IRC-Galleria

Meillä oli eilen pienimutoinen ratsutussessio, kun paraislainen lukiolainen kävi hieman muovaamassa ratsujamme mukavammiksi. Yksi kuunteli tauotonta kehumista aivan uudenlaisesta ratsastettavuudesta ja päätti kokeilla, mitä sillä rahalla todellakin saa. Me kaksi muuta vain odotimme taattuja nautinnollisia hetkiä ja valmistelimme kameroitamme tallennuskuntoon. Eestiläinen kimoruuna esitti aivan uusia kuvioita ja, ou ou ou, se venytti enemmän kuin olen koskaan edes irtopörheystilassaan nähnyt tekevän. Tietenkään en saanut tätä ihmetykseni aihetta tallennettua muistikortille, mutta uskokaa sanaani. Ihmettelyt saivat kuitenkin väistyä paljon voimakkampien tunteiden tieltä, kun pääsin taas katselemaan ja kuuntelemaan (joo'o, tahdikkaasti ravaavaa hevoseläintä on reuntouttavaa kuunnella) omaa poniani. Perjantaina olin jo jonkinasteisessa hurmostilassa ratsastettuani puolisentoista tuntia ihan vain sen takia, että Lilian tuntui uskomattoman hyvältä. Ylpistyminen ja tyytyväisyys vain kasvavat sisälläni joka kerta, kun pääsen näkemään tamman jonkun tarpeeksi hyvän ratsastajan alla. Kyseisinä hetkinä en voi väittää katuvani ostostani. Tätä tunnetilaa kasvattaa tällä hetkellä suurella kertoimella erityisesti se tieto siitä, miten poni on kehittynyt ja muuttunut kesän ja syksyn sekä ihan viimeisten viikkojen aikana. Nyt alkaa tosiaan olla sellainen olo, että perustoimivuus hyvine lihaskuntoineen on hallinnassa ja voitaisi suunnitella pikkutemppujen opettamista (kehitteillä tulevaisuudensuunnitelma numero kolme: poni kouluratsastuskoulutukseen Kauppisen Minnalle).

Kotona jo kirosin Lilianin hienoutta, kun olin hetken aikaa karsinut huonoja otoksia hyvien joukosta. Miten se karsinta pitäisi suorittaa, kun lähes kaikissa poni näyttää upealta?

--

Olet sä kyllä ihmeellinen, kun jaksat kerta toisensa jälkeen meitä humalaisia ilman minkäänlaista humalatilaa. Enpä mene myöntämään tahi kieltämään, mutta ei siinä mun mielestä mitään kovin vaikeaa ole. Anteeksi ne kyytiläiset pyytelevät yleensä turhaan. Viime yönä saivat sitten lopulta puskettua tilanteen riskialttiiksi, kun väsymys alkoi päästä valloille kuskin pääkopassa ja kuski joutui käymään kiertelevän kaartelevia keskusteluja ilman päätöksiä ja toistamaan saman lähtöä koskevan kysymyksen enemmän kuin kolme kertaa. Noh, noh, noh, emmä, kyl mä, ei oikeasti tarvi, kyl mä kuitenkin voisin, ei se nii menny. Good god, päätä nyt, jumalauta! Sitten oli se rappiollinen puoli illasta. Pakko saada, ihan pakko! Vieläkö otetaan? Sai miettiä, oliko perillä tarinan juonesta vai ei.

Ei muuta kuin tiukka linja käyttöön ja autonavain (tarkemmin sanoen niiitä on kolme, koska yksi avaa ovet, toinen avaa takaluukun ja kolmas käynnistää auton) kouraan. Ei kiitos, tällaisia jatkoja taas hetkeen, vaikka Raisio ympäristönä olikin mukavampi kuin Halinen.

Kotona olin noin kello 7.30, katsoin jonkin aikaa oletettavasti hollantilaista elokuvaa ja heräsin ensimmäiseen puheluun nukuttuani ehkä kolme tuntia.

--

"Se riippuu siitä, miten sä ymmärrät käsitteen nisti."

Ponilla oli rankka viime viikko. Maanantaina kantakirjausvisiitti Kotimäellä, tiistaina maitohapporevitteltä Metsämäen hiittisuoralla ja raviradalla (kerran jopa luulin, että lähtee käsistä, kun huomasi mustat metallihevoset), keskiviikkona oikein tuloksellista sileäntyöskentelyä, torstaina ammattilainen läpiratsastamassa, perjantaina estetreeni, lauantaina hetkellinen muutto Paraisille ja sunnuntaina estekisat Artukaisissa.

En ollut paikalla itse, mutta ihan mukavasti lopulta kuitenkin mennyt. Laukan pyöriminen oli häiriintynyt ensimmäisessä luokassa, koska kenttä oli ponin mielestä täynnä liian erikoisia esteitä ja johteita (huom! melkein puolet luokassa startanneista kielsi ulos). Parempi ratsastaja selkään ja jälki-ilmoittautuneena hyppäämään vielä toinen luokka.

90 cm: Yksi kielto ja yks pudotus sarjan a-osalla. Sijoitus 21/37, 12 vp.
100 cm: Yksi kielto sarjan a-osalla. Sijoitus 22/32 vp.

--

Littoinen - Helsinki - Lahti - Helsinki - Littoinen

Rappiollinen omistaja puolestaan huiteli minikokoisella road tripillä nollaamassa tiliään. Treffailin long time no see -tuttuja stadin myöhäisillassa ja maksoin batteryrusschianistani köyhdyttävät 5,80 euroa, mutta jouduin harmillisesti keskeyttämään mukavan jutustelutuokion, koska humalainen majoittajani halusi välttämättä mielummin kotiin kuin baariin. Pääsinpäs kuuntelemana trancea taas. Aamulla hetkellinen "herääminen", kun yksi kappale krapulaisia lähti työkomennukselle. Pitkälle puolenpäivän jälkimaininkeihin vain lusmuiltiin, mutta puoliksi pakottautumalla sekä uuden auton rattiin pääsemisen houkuttelemana tapahtui kankeaminen ylös ja ulos. Lahti, here we come! Haukotus, ja puolessa välissä matkaa vaihdettiin kuski pirteämpään versioon. Piristyminen, ja Alko-visiitin jälkeen vaihdettiin taas kuskia. Kilinän saattelemana synttärisankarin kämpille. Paniikki iski, kun ei ehditty kumoamaan juotavia kurkusta alas. Suunnattiin Energia-hallille, mutta onneksemme osaa juhlavieraista jouduttiin odottelemaan, koska pääsimme hyödyntämään ostoksiamme. Megazone ja "onks se se, jota seuratessa kuolee nauruun ja pissaa housuihinsa?" -sumopainia nostattivat hien pintaan sekä aiheuttivat pientä kiristelyä leukalihaksissa. Taisi siinä muutama tunti vierähtää ja nälkäkin tulla, joten seuraavaksi Amarilloon. Ostin kanta-asiakkaille suunnatun Amigo-kortin, mutta meinasivat silti unohtaa mun kanatortillani. Kovin julmaa. Sitten olivatkin rahat lopussa ja "päätin" olla alkoholittomalla linjalla loppuillan siihen asti, että pääsisin rokkibaarin jälkeen taas käsiksi reissureppuumme. Siinähän sitten väsähti aivan napsaistuna, nukkumaan vain halusin. Jutustelin hevihemmon kanssa ja lupasin lähteä istuskelemaan, jos Turkuun eksyy, mutta en antanut lupaa kaapata mukaan jatkoille sinä iltana. Moi, oon opiskelija ja oon peeaa, sä voit maksaa mun taksimatkan. Toisin sanoen pääsin yöpaikkaan takaisin. Osa porukasta suunnitteli suurta Heores of Might and Magic -turnausta, mutta lopulta viisi päätyi nukkumaan patjalla ja yksi sohvapöydän alla.

--

"Kalatkin jäivät järveen!"

Nyt on sitten tamma myös Hippoksen kantakirjassa. Olisin toivonut parempia pisteitä, mutta II palkinnolla ja 35 pisteellä kirjattiin. Kokonaispistemäärä kuulostaa hieman inhottavalta, mutta pisterivi itsessään on suhteellisen lähellä sitä, mitä odotinkin. Pisterivi oli mielestäni 6-8-6-8-7 (liikepisteet saattoivat olla toisinpäin), ravista odotin tosin sitä kahdeksikkoa.

Kirjallinen arvostelut saadaan sitten joskus postissa, mutta tällaisia muistelen siellä kuulleeni: lihaksikas runko mutta saisi olla syvempi, pitkä kaula, lyhyet ja vennot vuohiset, painuneet polvet, jaloissa riittävä luusto, epävakaa kinner, matkaavoittava ravi mutta etupainoinen, kerii edestä. Oli siinä muutakin, mutta ei voi enää muistaa. Ei siis mitään kovin kamalaa mun mielestä.

--

"Pitkä kaula."
"What?"

Onkohan siitä pari viikkoa, kun Nelonen näytti Shieldin viidennen tuotantokauden viimeisen jakson nimeltä Postpartum? Päätin nautiskella muutaman tallennetun jakson verran tästä mestariteoksesta, jonka ääressä omat ajatukset ja mielipiteet poukkoilevat laidasta laitaan. Hetki sitten olit sitä mieltä, että joku henkilöhahmoista on läpimätä poliisin ja jopa ihmisen irvikuva, kun taas hetken päästä olet jo antamassa "pienet" hairahdukset anteeksi yhden kunniallisen eleen tai vain ajatuksen takia. Olen havainnoinut, kuinka arvomaailmani yrittää kiemurrella epävakaaksi ja joustavaksi, pyristellä irti tiukoista ja mustavalkoisista asenteistani. Pelottavaa on se, kuinka yksi fiktiivinen televisiosarja, amerikkalainen sellainen, pystyy aiheuttamaan tällaista horjumista. On helppo turvallisessa elämässään mietiskellä, miten toimisi tietyssä tilanteessa ja mikä on prioriteettilistalla korkealla. Voinko vannoa pitäväni näistä ajatuksista kiinni, jos kohdalleni osuu osa elämän raskasta puolesta?

"It's all about family, right?"

Siellä katselin olohuoneessa yksin tämän ahdistavan ja kuitenkin niin upean sarjan tähänastisista kohtauksista mahdollisesti surullisinta, kuuntelin Shanen viimeiset sanat Lemille, ystävälleen, ennen tämän tappamista. Vallitseva olotilani taisi murtua jostain tunnekohdasta hetkellisesti. Johonkin se siis iski ja kovaa, odottamattoman kovaa. Odotettavaa oli, että hyvän sarjan tekijät osaavat napsaista pois heikoimman, turhimman, epärealistisimman tai mahdollisesti helpoimman henkilöhahmon, mutta en ole koskaan pitänyt etukäteen arvailusta. Hetki sitten minulle toivotettiin hyvää yötä ja tokaisin vitsikkäästi jääväni purkamaan traumojani kyseisestä jaksosta. Trauma on kenties turhan voimakas ilmaus, mutta siellä se murtuma edelleen on ja se vuotaa vauhdilla, jos jään pohtimaan. Taito eläytyä, sillä minut on siunattu.

--

Televisio ei ole edes hallinnut elämääni pitkään aikaan, mutta näin vain kokemuksia kertyy sieltäkin. Katselin nimittäin taannoin televisiosta ohjelmaan nimeltä Liveä Abbey Roadilta. Abbey Road on äänitysstudio Lontoossa, ehkä se kuuluisin, jossa ovat viettäneet aikaa muun muassa The Beatlesin jäsenet. Musiikista kiinnostuneelle henkilölle tällainen pieni informaationmurunen historiasta tuo ohjelmaan aivan oman tunnelmansa, sitä katselee aivan toisella asenteella ja musiikista etsii erilaisia vivahteita. Olen aikaisemminkin huomannut ohjelman nimen luettelossa, mutta en ole koskaan vaivautunut tutustumaan koko juttuun sen paremmin. Nyt vain jäin siihen, en vain malttanut mennä nukkumaan vielä. Sattumalta osuin hetkeen, jolloin studiossa aloitteli musisointituokioaan Damien Rice. Nimi ei kertoisi minulle mitään, jollen olisi aikoinaan saanut eräältä erinomaisen bändin kitaristilta yhtä kyseisen artistin kappaletta - jotta saisin käsityksen kyseisen artistin tuotannosta. Jäin siis kuuntelemaan, koska ei ollut parempaakaan tekemistä, ja uteliaana halusin kuulla enemmänkin, koska tämä aikaisemmin kuulemani kappale ei mielestäni huono ollut.

Siinä oli oikeasti jotain taianomaista. Tunsin itseni passiiviseksi, en jaksanut mitään ylimääräistä, istuin vain sängyllä ja imin kameran välittämää tunnelmaa studiosta. Oletteko koskaan kuulleet Damien Ricen aikaansaamaa musiikkia? Se keinuttaa ja tuudittaa, niin soittajaansa kuin kuulijaansa. En voinut poistua tuosta tunnelmasta ennen kuin se oli pakollista. Lämpö vain piti otteesaan.

Seuraavana päivänä hain eteeni cdon.com -sivuston ja tilasin albumin nimeltä O.

--

Olin nautiskellut hetken hienon tammani paluusta kotiin ja päätin päästää paljon töitä tehneen vuokraajan taas nauttimaan aikaansaannoksestaan. Yhtään ei harmita tällainen järjestely. Niin mukava tuo ei ole ratsastaa, etteikö sen katseleminen veisi voittoa, jos satulassa on tarpeeksi hyvä ratsastaja. Suomalaiset tuppaavat kuulemma olemaan vaatimattomia ja tuhisemaan halveksuvasti ihmisille, jotka kovaan ääneen toitottavat tyytyväisyytään. Menkööt muualle, jolleivät jaksa kuunnella. Olen todennut sen monta kertaa ja totean sen vielä monta kertaa uudestaan: sportyponini on hieno!

--

"Don't throw yourself like that in front of me.
I kissed your mouth, your back.
Is that all you need?
Don't drag my love around.
Volcanoes melt me down.

What I give to you is just what I'm going through."

Jumantsuikka, ensin näyttävät joka arkipäivä Kanadan huippumalliksi halajavia, sitten alkaa originaaliversio ja siihen päälle aloittavat heti näyttämään toista kautta naapurimaasta. Yhtä juhlaa tällainen, ainakin teoriassa. Tässä alkaa jo oikeasti mennä sekaisin noissa kilpasiskoissa. Noh, nautin ma silti - varsinkin, kun ei tarvi kärsiä Tyrästä kuin kerran viikossa ja saa lumoutua Warsamesta monta kertaa viikossa.

--

Kävin katsastamassa uuden lepakkomieselokuvan. Se oli erittäin viihdyttävä kaikin puolin. Joku mielestäni radiossa valitteli sen olleen turhan pitkä, luulleen pariinkin otteeseen jo loppuvan, mutta mun mielestä se jatkuminen ja jatkuminen oli vaan kivaa. Tyylikäs elokuva. Ei se Batman, tai pikemmin herra Wayne ollut kovinkaan imelä. Kai nyt sentään Clooney imelämpi oli? Elkääkä nyt ymmärtäkö väärin, kyllä hänetkin olisin kelpuuttanut taas tuohon rooliin oikein suuremmissa määrin. Isoin juttu taisi tässä elokuvassa kaikkien kuulopuheiden perusteella olla edesmennyt Heath Ledger, näin olen ymmärtänyt. Osoittihan tuo olevansa näyttelijä, hyvä sellainen. Ei kai sen mikään yllätys kuitenkaan pitänyt olla? Kai te olette jo Brokeback Mountainin nähneet? Huhheijaa, meinasi väittely kehkeytyä, kun naputettiin erimielisyyksistämme Rennossa asiakkaan, työntekijän ja omistajan rooleissa. Enhän mä alunperin mennyt kuin toteamaan, että ei se Ledger nyt niin paljon ihmeellisempi ollut kuin Nicholson. Kuulemma pitäisi mennä uudestaan katsomaan. Kyllä melkein voisinkin, jos joku muu kustantaisi.

--

"Äiti, sinun pitää syödä paljon suklaata, että sinusta tulee samanvärinen kuin minä, kauniin ruskea."

Vuokraaja oli karannut teille tietämättömille (well, ponin omistaja ei tiennyt, minne oli lähtenyt lomailemaan), joten valmentajan sisko päätti lähteä kokeilemaan, miten sujuvat metriset esteet saksalaiselta sportticonnemaralta. Hyvinhän se meni! Poni ei edes kyttäillyt muuta kuin kentän laidalla olevia puomeja.

90 cm: Ensimmäinen puhdas rata tällä korkeudella. Nyppi päätä pienestäkin pidätteestä ja on edelleen etupainoinen hypyissä, mutta muuten hyvä. Sijoitus 18/51.
100 cm: Ensimmäinen tätä laatua ja meni oikein hienosti, parempi kuin ensimmäinen rata, vaikka tulikin kaksi tiputusta. Sijoitus 33/41.

--

"Hän vain tahtoo nähdä ystävänsä, joka koskaan ei voi häntä käsittää."

Repsin, tipahdin ja piristyin kesken työpäivän:
"Kliinisen neurofysiologian opuksen kirjoittaja katselee ulos. Koiranilma. Täytyy varmaan kuitenkin käydä kusella."

--

"Dylsää on."

http://www.ada.com/

--

"Another reason to live."

Ihhih.

http://www.youtube.com/watch?v=DMCVwMsCuJI&feature=related

--

"I should be sleeping like a log."

2.8.2008 alue-estekisat @ Keiramon talli, Kaarina

Oli taas vaihteeksi oikein pölö tamma. Kielteli jo verkassa monta kertaa, hyppäsi ja kielsi. Radalla kyttäili niin esteitä kuin ympäristöä.

80 cm: Kompuroi yhdellä esteellä, kielsi rengasjohteisella esteellä ja kielsi sateenkaarijohteisella laineella. Sentään hyppäsi molemmat toisella yrittämällä. Hylätty, of course.
90 cm: Tiputti yhden. Meinasi lopettaa etenemisen kokonaan pelottavan koiran takia. Sijoitus 29/35.

--

Kansallinen poninäyttely @ Vermon ravirata, Espoo

Edeltävänä päivänä vedin ensimmäistä kertaa mitään autolla, perässä traileri ja trailerissa Jeti-poni. Tänään plussattiin mukaan Liisa-poni ja pidennettiin matkaa huomattavasti.

Lilian oli luokkansa neljäs eli viimeinen ja sai toisen palkinnon (ainoana connemarana sunnuntaina). Aramara Eliza pokasi vuoden voittaja -palkinnon connemaroissa. Hienoa! Juliette II sijoittui luokkansa keskivaiheille ja sai toisen palkinnon.


Connemarojen tuomarina toimi Isosta-Britannista tänne matkustanut Ms. Gill Wright:
"Lacks type. Rather light in bone, long cannons. Well set on head and neck and a good length of stride."

--

Nyt olen aivan uupunut. Liikaa ohjelmaa yhdelle viikonlopulle, kun piti DBTL:ssakin viilettää ja seurustella tuttujen kanssa. Nukkunut olen, mutta muutamia tunteja kerrallaan moneen otteeseen vuorokauden aikana. En sentään nukahtanut rattiin, sain jopa kummallista energiaa holtittomasta, melkein ajamista haittaavasta naurukohtauksesta.

--

"I can't imagine why I feel so weak."