IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Perunan ominaisuusMaanantai 23.10.2006 18:46

Tein taas ruokaa. Välillä on ihan hyvä syödäkin, jotta jaksaa. Tänään oli herkkuruokaa luvassa. Perunamuusia ja lihapullia. Kaikki omatekoista. Jostakin syystä perunalle tapahtuu muussatessa jotakin negatiivista.

Normaalisti aterian lisukkeena noin viisi normaalin kokoista perunaa tuottavat minulle hyvän kylläisyyden tunteen. Joskus viisi perunaa saattaa jopa tuntua paljolta määrältä. Tuskin koskaan kuitenkaan sen jäljiltä jää nälkä.

Mutta kun sama määrä perunoita kuoritaan, lohkotaan, keitetään, muussataan, lisätään voita ja maitoa sekä maustetaan suollalla, sen määrä jotenkin pienenee. Se ei enää tee kylläiseksi. Se ei edes oikein riitä. Tuntuu, että olisi pitänyt käyttää perunaa kaksinkertaisesti. Kuka pelleilee ruokani kanssa. Mihin katoaa osa perunan tilavuudesta. Ja häviääkö samalla osa perunan ravintoaineista. Enkä edes koskaan älyä käyttää enemmän perunoita...

Onneksi lihapullat ja muusi ovat suurta herkkua. Se kompensoi - nautinto.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.