IRC-Galleria

Nikama kerrallaan tarrautuu aina
väsymykseen sairastunut toivoo taikasanaa
Kipuaa vaikka kuollut oli ennen Jeesuksen ylösnousemusta
Reunan vartija, koulutus rinnassaan hoitaja, katosi
Salasana halussa poimii itsevarmuutta epävarmasta puusta
Painoina vaalla pala pilven reunaa ja toisella puolella soraa
Havahtuminen. Jos vartija ei palaa...
Kirottu painava sora.

Huokaus, huokaus, huokausko?
Taikausko laukoo karmalle ostoslistaa
Ohuet sormet solmivat niin vikkelään
Solmut valkoisissa lenkkareissa lukittuvat,
nauha silti tietää, tarkalleen joka mutkan
Arjen näyttelijä taitaa kyyneleiden laskemisen, kautta
harmaan pohjan
Sanotaan, älä katso olkasi yli, vastaan:
Virheet on tehty toteutettaviksi

Ne lukevat silmistä valkoisissaan
Unissakävelijä vai todellisuuden tulkitsija, kuka kertoisi?
Lopputulos on yksinkertainen, DNA:n reseptin kaltainen
Salainen maailma vapauttaa soluissa energiaa liikaa
Ollakko vai eikö olla ja miten olla en osaa, en koskaan oppinut
Pysy siinä, laula laulua joka sinuun silloin mustana yönä lyötiin
Selkäranka esittää s-kirjainta, pysy paikallasi! Vastaus on teille kielteinen
Pitää pysyä tasaisessa liikkeessä,
jotta en näkisi,
todellisuutta silmistäsi

Mitä kuuluu? Odotan yli vastauksen, tiedät kyllä, tarpeeksi omaat voimaa katkoa punaiset ruusut päältä risujen. Mitä kuuluu? Sulkeudun pois sisällöttömältä, odotan yhä moniulotteista öljymaalausta. Mitä kuuluu? Onni, että äiti oli päällepuhumisen kuningatar. Raivaan vuoksesi tilaa, mitä kukaan ei osannut antaa. Mitä kuuluu? Eikö vieläkään? Otan annoksen kärsivällisyyttä, tätä teen serpentiinit kauniisti hiuksilla, kunnia on minun, kuunnella totuutta, jonka tietämättömät ohittivat.

Häilyvä raja levottoman, multipersoonan kädenjälkeä. Hylkivä jännite sydänten välillä kiduttaa taikauskoa. Näkekää yritykset, epäonnistuvat lasketusta ajasta, saavuttaa ylinopeuden maalinaan tämä umpeutuva haava. Näki, koki, rajasi, otti, antoi, putosi eikä koskaan kiivennyt takaisin. Köyden omasi, hajotti, viskasi ja nyt, ulottuvuuden omaisuutta. Vastakkain pakenevat äärirajaa ylös, saavuttavat ensikosketuksen. Miksi oli osa kalustoa, verhona tulevaisuutta suojasi. Leijui siihen asti irrallaan ja hups, väsyi. Halusi levätä kerran omatakseen tunteen turva. Olla yksi kuudesta, eikä hylkiö menneisyydestä. Vastavirta piiskaa poskipäitä... taivaan soturi niskasta nykäisi. Antoi käteen neulan ja lankaa- Opettele. Elastisuus vuorovaikutusten välillä katoaa kokonaan mustetahraan valkoisessa lakatussa lattialankussa.

Taulu ei vie narniaan, ihmemaahan kaatuu tietämätön
Ei peilikuvakseksesi luotu, marmorinen kilpi välillä kiillotettuna valmiina sotaan
Suusi sysimusta, kultainen kuu näyttelee aurinkoa sielusi kavaljeerina- rikoskumppanit
Suodatettuna kirkkaana lähdevetenä pysähtymätön, vastakohtaisuus
Kurkistaa työkalupakista, haluaa lopettaa tähän kosteana öljystä
Kapina ja katkeruus- juokse lapsi vasenta kaistaa!
Haluan uida elävää virtausta pitkin meressäsi vain, pyydän... äiti

Haavoittunut käen poikanen oli henkieläimeni
Ratsastan auringon kultaisilla kiharoilla suoraan seinämään
Kirjan etusivu laukoo karmaa: "Olisit pitänyt jalat mullassa!"
Antakaa lentokykyisten lentää, lentää, lentää... Lensin.
Murrettuina maantienharmaassa taivaassa, palvon yksin mustaa pistettä
Tuhat kesää eikä yhtäkään talvea. Syksynlapsi heiluttaa höyheniään
Joka aamu herään lumihiutaleita varten, odotan turhaan kuolemaa

Isännän paikalta komentaa kello kolmelta
Ne ampuu ittensä alas, yks, kaks, kolme, kunnes
Sanon hyvää päivää tasan kolmelle
Luodit kuulemma loppuvat aikanaan. Kato ansa
Äidin nyrkit kikattaa seinään, sitten, nyt on aika
Kirjastokortti neuvoo: aikaa ei voi lainaa
Tää tunne ottaa hartioista kiinni
Rajamerkki esittelee itsensä turhille
Nauretaan ne alas, kätellään 0-tasoisia
Aikuistuminen on hajuton minulle

se on sirkuksessa, siellä äänekkäästi hiljaa
se jossa normit ovat sekaisin
se on sukkalaatikossa, jossa suklaata
se on veistetty hullusta, se oli viimeinen toivo
se on normaali, siellä se korjailee
se on onnellinen, onnettomasta maailmasta
se on emotionaalisesti epäkypsä, nauraa
se on kukka kuivalla maalla, kasvaa kohti aurinkoa
se yrittää ravita itseään vedellä, auttakaa
se on heikko joskus, jos hetket antavat periksi
se tarvitsee lääkkeen, ehkä se löytyy vielä

Kaksi kulunutta neilikkaa. Tuuli, lähetti kutsun
Huudan niin, että koko niitty toistaa huoleni
Siskoni, auta muistamaan
Häpeää ripaus tuulessa, otetaan talteen, haudataan
Hyväsi on viholliseni, näkemäsi muuttuu posliiniksi
Korteni ei odota, kultaseni. Täällä!
Kaksi nuorta neilikkaa, antautuneet totuudelle