IRC-Galleria

Bisho

Bisho

ihmettelee tavaran paljoutta!

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Elämä muuttuu ja niin muutumme mekinLauantai 03.12.2005 18:08

Tuntuu oudolta kuinka elämämme muuttuu koko ajan meidän ympärillä. Aikoinaan luulin, että ystävät on ainoa asia mitkä eivät muutu, mutta on nekin minulla muuttuneet. Tai sitten ihmiset joista kuvittelin ja tunsin heidän olevani minun ystäviäni eivät sitä ollutkaan. Oli miten oli rakaa. Mutta elämä on välillä kaunis ja ruma. Tai raaka tai komediaa. Elämässä tapahtuu paljon samoja asoita kuin monissa elokuvissa, siksi me niitä katsommekin. Takaisin asiaan. . . joku aika sitten minulla oli todella paha itsetunto ongelma. Nyt kun se on ohi elämä tuntuu taas paljon mukavammalta ja näkee asiat taas uudesta näkökulmasta. Se oli jännä miten yhdessä asiasta lähtenyt huono itsetunto lopulta vie itseluottamuksen kaikesta. Ensin minulla oli huono itsetunto siitä mitä teen eli opiskelenko oikealla alalla. Sitten itseluottamus futiskentällä meni ja lopulta se meni siihen miten näen itseni peilistä. Futiskentällä asiat meni päin mäntyjä ja peilikuva ei mielyttänyt yhtään. Nyt opiskelut sujuu. Futiskentällä olen taas se sama Wanna be Beckham ja koulu sujuu todella hyvin.

Valitin siitä, että ihmiset jotka seurustelevat ja joita pidin tai pidän kait vieläkin ystävänäni eivät ole olleet yhteydessä minuun. Jotenkin vain ärsyttää se, että minun pitää olla se joka yhteyttä jos haluan nähdä. Miksi sen täytyy olla minä. Onko syynä se, että olen sinkku. En tiedä mutta ärsyttää. Tämä ei ole sitten yleistämistä!!
On vaan aika turhaimaista kun en ole nähnyt tai kuullut tietyistä ihmistä, ties kuinka pitkään aikaa. Onkohan minut unohdettu. Tuskinpa mutta ei kyllä pahemmin muistetakkaan. Kuinka paljon voimme laskelmoida sen varaan, että ihminen jota pidämme ystävänä miten kauan voimme uskoa että hän on olemassa vaikka emme ota häneen yhteyttä pitkään aikaan. Päivän, viikon, kuukauden, vuoden?!? En minä tiedä vastausta, ehkä nämä ihmiset jotka luottavat minun olemassa oloon tietävät vastauksen paremmin. Toivottavasti ainekin!!

Vaikka tunsin olevani yksin en ollut yksin vaikka minusta on parempi olla yksin kun kenenkään riesana. Itsekästä mutta niin minä olen oppinut selviämään. Jokaisella meillä on keinomme selvitä vaikeista asioista omalla tavalla. Minun on minun näköiseni enkä ala sitä muuttamaan. Olen tottunut selviämään yksin. Olen onneksi oppinut, ettei pidä selvitä yksin! Osaan pyytää apua ystäviltäni apua kun sitä tarvitsen. Mutta tiedän että se voi olla muista ihmisestä kauhea tapa kun minun elävä persoona muuttuu vain varjoksi normaalista minusta. Mutta jokaisella meillä on kaksi puolta.

Pitää jatkaa vielä myöhemmin tätä kirjoitusta. . .

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.