IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Elämäni eläimet.Tiistai 07.11.2006 18:06

Päivittäin meitä vastaan hiippailee sellaisia ihmisiä, joista voi kyllä oikeastikin käyttää termiä epänormaali. Toki me kaikki olemme erilaisia, mutta on pakko olla olemassa jokin määritelmä ihmisestä normaali, tai sellainen voidaan luoda. Nämä epänormaalit, friikit ovat sen määritelmän ulkopuolella.

Periaatteessa friikeissä ei ole mitään vikaa, vaan he saattavat hyvinkin olla yhtä viisaita, tai viisaampiakin kuin me muut. He myös selviävät tavallisista askareista aivan kuten me muutkin. Mutta heidän ulkoinen ilmentymä on jotakin aivan muuta. Aivan kuin heitä vaivaisivat jotkin ihmeellistäkin ihmeellisemmät pakkomielteet tai jokin muu funktio aivoissa ei ole avan normaali. Sen näkee heidän pukeutumisestaan, kävelystään ja tavoistaan thedä muita asioita.

Jotenkin tuntuu, että kyseiset friikit eivät tajua heidän omaa olemustaan samaan tapaan kuin lähes kaikki muut heidän ympärillään. Tämän vuoksi friikit joutuvat helposti koulu- ja työpaikkakiusauksen uhriksi. Usein kyllä tosin mietityttää, onko heillä mahdollista saada työtä ylipäätään, muuten kuin anonyymisti - ei ainakaan sosiaalisiin paikkoihin.

Entäpä friikkien vanhemmat. Elleivät hekin ole täysyiä friikkejä tai päihytneitä uhmisiä, täytyy heidän jo hyvin aikaisin tajuta se, mikä heidän lapsensa on tai mikä lapsesta on tulossa. eikä näiden aikuisten päässä kolkuta mikään kello, joka sanoisi heille, että tilanne vaatii pikaista korjausta, mikäli he lastaan rakastavat. Kyllä mielestäni jokainen syntyessään on ansainnut itselleen hyvän elämän.

Tai sitten vaihtoehtoisesti vanhiempien huomatessa, mikä heidän lapsestaan on tulossa, he hylkäävät sen. Vetävät omat ranteensa auki (nips, naps). Tai muuta vastaavaa, ja jättävät kasvavan friikin oman onnensa nojaan, jolloin tämä eristyy entisestään. Ja tulee entistä friikimmäksi.

Vaikka friikeille nauraminen tuo meille monille suurta iloa ja vahingon iloa, on kyseessä silti yhteiskunnan yksi suurimmista mätäpesäkkeistä, jonka seurauksena ovat suuret itsemurhaluvut ja valtavat määrät käytettyjä mielialalääkkeitä. Herätkää vanhemmat ja katsokaa nyt niiden lastenne perään! Ettehän te tahdo olla kummajaisen kummajaiset vanhemmat.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.