IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Wax off, wax on.Torstai 10.01.2008 19:05

Nyt on pikkumakkarin lattia kertaalleen vahattu. Kohta voisi vetää sen toisen vahakerroksen. Onpahan lattia sitten kunnossa, kun tehdään siitä meidän makuuhuone. Olikohan se 21. päivä kun on uuden sängyn toimutsaika. Veikkaanpa että patjat on jo huomenna noidettavissa postista. Ainakin ne oli jo logistiikkakeskuksessa eilen.

[Ei aihetta]Tiistai 08.01.2008 02:19

Nyt on tietokoneessa uusi prosessori kiinni. Eipä ainakaan enää tietokoneen digisovittimen kuva pätki samalla kun surffaa netissä. Se on hyvä se. Tosin yritän asentaa toiselle vanhalle koneelle Windows XP:tä, jotta voisin asentaa siihen sen anyseen boxin. Olisi se kone sitten vian televisiota varten. Saapi nähdä kuinka käy.

Voi auto.Maanantai 07.01.2008 02:16

Varmistui muuten Oulun ja Vuokatin reissulla, ettei oma auto ole tällä hetkellä parhaassa talvikunnossa. Ensimmäinen havainto oli, ettei auto käynnisty 15 asteen pakkasella ilman lämmityslaitetta. Sama ilmiö toistui sitten myös 10 asteen pakkasella. Onneksi sain auton aina lämmitykseen.

Ajettiin Oulusta teknisesti periaatteessa pysähtymättä Espooseen asti. Alkumatkasta ostettiin ABC:ltä matka eväät. Muuten oltaisiinkin ajettu suoraan Espooseen, mutta 100 km ennen kotia syttyi kojelautaan öljyn merkkivalo. Oli ihan pakko pysähtyä. Kurkistin konepellin alle ja huomasin, että öljyä oli roiskunut pitkin konepellin alusta. Lorautun moottoriin kaikki kannuissa olevat öljyt, mutta tikku ei kastunut. Soittelin paniikissa iskälle ja pelkäsin, että hinaukseen joudutaan.

Ilmeisesti vika oli se, että öljytilan huohotusputki oli jäätynyt tukkeeseen ja täten öljyjen paineet eivät päässeet normaalisti purkautumaan ja öljyt suihkusi ajon aikana pihalle. Ajettiin sitten lähimmälle huoltoasemalle ostamaan öljyä. Kaadoin öljyt koneeseen ja ajettiin kotiin saakka. Eelinkin kanssa pärjättiin niin, että syötettiin se kerran ajon aikana. Siis Sanni syötti, onneksi meillä oli matkalämmitin mukana.

Autossa on ilmeisesti starttimoottorissa vikaa, koska se ei antanut tehdä kahta starttia nopeasti peräkkäin vaan alkoi sitten inisemään. Kun startti oli jäähtynyt niin starttasi taas. Myöskin hehkutulpissa on mahdollisesti vaihtamisen tarvetta, koska ihan kylmänä kone käy heikosti. Samaan ilmiöön vaikuttaa myös polttoaineen suodatin johon dieselautoissa ainakin kertyy kuulemma jotain paskamaista töhnää, jota ei kelvollisesti voi poistaa. Ilmanputsarikin voisi olla aiheellista uusia, se kun putsattiin viimeksi paineilmalla. Auton akkuun loroteltiin hitusen lisää akkuvettä enenn Vuokattiin menoa, se kun oli hieman vajavaista. Jospa akkua ei ihan heti tarvitsisi uusia.

Päivän pääte.Maanantai 07.01.2008 02:06

Sainpas ruuvattua leuanvetotangon oven karmeihin. Sitten seuraava urakka onkin alkaa vetää leukoja. Niin ja leivoinhan mä sämpylöitä tänään. Söin myös vähän taikinaa ja nyt pierettää ja pierut haisee ihan vitun pahalta. Ei pidä syödä taikinaa tai pitää hankkia perheelle kaasumaskit. Ei tässä hajussa itsekään viihdy. Huomenna taas autoillen. Tällä kertaa suuntana Turku.

Onnistuu.Sunnuntai 06.01.2008 12:20

Käymään lähti kuten pitääkin. Vesilukko pitää iloisen kuuloista porinaa!

Koti kuntoon!Sunnuntai 06.01.2008 03:01

Pian pääsen suorittamaan lattiavahan poiston ja uudelleen vahauksen toiseen makkariin ja varmasti pian sen jälkeen myös toiseenkin. Sen jälkeen lattiat näyttävät kuin uudelta ja kaikki pinnalle kertynyt lika on poissa. Sitä ennen on kuitenkin verhojen ompeluprojekti. Nyt on jo kolmesta verhosta ommeltu sivut sekä yläreuna. Se hankalin homma eli alareuna jää taas johonkin aamuun tai päivään, kunhan tässä nukutaan välissä. Alareunassa kovin homma on se armoton mittaaminen, jonka joutuu tekemään, jotta linjoista saa suoran ja oikean mittaisen. Ja tosiaan ostettiin sellainen matto jossa on sama kuvio kuin uusissa verhoissa. Hurjia pääkalloja. Verhot ja matto tulevat meidän tulevaan makuuhuoneeseen. (Aiotaan vaihtaa toiseen makkariin). Joskus ne sitten tulevat varmaankin Eelille.

Tilattiin myös uusi sänkyrunko ja siihen kaksi patjaa ja päälle petari. Lisäksi löytyi yllättäin hyvän oloinen vuodesohva kahdelle hengelle. Sellainen metallikehikkoinen. Hinta ei ollut ollenkaan paha, kun ottaa huomioon että vuodesohvaan kuuluu mukaan kaksi paksua patjaa, joilla on varmaankin ihan mukava nukkua. Saadaanpa sitten vierasmajoituskin sellaiseen siistimpään kuntoon kuin se on tähän asti ollut. Jos ei heitetä vanhoja sänkyjä pois niin nukkumapaikkoja löytyisi talosta kahdeksalle hengelle, jonka lisäksi sohvaa voi vielä käyttää sänkynä, mikäli on alle 170cm pitkä henkilö.

Väsäillään palapelejä, josko niistä saisi kivoja tauluja. Paperikuusta saatiin ostettua suhteellisen iso kello seinälle. Nyt on outoa kun olohuoneessakin on kello.

Vihdoinkin sain sen aikaan.Sunnuntai 06.01.2008 02:52

Eli uusi kotiviini on taas käymässä. Tällä kertaa tein sen tuoreista marjoista ja hedelmistä. Onhan mukana toki pieni pussillinen kuivattuja eksoottisia hedelmiä, mutta muutoin viinin maku tulee sitruunasta, viinirypäleistä, omenista ja päärynöistä. Homma oli taas kova, kun piti silpoa yhtä ja toista pieniin osiin ja siiviläpussiin, mutta uurastus varmastikin palkitaan vielä. Aamusella pitäisi jo olla tiedossa, onko käyminen onnistunut alkamaan, vai onko taaskin mennyt jotakin pieleen, kuten silloin tällöin on käynyt.

Jei!Lauantai 05.01.2008 00:47

Sielun veljien Hei soturit/lapset olikin oikein näppärä ja kova lätty. Jälleen kerran muusta musiikista poikkeavaa. Ja jopa poikkeuksellisesti kyseessä oli enemmän musiikkia kuin laulua. Sielun veljillähän vokaalit on pääsääntöisesti laskettu muiden instrumenttien tasolle. Lisää siekkareita on pakko saada!

Hyvää vuotta 2007 kaikille!Torstai 03.01.2008 15:13

Toivottavasti se oli onnellinen.

Kohti pohjoista.Sunnuntai 30.12.2007 13:49

Tänään sitten ensimmäinen etappi tulevasta pitkästä reissumatkasta Eelin kanssa. Onneks tän päivän ajot ei ole pitkät. Toista se on sitten huomenna ja takaisin tullessa. Tauotaan sitten aina tarvittaessa ABC:llä. Shelleille ei ainakaan uskalla mennä, kun niiden tasosta ei koskaan tiedä.