IRC-Galleria

Sukka lattialla, muiden, keiden? Sotkujen
Adjektiivi on sotkuinen
Olen sotkija
Mieleni on sotkussa
Käteni sotkeavat
Tunteeni olen ripustanut kauniisti, mihin?
En tiedä, näen vain sotkua.

Saanko luvan, purjehtia kanssasi epätoivon balanssissa?
Tarinoisin, suutelisit säikkyjä huulia.
Hipsuttaisit mun arpiintuneita polvia.
Antaisit istumapaikan surulleni, ottaisit syliin iloni.
Kuuntelisit pelkoani, juoksisit kiinni ajatukseni.
Sulkisit ovet ajanherralta, kysyisit silmilläsi: "Miksi?" Etkä silti ymmärtäisi.
Saanko luvan, hulluun rumbaan,
vielä joskus

Rakkaani

Kuinka paljon voivat viedä minulta
Ilo ota se ota
Kärsivällisyys anna mennä anna
Voima mene vain mene
Ruumis polta se hävitä
Arvokkuuteni, pidän sen kiitos

Aistit joka sanan paremmin omaksuvat ajatukseni kuin omistajansa Musta kynsilakka edustaa auraani Vihan makuinen puro silmäkulmassani virtaa aina viimeisen tähden Olen ehkä tunteiden siirtolainen mutta olen onnellinen onnettomasta maailmasta Neuvon katso itseäsi antaen tilaa virheillesi palvo hyvyyttäsi jonka näen silmistäsi

virtaus virtaus virtausko Taikausko laukoo karmalle ostoslistaa Koski vastaa tuhatta kosketusta vasten posliinista poskea Tyyni järveni ei ole enää energiani jaettiin sille sääli Laulan sille laulua joka minuun silloin mustana yönä lyötiin Seilaan todellisuudessa joka nauraa sinisilmäisyyteni tähden Samaan aikaan kolmas silmäni tuntee tuskaa joka silloin huomaamatta muilta kätkettiin

300 iskua värisyttävät kylkiluita menetin voimani siksi en jaksa itkeä tyynyyni kyynelmerta väsymys minussa tuijottaa jäisiä varpaita odotellessani sitä jotain millä on merkitystä tappaa minussa luovuuden värittämää hymyä

Hävisi se tai oikeastaan ei sitä ole vielä keksitty Odotan enkä edes tiedä mitä annan pienen naurun seuravaaksi kurkussa maistuu itku En ole ilman tulta palelen siitä huolimatta Jospa maalaisin itselleni uutta perspektiiviä lasittuneisiin silmiin vihreisiin jotka näyttävät sinisiltä vai onko se toisin päin En ainakaan ole syytön vaikkakin uhri tässä pelissä mitä sanoitkaan aivan niin siinä jossa en ole kovin hyvä

Kaavattomuus yhtälölle joka avaisi minulle maailman, jossa totuudet tulevat vislatessa. En edes osannut vislata. Se oli tunnettava itse, oivaltaa omien ratkaisujen kautta niinkuin, milloin, tiesin olevani voittaja. Mieli oli laukannut, kuudesti. Lopputuloksena auenneet polveni palvoivat onnellisuuden harjanteella, usko. Kiikaroiden niitä pahuuksia jotka oli minulta huomaamatta kätketty, toivo. Hitaasti ja varmoin askelin, olin noussut korkeimmalle kukkulalle. En ollut siellä yksin, poveani vasten oli kauneimmista raaka-aineista valmistettu, rakkaus.

Saada tai joutua, kuolleita katuja, sympatiaa syville vesille, murheita vastalahjoina. Kurjaa riistaa kasvattajille, sanon ruman ei: n, se niin arvokkaalta olisi näyttänytkään posliinilautasellasi.

Astuttuasi minun tilaani, siipeni murenivat jyvinä räsymatolleni. Lentoni etelään peruuntui takiasi, keuhkoni kaappasivat ensihenkäyksen uudestisynnyttyäni vapaaseen ruumiiseeni.

Viisarit valssaa tahtia joka noutaa, minun hetkeni
Katinkultaa, kaunista messingin loistoa
Liian monet kohdennetut iskut vievät sen tulitanssiin
Vaipuu jähmetyksen myötä granitiksi, aitouden väistyessä
kannan taas, pienistä ja suurista koostuvien teosten valtakuntaa
Työstän elämää niin kauan, että saan maksettua sen takaisin katinkultana, itselleni