IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

- Vanhempi »
Kävin tänään ostamassa kaksosille rattaat. 410 euroa meni että hujahti. Vaan eipä ollut ainoa ostokohde tänään että ei sen puoleen.
Meidän ukolla huomenna nelikymppiset ja pitää lauantaille tehdä vielä vaikka mitä. Juhlitaan sitten ihan urakalla. Kolmisenkymmentä vierasta olisi tulossa ja pitää suunnitella vielä jonkinlainen kakku tai leivokset sinne.
Kävin tänään hakemassa sairaslomaa "aamupahoinvoinnin" takia. Iskee nimittäin illalla seitsemän ja kahdeksan välillä niin armoton paha olo että eilenkin yökkäsin kassalla asiakkaan edessä. Eihän siinä mitään jos sen voisi jotenkin ennustaa että nyt se iskee, mutta kun se tulee ihan yllätyksenä joka kerta. Nytkin olin ensin tosi hyvällä tuulella, kaksi sekuntia ja olin kalpea ja siitä kaksi sekuntia ja yökkäilin. Tosi ärsyttävää. Ja ei tuokaan paha olo olisi mitään jos se olisi ainoa vaiva. Mutta kun kohdun kiinnike kivut ylittivät välillä sietorajan ja ihan reilusti niin etten voinut välillä edes kävellä pitelemättä mahasta kiinni. En voinut tehdä edes talon helpointa työtä eli istua kassalla! Jo pelkän maitotölkin nostaminen asiakkaalle tuntui ihan kamalalta. Ihan kuin jokus iskisi puukolla mahaan. Niinhän tuo lääkäri arveli, että ensi viikolla äitiyspolilla antavat loppu ajaksi sairaslomaa. Se olisi tietty vauvoja ajatellen ihan jees, mutta minä tulen hulluksi kotona!! Jo neljän viikon sl tuntui ihan kamalalle. Mitenkäs jos joutuu jäämään vielä noin 25 viikoksi?? Sen jälkeen tietty helpottaa kun tulee kaksi hoidettavaa. Ei enää ahdista niin paljoa, mutta siihen asti...
No, joka tapauksessa Ari sai tatuointinsa, minä sain kengät ja vauvat sai rattaat. Ei mennyt hukkaan tämäkään päivä!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.