomasi, että eilinen painoi vielä jaloissa. Huomenna saanee hyvän ja ansaitun lepopäivän.
Eilen oli kenttä tosi hyvässä kunnossa - mikä tiesi kunnon työpäivää herra hevolle. Harjoiteltiin mm. ravin kokoamista, joka meikäläisen "halvaantuneelle-lantiolle" on melko mahdoton tehtävä. Mutta onnistuihan se nyt jollain lailla, harjoitus tekee mestarin.

Tänään sitten puol seiskan aikaan starttasi kolme huimapäätä kohti maneesia, estetunnille. Matka sujui mallikaasti - en voi pahemmin kyllä moittia hevostani, joka pienestä jännittämisestä huolimatta käveli tyytyväisenä myös porukan kärjessä pimeällä.

Lumppari sai kehuja varmuudestaan hypyissä - oikea tätiratsastajan unelma! Nyt löytyi myös varastuntti, joka halusi sitä kokeilla, eli taidan lykätä K:n selkään ja pistetään kunnon estettä eteen ja pinoon..

Tallilla oltiin takaisin ysin pintaan. Kolme väsynyttä, mutta tyytyväistä hevosta! Lumppari haukotteli kita levällään käytävällä seisoskellessaan.. taisi se vähän miettiä, että kaikkeen täällä kans joutuu..

Huomenna varmaan vaan rentoilumaasto, työputken vastapainoksi.

Myryn sunnuntaiSunnuntai 02.12.2007 21:27

Entinen villikko löytökissa on tainnut viimein ja vihdoin löytää sisäisen rauhansa..

Enpä viitsi..Sunnuntai 02.12.2007 19:57

todeta taas, että lantalaukkailu jatkui ,-) tosin nyt mentiin pääasiassa ravissa. Jos ei muuta, kasvaa kyllä hevosella body.

Aloitettiin kentällä - taipuu ihan hyvin kumpaankin suuntaan. Sitten kun elämä alkoi menemään "vinkumiseksi" ja "niskojen nakkeluksi" kun uljas ravuri ravaili ohi totesin, että pakko kait sen on päästä energiaa purkamaan. Eikä muuta kuin pöpelikköön. Suokki T lähti alkuun mukaan, mutta meno ilmeisesti meinasi äityä vähän liian hurjaksi, joten he poistuivat "rundilta".

Ihemetellä täytyy hevosen kuntoa. Eilen se oli ihan oikeasti tosi väsy sen lenkin jälkeen. Tänään oltiin ihan intoa piukassa ja eilisestä ei tietoakaan. Nyt sentään alkoi kuuntelemaan ihan oikeasti ja pystyttiin menemään jo kevyemmällä tuntumalla - vaikka pari kertaa täytyi tuo "into-pallo" ottaa ja pysäyttää raaemmin.

Noh, ainakin hevoseni on onnellinen. Juttelin tallin omistajan kanssa just siitä, kuinka tasapainoisen ja tyytyväisen oloinen Lumppari on. Aivan kuten omistajansakin, kun tuonne pääsi. Eli elämä hymyilee, sekä omistajalle että hevoselle ,-)

Lantalaukkailut jatkuivat..Lauantai 01.12.2007 20:42

Tämän päivän joogasta ehdin juuri ja juuri tallille valoisan aikaan.. Hevonen nopeasti kuntoon ja metsälaistalle ihmettelemään baanaa valoisana aikana. Lars Levi jo viskeli päätään radalla kun tajusi, että matka vie metsään...

Yksin oltiin alkuun ja poni oli aika "päheenä". Laukat menivät ihan sivuttaislaukkailuksi ja voi hemmetti mitä pukkeja! Se on kyllä uskomattoman "kompakti" rakenteelta ja sen myötä varsinainen kumipallo, kun niitä levade-hyppyjään tekee... Mentiin varamaan parikymmentä minsaa yksin, sitten tuli ex-tarhakamu V ja vedetiin sen kanssa pari kertaa vielä rata ympäri. Lopussa laukatessa Lumenius oli jo selvästi väsynyt - pää alhaalla - mutta eihän se väsyminen silti estä niitä pukkeja tekemästä...

Ai niin..Perjantai 30.11.2007 21:27

Hieroja H vei ilmesesti Lumen refleksit mukana. Refleksiharjoituksista ei tule mitään, kun en niitä pisteitä enää löydä. Lumppari seisoo käytävällä ja on sen näköinen, että hemmettiäkö siellä mun kylkiä ja pyllyä puristelet... Mutta porkkanajumppa on MUST! Meillä on melkoisen hauskaa, kun sitä harrastetaan..

Lantalaukkaa...Perjantai 30.11.2007 21:25

Meillä on hauska talli! Jääkelille oli keksitty ajaa lanta-ura laitsalle, joka jokatapauksessa käännetään ensi kesäksi. Sinne me sitten menimme - keskelle mettikköä kera tarhakaveri A:n. Ja oli hauskaa! Vaikka oli pimeää, hevoset olivat ok ja intoa sopivasti täynnä - Lumediuksen laukka on kyllä mielettömän hyvä - se meni niin kevyttä, koottua laukkaa, että jos joskus sen kentällä samanlaiseksi saisi, niin wow.

Mutta on mulla myös uskomattoman upea hevonen! Koko ajan se oli täysin luotettavan ja tasaisen oloinen, vaikka tallikoira P välillä puskikosta poukkoili, ei ollut täyttä valoa ja myöskään ikinä sillä ei tuolla ole ratsastettu.