IRC-Galleria

Eräälle ystävälleni yritin eilen pähkinänkuoressa alustaa aihetta Krishna ja kulkemani tie. Alla katkelma keskustelusta.

—o)O(o—

On olemassa yksi kaiken sisällään pitävä absoluuttinen kokonaisuus, jonka erilaisia ja eritasoisia ilmentymiä kaikki oleva on. Koska pelkkä yhtenä absoluuttina möllöttäminen on juuri sitä eli yhtenä olemista, tämä yksi ilmenee kahdessa eri hahmossa kokeakseen rakkauden vuorovaihtoa. Nämä hahmot ovat Radha ja Krishna. Shakti ja Shaktiman, eli Radha, kaiken energian ikuinen periaate, ja Krishna, energianlähteen ikuinen olemus.

Näistä kahdesta ovat lähtöisin kaikki eri ilmentymät. On olemassa ylläpidon jumaluus Vishnu ja onnenjumalatar Laksmi, on Shiva ja Parvati... Tässä maailmassa miehen ja naisen hahmot heijastuvat tästä samasta arkkityypistä. Jos vaikka hiukka vajavaisina. Myös abstraktimpina periaatteina, kuten luomisen sysäys ja luomistyön ilmentävä luonto, taolaisen maailmankuvan Yin ja Yang, ja niin edelleen.

Näistä kahdesta siis lähtöisin kaikki eriytynyt, ilmentynyt, monimuotoisuutena havaittava. Sekä henkinen että aineellinen. Eri ilmentymissään nämä kaksi "periaatetta" pyörittävät koko olevan kulkua. Alkuperäisissä hahmoissaan Radhana ja Krishnana ovat uppoutuneet rakkautensa maailmaan.

Olemassaololla on lukemattomia eri tasoja. Tämä tämänhetkinen kokemamme todelisuus ei selvästikään ole niistä se maailma par excellence. Eri maailmoja eri tarkoituksia varten.

Tietoisen olemassaolon kolme peruselementtiä ovat Sat (olemassaolo, ikuisuus), Cit (tietoisuus) ja Ananda (autuus, rakkaus), jotka ovat meillä tällä hetkellä kokolailla hukassa monilta osin, peittyneenä. Mutta löydettävissä. Maailma jonka parissa Radhan ja Krishnan rakkaus ilmenee on näiden kolmen periaatteen täydellisin ilmentymä. Tämän olemassaolon tason herättämiseen, sen saavuttamiseen, siihen osallistumiseen, tämä edustamani tie tähtää.

Näitä samoja periaatteita on ripoteltu kautta eri hindulaisuuden traditioiden, ja eriävällä terminologialla myös kautta maailman eri uskontoihin ja ajatusmaailmoihin. Tämän kulkemani polun parista olen löytänyt näiden ideaalejen kauneimmat ja täysimmät ilmiöt, ja siihen mukaan myös fiksun ja toimivaksi havaitun tien jolla teoria muuntuu todellisuudeksi.

—o)O(o—

Narottama Das Thakura oli eras 1600-luvun valovoimaisimpia pyhimyksiä. Monet ovat värikkäät ja ihmeelliset kertomukset hänen rakkauden täyttämästä elämästään; tämä jumalainen sielu oli todellinen pyhän rakkauden apostoli, kuljetti sitä sydämessään ja jakoi koskettavien laulujensa kautta kaikille kohtaamilleen, rajatta ja ehdoitta.

Narottaman syntymän oli ennustanut itse Sri Caitanya, Bengalia kiertäessään katsonut kohti Kheturin kylää hurmion valtaamana toistaen kerta toisensa jälkeen, ”Narottama! Narottama!”. Sanoi Caitanya kumppanilleen Nityanandalle, ”Tähän Padmavati-jokeen asetettakoon kaikki tämä jumalainen rakkaus häntä odottamaan, tästä rakkaudesta Narottama syntyköön. Padmavati! Narottamaksi tiedä hänet, jonka kosketuksesta aaltosi kohoavat.”

Kahdentoista vuoden iässä Narottama näki Sri Caitanyan unessaan, kuuli hänen ohjeensa ja riensi kylänsä varrella virtaavan Padmavati-joen rannalle. Joelle kumartaen hän astui sen vesiin ja niin kohosivat Padmavatin aallot, Caitanyan sanat todeksi tulivat. Padmavati varoitti Narottamaa, ”Älä tästä rakkaudesta juo — se sinut hullaannuttaa.” Mutta janoinen Narottama ei tätä kuullut, joi sydämensä kyllyydestä. Niin suuri oli rakkauden voima ja loiste, että kullanhohtoiseksi muuttui hänen koko olemuksensa. Tästä alkoi Narottaman tie.

Täyttä elämänkertaa en tällä erää esitä, vaan kaksi kiehtovaa ja koskettavaa tapahtumaa hänen elämänsä loppupuolelta. Kuoleman ylittäminen, ylösnousemus ja ihmeet eivät ole yhden pyhän miehen yksinoikeus, nämä piirteet jakavat syvän jumaloivalluksen täyttämät kautta maailman.


—o)O(o—


*Narottaman jumalainen paluu*

Eräänä päivänä Narottama sai kuulla suruviestin läheisen ystävänsä Ramacandra Kavirajan kuolemasta. Uutisen kuullessaan jokin syvällä hänen sisimmässään romahti; syvälle metsään juosten hän itki, murehti menettämäänsä Ramacandraa, kaatui maahan äänensä takellellessa. Ei ollut mitään hänen kumppaneillaan Raja Narasimhalla, Rupa-narayanalla, Govindalla ja Santosalla hänen lohduttamisekseen tehtävissä, hänen muassaan he vain itkivät.

Viikon päivien kuluttua herran toiveesta Narottama kokosi itsensä ja lähti kohti Gangesia kylpeäkseen. Varoen ja huolissaan, hänen oppilaansa saattoivat tämän Budhurin kylään ja sieltä edelleen Gambilaan, Gangesin rannalle. Yhtäkkiä Narottaman täytti valtava kuumuus. Hän käski oppilaitaan valmistamaan oman hautarovionsa ja vaipui syvään hiljaisuuteen. Neuvottomia ja murheen murtamia olivat he tämän kuullessaan.

Tässä tilassa Narottama vietti kolme päivää, kolme yötä. Oppineen papiston jäseniä saapui häntä tapaamaan, muttei hän heitä tavannut, ei liioin muita ihmisiä. Narottama oli vajonnut samādhiin, syvään kuolemankaltaiseen transsiin.

Kolmen päivän kuluttua Narottaman oppilaat kylvettivät hänet Gangesissa, kantoivat taivaalliselle alustalle hautarovion ylle. Papiston jäsenet herjasivat kateudessaan ja katkeruudessaan Narottamaa, sanoivat: ”Tässä hänen syntiensä tulos, alhaisen kastin mies joka julkeasti pappisväkeä vihki oppilaikseen. Siinä hän makaa puhekyvyttömänä, voimattomana, kuoleman omana. Ja katsokaa hänen pappiskastista tullutta oppilastaan, Ganga-narayanaa, joka mestarinsa tilaa todistaa. Mikä lie hänen kohtalonsa!”

Ei Ganga-narayana näiden sanain nuolten iskiessä vihaa sisällään tuntenut, vaan murhetta ja myötätuntoa heidän puolestaan. Rovion äärelle saapuen hän rukoili Narottamaa, ”Monet harhautuneet olet sinä aiemmin pelastanut. Nyt nämä mahtiasi tuntemattomat harhaiset sinua herjaavat, nämä karkeat sanat sydämemme särkevät. Suo heille hyvä tahtosi, pelasta heidät omalta hävitykseltään.”

Kuullessaan Ganga-narayanan avuttomat sanat Narottama palasi tajuihinsa. Roviolta nousten hän kutsui, ”Radha-Krishna! Caitanya!”, ja käveli alas auringon tavoin loistaen. “Haribol! Haribol!”, huusivat riemun täyttämät ihmiset. Kuin tyhjästä antoivat jumalat taivaan kukkien sateen ryöpytä hänen ylleen.

Kauhu valtasi etäältä tapahtunutta seuranneet uskottomat papit. He murehtivat, katuivat viheliäitä ajatuksiaan. Kyynelsilmin he tulivat Ganga-narayanan luo, anoivat hänen hyvää tahtoaan. Heidän rukoustensa liikuttamana hän lähestyi Narottamaa, pyysi heidän puolestaan tämän anteeksiantoa.

Papit lankesivat Narottaman jalkojen juureen, antautuivat hänen suojaansa pahat tekonsa tunnustaen. Syvästi heidän eleestään liikuttuneena, Narottama syleili heitä jokaista, täytti heidät antaumuksen voimalla ja opasti heitä tutkimaan antaumuksen kirjoituksia Ganga-narayanan ohjauksessa. Hän sanoi kaikille, ”Muutaman päivän päästä matkaan Kheturin kylään, tulkaa te kaikki mukaani. Tänään menemme Budhuriin.” Näin puhuttuaan hän kylpi Gangesissa. Sana tapahtuneesta kiiri kautta maan.


—o)O(o—

Jos on merkittävä hänen paluunsa kuoleman rajamailta, niin on myös hänen lähtönsä keskuudestamme, julistus hänen suuresta jumalaisesta luonteestaan.

—o)O(o—


*Narottaman poistuminen*

Eräänä aamuna Narottaman valtasi suunnaton murhe, kyyneleet valuivat vuonojen tavoin hänen kauniista silmistään. Hän makasi maassa sanattomana, lootuskasvonsa kuihtuneena. Takeltelevalla äänellä hän lauloi, muisteli edesmenneitä sydämen kumppaneitaan —

”Kuinka kaltoin kohtelee kohtalo mua, miss’ on Srinivasa, kipu sydämeeni jäänyt vain...
Kanssain oli Ramacandra, läksi hän, sanaakaan mä kuule en; elämääni häntä jälleen kaipaan, tyhjäks’ käynyt eloni tää on.
Svarupa, Rupa, Sanatana ja Raghunatha laupea, ja Bhattat kaksi, armoanne kaipaan;
Opettaja Srinivasa, jonka palveluksess’ Ramacandra, saanko heitä koskaan takaisin?
Heidän kasvojaan en nää, se sydämeni lävistää, kuten kyyhkyn myrkkynuoli julma, terävä.
Jalokivet huolell’ kätkin vaatteesein, ken ne kaikki varastanut on, miks’ Narottaman syössyt murheen syvään alhoon...”

Tämän lausuttuaan hän vaikeni. Kaikkien mieliin palasivat eräät ennennäkemättömät tapahtumat. Ymmärtäen oppilaidensa mielet, Narottama lohdutti heitä. Tullen Gaurangan temppelin pihaan, hän jälleen omisti itsensä herran jalkojen juuressa ja lähti kohti Budhuria Govindan ja muiden kanssa. Päivän hän vietti Budhurissa tavaten Govinda Cakravartin ja muut. Kauniiden puheiden päätöksi yö vietettiin sankirtanan, hurmion täyttämien laulujen parissa.

Budhurista Narottama matkasi pian Gambilaan. Kylvettyään Gangesissa, hän istui veteen ja pyysi Rama-krishnaa ja Ganga-narayanaa hieromaan kehoaan. Mutta ei heille suotu tämän palveluksen mahdollisuutta, sillä silkasta heidän käsiensä kosketuksista suli Narottaman keho maidon tavoin, sekoittui Gangesin virtaan. Yhtäkkiä joen virta kiihtyi, aallot sen korkeiksi kohosivat. Tapahtunut hämmensi jokaisen.

Nähdessään moisen maailmasta poistumisen jumalat antoivat kukkien sataa taivaasta; ”Hari! Hari!” huudot kaikuivat kaikkialla. Narottaman oppilaat saapuivat Ganga-narayanan talolle, kärsivällisinä säilyttivät mielensä maltin.

Govinda Kaviraja ja muut järjestivät pikapikaa hautajaisseremonian Gambilan kylällä ja matkasivat ripeästi Budhurin kautta Kheturiin, Narottaman kotikylään. Siellä Raja Narasimha, Rupa-narayana, Krishna-simha, Canda Raya, Gopiramana, Govinda, Raja Santosa ja muut aloittivat suuren festivaalin järjestelyt.

Hurmiollisten sankirtana –laulujen alkaessa Gaurangan temppelin pihalla pian laulun huumassa Devidasa, Gauranga, Gokula, Govinda Kaviraja ja muut unohtivat itsensä tyystin, kieriskelivät maassa, jylisivät leijonien tavoin, kastelivat maan kyynelillään. Yhtäkkiä Gurun, Krishnan ja Vaisnavien hyvän tahdon myötä kaikki näkivät Narottaman tanssivan heidän muassaan. Hänen kadotessaan kaikki menettivät kärsivällisyytensä. Näin Narottama ilmestyi uudelleen, lohdutti heitä jokaista. Kuka Narottaman olemusta käsittämään kykenisi?

Palaamme Chandogyan pariin. Seitsemännessä osiossa tietäjä Narada kyselee Sanat-kumaralta absoluutin luonteesta. Osion loppua kohden (kappaleet 17-25) Sanat-kumara keskustelee absoluutin ymmärtämisestä. Mietteet hakasulkeissa.


—o)O(o—


17.

"Jolloin hän Totuuden ymmärtää, silloin hän totuutta kuvailee. Joka ei sitä ymmärrä, hän ei sitä kuvaile. Ainoastaan sen ymmärtävä sitä kuvailee. Joka tapauksessa, tämä ymmärrys tulee meidän toivoa ymmärtävämme."

"Hyvä herra, toivon tämän ymmärtäväni."

[Sillä kuinka totuutta ymmärtämätön voisi sitä tosiasiassa koskaan kuvailla? Vain totuuden ymmärtävä osaa totuuden olemuksesta viestiä.]


18.

Jolloin hän havaitsee, silloin hän ymmärtää. Joka ei havaitse, hän ei ymmärrä. Ainoastaan havaitseva ymmärtää. Joka tapauksessa, tämä havaitseminen tulee meidän toivoa ymmärtävämme."

"Hyvä herra, toivon tämän ymmärtäväni."

[Sillä kuinka totuutta näkemätön voisi sitä ymmärtää? Suora havaitseminen ja omakohtainen kokemus ovat varmastikin ymmärryksen juuret.]


19.

"Jolloin hän uskoo, silloin hän havaitsee. Joka ei usko, hän ei havaitse. Ainoastaan uskova havaitsee. Joka tapauksessa, tämä uskominen tulee meidän toivoa ymmärtävämme."

"Hyvä herra, toivon tämän ymmärtäväni."

[Sillä joka ei anna näkemiselle mahdollisuutta, kuinka hän voisi havaita tai ymmärtää? Ainoastaan sydämensä kokemuksen mahdollisuudelle avaava voi havaita.]


—o)O(o—


Jatkuu huomenissa...

Tutkimukseni Upanisadien maailmassa edistyvät. Chandogya-upanisad luettu. Seuraavana listalla Brihad-aranyaka.

Kiehtova teos, vaikka aika-ajoin jotkut vertaukset menivätkin ohi, niin sidoksissa olivat tietämykseen vanhojen Veeda-uhrien tekniseen käsitteistöön, joka ei vielä sen laajemmin sivistyksen piiriin kuulu. Upanisadithan ovat niitä Veeda-kaanonin teoksia, jotka käsittelevät muunmuassa erilaisten rituaalien taustalla olevaa symboliikkaa, asioiden sisäisintä ja syvintä merkitystä.

Käännän tulevan viikon aikana sieltä muutaman valitun palan vielä lisää, tyyliltään oivallista tekstiä. Nämä käännökset Max Müllerin vanhasta englanninkielisestä versiosta, joka tässä on e-tekstinä lähettyvillä (http://www.sacred-texts.com/hin/sbe01/). Suoriin sanskrit-käännöksiin aivovarani säästän näille päätyönäni oleville teksteille. Nämä katkelmat ovat lähinnä pirteitä pieniä ajanvietteitä muun työn keskellä; englanti kun kääntyy tällä hetkellä huomattavasti sanskritia letkeämmin.

Mahtaa kai niitä joku lueskellakin. Jollei, niin tulee sitten tehtyä ainakin omaksi ilokseni.

Lyhyesti ajatuksia meditaatiosta, seesteisyydestä ja hurmiosta eräälle ystävälle.


∗ ωαΩαω ∗


Meditaation päämäärä on samādhi, keskittyneen rauhan ja kirkkauden tila. Bhaktin eli antaumuksen tiellä tunnetaan myös käsite bhāva-samādhi eli valtaisan tunteen samādhi. Kaiken meditaation keskipisteenä on keskittyminen. Hurmioituminen, oikein tapahtuvana, on äärimmäistä keskittymistä itseään. Jalostettuna hurmioituminen on valtava henkinen voimavara, toisin kuin raa'assa ja hallitsemattomassa muodossaan.

Āveśa on sanskritinkielinen termi hurmioituneelle uppoutumiselle. Hurmioituneena ja keskittyneessä jumaltietoisuuden tilassa tehdyt toimet avaavat sydämen portit henkiseen todellisuuteen, josta laskeutuu rajaton hlādinīn eli henkisen riemun virta, joka täyttää sielun sille luontaisella ānandalla, säkenöivällä autuudella.


∗ ωαΩαω ∗

Tässä on hyllyssä jo pitkään roikkunut iso pussillinen Triphala-yrttiseosta (http://en.wikipedia.org/wiki/Triphala), joka tekee mainiota työtä sisälmyksien putsauksessa... Laittaa ruuansulatuksen kuntoon ja irroittaa suolistosta kaiken sinne jämähtäneen (ja kehoa myrkyttävän) kuonan.

Eilen päätin sitten aloittaa detoxin ja otin yrttiä aimo annoksen --- joka yleensä sitten seuraavana aamuna tuntuu massun puhdistumisena ja suoliston liikkeenä. Mutta enkös unohtanutkin illalla pumpata vesitankkiin vettä, ja tippuvan keittiön hanan ansiosta tänään aamulla on vedet talosta loppu. Sekä sähköt poikki. Että pihan käsipumppu rikki. Eli ei tipan tippaa vettä talossa, ei myöskään vessassa...

Että tässä sitten odotellaan innolla sähköjä saapuvaksi. Vielä ei olla päästy kriittiseen pisteeseen, katsotaan kauan meinaavat sähköjä taas poikki pitää.

Inhorealismia toki, mutta tällaista on elämä sivistyksen rajamailla. =)

Chandogyan kuudennen osan 14. kappale, Svetaketu oppii lisää itsen luonteesta.


—o)O(o—


1. "Laita tämä suolakide veteen ja tule aamulla luokseni."
Poika teki työn käskettyä.
Isä sanoi hänelle: "Tuo minulle se suolakide, jonka laitoit eilisiltana veteen."
Poika, sitä etsittyään, ei sitä tietenkään löytänyt, sillä se oli liuennut.

2. Isä sanoi: "Maista sitä veden pinnalta. Miltä se vaikuttaa?"
Poika vastasi: "Se on suolaa."
"Maista sitä keskeltä. Miltä se vaikuttaa?"
Poika vastasi: "Se on suolaa."
"Maista sitä pohjalta. Miltä se vaikuttaa?"
Poika vastasi: "Se on suolaa."
Isä sanoi: "Heitä se pois, ja tule luokseni."

Hän teki niin; mutta suola on iäti olemassa.

Sitten isä sanoi: "Tässä kehossakaan, totta tosiaan, et totuutta havaitse, poikani; mutta olemassa se varmasti on."

3. "Se, joka on hienojakoinen ydin, siinä kaikella olevalla on itsensä. Se on totuus. Se on itse, ja sinä, Svetaketu, olet se."

"Hyvä isä, kerro minulle vielä lisää," poika sanoi.

"Näin olkoon, lapseni," isä vastasi.


—o)O(o—


Opetukset Svetaketulle jatkuvat, käännökseni päätän tältä erää tällä kolmannella katkelmalla hänen dialogistaan isänsä Uddalaka Arunin kanssa.

Klassisessa raja-joogan eli astanga-joogan teoriassa dharanaa ja dhyanaa, eli meditaation kohteen mielessä pitämistä ja sen tutkiskelua, edeltää pratyahara eli aistien vetäytyminen, sisälleen sulkeutuminen. Tämä yleispätevä meditaation teoria koskee polkua kuin polkua, yhtälailla myös bhaktin tietä.


° Näköaisti. Silmät on helppo sulkea. Vähäisellä mielen hallinnalla ne myös kiinni pysyvät, eivät vaeltele pitkin seiniä ja irtaimistoa. Erityisesti alkuvaiheessa hyvä olla paikassa, jossa ei ole paljoa katseltavaa, erityisesti ei sellaista jonka parissa mieli helposti keksii kaikenlaista "tärkeää" tekemistä.

° Makuaisti. Siellä suussa se kieli kököttää. Ei maistu normaalioloissa millekään, kunhan on hampaansa tunnollisesti harjannut. Ja terveellinen, tasapainoinen ja hallittu ruokavalio pitää myös kielen toiveet kurissa.

° Hajuaisti. Kokolailla helppoa on myös järjestää itselleen hajuvaihteluiden kannalta neutraali ympäristö. Naapurin keittiön puoleinen ikkuna kiinni vaan. Ja tarvittaessa vaikka suitsuke palamaan.

Nämä ylläolevat olivat ne helpommat kolme kukistettavaa.

° Kuuloaisti. Astetta hankalampi on kuuloaistin eliminointi, erityisesti tässä siunatussa melusaasteen maassa. Ostinpa onneksi Claes Ohlsonilta 9 eurolla kätevät, kokoontaitettavat kuulosuojaimet. Sellaiset kun raksalla. (Tällaiset: Madhava) Hyvin vaimenee pahimmatkin hinduhumpat, jos ei aivan korvan juuressa pauhaa.

° Tuntoaisti. Harvemmin kukaan tulee meditoidessa tuuppimaan. Ongelman muodostavat kehon omat kolotukset, jotka saa pitkälle eliminoitua joogalla ja terveellisillä elämäntavoilla. Ilma riittävän viileäksi ettei kuumuus uuvuta.

Ja sitten vielä nämä helkutin hyönteiset. (Avautumista at Muurahaiset söi evääni) Niiden kanssa vielä taistellaan, kun ei ilkeäkään olla viittis ja myrkkyjä käyttää. Pitänee rakentaa meditaatio-istuimeni ympärille pieni vallihauta, kerran keittiöön sellaisen nikkaroin että pysyivät pois ruuistani.


Meditaatiossaan vahva, henkeen vakiintunut pysyy järkkymättömänä riippumatta siitä, onko aistiärsykkeiden tulvan keskellä tahi aistityhjiössä. Meille harjoitteleville optimaalinen ympäristö on kuitenkin suureksi avuksi.

Ajan myötä, meditaatiomme kypsyessä, on aika kohdata rauhariippuvuuden haasteet, valloittaa mielensä, oppia irroittamaan se aistikohteista sydämeen vetäytyen, olosuhteissa missä hyvänsä. Tämän kirkkaan ja syvän keskittymisen myötä saavutamme ikuisen hengen tason, kellumme maailman valtameressä kastumatta kuten lootuksenlehti lammessaan.

Chandogya-upanisad, osan 6 kappale 12. Svetaketu jatkaa opintojaan itsen olemuksesta.


—o)O(o—


1. "Hae tuolta minulle pyhän fiikuspuun hedelmä."
"Tässä on, isä hyvä."
"Riko se."
"Näin rikottu, isä hyvä."
"Mitä siinä näet?"
"Nämä siemenet, häviävän pienet."
"Riko niistä yksi."
"Näin rikottu, isä hyvä."
"Mitä siinä näet?"
"En mitään, isä hyvä."

2. Isä sanoi: "Poikani, se hienojakoinen ydin jota et siinä näe, juuri siitä ytimestä tämä suuri pyhä fiikuspuu on olemassa."

3. "Usko tämä, poikani. Se, joka on tämä hienojakoinen ydin, siinä kaikella olevalla on itsensä. Se on totuus. Se on itse, ja sinä, Svetaketu, olet se."
"Hyvä isäni, kerro minulle vielä lisää," sanoi poika.
"Näin olkoon, lapseni," isä vastasi.


—o)O(o—

Eräs ystävä kysyi tässä aamusesta sen klassisen kysymyksen, jonka suuntaista monet ovat kysyneet. Laitetaan saman tien tähän muidenkin luettavaksi.


~o)O(o~


"Mikä sinut johti valitsemallesi tielle, Intiaan, ja niin edelleen?"

Intiaan minut johti tämä etsintäni, syvän totuuden ja oivalluksen etsintä. Lopulta, jos todella sisällä palaa kaipuu syvyyteen ja mystiseen jumaloivallukseen, pitää raa'asti priorisoida etsintänsä muiden näkökohtien ylle, etsiä ensin sitä, minkä ohella mitään emme täältä mukaamme vie.

Kuinka löysin kutsumukseni? Pienestä asti on mieleni sopukoissa asustanut ajatus ja toivo siitä, että tätä näkyvää ja kuuluvaa, arjen rutinoimaa maailmaa suurempaa ja merkityksellisempää olemassa on, ja sitä olen etsinyt. Aikalailla luonnostaan Intian vanhan viisauden suuntaan mieleni lopulta kulki, sieltä kuulin intuitioni kaiun.

Pitkien vuosien varrella on monta askelta eteenpäin kuljettu, aika-ajoin kurssia tarkistettu ja korjattu, lisää ja lisää sisäistetty, saavuttu pisteeseen jossa voin itselleni rehellisenä todeta olevani todellisen tien alussa, löytäneeni ne lukemattomat avaamista odottavat ovet, ja on niistä jokunen jo availtukin.

Tästä sitten kohti tulevaisuutta. Kauas on vielä pitkä matka, mutta tie matkaavan on joka askeleella kaunis ja kiehtova.