IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 13.09.2007 16:10

Jere tipahti maailmaan eräänä lämpimänä aamuyönä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli Mies. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään lemmikkieläinkaupat, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli sekoilu.

Jere kehittyi toisellakymmenellä varsin kuolemattomaksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Isästä huolimatta hän oli hyvin ihana. Lempiruokaansa kaurapuuroa hän sai työskennellen lapsinäyttelijänä.

Jere ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän ostaa kaappiinsa paljon.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.