IRC-Galleria

BetterUnborn

BetterUnborn

Ismo Viitanen

Blogi

« Uudemmat -

---Keskiviikko 18.05.2011 00:01

Joka ilta toivon
että en herää
kaikki turha paino
olisi pois jota
elämäksi kutsutaan
tallaan tätä polkua
joka on jo ennen nähty
ei ole mitään uutta
mitään toivoa

ilman sanoja
ilman sisältöä
olen säälittävä
ihmisraukka
ikuisesti tuomittu kävelemään
yksin tätä pimeää tietä

TaisteluTorstai 24.03.2011 23:30

Oli kesä kun tavattiin
olit jotain niin erilaista
tultiin heti juttuun
olit avoin kaikesta
päivät venyi kuukausiksi
ihastuin ja rakastuin sinuun
tulevaisuus vaikutti positiiviselta

Loppuvaiheessa kaikki meni pahempaan
sinun mielesi sairastui
yritit itsemurhaa
taistelin suhteemme vuoksi
vain huomatakseni sen hyödyttömäksi
nyt olen itsekin sairas
kaikki tuntuu pahalta
miksi enää taistelisin

KesäTorstai 17.03.2011 20:41

Ajattelen kesäaikaa
vaikka ulkona on kylmä
pääsisimpä mökille
turvaan kaikelta kiireeltä
siellä saa olla rauhassa
miettiä asioitaan

Suomen luonto
on kauneimmillaan suviaikaan
kukat kukkii lehdet vihertää
samalla itsellekin saa paremman mielen
joten toivon synkän talven
olevan jo ohi
ja aurinkoista ja iloista kesää

Ajatuksen virtaa 13Maanantai 14.03.2011 23:20

Kaiken tämän melun keskellä
olen ajatuksissani
miettien omaa elämääni
muistellen lapsuusaikoja
lapsen uskossa kaikki tuntui mahdolliselta
olisin halunnut säilyttää sen uskon

Nyt kaiken tämän melun keskellä
olen ajatuksissani
taidan olla näkymätön mies
kukaan ei minua huomaa
en osaa tulkita ilmeitä ihmisten kasvoilla
tahtoisin löytää edes yhden hymyn
se ehkä voisi tämän päivän pelastaa
muuten jatkan olematta olemista.

Viha ja RakkausKeskiviikko 09.03.2011 23:57

Viha ja rakkaus
käsi kädessä kulkee
kumpaakaan et voi tuntea
täysin ilman toista
osoitan rakkautta nille
jotka sen todella ansaitsee
mutta vihani ansaitakseen
täytyy tehdä paljon pahempaa

En anna vihan muuttua katkeruudeksi
viha voi tappaa
mutta katkeruuteen voi kuolla
kohdistamalla vihan oikein
voi saada paljon aikaan
ilman rakkautta ei ole elämää.

Päivän ajatusKeskiviikko 02.03.2011 23:13

On se kumma
kuinka ihminen
jätetään yksin
kukaan ei välitä
omalla toiminnalla
pystytään vaikuttamaan
toisen hyvinvointiin
kuunnellaan ja jutellaan

Kaikki vaikuttaa
puhutaanko pahaa selän takana
onko kiusaaminen suoraa
henkistä vai fyysistä
kiusaammeko toisia ihmisiä
epävarmuuden takia onko meillä
asiat niin huonosti
ymmärrämmekö tosiaan omien tekojen
seuraukset

Ajatuksen virtaa 12Sunnuntai 27.02.2011 03:59

Samat ajatukset taas
pään sisällä
vittu en jaksa
tuhlaan rahaa
saadakseni hyvän olon
samalla pistän vauhtia
tähän loppumattomaan oravanpyörään

En edelleenkään tiedä
koska menetin haluni elää
väsymys vie kaiken voiman
en jaksa kannatella tätä
kuollutta painoa
en jaksa käsitellä kaikkea
onko järkeä taistella vastaan
jos tuloksena on vain tämä
paha olo

ToivoKeskiviikko 23.02.2011 12:04

Toivon kipinä
voi kaiken sytyttää
maalaa kaiken kauniilla
liekeillä
samalla toivon kipinä
voi tukahduttaa

Ottaako toivon kipinän
vastaan ja antaa sen palaa
vain antaa sen kaiken sammua
valinta on sinun

Tajunnan virtaa 11Keskiviikko 23.02.2011 11:57

Elämä on hidas matka
otan sen varovainen askel kerrallaan
vaikka tuntuukin joskus pahalta
matkaani taivallan
tunnen heikkouteni
tunnen vahvuuteni

Kaiken käsitteleminen
vie aikaa
ei auta olla kärsimätön
vaikka tahtoisin
kaiken heti nyt
ei auta kuin odottaa
vaikka tulevaisuus pelottaa
täältä tulen

Tajunnan virtaa 10Sunnuntai 20.02.2011 13:28

Olen nauranut pitkästä aikaa
uskallanko olla onnellinen
pelkään heittäytyä
mitä jos minuun sattuu
ja palaankin ennalleen
en uskalla heittäytyä
mieli kieltää kaiken

Teen suunnitelmia
mutta tulevaisuus pelottaa
mitä siellä odottaa
uutta toivoa, uusia pettymyksiä
toivottavasti olen silloin
vahva vastaanottamaan
kaiken vastoinkäymisen
« Uudemmat -