IRC-Galleria

Saavuin seuraamaan vasta ponin toista luokkaa, mutta ensimmäinenkin oli kuulemma mennyt hyvin. Uudet vermeet päällä ja letitettynä näytti tamma taas aivan ratsuponilta. Hyppäsi hyvin, vaikka laukka ei oikein pyörinyt ja yksi este oli hetkellisesti turhan pelottava.

80 cm: Perusrata puhdas, uusintaa pääseminen aiheutti ratsastajalle hämmennystilan kuulemma. Uusinnassa yksi pudotus. Sijoitus 11/19.
90 cm: Korkeus ei todellakaan ole ongelma. Hyppäsi hienosti ja erittäin puhtaasti siihen asti, kunnes niittasi pelottavan kummalliselle puunväriselle esteelle. Senkin sitten hyppäsi kolmannella yrittämällä, pölövästi poni.

--

"Jos noiden kakaroiden takia mun ponin tekee sivuloikan, niin mä nirhaan ne."

Hancock [Flow Rida feat. T-Pain - Low]Sunnuntai 13.07.2008 04:45

Mun mielestä oli suhteellisen viihdyttävä elokuva, varsinkin niin sanotuksi toimintapläjäykseksi. Kallista touhua, mutta kaipa tuosta sen kymmenen euroa ilkesi maksaa. Rupesi naurattamaan heti ensimmäisten sekuntien aikana ja, kun päästiin siihen romutusvaiheeseen, niin vasta alkoikin naurattaa. Mahdollisesti Will Smith on vain ruvennut jossain vaiheessa valitsemaan erilaisia rooleja, mutta voisin sanoa herran kehittyneen myös näyttelijänä.

Mä muuten ensimmäiset pari viikkoa Voicelta kuultuani mainoksia olin siinä luulossa, että kyseisen elokuvan pääosassa on Bruce Willis. Perjantaina olin lukevinani iltapäivälehden otsikoista, että nyt Bruce Willis on Suomessa. Joku voi suorittaa freudilaisen analysoinnin tästäkin sitten.

--

Olin tänään niin tylsistynyt, etten jaksanut katsoa edes Serranon perhettä.

--

(Ei voi siteerata lyriikoita, eivät sovi teemaan ja ovat aivan liian härskit.)
Mahdollisesti rauhallisin Tampere-visiitti ikinä. Ei se mitään, matka sujui mukavammin kuin viime syksynä yksin, kun kulutin puhelimen akun loppuun, tuhlasin puolet matkakassasta yltiökalliiseen rautatiesiideriin ja harrastin over social -toimintaa. Jouduin julman dumppauksen kohteeksi, kun matkaseurueeni halusi freesiytymään hotelliin, ja otin suunnakin Ylöjärven "kodin". Kolme siideriä taustalla ja hyvä ranskalainen nousuhumala. Löysin jumppapallon ja seurakseni Apulannan. Uskotteko, että oli oikeasti mahtavat bileet pystyssä?

Takaisin Tamperetta kohti (kävi ilmi, että edellinen bussikuski oli veloittanut ulkopaikkakuntalaiselta 60 senttiä liikaa matkalipusta), kun treffikaverit alkoivat siirtyä oikeaan maisemaan. Aika hyvä ajoitus yllätysreissulle, entinen ryyppy- ja opiskelukaveri on lähdössä noin kuukauden päästä Göteborgiin vuodeksi vaihtoon. Vaihto eläkeläisvoimistelijaan ja syvällisiin keskusteluihin elämisen vaikeudesta.

--

Mentiin sitten katsomaan serkkuseni kanssa tanssileffa. Huokaus. Ei se hyvä ollut, mutta sen jälkeen ei voinut olla hetkeäkään paikallaan, pakko oli päästä klubbaamaan. Taisin vilaukselta nähdä muutaman tutun, yhden jätin kylmästi seurustelemaan pakkomielteensä kanssa, koska olin jo kutsuun vastatessani ilmoittanut haluavani tanssimaan. Siinähän sitä vietettiin arviolta kolmisen tuntia vetämällä fiiliksellä. Hikoilin, hikoilin ja hikoilin vielä lisääkin. No, sainpahan kerrankin Onnelassa ilmaiseksi vettä. Jospa ne vaikka eivät halua kenenkään pyörtyilevän siellä nestehukan seurauksena. Joo, ja mun epäiltiin harrastavan jotain tanssia. Reps ja kops. Kiitos silti, imarreltu mä toki olen.

--

Voi järkytys, kun Amiksen isä on upea: http://www.connemara-kraemer.de/Stallion%20Parade%20Clifden.htm

--

"Onko Mia kirjoilla?"
"Ei, koska se on blondi."

(Allekirjoittanut ja serkkunsa keskustelevat tietokoneen vieressä ja serkku näyttää vastatessaan nimimerkkiä l3londi.)
Yksi sakkolihallinen ja yksi keskenkasvuinen kokivat viikonloppusuunnitelmansa olemattomiksi, joten oli aivan pakko keksiä jotain viihteellistä toimintaa. Enpä ole koskaan harrastanut kunnolla mitään pussikaljoitteluun suuntaavaakaan, joten kikatellen suuntasimme Ruissalon luontoon seuraamaan kansainvaellusta. Mikähän siinä festaritunnelmassakin vetää puoleensa? Syvällisiä keskusteluja, mielenkiintoisia drinkkikokeiluja, sosiaalista elämää ja turhankin vauhdikasta menoa (kyllä, olin kirjaimellisesti kaatokännissä tienpientareella). Postivie thinking, jos kaadoin kaloreita sisääni, myös urheilin niitä pois. Jotain ihmeellistä kiukuttelua maisemissa, mutta varmasti ansaittua sellaista.

Rentokin oli mukana illassa, vaikkakin lähinnä nopean vessakäynnin merkeissä. Mielestäni paljon viihdyttävämpiä olivat ne kaislikossa rätisevät karhut.

Eikä pornokauppiaan poika poppoineen tehnyt sitten sen vähempää, kuin soittanut sen kauan toivomani paapacoverin, ja sitten mä en ollut edes kuulemassa. Thanks vaan! Kiroaisin vaivaiskoivun latvaan, jos osaisin tehdä jotain niin taikauskoisen hienoa.

--

Huumaa hevosella - siis, ihan hevoskokoisella - ratsastamisesta, mutta jälkikäteen kramppifiilis. Ei ihan heti myöskään uuttaa valmennusmaratoonin kuvaamista. Hienoja kuvia, mutta niskahartiaseutu jumissa ja monen tunnin muokkausrupeama jälkikäteen.

--

Saakelin Shallow Grave poistettu niin Film Townin kuin Makuunin valikoimasta. Joo, todella hienoa, että se on siellä sun koneella, kun mä istun kotona. Kuulemma ratkaisu on mahdollista kehittää.

--

"Teen kuolemaa."
"Krapula?"
"Jep."
"Kahden päivän takaa?"
"Jep."

Messissä? [Lapko - Dead Disco]Sunnuntai 06.07.2008 20:00

Katsoin artistitarjonnan, tarkistin kalenterista ajankohdan ja totesin, että voisin haluta osallistua. Suunnitelma:
1. Soitto vaikuttavalle taholle ja ilmaisen sisäänpääsyn sekä back stage -passin hankkiminen.
2. Soitto johonkin festivaalialueen lähellä sijaitsevaan hotelliin ja huoneen varaus.
3. Odottaminen.

http://www.jyvaskylarock.fi/

--

"On the head of the cock is a young boy waiting for a good-night kiss.
On the head of the cock is the home of rapist's dirty fists.
On the head of the cock is a fortress of beauty and war.

But they never wanna talk about the consequence.

Dear Romeo,
can I see you on the rodeo,
can I hear you when you howl?
Super Ego Romeo.

On the head of the cock just wanna get, just wanna give.
On the head of the cock lives an actor.
On the head of the cock you run home to live your life.

But they never wanna talk about the consequence.

I want to be loved, to bury some of my phobias.
I want to give love and hold your flowers at my funeral.

Dear Romeo,
after the rodeo this disco is dead and you lay wounded
and we can never ever fix this accident
and in any case you lay wounded."
Poni oli mennyt traileriin kauniisti, hienoa, ja käyttäytyi taas kisapaikalla oikein mallikkaasti, hienoa.

70 cm: Alussa kaahotti, yksi pudotus. Muuten hyppäsi oikein hienosti.
90 cm: Yksi (?) tiputus ja kaksi kieltoa viimeisellä okserilla. Mahdollisesti turhan kova pala vielä. (Kukaan ei ainakaan viimeistä ennen tehnyt puhdasta rataa.)

--

Voi voi, Sitruuna-parka alkoi keittää. Toivottavasti isi saa sen kuntoon.

--

Hengailua Poron terassilla, Rennon terassilla, Katariinassa, Ruisrock-autojonossa ja Poron terassilla. Puolikas kuohuviini sai pesutehtävän erään humalaisen stadilaisen toimesta. Turhaa selväpäisyyttää ja vastakohtana turhaa humalaisuutta. Hälytystilakaan ei saanut iltaa kovin vauhdikkaaksi.

--

"Papi."
Poni on poni nyt virallisestikin! Käytiin mittautamassa Lilian Anivetin tiloissa ja niinhän se Koponen siitä sai 148-senttisen, kun tamma alkoi rentoutua enemmän. Kun kansainväliset kisat eivät ehkä ole aivan realistinen tavoite, ainakaan vielä, niin tämä toimii Suomessa oikein hyvin.

Helpotus suuremus.

--

"Oliskohan tosiaan pitänyt viedä se viski kiitokseksi?"
Eksyin muuten tälläkin matkalla sitten.

Lilian suoritti kisadebyyttinsä oikein mallikkaasti uudessa kotimaassaan, paluulastauskin onnistui ilman mitään jumittelua. Päivän loppupuheenaiheena ei ollut kisamenestys (kun ei se nyt niin huimaava ollut), vaan tamman mallikelpoinen käyttäytyminen. Seisoi, kun pyydettiin seisomaan, eikä kytännyt kaikkea mahdollista edes radalla, mitä nyt teki suuren kiertoloikan vesilammikon kohdalla. Hei, kaverit, se hyppäsi vedettömän vesiesteenkin ensimmäisellä yrittämällä! Oli varmaan raukkaparka jo tarpeeksi saanut jatkuvasta sateen aiheuttamasta aisithäiriöstä.

60 cm: Puhdas rata.
80 cm: Yksi tai kaksi pudotusta (ei sitä kuvatessa ehtinyt niin tarkkaan seurata) + puomin katkaisu (naps vaan pienestä kolautuksesta) + vesiesteen ylitys.

--

"Shoutin' in the street gonna take on the world some day."
Nääh, kyllä mulla on elämä - hyvä sellainen.

Tässä on taas viime aikoina maailma pannut oikein parastaan ja hellinyt mua. Miksi sitä pitäisi niin kamalasti tehdä jotain, jos vain olemallakin viihtyy? Hengaan missä tahansa, niin mukavaa on. Ei ole stressiä, mutta silti on jännitystä. Sopivasti virikkeitä, mutta surkeus pysyy loitolla rutiineista kiinni pitäessäkin. Keväällä oli niin tuhollisen ankeaa tietyillä osa-alueilla, mutta tämä todellinen elämäni, se merkitsevä, piti koossa.

Iu iu iu, äläkää antako kenenkään muuttaa mun elämääni. Älkää myöskään antako kenenkään hukata Rentoa olohuoneiden hautausmaalle. Auttakaa pitämään ne merkitykselliset mukana menossa.

--

"Me ollaan täällä kaivattu sua."

"Sun on pakko tulla."

"Oikeasti mukavaa."

"Nähdään taas."

Oletko koskaan..

01. Polttanut tupakkaa?
02. Juonut alkoholia?
03. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
04. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa?
05. Suudellut samaa sukupuolta olevaa?
06. Harrastanut seksiä?
07. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa?
08. Katsonut pornoa?
09. Ostanut pornoa?
10. Tehnyt huumeita?
TOTAL: 8

01. Ottanut särkylääkkeitä?
02. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä?
03. Valehdellut vanhemmillesi?
04. Valehdellut ystävällesi?
05. Livahtanut salaa ulos kotoa?
06. Tehnyt jotain laitonta?
07. Viillellyt itseäsi?
08. Satuttanut toista tahallisesti?
09. Toivonut jonkun kuolevan?
10. Nähnyt jonkun kuolevan?
TOTAL: 7

01. Harrastanut kimppaseksiä?
02. Ollut ulkona koko yön?
03. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin?
04. Ollut terapeutilla?
05. Ollut katkaisuhoidossa?
06. Värjännyt hiuksesi?
07. Kielisuudellut?
08. Ollut auto-onnettomuudessa?
09. Ollut yökerhossa?
10. Ollut baarissa?
TOTAL: 7

01. Ollut villeissä bileissä?
02. Ollut strippiklubilla?
03. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä?
04. Ollut kesälomalla Floridassa?
05. Nuuskinut kaikkea?
06. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa?
07. Käyttänyt käsirautoja?
08. Käyttänyt bändipaitoja?
09. Kuunnellut räppiä?
10. Omistanut 50 Centin CD:n?
TOTAL: 6

01. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti?
02. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti?
03. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti?
04. Ollut ulkona alasti päivällä?
05. Varastanut jotain?
06. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään?
07. Sammunut?
08. Pyörtynyt?
09. Ihastunut naapuriin?
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi?
TOTAL: 6

01. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen?
02. Ihastunut parhaaseen ystävääsi?
03. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään?
04. Ollut konsertissa?
05. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi?
06. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi?
07. Omistanut auton?
08. Rikkonut ikkunan?
09. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa?
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla?
TOTAL: 5

01. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi?
02. Nähnyt K-15 elokuvan?
03. Nähnyt K-18 elokuvan?
04. Lintsannut koulusta?
05. Ollut leikkauksessa?
06. Haavoittunut vakavasti?
07. Joutunut oikeuteen?
08. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta?
09. Sammuttanut ison tulipalon?
10. Valehdellut ikäsi?
TOTAL: 5

01. Omistanut/vuokrannut asunnon?
02. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa?
03. Pettänyt poika-/tyttöystävääsi?
04. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa?
05. Jutellut vieraan kanssa?
06. Halannut vierasta?
07. Suudellut vierasta?
08. Ollut vieraan autossa?
09. Ollut ahdisteltuna?
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna?
TOTAL: 6

01. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä?
02. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen?
03. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen?
04. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen?
05. Suudellut parhaan ystäväsi poika-/tyttöystävää?
06. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi?
07. Ajanut kännissä?
08. Haukkunut jotain?
09. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
10. Luntannut kokeessa?
TOTAL: 5

55 pistettä (hyvää seuraa tekijän mukaan 19-45 pistettä saaneet).

--

"There are times I can leave my heart wide open.
There are days I believe I can heal wounds on me.
There are times I could come to you and hurt you.
I could easily bring your tears.
I could send you to hell, I know you.

You were mine and I was yours for one night.
You were mine and there is no one who's like me.

These screams - they wake me up in the night, they violently fill my room, they keep me awake.
I hate you.

I will find something more, someone I am made for.

Shame on you baby.

Forever yours."