Mikä hemmetti ihmisiä vaivaa tänä vuonna? Musta tuntuu, että jotkut ovat lyhyellä aikavälillä tajuneet olevansa mun kanssa aivan eri aaltopituudella ja toiset sitten vain lopulta kyllästyneet tiettyihin luonteenpiirteisiin. No jaa, uusien tuttavuuksien kanssa voi aina varautua vaikka minkälaisiin yllättäviin käyttäytymismalleihin, joten ne pitäisi pystyä sivuttamaan melko helposti ihan yleisen tason ihmettelelyllä. Miten sitten ne ihmiset, jotka ovat lähipiirissä pyörineet enemmän tai vähemmän vuosikausia ja yhtäkkiä kaikki menee nurinkurin? Kaipa sitä on pakko todeta, että olisihan tuo pitänyt arvata, kyllähän tuollaisia vivahteita on esiintynyt ennenkin. Mä en vaan tajua.
Elämä jatkuu ja niin edelleen. Onneksi mulla on monta hyvää ystävää, jotka saattavat silloin tällöin olla niitä maailman raivostuttavimpia kanssaeläjiä, mutta kokonaisuudessaan ovat esittäneet erittäin onnistuneesti järkeviä ja loogisia ihmisiä, joiden reaktioihin pystyn samaistumaan. Empatiakykyni on toki melko hyvä ja railakkaalla mielikuvituksellani pystyn räätälöimään jos jonkinlaisia vaihtoehtoja toiminnoille, mutta silti mukavinta olisi kuulla se selitys. Alkaa oikeasti sietokyky loppua ja stressikynnys ylittyä. Puhukaa ihmiset, puhukaa!
Viime aikoina mä olen ruvennut miettimään, että tämä reilut pari vuosikymmentä kestänyt elämäni etenee tietynlaisena sosiaalisena syklinä. Siinä on ehkä se vapaalla kädellä muotoiltu perusmalli, joka on rakennettu niistä suhteellisen vakaista ihmissuhteista, mutta suurimmaksi osaksi mennään eteenpäin aina vain uusilla tuttavuuksilla. Tietyissä kohdissa voidaan havaita pientä läpinäkyvyyttä ja suurta epävakautta jäljessä, nämä syntyvät niistä hetken suhteista, joista olisi voinut kuvitella kehittyvän jotain ihan mukavaa. Sitten on teräviä, mutta erittäin lyhyitä pätkiä, joihin ovat olleet vaikuttamassa ne äärettömän viihdyttävät henkilöt, jotka ovat irroittaneet arkielämästä ja tehneet jostain ajanjaksosta todella mieleenpainuvan. Tätä sykliteoriaa olen miettinyt joskus ennenkin ja potenut useaan otteeseen huonosta omastatunnosta, kun olen epäillyt hylänneeni ne tärkeimmät ja luotettavimmat ihmiset. Löydän niitä ja näitä ihmisiä, viihdyn seurassa ja kiinnittäydyn tilanteeseen. Ystävät hyvät, jääkää te odottamaan, kyllä mä taas kyllästyn ja palaan teidän luokse. Todella reilua. Ei ole tainnut tosin kukaan vielä valittaa mulle henkilökohtaisesti, että olisin harrastanut niin sanottua feidaamista. Kuten jo aikaisemmin toivoin: puhukaa, jos jokin vaivaa.
Näin sitä siirrytään vähitelleen työelämään - tai sitten ei. Joo, olen mä parin viikon aikana mennyt suhteellisen aikaisin nukkumaan monta kertaa, mutta piikitellyt ihmisiä myös vain parin tunnin yöunien tukemana. Leppoisaa on puolipäiväisen homma. Koska viimeiset puoli vuotta olen saanut nauttia päätösvallasta vuorokausirytmin suhteen, janosin jotain repäisevää ja yöihmisen rytmiä hyödyntävää tekemistä viimeiseksi arkiyöksi. Meinasi jo kaikki kaatua maailman tylsyyteen, kun olohuone oli tyhjänä tutuista seurueista ja koti kutsui jo puolenyön jälkeen. Pakko oli sitten edes elokuva katsoa ja netissä roikkua aamuyöstä. Sattumaa ja ei sattumaa. Kun olisin puhelimeni ääressä ollut, niin ei olisi ollut sattumaa. Koska kuitenkin päätin käyttää vain tietokonetta, osuin sattumalta olohuonekaveriin, joka pienen rupattelun jälkeen ehdotti liittymistä mökkiseuraan. Noin kello viisi perjantaiaamuna starttasin auton ja lähdin ajelemaan kohti Säkylää. Meikä rakastaa ekstemporea, niin toiminnanmuotona kuin sananakin. Eivät meinanneet kuulemma uskoa, kiittelivätkin saapumistani, ruokkivat, juottivat hyvään pieneen ranskalaiseen nousuhumalaan (oluen avulla), saunottivat, naurattivat, kierrättivät Euran paikallisissa kaupat mukaan lukien ja aiheuttivat suuren luokan väsymystilan (sinänsä piristävää pitkästä aikaa olla oikeasti väsynyt). Long-time-no-see -kaveri ja Rennon Heinekeniä hanasta -bileet odottivat Turun illassa, joten kuuden aikoihin auto starttasi kohti kotia. Cosmicissa kävin pelastamassa yhden tutun koomailulta ja harrastamassa nauruterapiaa. Neljän aikaan kotona mietin, että voisin vielä elokuvankin katsoa, mutta totesin järkevänä ihmisenä 37 valvotun tunnin tarkoittavan nukkumaanmenoaikaa. Aamulla ylös, tallille ja Taavi-vaavia hakemaan. Auton nokka kohti Säkylää ja hauva riehumaan. Leppoisaa mökkielämää ja turkulaisten juhlaa jääkiekossa. Niin vain illalla taas takaisin Turkuun, hauva yöpymään Natinan luo ja allekirejoittanut poukkoilemaan eri seurueiden välille Rentoon. Aamulla taas tallille, hauva kyytiin, kaveri kyytiin ja kohti Säkylää. Pieni kierros Eurassa ja mökkeilemään. Rupesin jo hieman väsyttämään, mutta oli se nautinnollista vierailla maalla leppoisassa mökkielämässä. Halitkin saatiin kiitokseksi käymisestä. Illalla kotiin ja nukkumaan.
Mites sitten se seuraava torstai? Taisin olla tavalliseen tapaan siellä torin kulmalla istuskelemassa, taisi olla Natinakin hetken seurassa ja toisen hetken sitten rakastunut paimiolainen seurueineen. No, nukkuminenhan toki on yliarvostettua, joten kaipa sitä voi käydä katsastamassa firman tilat ja vielä poiketa kotimatkalla nauttimassa kaakaokupillisen kolmannen Käsityöläiskadulla asuvan rentolaisen luona.
Pacifique oli ja meni. Elämä oli taas normaalia eli hauskaa ja viihdyttävää. Wii aiheutti suurta kipua seuraavina päivinä, mutta onneksi en kärsi krapulasta. Musiikkielämys jäi aavistuksen pieneksi, ja lämpimällä vesialueella temmeltäminen synnytti suuren suuren kaipuun aurinkomaihin. Jep, siinäpä se oli, mitä mä tajusin.
--
"Mä synkän maailmasi kolkkia kaluan.
Tulen, otan, teen mitä haluan.
Mä olen pakanoiden manttelinperijä.
Sukuni nuorin, viimeinen äpärä.
Mä käytän mustaa, musta on muotia.
Sitä on päällä aristokraateilla.
Mä käytän silkkiä ja samettitakkia.
Oon kultivoitunut salonkileijona.
Hengitän kapinan henkeen.
Mä tunnen kaikki sun paheesi, syntisi.
Oon pimeän puolen suojelusenkeli.
Mä näytän mitä on tulviva paheellisuus,
turhuuksien turhuus.
Kylmät väreet koristaa sun selkää.
Pyhä puku ota päältäni pois ja kätemme yhteen liitä.
Vaikka nimeni on kadotettu, älä pelkää.
Jos solmit liiton mun kanssa, ei tämä yö riitä.
Kysy, missä mä meen, en kerro kuitenkaan,
kerettiläinen on tottunut valehtelemaan.
Asiaan kuuluu olla pahatapainen.
Paholaisen poika kieltää kaiken.
Sä luulet, että voit hajuvedellä näännyttää,
muu maailma ilmaan häviää.
Mä muka unohtaisin, mistä oon kotoisin.
Vähän mustaa, kaikki on toisin.
Äärimmäinen, kohtuuton, ylenpalttinen, arvaamaton."
