IRC-Galleria

Kun ihmisltä kysyy, mikä oli heidän elämäsnä paras päivä, kuulee yleensä tylsiä ja samantyyppisiä vastauksia. Kuten "kun löysin elämäni rakkaan", "ostin uuden auton", "kun ostin oman asunnon" jne. Ei mitään erikoista. Sitähän kaikki tekevät elämässään.

Minä pistän nyt astetta paremmaksi. Oman elämäni paras päivä oli eilen. Eli torstaina 4.5.2006. Illalla ajelin Helsingistä kohti Lahtea. Reilumpaa vauhtia ohittaen useimmat autoilijoista. Parhaan kyseisestä päivästä teki se, kun ohitin auton, jonka rekisterinumero on CMX-1. Vasta ohitettuani auton tajusin, että tästähän pitää napata kuva muistoksi, joten kaivoin kamrean esille. Jousuin hiljentämään omaa ajoani, jotta pääsisin takaisin tuon auton perään. Pari kuvaa ja perääni oli kertynyt pari hiiltynyttä autoilijaa, jotka olisivat halunneet ohitse, mutta minä tukin ohituskaistan. Ja huipua oli.

Elämämme on yleensä käsittämättömän tylsää. Kenellekään ei juuri koskaan tapahdu mitään ihmeellistä. Ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Silti on olemassa ihmisiä, joilla tarinoita riittää. Aina mitä ihmeellisimpiä seikkailuja ja sankaritekoja. Kerta toisensa jälkeen.

Kyseessä on normaali ilmiö viihteen maailmasta. Tarinoita kuuluu värittää - niin sanotusti kalavalheita. Näitä kalavalheita pitäisi mielestäni sijoittaa kaikkiin tarinoihin. Paisutella asioita. Tosin sillä edellytyksellä, että kuuntelija osaa tiedostaa, mikä tarinasta on totta ja mikä paisuteltua. Ja vaikka kuuntelija tietäisikin, mikä on paisuteltua, ei se tee kalavalheesta yhtään huonompaa tai vähemmän mielenkiintoista. Se on vain paras tyyli esittää asia kuin asia, kun tahdotaan, että siitä tulee äärimmäisen mielenkiintoinen yleisölle.

Eli kaikki vain kertomaan suuria satuja ja hienoja kalavalheita. Ja niin on kaikki mielenkiintoisempaa.

Kysymys johon usein törmäsin: "pitääkö aina olla vastarannan kiiski?" Mielestäni kyllä. Aina ja ihan kaikessa pitää olla vähintään se yksi vastarannan kiiski. Jopa asioissa jotka ovat hyviä. Lähes täydellisiä ja ihannoitavia. Niissäkin. Yhdenkin vastarannan kiisken olemassa olo pitää asiat aina kyseenalaisena, mikä estää ja rajoittaa asioita muuttumasta huonompaan suuntaan. Vastarannan kiiski toimii ikäänkuin valvovana elimenä. Asioiden mennessä metsään, se yksi vastarannan kiiski voi koota ympärilleen joukon joka laittaa asiat takaisin ojennukseen.

Hyvä esimerkki siitä, kun vastarannan kiisket olivat hiljaa. Työväen puolue - natsipuolue Saksassa. Ja alkoivat sitten tappaa juutalaisia. Olisinpa ollut vastustelemassa.

Minun piti viime viikon lopuilla laittaa ruokaa. SItä varten minulla oli jääkaapissa kanaa... jotakin firebird kananpojan rintapaloja. Muistin, että kanojen päiväys oli juuri kyseiselle päivälle. Otin pakkauksen jääkaapista ja ihmettelin kovasti sillä kanapaketin kansi oli kovasti pullistunut ulos. En aluksi välittänyt asiasta. Otin käteeni veitsen avatakseni paketin. PIstin sillä reiän pakettiin ja kuului pieni sihaus ja paineet paketista karkasivat. Ehdin leikata yhden kyljen auki kunnes kamala kananmunapierun haju kanapaketista tunkeutui syvälle sieraimiini. Ja kanapaketti... Roskiin!

Mutta onneksi minulla on jääkaapissa paketti jauhelihaa. Eipähän syömättä tarvitse olla. Paketti käteen. Ja mitä ihmettä! Jauhelihakin oli pilaantunut. Erona se, että jauheliha oli mennyt väriltään harmaaksi ja sitä vastoin, että paketin kansi olisi pullistunut ulos, valtava alipaine imi kantta sisään. Se oli siis sisäänpäin rutussa. Tällä kertaa en edes vaivautunut avaamaan pakettia. Siitä oli mennyt päiväyskin. Olinpahan sitten syömättä.

Käsittääkseni lähes kaikki ihmiset ovat jonkun tai jonkin faneja. On luontaista pitää idoleita - epäjumalan kuvia, niin kuin sana tarkoittaa. Ahkerimmat ja itseään kovana fanina pitävät esimerkiksi ostavat suosikkibändinsä kaikki levyt. Kulkevat fanipaidat päällään. Käyvät keikoilla. Kuuntelevat ja markkinoivat suosikkiansa muille. Mutta kaikkein kovimmat fanit ovat, eivät niinkään ulkoiselta olemukseltaan, vaan sisäiseltä tasapainoltaan toista maata.

Ero todellisen kovan fanin välillä ja wannabe-fanin välillä on se, että wannabe-fani on fanittaja kuuluakseen omaan faniyhteisöönsä. Hän yrittää olla se kaikkein eniten fani, saavuttaakseen muiden hyväksynnän yhteisössään ja ehkä jopa tullakseen muiden yhteisön jäsenten idoliksi.

Sitävastoin todellinen kova fani... No, ennen kaikkea kaikkein kovin fani tietää olevansa aito fani. Hän itse tietää, kuinka kovan luokan fani hän on. Hänellä ei ole mitään tarvetta näyttää sitä muille. Toki todellinen kova fani mitä toden näköisimmin omistaa suosikkinsa kaikki levyt. Käy useilla keikoilla, omistaa ehkä pari fanipaitaakin, mutta mikään niistä ei ole välttämätöntä sille, että hän olisi se kaikkein kovin fani. Teietenkin kaikkein kovin fani tunnustaa olevansa fani ja miellään kertoo myös muille, mikä on hänen mieleistään musiikkia ja toivoo muiden ymmärtävän ja arvostavan sitä. Ja ehkä omaksuvan musiikin omakseen.

Kaikkein kovin fani on kovin fani ennen kaikkea sydämessään. Se hänelle riittää.

Kuulin, että ruotsalaiset ovat loukkaantuneet siitä, että tänä keväänä 2200 ylioppilaskokelasta vähemmän kirjoitti ruotsin yhtenä aineena. Ruotsalaiset aikovat palkata jonkun supermiellytävän kieliasiantuntijan suomen ruotsinkielen lautakuntaan lisäämään suomailaisten nuorten innostusta ruotsin kieleen. (Olipahan lause..)

Jälleen, jos kaikki olisivat kuin minä, joka tällä kertaa tarkoittaa pääsääntöisesti Suomen valtion tärkeimpiä päättäviä elimiä, olisi minun tulkintani asiasta ruotsalaisten suusta näin: "Asenteenne ruotsinkieleen loukkaa meitä ja loukkaannumme vielä enemmän jos asenteenne muuttu huonommaksi. Pliis, ärsyttäkää meitä lisää!" Ja minähän vastaan "saamanne pitää"...

Vain ruotsalaisia ärsyyttääkseen kaikki, jotka siis ovat kuin minä, eli päättäjät, lopettaisivat ensitöikseen ruotsinkielen opetuksen koko Suomessa. Mukaan lukien ruotsinkieliset koulut. Jopa ruotsinkieliset palvelut kiellettäisiin. Pakkauksiin ei saisi painaa ruotsinkieltä. Ei oikeastaan mihinkään. Ennemmin tai myöhemmin ruotsinkieltä ei saisi puhuakaan. Kaikkie ruotsinkielinen arkistomateriaali tuhottaisiin.

RKP julistettaisiin pannaan. Puolue tuhottaisiin maan tasalle. Suomenruotsalaiset ajettaisiin Ahvenan maalle, tai Ruotsiin. Ahvenan maa irrotettaisiin kokonaan Suomesta. IKEA vallattaisiin ja siitä tehtäisiin tuikitavallinen ASKO. ...Ja kaikki tämä sen takia, koska ruotsalaiset itse pyysivät.

Liikenteessä on outoja autoilijoita ja muita ajoneuvojen ajajia. Arvioni mukaan 20-40%. Yllättävän paljon siis. Oudot liikenteessä käyttäytyvät käsittämättömillä ja selittämättömillä tavoilla.

Esimerkki. Olen maantiellä. Edelläni ajaa outo liikenteessä. Hän ajaa melko normaalisti, eikä hän erityisemmin kiinnitä huomiotani. En koe tarvetta ohittaa häntä, joten ajelen mukavasti takana. Sitten outoilu alkaa. Outo liikenteessä hidastaa vauhtiaan 10% ja alkaa ajamaan osittain valkoisen reunaviivan päällä. Ja ohituskielto on tietysti tällä hetkellä voimassa. Joudun roikkumaan oudon liikenteessä perässä useita kilometrejä. Onnekseni outo liikenteessä YLLÄTTÄEN kääntyy oikealle. Minä pääsen jatkamaan normaalisti.

Mistä oudot liikenteessä tulee. Miksi he ajavat edellä mainitusti. Oman käsitykseni mukaan ajaminen on heille luonnotonta. Suoraan vielä menettelee, mutta kääntyminen vaatii aivoilta liikaa ja siihen tulee valmistautua huomattavan ajoissa. Tai huolestuttavan ajoissa. Heille kääntyminen on jotenkin niin epätoivon vimmalla tehtävä suoritus, että ilmeisesti varmistaakseen sen onnistumisen. Ja ehkä ehkäistäkseen esimerkiksi ohiajamisen heidän on yksinkertaisesti aloitettava kääntyminen paljon ennen risteystä.

Taajama-alueilla tavallinen ennakkokääntymismatka on kahdesta kolmeen korttelia. Joskus enemmänkin. Ryhmittyminen on järjetöntä ja muuta liikennettä häiritsevää. Maantiellä ennakkokääntymismatkat ovat tavallisesti 1-3 km mutta pahimmillaan venyvät aina 10 km asti. Oikealle kääntyessään oudot liikenteessä ryhmittyvät valkoisen raunaviivan päälle ja uhkaavat tappaa jalankulkijat ja muun kevyen liikenteen. Vasemmalle kääntyvät oudot liikenteessä ryhmittyvät osittain vastaantulijoiden kaistalle, jolloin vaarana on...

Jos 20-40% autoilijoista hidastelee 10 km ennen kääntymistään, niin lienee varsin turhaa ihmetellä miksi meillä on liikenneruuhkia.

Kuumeisen usein kokee, aistii, havannoi, hallusinoi ja miettii mitä ihmeellisimpiä asioita. Seuraavassa omia havaintojan pääsiäsviikonlopulta.

- - - -

vuorokausi 0:

Normipäivä. Lauantai ja suuntana kaverin luona olevat bileet. Varasin riittävästi juomaa mukaan, saunavälineet. Matkalla S-marketista paketillinen (4kpl) Portin lihapiirakoita ja kaksi Saarioisen 300 gramman tonnikalaroiskeläppää.

Perillä noi puolen kolmen aikaan. Olin ensimmäsenä paikalla, mikä on minulle tuiki harvinaista. Tykkään kai saapua tyylikkäästi myöhässä. Muiden piti tulle kolme aikaan, mutta heillä venyi tunnilla tai parilla.

Kerrankin olta, jolloin tuntui, että olen parhaassa bilekunnossa. En juo liian nopeasti ja sammu ensimmäisenä, vaan tahtini oli mitä parhain... Illalla oli vuorossa päivän kohokohta eli saunominen. Suomalaiseen saunaan kuuluu talvella tietenkin lumihangessa pyöriminen. Alastomana lumienkelien tekeminen ja pulkalla laskeminen. Mikäpä olisi hauskempaa lauantai-iltana. Lumihangessa pyöriskelystäkin jäi vartaloon hetken aikaa kestävät muistot: terävän keväthangen jättämät pienet haavaumat nivusissa vatsassa ja selässä.

Saunan jälkeen jatkettiin normaalisti. Aika pian juoma lakkasi maistumasta. Eikä sillä tuntunut olevan vaikutusta. Olo oli kuin laskuhumalassa, mutta sitä se ei ollut. En tullut humalaisemmaksi tai selväpäisemmäksi, join tai en. Kuitenkin sitkeasti sinnittelin mukana.


Vuorokausi 1:

Oltiin jo sunnuntain puolella ja minulla alkoi olla pieniä ongelmia pysyä enää muiden mukana. Tai edes keskustella mistään. Kommunikoin primitiivisin äännähdyksin. Tai muilla eleillä. Päätin nukkua vähän. Oli enää turha yrittää sinnitelä mukana. Olo oli niin kamala.

Olin ehkä pari tuntia jossakin puoliunessa. heräilin usein siihen kun muut soittivat stereoista jotakin kamalaa poppia. Joko käänsin kylkeä, peitin korvani tai annoin suoraa palautetta, mitä paskaa täällä soitetaan. Sitä jatkui kunnes heräsin. Nousin istumaan. Olo ei ollut kovin erilainen. Enää ei vain nukuttanut.

Minulla oli kipeä ja kuumeinen olo ja pyysin kuumemittaria. Lukema oli 38 asteen kantturoissa. Totesin, etä taidan olla kuumeessa. Yht'äkkiä aloinkin kuulla mitä ihmeellisimpiä teorioita siitä, kuinka alkoholin käyttö nostaa ruumiinlämpöä. Mutta ei tällä tavalla.

Pikku hiljaa suurin osa väestä meni nukkumaan. Minä käperryin nyt sohvalle. En nukkunut alkuunkaan hyvin. Seuraavan kuuden tunnin aikana heräilin kenties toistakymmentä kertaa. Jokaiseen heräämiseen liittyi eräs tietty uni. Outo, yksinkertainen uni. En tiedä voiko sitä edes selittää, mitä siinä täsmälleen tapahtui, mutta unesta muodostui sinä yönä eräänlainen helvetti. Olin jonkinlainen "edelleen lähettäjä". Tehtäväni oli jotakin, aivan kuin olisin liimaillut kirjekuoren kokoisia postimerkkejä kirjekuoriin. Sen oli oltava alle millin tarkasti kohdallaan. Vaikeaa oli se, että minulla oli kipuja. Epäonnistumisesta koitui herääminen unesta. Ja lisää kipuja. Yritin juoda vichyä ja nukkua lisää, mutta sama uni vainosi. Uudestaan ja uudestaan. Ja kipu koveni.

Heräsin melko aikaisin, mutta kun ketään muuta ei ollut hereillä, menin uudestaan nukkumaan ja yllätyin, kun sainkin nukuttua vajaa kaksi tuntia lähes kokonaan. Lähdin ajamaan kotiin ennen puoltapäivää. Oloni ei ollut humalainen tai karpulainen, mutta yhtä heikolta se tuntui. Varmasti olin vaaraksi liikenteelle. Mutta syynä oli jokin muu.

Kotona otin kuumemittarin. 39 astetta kuumetta. Kipuja. Tuumin, että menen peiton alle, juon lämmintä ja katson telkkaria. Sillä se paranee. Niinhän minä olin kaikki kuumeet ennenkin hoitanut. Yllätyin. En vain pystynyt katsomaan telkkaria. Menin sänkyyn. Ei nukuttanut. En tiedä mitä tein tai millä sain ajan kulumaan, mutta yö tuli. Minua alkoi nukuttamaan ja menin nukkumaan. Kuumetta oli edelleen sama 39 astetta.


Vuorokausi 2:

Yöllä alkoi uusi painajainen. Sänkyyni rakenneltiin tai viriteltiin jotakin. Se oli ehkä jokin järjestelmä. Olin osa sitä. Olin tekemässä sitä. Aina kun päädyttiin umpikujaan heräsin. Herääminen oli paljon kivuliaampaa kuin edellisenä yönä. Jokaisen heräämisen yhteydessä kävin tarpeillani j ajoin lisää vettä. Mutta painajainen jatkui. Heräilin ehkä keskimäärin kerran tunnissa tai hieman useammin. Herääminen oli aina kivuliaampaa. Aamuyöstä tuo rakennelma tai järjestelmä. Mikä olikaan, oli lähes valmis. Kun heräsin, olo ei ollut yhtä kivulias, muttei minua enää nukuttanutkaan. Ilokseni kuumekin oli laskenut yhdellä asteella.

Suurimman osan päivästä taisin katsella telkkaria. Join paljon teetä ja vettä. Kuumeen suhteen ei juurikaan tapahtunut muutosta, mutta lihassärky voimistui voimistumistaan. Minullahan ei särkylääkkeitä ollut. Normaalisti tarvitsen niitä noin kolme kappaletta vuodessa ja ne on helppo pummata joltakin. Tai olen pärjännyt ilman. Nyt alkoi tuntua sitlä, että lääkkeitä on pakko saada.

Olin edellisenäkin iltana käynyt kaupungilla etsimässä auki olevaa apteekkia, mutta pääsiäisen takia mokomat olivat kaikki jo kiinni. Tänään en halunnut tehdä turhaa reissua. Soitin päivystävään apteekkiin. Onnekseni se oli auki. Päiväni pelastui. Paketti parasetamolia ja paketti ketoprofeenia. Niillä pärjään. Kotiin päästyäni otin kerralla kunnon rautaisannoksen ja olo muuttui melko siedettäväksi. Kuume laski lähes normaaliksi ruumiin lämmöksi. Menin hyvillä mielin nukkumaan. Ja nukuin melko hyvin. Kunnes...


Vuorokausi 3:

Toivon että sitä ei koskaan ikinä enää tapahdu. Ainakaan minulle. Heräsin neljän aikoihin aamuyöstä. Yläselässäni (ristiselästä aina niskaan, hartiat, olkapäät, lapaluut) oli kohtalainen kipu, joka selvästikin esti minua nukahtamasta uudestaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli venytellä lihakset auki. Olin kyllä niin jumissa, ettein oikein edes taipunut venyttelemään. Kokeilin ehkä noin kolmea eri venytystä selälle. Minusta tuntui, että tilanne vain paheni. Otin särkylääkkeen. Odotin puolisen tuntia, jotta se auttaisi.

Ei auttanut, jotan päätin venytellä ja hieroa lihaksia lisää. Se ehkä oli virhe. Lopulta kipu kävi täysin sietämättömäksi. Välillä otin jo toistakin särkylääkettä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Lähes itkin kivusta, enkä tiennyt mitä tehdä. Harkitsin jo mamoilua ja hakeutumalla terveyskeskushoitoon.. mutta se jäi harkinta asteelle. Kipu oli hirveintä mitä koskaan olen kokenut.

Käytin viimeisen oljen korteni. Otin kerralla pari särkylääkettä lisää ja hieroin selkään kuumageeliä. Enää piti odottaa, että sen vaikutus alkaisi. Mieltäni vaivasi, että joudunko pesemään kuumageelit pois ennen terveyskeskusta, jos siihen turvaudun. Ajatus siitä ärsyttä, vaikka haisin jo melko kamalalle.

Sitten tuli kuin lahja jumalalta. En oikeastaan tiedä mikä se oli, mistä se tuli. Mutta minulle se kelpasi. Aivan yht'äkki' ja selittämättömällä tavalla kipu selästä katosi. Minua alkoi nukuttaa. Vähän samaan tapaan kuin 3:n promillen humalassa. Hoipertelin takaisin sänkyyn. Nukahdin aivan välittömästi. Nukuin Nelisen tuntia levollisemmin, kuin ikinä koskaan.

Herätessä olo oli kohtalainen. Melko hutera, muttei reilumman lääkeannostuksen ansiosta kuume oli poissa. Herätessäni otin yhden lääkkeen lisää, koska pelkäsin selkäkivun tulevan takaisin. Se ei tullut. En ottanut lääkettä lisää. Ja kuume palasi...

Eräitä havaintoja siitä kun tuottajilta loppuvat ideat...

Toimintakomediat, ja monet muutkin komediat: Nykyään kaikki mahdolliset elokuvien vitsit on käytetty jo satoja kertoja, eivätkä ne jaksa enää naurattaa. Myöskaan tällä hetkellä ei ole olemassa niin ylivoimaista koomikkoa, kuten Charlie Chaplin tai Jerry Lewis, jotkma mysitvät aina. On turvauduttava muihin keinoihin. Ja mikäpä olisi hauskempaa ja uskottavempaa, kuin tummaihoinen mies joka pukeutuu ylipainoiseksi naiseksi (Hamekyttä - Martin Lawrence)

Komediat, usein kokoperheen elokuvat, MTV3 - lauantain perheleffa: Niin kuin jo aiemmin sanottu, mitkään vitsit eivät enää naurata, koska ne on kuultu jo niin moneen kertaan, mutta seuraava kikka hurmaa varmasti kaikki perheen äidit ja perheen pienimmät saavat heistä idoleita. Ja tämä kikkahan on: "kun joku vitsi lakkaa naurattamasta, pannaan lapsi sanomaan se." Ja niitä TV-sarjoja ja elokuvia riittää loputtomiin. Kaikille tutuinpia ovat varmasti Yksin kotona -elokuvat, joissa lapsi laukoo hervottomia vitsejä ja pieksee kaksi täysikasvuista ihmistä.

Uusvanha termi, jota usein itsestäni käytän. Ladyboy...

Ladyboy ei ole mikään transseksuaali tai muutenkaan ulkoisesti poikkeava. Hän ei koe olevansa nainen. Ladyboy ei välttämättä ole edes mitenkään metroseksuaali. Hän on mies miehen kuoressa.

Ladyboy... Miten se sitten on ladyboy. Ladyboy tykkää siivota. Hän tykkää sisustaa tekstiilein ja tauluin. Ladyboy harrastaa käsitöitä. Käsitöitä, jotka useimmiten mielletään ns. naisten töiksi. Ladyboy tulee äitisi kanssa hyvin toimeen, koska hän mielellään keskustelee kukkien hoidosta tai pullien leivonnasta ja häiden järjestämisestä.

Ladyboy ei oikein tiedä paikkaansa yhteiskunnassa. Ladyboylla ei ole samankaltaisia kavereita. Ladyboy on usein yksin oman ajatusmaailmansa kanssa. Hän tulee naisihmisten kanssa hyvin toimeen. Samaan tapaan kuin homopojat tulevat. Ladyboy on naisen paras ystävä.

Ladyboy ei siis ole homo. Ladyboy on heteromies naisten intresseillä varustettuna. OLenhan minäkin ladyboy.