IRC-Galleria

BLOCKFEST

BLOCKFEST

Muokkaa tilaasi

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyyty Blockfest on julkistanut ensimmäiset ulkomaiset artistikiinnityksensä. Tampereen ydinkeskustassa 19.-20. elokuuta järjestettävillä kaupunkifestivaaleilla nähdään southern rap –tyylisuunnan legenda Bun B (USA) sekä Euroopan hiphop-aktien terävimpään kärkeen lukeutuva Looptroop Rockers (SWE).

Huippusuositun UGK-duon toisena osapuolena tunnettu Bun B jatkaa Blockfestin perinteitä, sillä hänen tuorein soololevynsä ”Trill OG” leimattiin arvostetussa The Source –lehdessä välittömäksi klassikoksi. Vastaavaa kunnianosoitusta ei oltu jaettu kenellekään muulle yli viiteen vuoteen. Blockfesteillä on keikkaillut kriitikoiden suitsuttamia artisteja aiemminkin, kuten yhdysvaltalaiset Clipse sekä Freeway & Jake One.

Ruotsalainen Looptroop Rockers –kokoonpano teki viime vuoden ainoan Suomen esiintymisensä juuri Blockfesteillä. Energinen keikka oli yksi viikonlopun parhaista ja kirvoitti festivaalikansan toivomaan nelikkoa uudelleen Tampereelle. Promoen, Supremen, Cosmicin ja Dj Embeen muodostama yhtye julkaisi juuri viidennen pitkäsoittonsa ”Professional Dreamers” punk-lafka Bad Taste Recordsin kautta.

Historiansa neljättä kertaa järjestettävän Blockfestin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketin toimipisteissä kautta maan. Entisestään laajentuneen festivaalin ohjelmistoon on luvassa täydennyksiä vielä kevään aikana.
Tampereen ydinkeskustassa 19.-20. elokuuta järjestettävän kaupunkifestivaali Blockfestin ohjelmisto täydentyy ajankohtaisilla esiintyjillä.

Mittavaan artistikatraaseen liittyy tuoreella ”Kaikki tai ei mitään” -pitkäsoitollaan kultaa myynyt Petri Nygård. Suomen googlatuimman hahmon titteliä kantava Nygård tekee Blockfesteillä poikkeuksellisen esiintymisen, sillä keikan aikana kuvataan rääväsuun uusi musiikkivideo. Näin ollen yleisölle tarjoutuu mahdollisuus päästä osaksi niitä miljoonia katselukertoja, joita soittolistoja dominoiva "Selvä päivä" -single on kerännyt YouTubessa.

Urheiluaiheisilla kappaleilla ratsastava ja läpimurron partaalla keikkuva helsinkiläisduo Jare & VilleGalle on puolestaan luvannut tuoda paikan päälle yllätysvierailijoita. Yhtyeen huhtikuussa julkaistavalla debyyttialbumilla ”Mustaa kultaa” kuullaan mm. Helsingin IFK:ssa kiekkoilevaa Siim Liivikiä. Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyydyn festivaalin ohjelmistoon on luvassa vielä täydennyksiä sekä kotimaisten että ulkomaisten esiintyjien osalta.
Uusien artistikiinnitysten myötä käynnistyy myös Blockfestin lipunmyynti. Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään tänä vuonna entistäkin suurempana, silti sekä päivä- että kahden päivän lippujen hinnat ovat edellisen vuoden tasolla.

Liput nyt myynnissä Lippupalvelussa , Tiketissä sekä alan erikoisliikkeissä.


Lippupalvelu:

http://www.lippupalvelu.fi/search.php?tm_link=tm_homeA_header_search&language=fi&keyword=blockfest

Tiketissä:

http://www.tiketti.fi/tapahtuma/11556
Kaupunkifestivaali Blockfest on koko historiansa aikana antanut aina myös tuntemattomille suuruuksille mahdollisuuden nousta tähdeksi tähtien joukkoon hiphop-genressä. Tampereella 19.-20.8.2011 Tullikamarin Pakkahuoneella ja Tullintorilla järjestettävässä tapahtumassa paikka auringossa on nyt tarjolla entistä useammalle.

Blockfest, Hype Records sekä Suomihiphop Ry järjestävät demokilpailun, jossa voittajalle on tarjolla levytysmahdollisuus. Artistit ja yhtyeet, joilla ei ole levytyssopimusta, voivat lähettää festivaalin järjestäjille MP3-tiedoston, joka sisältää yhden kappaleen. Raati valitsee kuusi potentiaalisinta esiintyjää, jotka nousevat festivaalin estradeista Hypestagelle. Yleisö voi esitysten aikana ja niiden jälkeen äänestää suosikkiaan.

Voittaja pääsee julkaisemaan hittisinglensä virallisten kanavien kautta ammattilaisten tukemana, ja saa myös mahdollisuuden albumisopimukseen. Raati voi palkita myös useamman esiintyjän. Tarkemmat demojen lähetysohjeet löytyvät festivaalin kotisivuilta 1.4. alkaen.

Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään tänä vuonna entistäkin suurempana. Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyydyn festivaalin tähtinä on vuosien varrella nähty useita ulkomaisia artisteja kaikkien kotimaisten kärkinimien lisäksi. Blockfestin liput tulevat myyntiin maanantaina 4.4. Lippupalvelun ja Tiketin myyntipisteisiin sekä valikoituihin erikoisliikkeisiin.

http://www.blockfest.fi/uutiset/uusia-t%C3%A4hti%C3%A4-etsit%C3%A4%C3%A4n-blockfesteilla

BLOCKFEST 2011 19.-20.8 TAMPEREELLA !Torstai 24.03.2011 12:40

8.3.2011

Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest julkaisee nyt ensimmäiset artistikiinnityksensä. Tampereella 19.-20.8.2011 Tullikamarin Pakkahuoneella ja Tullintorilla järjestettävän festivaalin avauspäivää tahdittavat palkitut esiintyjät.
Rap-artisti Asa tuo tällä kerralla mukanaan yhdeksänmiehisen Jätkäjätkät-joukkonsa. Asa itse on Emma-, Femma- ja Teosto-palkittu esiintyjä, jonka uusi sooloalbumi ”Jou Jou” nousi heti ilmestyessään Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi. Perjantaina estradille nousee myös Paleface, uunituore Emma-palkittu vuoden miessolisti, jonka albumi “Helsinki - Shangri-La!” myi kultaa vain kuukaudessa ja toi pitkän linjan artistille Etno-Emman. Kolmannen nyt julkistettavan kiinnityksen Jukka Pojan reggaerytminen sooloalbumi “Kylmästä lämpimään” kohosi myös albumilistan kakkoseksi ja sai Emma-ehdokkuuden.


Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään entistäkin suurempana. Suunnitteilla on sijoittaa Pakkahuoneen kupeeseen Tullintorille suurteltta, jolloin erilaiset palvelut on helpompi järjestää tuhansille vieraille. Blockfestin ulkomaisina tähtinä on vuosien varrella nähty amerikkalaisia erikoisvieraita kuten Clipse, Capone N´Noreaga ja Freeway & Jake One, Ruotsista festivaaleilla ovat vierailleet mm. Looptroop Rockers ja Adam Tensta, kaikkien kotimaisten kärkinimien lisäksi.
Myös tänä vuonna yksi uusi suomalainen tulokas pääsee esiintymään suurfestivaaleilla yleisöäänestyksen perusteella. Lisää artisteja julkaistaan lähes joka viikko.

17.3.2011

Kaupunkifestivaali Blockfest onnistui kiinnittämään esiintyjäkaartiinsa toivotut vahvistukset, kun Rähinä Records levy-yhtiö tuo kovimmat artistinsa estradille. Tampereella 19.-20.8.2011 Tullikamarin Pakkahuoneella ja Tullintorilla järjestettävän festivaalin lauantaipäivänä nähdään kesän ainoa Rähinä Live -spektaakkeli. Kaksituntisessa ilotulituksessa lavalle nousevat Fintelligensin voimakaksikko Elastinen ja Iso H, albumilistalle esikoislevyllään kiivennyt nuori lupaus Puhuva Kone, debyyttilevynsä julkaissut Timo Pieni Huijaus sekä Spekti, Tasis ja Uniikki, jotka tulevat yllätysvieraineen pitämään vähintään yhtä hauskaa kuin edelliskesänä.

Myös Rähinän kirkkain tähti Emma-palkittu Cheek saapuu Blockfesteille jatkamaan siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Tänä vuonna artistin keikalle saapuu myös vierailijoita sekoittamaan omat mausteensa jo ennestään pippuriseen lavashowhun. Cheek pokkasi albumistaan ”Jare Henrik Tiihonen 2” jo kolmannen peräkkäisen kultalevynsä.

Rentoja reggae-rytmejä jakaa puolestaan Raappana. Dancehall-artistinakin nähdyn lahtelaisen viime syksynä julkaistu toinen studioalbumi ”Maapallo” nousi välittömästi Suomen albumilistan ykköseksi.

Kotikenttäedun saa sen sijaan Maajoukkueestakin tuttu Idän Ihme, joka tuo mukanaan Kalevan Komitean.

Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään tänä vuonna entistäkin suurempana. Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyydyn festivaalin tähtinä on vuosien varrella nähty useita ulkomaisia artisteja kaikkien kotimaisten kärkinimien lisäksi. Blockfestin liput tulevat myyntiin maanantaina 4.4.

24.3.2011

Kaupunkifestivaali Blockfestilla on kunnia julkistaa lisää ainutlaatuisia esiintyjiä Tampereella 19.-20.8.2011 Tullikamarin Pakkahuoneella ja Tullintorilla järjestettävään tapahtumaan.

Miljoonia katselukertoja YouTubessa, kansainvälistä kulttisuosiota ja loppuunmyytyjä keikkoja... Viime vuoden kovimman ilmiön, SMC Lähiörottien Skatemaniacs-elokuvan pohjalta syntyneeseen kokoonpanoon kuuluvat rastapäinen Juno, sikareita tuprutteleva Avionin Prinssi, Pakilan nugetti Thono Slowknow ja sekakäyttöpingiksessä ansioitunut Erä-Koira. Harvoin keikkaileva ja vielä harvemmin festivaaleilla nähty SMC tuli tunnetuksi hittibiisistä "Hoodrats".

Esiintyjäkaartia täydentävät myös suomiräpin todelliset luottomiehet. Pitkän linjan artistit, Edu Kehäkettunen ja Davo Isotaaki, ovat nyt No Smoking Team. DJPP:n kanssa tiivistä yhteistyötä tehnyt Edu on julkaissut kaksi virallista pitkäsoittoa sekä "Räppäävä älykääpiö" -kulttiklassikon, kun taas Asan ja Ken Ringin kanssa pyörinyt Davo on tehnyt tiiviiseen tahtiin vierailuja arvostetuilla pitkäsoitoilla kuten "Helsinki - Shangri-La". Blockfesteillä duolta kuullaan uunituoretta materiaalia.
Suomen karismaattisimpien live-esiintyjien joukkoon lukeutuvat Ruudolf ja kolmihenkinen Kemmuru saapuvat Blockfesteille yhteisen keikan voimin. Molemmat ovat nauttineet yleisön suosiosta jo esikoislevyistään lähtien ja julkaisivat nyt muutaman vuoden tauon jälkeen erinomaiset pitkäsoitot Monsp Recordsin kautta. Tällä keikalla eivät timanttiset ikivihreät lopu kesken!

Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään tänä vuonna entistäkin suurempana. Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyydyn festivaalin tähtinä on vuosien varrella nähty useita ulkomaisia artisteja kaikkien kotimaisten kärkinimien lisäksi. Blockfestin liput tulevat myyntiin maanantaina 4.4.

Aikataulut julkistettu, VIP-liput lopussaKeskiviikko 21.07.2010 00:58

AIKATAULUT JULKISTETTU

Blockfesteihin on enää kuukausi! KUUKAUSI! Järjestelyt etenevät sen verran hyvään malliin, että julkaisemme festivaalin aikataulut selailtaviksi jo nyt. Sivujemme OHJELMA-osiosta selviää esimerkiksi se, kuinka pitkän spektaakkelin Rähinä Live tarjoaa lauantaina. Käy katsomassa! http://www.blockfest.fi/2010/index.php?id=9

VIP-LIPPUJA ENÄÄ ERIKOISLIIKKEISSÄ

Samalla ilmoitamme, että Blockfestin VIP-liput on varattu loppuun sekä Tiketistä että Lippupalvelusta. Nopeimmat ehtivät saada omansa vielä muista liikkeistä, jotka pilettejä myyvät. Suuntaa siis Bronx Storeen (Tampere), Union Fiveen (Ideapark & Helsinki) tai Pointguardiin (Lahti) jos mielit välttyä uuvuttavilta jonoilta. Kaupan päälle kaikki lipun ko. liikkeistä ostavat saavat huikean Blockfest-festaripaketin ilmaiseksi!

FESTARIPAKETTI ISKEYTYI SAATAVILLE

Tyylikäs Blockfest-festaripaketti saatiin viime viikolla jakoon Tammerfesteille. Onnekkaat saivat siis haltuunsa pläjäyksen, joka sisältää festivaali-isäntä Dj Mista S:n niputtaman mixtapen sekä tuhdin festivaalilehden (haastattelussa mm. Elastinen, Looptroop Rockers ja Timi Lexikon). Festaripaketti on saatavilla myös paikan päällä Blockfesteillä.

UNION FIVESSÄ ALE MENEILLÄÄN

Ideaparkissa ja Kampissa palveleva katumuodin sekä lautailukamojen asiantuntija Union Five tarjoaa alennuksia kävijöillemme. Putiikki tarjoaa normihintaisista tuotteista -10% alen normilipulla ja peräti -20% alen samoista tuotteista VIP-lipulla! Älä jätä tilaisuutta hyödyntämättä.

Mukavaa Blockfest-odotusta kaikille!

http://www.blockfest.fi/

BLOCKFESTPerjantai 11.06.2010 16:57

Suomen festarikesä on nyt alkanut ja samalla odotus kahden kuukauden päässä siintävää Blockfestiä kohtaan kiihtyy entisestään. Onkin syytä informoida tapahtuman lipunmyynnistä hieman tarkemmin.

1) R-Kioskit kautta maan julistavat ilosanomaa: enää ei tarvitse muistella vaikeita numerosarjoja voidaksesi ostaa liput Blockfesteille. Ärrän uudistuksen myötä piletit on helposti saatavilla mainitsemalla tapahtuman nimen!

2) Lippupalvelun ( http://www.lippupalvelu.fi/ ), Tiketin ( http://www.tiketti.fi/tapahtuma/8181 ) ja R-Kioskien lisäksi lippuja on toimitettu nyt myös muihin pisteisiin. Tarkasta vaikka ensihätään Bronx Store (Tampere), Pointguard (Lahti) ja Union Five (Kamppi & Ideapark).

3) Lipunmyynti on käynnistynyt hyvin ja edellisten vuosien tapaan näyttää vahvasti siltä, että suositut VIP-liput ovat loppumassa ensimmäisenä. Mikäli haluat kokea Blockfestin huuman kaikessa komeudessaan, mutta ilman kiemurtelevia jonoja, kannattaa oma VIP-lippu hakea hyvissä ajoin ennakkoon!

Lopuksi: http://www.facebook.com/event.php?eid=116893435020521

Aurinkoista kesää kaikille!

BLOCKFEST 20.-21.8.2010 TAMPEREELLATorstai 03.06.2010 15:20

BLOCKFESTIN MENUU :


Adam Tensta & St. John's dance (SWE)

Viime vuoden Blockfesteillä loppuunmyytyä Pakkahuonetta hyppyyttänyt Adam Tensta tekee suuren kysynnän vuoksi paluun osaksi festivaalin ohjelmistoa. Mukanaan hän tuo ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvän St. John's Dance -nelikon, jonka riveissä nähdään Tenstan itsensä lisäksi myös Dida, Eboi ja Howard Who.

Lue lisää :

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=32

Asa

Ismo Alangon mielestä tässä miehessä lepää suomalaisen biisilyriikan tulevaisuus. Maamme eturivin artistit käyvät hänen keikoillaan. Kyllä, kyseessä on yksi 2000-luvun merkittävimmistä hiphop-artisteista Suomessa.

Lue lisää :

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=10

Brädi

Rähinä Recordsille alkuvuodesta kiinnitetty Brädi on ollut kotimaisissa hiphop-piireissä vahvasti mukana jo vuosituhannen vaihteesta lähtien. Hän on yksi lahtelaisen hiphop-kollektiivin 5th Elementin perustajajäsenistä ja tunnettu monivuotisesta yhteistyöstään suomalaisen rapin ykkösnimen, Cheekin, kanssa.

Lue lisää :

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=24

Cheek /w Liveband

Vuosi 2009 merkitsi Cheekille lopullista läpimurtoa suomalaisen musiikkiteollisuuden terävimpään kärkeen. Rähinälle levyttävä räppäri nousi listaykköseksi, pokkasi Emma-palkinnon ja vastaanotti peräti neljä kultalevyä samanaikaisesti!

Lue lisää :

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=17

Flegmaatikot

Vuoden 2009 Blockfesteillä koettiin ikimuistoinen hetki, kun legendaarinen tamperelaiskolmikko Flegmaatikot palasi keikkalavalle usean vuoden tauon jälkeen. Leijonamieli, Spesialisti ja Tiedemies tarjosivat kotiyleisölleen yhden festivaalin parhaista keikoista.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=12

FlowBoysFam

Kolmen nuoren räppärin muodostama Flowboysfam voitti Blockfestin yleisöäänestyksen ja saa palkinnoksi kunnian avata koko festivaalin omalla setillään.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=33

Freeway & Jake One (USA)

Kriitikoiden ylistämän "The Stimulus Package" -yhteislevyn alkuvuodesta 2010 julkaisseet Freeway ja Jake One saapuvat osaksi Blockfestin nimekästä esiintyjäkaartia. Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävän yhdysvaltalaiskaksikon on sanottu täydentävän toisiaan erinomaisesti.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=31

Heavyweight DJ'S

Helsingin klubikulttuuria viime vuosien aikana elävöittänyt Heavyweight Dj's -kollektiivi marssittaa Blockfesteille kolme lahjakasta soittajaa. He pitävät lauantaina huolen ihmisten viihtymisestä niin festivaalialueen Loungessa kuin myöhemmin festareiden virallisella jatkoklubilla Love Hotelissa.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=38

HOST: Dj Mista S

Soittokeikkoja jo 16-vuotiaasta lähtien tehnyt Dj Mista S toimii isäntänä Blockfesteillä 2010. Moninkertaisesti palkittu tiskijukka aloitti uransa legendaarisen DJ K2:n aisaparina ja on sittemmin kehittynyt omaleimaisen tyylinsä myötä genrensä kovimmaksi luuksi Suomessa.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=30

Howard Who & Riottt (SWE)

Tukholmasta lähtöisin oleva Howard Who on vastuussa paitsi St. John's Dance -porukkansa tuottamisesta, myös valtaosasta Adam Tenstan kehutun debyyttialbumin "It's A Tensta Thingin" sävellystyöstä.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=39

Jam-A-Holics

Vuonna 2009 perustettu tamperelainen dj-kollektiivi Jam-A-Holics (dj:t Aku-Setä, Jersey Smooth, Muggsy & Shorty Green) on vahvasti esillä Blockfesteillä 2010.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=40

Joku Roti Mafia Special

Tamperelainen pienlevy-yhtiö Joku Roti Records lukeutuu kotimaamme arvostetuimpien hiphop-lafkojen joukkoon. Heidän vakuuttavaan artistirosteriinsa on mahdollista tutustua Blockfesteillä elokuussa, jolloin yhtiö marssittaa kuusihenkisen Joku Roti Mafia -erikoiskokoonpanonsa Pakkahuoneen lavalle.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=25

Juno

23-vuotias Juno lukeutuu suomalaisen rap-musiikin lahjakkaimpiin nuoriin tekijöihin. SMC Hoodrats -klikin kantava voima on ehtinyt julkaista kasan omakustanteita ja levyttää peräti kolmelle eri labelille (3rd Rail, Yellowmic, Monsp).

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=13

Kemmuru

Aksim, Dj J-Laini sekä Jodarok ovat kaikki kotoisin eri puolilta Suomea ja vieläpä monilahjakkuuksia, jotka vaikuttavat omilla tahoillaan mitä erilaisimmissa projekteissa. Parhaiten heidät muistetaan kuitenkin Kemmurun riveistä.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=18


Kymppilinja

Jannew:stä, Ralphesta ja Sammysta koostuva helsinkiläistrio Kymppilinja on tekemässä vahvaa nousua kohti parrasvaloja. Yhtyeen uusin single, Mariskan kanssa tehty "Minä", on ollut kovassa tehosoitossa mm. YleX:llä läpi kevään.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=26


Looptroop Rockers (SWE)

Ruotsalainen Looptroop Rockers lukeutuu Euroopan ehdottomasti kovimpien hiphop-aktien joukkoon. Nelihenkinen yhtye on julkaissut 2000-luvun aikana neljä virallista pitkäsoittoa. Debyyttilevy "Modern Day City Symphony" oli klassikko jo syntyessään eikä myöhemmin ilmestyneet seuraajatkaan ole jääneet pekkaa pahemmiksi.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=23


Lord Est

Nyt saa juhlia taas! Jo kymmenisen vuotta suomalaisia dancehallin ja reggaen ystäviä viihdyttänyt Lord Est on kiinnitetty Blockfestin esiintyjäkaartiin toistamiseen. Kokoonpano, jonka muodostavat veljekset Est (vokaalit) ja Uncle Tan (sävellys),

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=11

Mikael Gabriel & Milos Rosas

Parikymppinen Mikael Gabriel on yksi Suomen lupaavimmista nuorista räppäreistä. Helsingissä majailevan artistin esikoisalbumi "5 miljoonaa muuta" sekä hänen energiset livekeikkansa teki selvästi vaikutuksen Universal Musiciin, jonka kanssa MG allekirjoitti levytyssopimuksen alkuvuodesta 2010.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=34


Petri Nygård

2000-luvun alussa "Mun levy!" -esikoisellaan kultaa myynyt Pillumagneetti teki comebackin loppuvuodesta 2009. Tamperelaisen rääväsuun paluu hakee vertaistaan, sillä miehen keikat ovat olleet koko kevään ajan loppuunmyytyjä ja suosio lienee tällä hetkellä jopa suurempaa kuin debyyttilevyn aikoihin.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=14


Polarsoul

Peräti kahdeksan suosittua mixtapea julkaissut Dj Polarsoul yhdistelee seteissään dancehallia, rapia, reggaeta ja muita musiikkityylejä. Suomen monipuolisimpiin soittajiin lukeutuva Polle tiedetään myös yhteistyöstään rap-artisti Asan kanssa, jolle mies on säveltänyt myös taustoja.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=27

Raappana

Ensimmäistä kertaa Blockfesteillä esiintyvä Raappana on kaivattu lisä festivaalin ohjelmistoon. Suomen kenties suosituin reggae-artisti teki varsinaisen läpimurtonsa jo esikoislevyllään "Päivä on nuori", jonka lämminhenkiset kappaleet kuten "Maasta maahan" ja "Kasvonpiireet" toimivat edelleen kuin uusina.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=27

Rähinä Live

Blockfest saa kunnian toimia kesän ainoana festivaalina, jonka ohjelmistoa komistaa jo legendaariseksi muodostunut Rähinä Live! Huikeaa spektaakkelia johtavat Suomen tunnetuimman hiphop-yhtyeen Fintelligensin seremoniamestarit Elastinen ja Iso H.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=15

Timi Lexikon

Karma Musiikille levyttävä Timi Lexikon aloitti musiikinteon jo 2000-luvun alussa osana Wrongones-nimistä kokoonpanoa. Nykyisellä aliaksellaan hän on julkaissut materiaalia vuodesta 2006 lähtien, jolloin ilmestyi artistin ensimmäinen mixtape "Kuka on Timi Lexikon".

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=28

Veljenpojat

Tervakoskelta ponnistava hiphop-ryhmä Veljenpojat ei ole aktivoitunut julkaisurintamalla ihan perinteiseen tyyliin. Kokoonpanon jäseniltä on ilmestynyt useampiakin levyjä, mutta yhtyeenä he eivät ole julkaisseet vielä ainuttakaan pitkäsoittoa.

Lue lisää:

http://blockfest.fi/2010/index.php?id=19


www.blockfest.fi

Osta liput täältä :

Lippupalvelu:

http://www.lippupalvelu.fi/search.php?tm_link=tm_header_search&language=fi&keyword=blockfest

Tiketti:

http://www.tiketti.fi/tapahtuma/8181
Yhdysvaltalaiskaksikko Freeway & Jake One sekä aiemmin julkistetun ruotsalaisnelikon Looptroop Rockersin maanmiehet Adam Tensta & St. John's Dance tahdittavat päätöspäivää kotimaisten hiphop-kärkinimien ohella.
Philadelphiassa varttunut Freeway on tunnettu yhteistyöstään hiphop-moguli Jay-Z:n kanssa. Räppärin soolodebyytti "Philadelphia Freeway" myi kultaa ilmestyttyään legendaarisen Roc-A-Fella Recordsin kautta, kaupallisen menestyksen jälkeen Freeway on ansainnut arvostusta myös kriitikoilta lyöttäydyttyään yhteen 50 Centillekin tuotantotyötä tehneen Jake Onen kanssa. Suitsutettu yhteislevy "The Stimulus Package" ilmestyi tämän vuoden alussa. Pakkahuoneen keikka toimii samalla duon ensiesiintymisenä Suomessa.
Viime vuonna loppuunmyytyä tapahtumaa hyppyyttänyt Adam Tensta tekee suuren kysynnän vuoksi paluun osaksi festivaalin ohjelmistoa. Mukanaan hän tuo ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvän St. John's Dance -nelikon, jonka riveissä nähdään Tenstan itsensä lisäksi myös Dida, Eboi ja Howard Who. Electro- ja rap-musiikkia ammattitaitoisella otteella yhdistelevä kvartetti on tunnettu "The Plot" -singlestään, joka on pyörinyt dj-piirien tehosoitossa koko alkuvuoden ajan.
Looptroop Rockers Blockfesteille!

Euroopan nimekkäimpien hiphop-aktien joukkoon lukeutuva Looptroop Rockers (SWE) on kiinnitetty Blockfesteille. Kyseessä on yhtyeen ainoa esiintyminen Suomessa tänä vuonna.
Looptroop on julkaissut 2000-luvun aikana neljä virallista pitkäsoittoa ja työstää parhaillaan uutta materiaalia. Kokoonpanon omaleimaisesta tyylistä vastaavat räppärit Supreme ja Promoe sekä dj/tuottaja Embee. Heistä kaksi viimeksi mainittua ovat ehtineet luoda myös menestyksekkäät soolourat tahoillaan.

Blockfestin monipuolista avauspäivää vauhdittavat myös maamme suosituin reggae-artisti Raappana sekä hiphop-kokoonpano Joku Roti Mafian erikoisshow, jonka aikana lavalla nähdään Dj Massimo, Edorf, Hannibal, Stepa, Tapani Kansalainen ja Tykopaatti. Festivaalin lauantaipäivä vahvistuu kolmella niin ikään ajankohtaisella nimellä. Keskiviikkona esikoisalbuminsa Rähinä Recordsin kautta julkaiseva Brädi, Mariskan kanssa tehdyllä "Minä"-singlellä listoja hallitseva Kymppilinja sekä uusi lupaava tulokas Timi Lexikon nähdään Blockfesteillä.

Tampereen ydinkeskustassa järjestettävän festivaalin ohjelma on nyt lähes valmis. Jo aiemmin Asan, Cheekin, Flegmaatikkojen, Junon, Kemmurun, Lord Estin, Petri Nygårdin, kesän ainoan Rähinä Liven sekä Veljenpoikien esiintymiset varmistanut Blockfest julkaisee vielä tapahtuman viimeiset ulkomaiset artistikiinnitykset sekä yleisöäänestyksen voittajan ennen lipunmyyntinsä käynnistämistä.

www.blockfest.fi
« Uudemmat - Vanhemmat »