IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2012 20:26

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2012 16:11

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN
pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN
tyttö - tai poikaystävää.
viime kesää
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani/kaveriani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION
ryypätä perseet olalle.
lähteä lomamatkalle.
nukkua yli yhteen päivällä.
lukea kokeisiin, tenttiin jne.
lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON
100 e käteisenä lompakossa
vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
mesekeskusteluja auki.
meikatut kasvot juuri nyt.
ja paljastava tissitoppi päälläni.
ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
yksi todella hyvä tyyppi mesen yhteystiedoissa, jonka jutuille nauran aina.
sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
dieetti kesken.
luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
noloja muistoja lapsuudesta.
ainakin kaksi lävistystä.
suunnitelmia ensi viikonlopulle.
poreallas kotona.

MINÄ OLEN
pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja.
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt Espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja.
saanut kokeesta 5-
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut poliisiautossa.
jäänyt kiinni varastamisesta.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 20 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ollut suossa.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa
tanssinut salsaa.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja.
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN
auton
kännykän
kameran
tietokoneen
napakorun
lemmikin
internetin
huoneen
pehmoleluja
cd-soittimen
yli 20 cd-levyä
kuntopyörän
tauluja
meikkejä
koulurepun/laukun
penaalin

HALUAISIN
jäätelöä
karkkia
rahaa
mehua
vettä
limsaa
suklaata
kalaa
lihaa
ruokaa
päästä uimaan
käydä discossa
meikkejä
uuden kaverin
vaatteita
kameran
pankkitilin

MINÄ OLEN
joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
ollut Children of Bodomin keikalla.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
lyönyt/puristanut jotain perseestä.
uinut avannossa.
astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
saanut pojan itkemään.
katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
alin....onnistunut siinä.

[Ei aihetta]Lauantai 26.05.2012 07:20

oikeesti.. se tunne ku sä istut siin ja kuulet laukauksii ja luulet et ne on jtn rakettei.. ja sit näät ku ihmiset huutaa ja on iha veres .. jne.. sitku tajuut tilanteen sä juokset henkes eestä ja kuulet et laukaukset kuuluu lähempää ja lähempää ja toivot ettei just suhun osu

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052515626715_uu.shtml


OON IHA SHOKIS :<< ja ampuja viel vapaanki.....

BOORIINNGGTiistai 22.05.2012 16:43

Oletko ylä vai ala-asteella? - ..
Vai lukiossa, amiksessa, töissä? - lukios
Mikä on lempivärisi? - öäöä ei tietoo
Oletko rikkonut lakia? - jaaåa :D voi olla
Tekeeko mielesi tupakkaa? -ei
Vai jotain muuta? - ei oikeestaa
Onko sinulla huomenna koulua? -ei oo
Minkä tunnin opettaja on ärsyttävin? - hmm
Vituttaako jokin? Mikä? - joo :D joku
Oletko mielestäsi hyvä koulussa? - emmä
Minkä väriset hiukset sinulla on? - tumman ruskeet
Jos olet värjännyt, minkä väriset hiukset sinulla luonnostaan on? - ruskeet
Puhutko slangia, kirjakieltä vai jotain muuta? - slangia
Kuinka nopea netti sinulla on? - perus
Oletko pöytäkoneella vai puhelimella netissä juuri nyt? - läppäril
Omistatko omaa tietokonetta? - juu
Milloin viimeksi kävit suihkussa? -tnä
Lempihymiösi? - ;) :P :DD
Millä luokalla olet? - 11c
Haluaisitko tunnustaa jollekkin jotain? - kyl
Pidätkö vanhemmistasi? - juh
Minkälaista musiikkia kuuntelet? - kaikkee
Omistatko kalenteria? - juuu ;)
Oletko kokeillut huumeita? -e
Emot vai pissikset? -ei kumpikaa
Rokkarit vai tavikset? - tavikset
Hevarit vai hipit? -njaa ei kumpikaa
Sinä vai ystäväsi? - ystävät
Oletko itsekäs? - en
Onko sydämmesi koskaan särkynyt? - monestikki
Vai onko se juuri nyt särkynyt? - ...
Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen? - juh

Tänään
Mistä heräsit aamulla: omast sängyst
Millainen olo on ollut:jännä
Millainen sää on ollut: aurinkooi
Oletko käyttänyt rahaa johonkin: en vieelää
Oletko ollut tänään autossa: e
Kenelle olet tekstannut: toni ja sara
Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa: en kenenkää
Mikä biisi soi: journey- dont stop believin
Onko ikävä: mmm
Missä haluaisit olla: tääl
Mitä olet tänään tehnyt : nukkunu, käyny suihkus

Ihmiset
Kenen vieressä nukuit viimeksi: ömm O_O ei mtn tietoo
Kenelle kerroit viimeksi salaisuuden: saralle
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua: vähä kaikkien
Kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla - jaa'a
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt: parin,harvan ja valitun :)
Kuka viimeksi kehui sinua: sara :D
Kenelle kerroit viimerki murheistasi, mistä? -hmm saralle ja jtn

Milloin viimeksi
.. ärsyynnyit jostakin: eile
.. ajattelit kuinka onnellinen olet sillä hetkellä: enmuist.
Onko sinulla lävistyksiä, missä: ei
Oletko onnellinen: nojaa..
Viimeisin juomasi alkoholijuoma : ma en tieta
Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät: tuskin..
Mikä aiheuttaa sinulle stressiä - kAikki
Minkä biisin kuuntelit viimeksi: forever young
Voisitko mahdollisesti esiintyä alastonkuvissa: emmä
Inhoatko ketään tällä hetkellä : joo
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä: juu :3
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: en keltää O_O
Miksi olet koneella nyt: ei oo muutaka tekemist
Paljonko kello on : 13:38
Vituttaako: kyyl
Mitä joit viimeksi: vettä

974230940.gif

Joku
» jossa vietät eniten aikaa?: ulkoon
» jossa haluaisit olla nyt?: jaa a
» jonne menet seuraavaksi?: jussaril ehk
» josta viimeksi tulit?:assalt
» jossa viimeksi nauroit?: noh äskeee
» jota et unohda koskaan?: ;)
» jonne aiot huomenna mennä?: jaa'a koulus vois varmaa kävästä
» joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni?: iina?
» jolle kerroit murheistasi?: sara
» joka saa sinut aina nauramaan?: kaikki
» joka viimeksi halasi sinua?:sara
» joka viimeksi sai sinut iloiseksi?: sara
» joka sai sinut viimeksi itkemään? -yyyyyks
» jonka kanssa on parhaimmat muistosi? -hmm
» joka lähetti viimeksi tekstarin sinulle?: toni
» joka viimeksi suuttui sinulle?: hmm
» jolta haluaisit pyytää anteeksi?: hmm
» joka merkitsee sinulle eniten?: kaverit

Oletko
» saanut ketään itkemään?: juu
» nähnyt jonkun kuolevan?: melkee
» itkenyt kavereidesi edessä?:joo
» nauranut kun joku on kaatunut?: jep
» saanut rikosrekisteriä?:en kai
» ollut poliisiauton kyydissä?: en
» suudellut tuntematonta?: hmm
» hakannut jonkun sairaalakuntoon?:e
» sytyttänyt tahallisesti tulipaloa?: e
» soittanut pilapuheluita?:juh joskus kersana
» kontannut keskellä koulun lattiaa?: khyl

Oletko koskaan :
1. Nukkunut jonkun toisen sängyssä ? - jepp
2. Pussaillut kotonasi jonkun pojan kanssa ? -ju
3. Pussaillutt kahden eri ihmisen kanssa samana iltana ? -emmä
4. Rakastunut ? - khyyk
5. Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään ?- juuu
6. Ollut saunassa yli kolmen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ? - juh

Rakkauselämästä :
1. Oletko nyt rakastunut ? - emmä
2. Uskotko rakkauteen ? - joo
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä ? - ooon
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä ? - juuh
5. Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta ? - joo joskus
6. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä ? - juu :3
7. Pelkäätkö sitoutumista ? - emmä

975181019.gif

i hate myself for loving you <3Sunnuntai 08.04.2012 23:55

toivottavasti joskus tajuat että oikeesti tarkotan mitä sanon.

tumblr_m1tlqwuKGy1r5rs3xo1_500.jpgtumblr_m14563H6n11r5rs3xo1_500.jpg

tylsäääää..Sunnuntai 08.04.2012 23:35

im-lost-without-you.jpg

HONESTLY
Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi halunnut lähteä? - eilenn <3
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - joo
Milloin näet hänet seuraavaksi? - en tiä
Oletko onnellinen? - emt
Entä surullinen? - entiiä

THE LATEST
Viimeisin pitkä automatka?- ääöäöä joskus aikoi sit
Viimeisin ulkomaanmatka?- viime kesänä.
Viimeisin nähty elokuva? -emmä muista
Viimeisin soitettu biisi? - hektinen-sinä
Viimeisin syöty ruoka? - DONITSI

WHO
Kuka suuteli sinua viimeksi? - roope
Kuka soitti sinulle viimeksi? - nikke
Kuka nauroi viimeksi kanssasi? - nikke
kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - jussi
Kuka viimeksi piti sinua kädestä? - en muista

LOVE
Oletko sinkku? -khyl
Miksi näin? - jsut siks :< vain yks henkilö kelpaa täl hetkel
Haluaisitko seurustella? - ehk
Onko joku ihastunut sinuun? - juu
Onko kukaan saanut sinulta 'jalat alta'?- khyl

LIFE
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - <3 joo
Kuka viimeksi puri sinua? - juri
Onko krapula? - khyl

LOOKS
Onko sinulla kavereita, jotka eivät ole nähneet oikeaa hiusväriäsi? -ei olee
Onko sinulla lävistyksiä? - eei
Entäpä tatuointeja? - ei
Onko sinulla enemmän arpia kehosi oikealla vai vasemmalla puolella? - hmmm ei tietoo.. ehk vasemmal
Paras asia ulkonäössäsi? - hmm tuskin mikää.. perse varmaa xD
Saatko paljon kehuja ulkonäöstäsi? - een
Vaikuttaako luonne siihen, miltä ihminen näyttää silmissäsi? - njoo

FRIENDS
Saatko tukea ystäviltäsi kun heitä eniten tarvitset? - hmm joiltai
Onko ystäväpiireissäsi eniten poikia vai tyttöjä? - poikii
Onko teillä paljon salaisuuksia? -ei
Teettekö te omituisia asioita, joita ei ehkä heti uskoisi? - khyl
Oletko oma itsesi ystäviesi kanssa? - OLEN kaikkialla oma itteni :)

FACTS
Milloin täytät vuosia? - loka
Mikä on siis horoskooppimerkkisi? - vaaka
Entä kengännumerosi? - 37
Kuinka pitkä olet? -160
Minkä väriset hiukset sinulla on alunperin? - ruskeet
Entä minkä väriset silmät sinulla on? - ruskeet

Milla<3Lauantai 07.04.2012 03:05

Teen tämän kyselyn
[ ] poika-/tyttöystävästäni
[x] parhaasta ystävästäni
[ ] hyvästä ystävästäni
[ ] veljestäni/siskostani
[ ] ihastuksestani
[x] jostain muusta, kenestä? unelmien prinssistä

Mikä hänen nimensä on?
-Milla

Ketä hän vihaa?
- parii ihmistä :)

Osaako hän olla hellä?
- juu :)

Kuinka paljon välität hänestä 0-10 ?
- 1000000000000000<3

Oletko nukkunut hänen vieressä ?
- jepulis

Mitä vanhempasi & sisaruksesi ajattelevat hänestä?
- nooh totanoin.. ristiriitasta.. mut kyl ne millaa rakastaa :3

Mitä hänen vanhempansa & sisaruksensa ajattelevat sinusta?
- jaa'a.. varmaan et oon PAHAN alku ja juuri :)

Mitä mieltä hän on SINUN kavereistasi ?
- no kyl tykkää :)

Onko hän koskaan mustasukkainen sinusta?
- onononon varmasti tietenki ;) ehkä O_O

Onko hänellä tatuointeja? Jos on, missä?
- ei olee

Milloin kuulit hänen äänensä viimeksi?
- tnä ku se soitti :3

Muuttaako hän elämääsi?
- DEFENITLY!<3

Miten usein näet kyseistä henkilöä?
- :) nooh usein.. mut silti liian harvoin :<

Oletteko matkustaneet jonnekkin yhdessä?
- joo

Hänen sukupuolensa
[x] N
[ ] M

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[] Hirveä
[] Ruma
[] Laimea
[] Ihan okei
[xx] Söpö
[xx] Komea
[xx] Kaunis
[] Kauneus on katsojan silmässä

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[x] Olut
[x] Siideri
[x] Lonkero
[x] Viinit
[x] Drinkit, joilla on hieno nimi
[x] Viski
[x] Koskenkorva
[x vodka
[x] Teräviä

Millainen on hänen huumorintajunsa
[ ]Hän on huumorintajuton perusjuntti
[x] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[xxxx] Mielikuvitusrikas
[xxxx] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[x] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[ ] Joidenkin mielestä outo
[xxxxxxxxxxxx] "Vähän" pervo

Puhuuko hän paljon?
[ ] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[ ] On yleensä melko vähäpuheinen
[ ] Hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[x] On aika puhelias
[ ] Pölöttää kuin papupata koko ajan
[xx] Riippuu päivästä

Onko hän mielestäsi:
[xx] Mukava
[ ] Ärsyttävä
[xx] Kiva
[xx] Paras
[xx] Ihana
[xxx] Maailman paras

Et varmaan koskaan haluaisi luopua hänestä?
- NEVAH
Lopuksi, tekisikö hän tämän sinusta?
- NO kyllä maar :) sopis <3

HRRRR ://Keskiviikko 08.02.2012 20:26

6904-oh_noooo.jpg

jeejee.. ihanaa tulevaa ystävänpäivää mulle :D meen TAAAAS verikokeisiii. ja ROKOTEPIIKIT ja verikokeet on ehk kamalin ja pelottavin asia minkä tiiän :// yhyy

verikoe.gif
..................se on elämä itse.

Love-Hurts.jpg