Kurkku on kipee. Maha meni eilen vähän sekaisin... en usko että on pöpö, vaan johtuu tästä lämmöstä ja tolkuttomasta istumisen määrästä. Ehkä ei-niin monipuolinen ruoka (lue EI suolaa, eikä oikeen mitään muutakaan mistä sais minkäänmoisia hivenaineita tai vitamiineja) vaikuttaa myös. Oon ihmeen hyvin jaksanut... tänään taisin tajuta sen, että tää matka tästä tuskin paremmaks muuttuu. On kyllä ollut elämäni haastavin matka. Olin varautunu siihen, että tämä ei tule olemaan lomamatka eikä mitään luksusta, mutta tää on ollu paljon pahempaa. Oon toki Venäjällä ja Latviassa nukkunu yöni paljon alkeellisimmissa oloissa, mutta ne onkin sitten ollut lyhyempiä reissuja. Nää olosuhteet ei häiritse ollenkaan, se mikä häiritsee on se että ei saa kunnolla nukutuksi eikä syödyksi. Ja kokouksistakin menee aina puolet ohi kun on jo valmiiksi niin väsynyt sinne mennessään. Mutta on Jumala kohdannutkin siellä. Ollaan kuultu mahtavia parantumistodistuksiakin ja kyllä täällä Jumalan läsnäolon tuntee tosi voimakkaasti, vaikka en ihan kaikkee käsitäkään mitä ne opettaa (nigerian kulttuuriin liittyviä). En oo oikeen jaksanu keskittyä ees saarnoihin niin hyvin, kun kulttuurisidonnaisista asioista on tullu niin hämmentynyt olo. Ja siitäkin ollut vähän outo olo, kun ylempiä hierarkia tasoja lähes miltei palvotaan... ja ihmiset kumartelee ja pyllistelee pastoreita. Jokainen ihminen on kunnioituksen arvoinen. Mutta ehkä mä jossain vaiheessa ymmärrän miksi nämä ihmiset toimii näin kuin toimii. Oon kokouksissa pyrkinyt vaan keskittymään Jeesukseen, ylistänyt ja rukoillut hiljaa kielillä. Kyllä Jumala on siunannut tällä matkalla, mutta suurimmat siunaukset on tullut ihan muuta kautta kuin mitä odotin matkalle lähtiessäni. Suurimmat siunaukset on tullut keskustellessa toisten ihmisten kanssa, ylistäessä ja itsekseen rukoillessa. Tulin tänne sen hyvän sanan takia ja nyt tuntuu että en ole oikein edes saanut sitä. Vaikka kyllä sitä on tullut. Keskiviikko aamun kokous jäi harmittamaan, aihe oli tosi hyvä: faithfulness, loyalty. Ja tosi kovasti halusin kuulla, mutta huomasin nukahtavani kerta toisen jälkeen.
Toivottavasti tätä mun matkakertomusta ei oteta valituksena. Mulla on säilynyt hyvä mieli koko matkan ajan, mutta tänä aamuna teki tiukkaa ja päätin että nyt jään lepäämään. Täällä kun on vähän semmoinen meininki seurakunnassa, että täällä ei sairasteta. Ja paljon ihmisiä paraneekin! Jeesus on maksanut täyden hinnan meidän terveydestä. Mutta sitäkään ei voi elää todeksi lakihenkisyyden kautta. Tarttee saada ilmestystä asioista, niin että niistä tulee osa sua... sitten ne tulee myös näkyväksi. Mua kyllä sapetti, kun sain kuulla että meidän porukasta vastaava musta nainen oli pakottanut Helvin tänään kokoukseen... Aluksi sanoi Annillekin, että se voi jäädä mun kaveriksi ja parin minuutin päästä oli oven takana huutamassa, että missä se Anni oikein on, että muut oottaa jo bussissa. Mutta sitten tulikin taas minuutin päästä sanomaan, että Anni voi jäädä. Jälkeenpäin selvisi, että Anni sai jäädä mutta Helvin täytyi lähteä. Helvi oli valvonut koko yön kipeänä... No iltapäivällä ennen iltakokousta ilmotin sille mustalle naiselle, että mä oon jo sen verran kunnossa että lähden kokoukseen. Mutta kerrottiin sitten Annin kanssa, että Helvi ja Rainer eivät lähde, koska on molemmat kipeitä. Tää musta nainen vaan nauro ja kysy: ”Says who?” (Kuka niin sanoo?) eikä ottanu ollenkaan tosissaan. Sanoi, että eivät he mitään kipeitä oo ja kyllä heidän täytyy lähteä. Siinä ei auttanut selittelyt sepelvaltimotaudista, vanhasta iästä, vähistä yöunista ja kuumuudesta... eikä siitä että ollaan suomesta jossa on hieman viileempää. Siinä vaiheessa tuli vähän epätoivonen olo... Semmoinen olo, että kaiken aiemman vahtimisen (senkin, että kokouksesta ei voinut lähteä vessaan, jos ei ilmottanut tälle mustalle tädille että on menossa vessaan... se nimittäin tuli juosten perään. ja sen, että mihinkään ei saanut mennä ilman lupaa ja hotellissakin oltiin lukittujen porttien takana. eikä kokouksista voinut olla pois ees vaikka olis ollut kuinka väsynyt) oli kyllä jotenkuten sietänyt, mutta tää alko mennä jo ihan yli... Osa meidän porukasta oli white housessa ja heitä nähtiin vain kokouksissa eikä oikein edes ehditty juttelemaan, oli sellaista porukkaa joille tuon mustan naisen käytöksestä puhuminen olis saattanut muuttaa asioita. Tässä maassa hierarkia on todella vahva. Jos haluaa muutosta jonkun ihmisen käyttäytymiseen, se pitää kertoa häntä ylempänä olevalle henkilölle... Täällä monet asiat ei mee ihmisten jakeluun muuta kuin huutamalla ja käskyttämisellä. Mutta ei kai se mikään ihme ole, jos lapsesta asti sellaiseen opetetaan... täällä jos missä tarvitaan seurakunnissa Isän syliä. Tuntuu, että näillä ihmisillä ei oo itsetuntoa ollenkaan, ne ei saa käyttää omia aivojaan, joten sen takia niille ei myöskään kehity selkärankaa. missä tahansa voidaan luistaa, niin siinä luistetaan. Ainakin sellaisen käsityksen olen saanut. Niin... Helvi, Rainer, Jaana ja Taito ei lähteneet kokoukseen. Käytiin Annin kanssa ”varottamassa” heitä, että tuli vähän ongelmia sen mustan tätin kanssa..
Illan kokous oli hyvä ja ylistys oli taas mahtavaa uusia lauluja! ja tosi mahtavia laulajia... ja kokouksen jälkeen tää musta täti tuli tuimasti sanomaan Annille, että ”sä oot aiheuttanu mulle ongelmia.” juteltiin yhden muun suomalaisen kanssa, joka oli tullut etelä-afrikasta konferenssiin ja hän selitti vähän tästä kulttuurista... nyt ymmärrän edes jotain. Uskon henki näissä ihmisissä on tosi vahva, mutta sen ei pitäis olla lakia vaan armoa... ja kun sen toisen uskolla ei oma elämä mee eteenpäin. Sen oman uskon tarttee jokainen.
Perjantai 21.11.
Vetää taas suonta jalasta, voi ku olis ollu magnesiumtabletit mukana. Maha on nyt vähän parempi, mutta olo on aika tukkonen. Siellä isossa hallissa on niin kamala betonipöly, että sen takia tää ääni on sit tämmönen... ja vaatteet haisee ihan maalillle ja bensalle. Mutta ei se menoa haittaa :D Tänään oli taas kokouksia. Aika menee täällä tosi nopeesti eikä tän reissun aikana kyllä oo tullu ajateltua paljon mitään. Ei oo joko jaksanu tai sit siihen ei vaan oo ollu aikaa, kun on tarvinnut olla kokouksissa tai nukkumassa. Ei tässä mun mielestä oo oikein nähny nigeriaa... pelkästään kokouksia.
Ympäristöstä jonkin verran, eli tää meiän hotelli on ihan tavallisen asutuksen keskellä. Porttien takana, sähköinen piikkilanka vedetty muurien yläpuolelle ja pyssymiehet vartioi yötäpäivää. Kertooko se jotain? En mä kyllä ole pelännyt täällä kertaakaan ryöstetyksi tms tulemista... pyssymies on bussissakin mukana aina.
Lauantai 22.11.
Yks suomalainen, sieltä etelä-afrikasta johdatti ”meidän” pyssymiehet uskoon! :D se oli riemua se! Tänään hän kertoi myös lisää afrikan maiden kulttuurista... voi kun nämä asiat olisi tienny jo alkuviikosta, niin ei olisi tullu itelle niin hämmentynyttä oloa. Täällä arvostus pastoria kohtaan on todella suuri, sen vuoksi mekään ei saatu yhtenä aamun aamupalaa, kun pastori sano illan kokouksessa seurakunnalle, että tulkaa aamukokoukseen paastoten. No, sanokoon kukin mitä hyvänsä, mutta minä paastoan jos itse sydämessäni niin koen. Kyllä, se voi tulla myös pastorin kehotuksen kautta mutta nyt en päättänyt paastota, vedin muutaman digestive keksin ja grandin ja sitten mentiin kokoukseen taas hikoilemaan. Ulkolämpötila on noin + 38 ja siellä isossa hallissa sitten jonkunn 50 – 60 astetta...
Tänään vaikka tuli mentyä ilman aamupalaa, niin taisi kyllä olla tiistainakin mutta sillon meinasi tulla jo huono olo, oon ollut ihan pirteä. Nukuin yöllä jotakuinkin 3 tuntia. Palvelijat ja varmaan ylimmät huusivat keskenään käytävässä yöllä ja ikkunan takana. Mietin, että ollaanpas siellä kiukkusia. Oli pakko laittaa korvatulpat. Ei edes niiden tööttäilevien autojen takia, jota meni ohi ihan kiitettävä määrä yölläkin vaan sen huutamisen takia.
Illalla oli sitten Loveworld awards 2008. Sain eilen tietää, että täällä tämä palkitsemiskulttuuri on jonkinmoista rohkaisua ihmisille... tähän kulttuuriin lahjat kuuluvat olennaisena osana. Nyt ymmärrän sen. Mutta asia voi olla myös monimerkityksellinen, täällä kun ei sanota suoraan jos naama alkaa kyllästyttää tai ei haluta enää olla jonkun kanssa tekemisissä, se sanotaan lahjojen antamattomuudella. Ne jotka ei saa awardsia (jos ovat esim aiemmin saaneet), niille viesti on se, että bye bye ei haluta enää olla tekemisissä. Koko ilta oli sitten palkintojen jakoa ja draama ja tanssiesityksiä ja lauluja... ihan jees. Oon kyl sitä mieltä, että en enää tuu tämmöiseen konferenssiin... ollut mulle vähän liian pitkäveteistä. Siitäkin huolimatta, että Jumala koskettaa ihmisiä ja yhtenäkin iltana varmaan sata tyyppiä lavan edestä kaatu kerralla kun Chris rukoili. Itekin olin edessä, mutta eri tilanteessa.. oli kyllä niin fyysisesti kosketeltava Jumalan läsnäolo, että täytyi pitää ittensä pystyssä. Kädet alko täristä, eikä mulle yleensä käy niin. Siinä sitten ihmettelin hämmentyneenä, että miten sä Jumala voit siunata sun läsnäolollas tätä paikkaa ku musta tuntuu että nää ihmiset on niin ankaria toisilleen ja toisinaan ihan tolloja... vastauksena taisin saada, että no mihis sitä Jumalan armoo sit tarvittas, jos kaikki ois täydellisiä... että niin. On täällä nähty ja koettu monenlaista, sellaistakin minkä tietää ettei varmasti ota omaan elämäänsä... mutta ne onkin näitä kulttuurikysymyksiä. En oo saanu mitään shokkia, onneksi, mutta oon vaan ollut surullinen... ja miettinyt sitä, että onko joidenkin ihmisten kohdalla kyse aidosta sydämen uskosta vai siitä, että kielletään tosiasiat ja hoetaan vaan Jumalan sanaa. Mun mielestä niiden väliillä on iso ero.
Mäkin sain kääntämistyöstä awardsin, mutta ehkä Jumala näki mun sydämen... mä sain semmosen ison kristallitimantin, missä luki väärä nimi :D eikä ne löytäny sitten sitä mulle kuuluvaa, joten jätin sen sinne. Minä kun en niin kamalasti tuommosia tartte. Tai no oisin mä voinu sen myydä ja lahjottaa rahat jollekin orpokodille. Ei nimittäin ollu mitään halpoja...
Ainiin tulikin tosta mieleen, että yhdessä kokouksessa lahjotettiin miljoonia dollareita kiinan lähetystyön hyväksi. Huom, nigerialaiset pastoritkin lahjotti miljoonia dollareita... että täällä on kai niin, että rikkaat on tosi rikkaita ja köyhät tosi köyhiä ja semmosta välimuotoo ei oikeen oo.
Sunnuntai 23.11.
Mulla on taas mahavaivoja ja ääntä ei tullu aamulla ollenkaan. Onneks Annilla oli jotain mahaa kovettavia lääkkeitä ja sain niitä sitten. Aamulla oli taas kokous, missä siunattiin pastoreita ym virkaansa. Sain kuulla, että illalla ois taas kaikille kääntäjille joku kokous, repesin itkemään ja ilmotin että en todellakaan tuu paikalle. Ei pää enää kestäny. Oon niiiiin vä-sy-nyt. Joo ja on mulla kuumettakin... on vähän hassu olo, ihan ku hoipertelis kännissä eikä ihan rekisteröi kaikkea. Käytiin messualueella tänään, eikä siellä oikein ollut mitään. Jos joskus perustan yrityksen ja haluan vahvoja markkinoijia, niin palkkaan sinne nigerialaisia. Mulle tuli kaks eri tyyppiä markkinoimaan campus ministrya ja vaikka kuinka sanoin ei niin selostus vaan jatku, kunnes sitten tajusin että kannattaa sanoo ei ja vaihtaa paikkaa :D
Loppupäivän sai onneksi olla...
Maanantai 24.11.
Onpas tää viikko mennyt nopeesti vaikka kaiken odottelun keskellä alko tuntuu siltä, että eikö tää viikko lopu ikinä. Vaikka mielestäni olenkin kärsivällinen, niin tämä reissu on tuonut sitä hengen hedelmää lisää. Tän jälkeen tuskin hetkeen tuntuu tunnin odottelu suomessa miltään... täällä kun on saanut aina odottaa vähintään sen tunnin tai kaks. Yleensä tuplat tai triplat siitä. Kaupungilla käytiin, mutta eipä sieltä oikeen tunnissa löytänyt mitään ostettavaa... varsinkaan kun oli ihan samanlaiset hinnat kuin suomessa. Totesin, että ostan sitten mieluumin suomesta, halvemmalla ja ei maassa nuhjaantuneita tai pakokaasulle haisevia vaatteita tai kenkiä. Oli vähän pettymys.
Ei tää matka oo ollu helppo, mutta on kai Jumalalla tälle tarkoitus. Siitä oon ilonen, että ei hermot menny pahemmin... mulla jos menee kunnolla, ne sitten kanssa menee. Täällä korkeintaan vain ahdisti ja nekin kesti kerrassaan 10 min ja sitten ne vaan jätti Jumalalle ja sai sielu taas täyttyä rauhalla ja ilolla. Että ehkä se luottamus Jumalan huolenpitoon kasvo kanssa ;) ainakin kynnys lähteä kurjempiin oloihin ja KÄRSIMÄÄN madaltu. Enää viikon paastokaan ei tunnu kamalalta ajatukselta :P
Ei ollu pää pahemmin kipee koko reissun aikana vaikka tuli nukuttua niin vähän ja oli kuuma, niskat ei ollu kertaakaan kipeet vaikka tuli istuttua ihan ihme mykkyrässä välillä. Nuhan taidan viedä kotiin mennessäni, mutta luulenpa että se tuli siitä betonipölystä ja sitten kurkku vähän tulehtu. Mahakin on toiminut aika hyvin. Että kyllä Jumala on huolta pitänyt. Ehkä ne kaikki siunaukset tältä matkalta tajuaa vasta myöhemmin. Kyllä mä oon saanut paljon uutta elämääni vaikka ne ei ehkä niin siunauksellisilta nyt tunnukaan... mutta onhan se kaikki siunausta, mikä vie meitä eteenpäin ja vahvistaa. Että kiitos Jeesus tästä matkasta. Ei Hän olis mua vienyt tuonne, jos ei ois tiennyt että kestän sen kaiken... jos oisin tienny mitä tulee tapahtumaan, en ois varmaan lähteny koska oisin luullu, että ei hullukaan tuommosta jaksa. Mutta jaksopa näköjään kuitenkin...
Kotiinlähtö oli hauskaa... ootettiin 4 tuntia vielä lagosin kentällä... kolmessa eri jonossa seisomista ja kaks eri läpivalasua ja tarkastusta. ja kone lähti tunnin myöhässä :D täällä siis saa odottaa kaikkea ja asiat ei vaan etene... että ei ihme, jos yhteiskunta ei pääse kehittymään kun asiat tehdään sinnepäin... tai jos ihmisille ei oo opetettu semmosta oma-aloitteisuutta ja aivojen käyttämistä. kaikki pitää sanella ylhäältä päin, muuten ei tapahdu mitään.
Suomen puolelle päästyä oli järjestetty ylimääräinen turvatarkastus sen takia, kun ilmeisesti jollekin amsterdamista mukaan tulleella ei ollut passia... tiedä sitten pitikö paikkaansa. Ylimääräinen tarkastus oli sitä, että rajavartiosto tarkisti vaan kaikkien passit ja päästi menemään :D että... oi suomi, kuinka ihanaa kun asiat hoituu helposti. Sekin on siunaus!