IRC-Galleria

kaunista....:DPerjantai 02.03.2007 18:17

Anu päätti herätä maailmaan eräänä rakeisena aamuna. Hetken päästä näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli köyhähkö ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kasvikset, niinpä harrastukseksi tuli doorikset.

Anu kehittyi kuudennellakymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä ruudulliset silmät.
B-Luokan kansalaisista huolimatta hän oli erikoisen lupsakka. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen astronauttina.

Anu tupakoi kesäisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän kauppaa alaikäisille.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
SALATUT ELÄMÄT

[x] Asun kerrostalossa
[x ] Juoruan naapureideni kanssa
[ ] Olen samassa työpaikassa ainakin yhden naapurini kanssa
[] Käymme samassa kaupassa/kahvilassa
[] En halua muuttaa muualle
[] Ainakin yksi sukulaisistani asuu samassa talossa kuin minä
[ ] Menen meikit kasvoilla nukkumaan ja herään ehostetun näköisenä
[x] En käytä julkisia kulkuvälineitä matkustamiseen
[ ] Talossamme on yleinen hissi
[ ] Puhun yksityisasioistani käytävällä





SISKONI ON NOITA

[x] Minulla on ihan varmasti jokin salainen kyky, jota en ole vielä huomannut
[ ] Minulla on suojelusenkeli nimeltään Leonard
[ ] Uskon taikuuteen
[ ] Minulla on usein päälläni kovinkin paljastavia asuja
[x] Mielestäni isoäitini on jonkin sortin demoni..
[ ] Minulla on oma 'taikakirja', johon merkitsen taianomaisia tapahtumia
[x] Minulla on kolme sisarusta/yli kolme
[ ] Äitini on kuollut, mutta näen hänestä aina näkyjä
[ ] Isäni lähti pois luotani kun olin lapsi





PAKO

[ ] Kannan aina varmuuden vuoksi partaterää sukassani..
[ ] Keneenkään ei voi luottaa!
[x] Minulle tulee aina suunnitelmieni eteen monia esteitä, jotka hankaloituvat sitä mukaa
[x] Olen ihastunut... Tai ehken sittenkään?
[ ] Katson aina vihamielisesti ja arvuuttelevasti toisia
[x] Olen valmis uhraamaan henkeni toisten puolesta!
[ ] Tykkään samasta sukupuolesta kuin itse olen
[ ] Aina kun menen 'nukkumaan', ripustan lakanan oven eteen ettei minua nähtäisi
[ ] Lempipaikkani on vankiloiden viemärit





HOUSE

[ ] Minulla on jokin vakava sairaus, ja syön siihen lääkkeitä
[x] Tykkään olla sarkastinen muille
[ ] Etäisyys on toinen nimeni
[ ] Jos tuttuni kuolee, sanon vain "ei voi mitään, kaikkihan maailmassa kuolee."
[ ] Minulla on tapana olla väärässä aina alussa, mutta lopulta selvitän aina vian
[ ] Minun elämälläni on 'loppuhuipennuksia' aina päivän päätteeksi
[x] Olen haitaksi muille ihmisille, koska he joutuvat pulaan minun töppäilyistäni
[ ] Minulla on ihka oma kävelykeppi!
[x] Minusta ihmiset ovat tyhmiä...




24

[ ] Minulla ei ole aikaa perhesuhteille
[ ] Olen aina töissä
[ ] En saa puhua työtehtävistäni
[x] Minulla on tai on ollut ainakin yksi salainen henkilöllisyys
[ ] En syö työpaikallani
[x] Tiedän kaupungin kadut kuin omat taskuni
[ ] Kun minun pitää puhua toiselle huudan yleensä asiani
[ ] Minulla on työpaikkaromanssi
[ ] Tiedän salaliitoista
[x] Olen yleensä varma itsestäni





LOST

[ x] olen joutunut onnettomuuteen, joka tapahtui jonkin koneen kanssa
[ ] Olen naiivi
[ ] KULTANI ON KADONNUT!!
[x] Minulle tapahtuu ikäviä asioita, jotka eivät edes voisi olla mahdollisia
[x] Minusta meidän pitäisi tehdä niin kuin minä sanon!
[x] Kun kuulen outoja ääniä, menen aina vain lähemmäksi katsomaan niiden aiheuttajaa
[ ] Minulla on tapana nähdä unia, missä rakkailleni käy jotain
[x] Uneni ovat ikävän todentuntuisia
[x] "Missäs minä olen? Ei tämä näytä siltä paikalta mihin viimeksi jäin..."





GREYN ANATOMIA

[ ] Asun samassa talossa ainakin yhden kolleegani kanssa
[ ] Pelastan työssäni ihmishenkiä
[ ] Haluan puhua ihmissuhdeasioistani työpaikalla
[ ] Minulla ei juuri ole vapaa-aikaa
[x] Uskallan näyttää tunteeni työpaikalla
[x] Minulla on pahasuinen pomo
[ ] Toinen vanhemmistani on tunnettu työpaikallani
[x] Työni turhauttaa minua välillä
[ ] Olen työnarkomaani
[ ] Minulla on salarakas





HUIPPUMALLI HAUSSA

[ ] Olen uskomattoman kaunis
[ ] Pidän kameralle poseeraamisesta
[ ] Minulla on ongelmallinen suhde tyttö/poikaystävääni
[x] Esitän joskus itsevarmaa, vaikken ole sitä
[ ] Puhun usein itkuisia puheluita
[x] Korkokengät ovat minusta ihan ok
[ ] Yritän miellyttää tuomareita
[ ] Muut tytöt ovat pahimpia vihollisiani
[ ] Rakastan muotilehtiä
[ ] Diivailen

paikkakunta: kalajokiPerjantai 09.02.2007 15:54

mut eipä enää kauan!!! muutto oulaisiin 24pv.

Oletko iso, riski, voimakas, mukava, ihmisten ja kissojen kans toimeen tuleva henkilö? jos tunnistit itsesi äskesestä nii soitteleppa reippaasti ja ilmoittaudu muutto avuksi!!

Oletko tarkka, säntillinen, mukava, reipas, ihmisten ja kissojen kanssa toimeen tuleva?? jos tunnistit itsesi tervetuloa siivous avuksi!

Oletko musiikista, hyvästä seurasta pitävä reipas ihminen, joka ei hevillä säikähdä?? alkoholin alas saaminen suurissa määrissä plussaa!! jos tunnistit itsesi nii tervetuloa tupareihin!!!!

jees box ;)Lauantai 20.01.2007 00:44

vähä viihteellä ollaan. tultiin tuomaksen kanssa teemulla ja katilla käymään saunomassa ja pelattiin jo yks erä tota huippua parisuhdepeliä. kati ja teemu halus tietenki revanssin ku ne kurjat hävis.! me ollaan tuomaksen kanssa niin huippuja. vähä on tullu jo maisteltuaki. käytiin mamman kans tuopissaki alkuillasta kattoon alustavat iltameiningit. pitänee kai sinne suunnistaa vielä illan päälle. vitsi tää oulainen on kyllä aika köyhä paikka. ei mitään kunnon mestaa. paitsi tää ahonperä on kyllä aika jees paikka. :DD

joo. lähtis röökille. meillä on kovat tulevaisuuden suunnitelmat.!
Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopio tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Sä oot kaunis:säiir kaunis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näytpy auban aounalya kuyen siskosikin

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: oon takasyimi suhun ujan ktväkkä

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: anna ruolaa mulla on näkjä

6. Pissiksiä ei tueta: pissilsi' ei rueya

7. Mä kutsun sut mun syntäreille: mä kutsun sut mun synttöreukke

voi kökön kökkö.

- en mie ketään osaa haastaa paitsi sannan ja tuomaksen (joka ei tee tätä koskaan!!!)

Alan harkitseen vakavasti nukkumista!Torstai 04.01.2007 21:55

Taas tuli viime yö valvottua. kiva juttu tää unirytmi!!! eilisen päivän missasin kokonaan ku tuli nukuttua sellaset 15 tuntia:) toissa päivänä kävin Sannalla, naapuriin rakennetaan taloa jossa oli kivijalka vasta valmiina, tänään ku kävin nii oli jo kattoki päällä. Alko epäilyttään et montakohan päivää sitä tuli nukuttuakaan??! kuulemma jotain ihme elementti taloja, mut ei minun järkeen mitenkään päin sovi et talo nousee päivässä!!! ei se ole sitte mitenkään mahollista. sperkele, kusetusta! Pelkättää jo huominen, siellä on kuitenki verhot jo ikkunoissa!!! hemmetin hemmetti!



Tuomas tuolla mulle taas kiltisti kokkailee. Me harkitaan vakavasti pienen kiinalaisen noin 18 vuotiaan tyttären adoptoimista. ois äikä jänskä peli, vois nakittaa sille kaikkee pieniä kotiaskareita viikkorahaa vastaan. tietysti pientä summaa (ei opiskelijalla suuria rahoja löydy) se vois sitte hoitaa siivouksen (tietysti päivittäin) tiskauksen, pyykkäämisen, silittämisen ja jos luppo aikaa jäis sen vois aina vuokrata naapurille!!!



Mutta mie lähen tuonne sänkyyn katseleen mitä tuomas puuhailee. Ettei taas pääse pahuuden tekoon. Kummallisia nuo miehet, Heti ku silmä välttää nii jotain pahaa siellä tapahtuu. olen siis päättänyt alkaa jäkättämään jo ennalta ehkäisevästi!!!!


moikkelis!!! ainiin OLE HYVÄ KATI!!!! tässä sulle kuulumisia vihdoin!!! <3

huoh. anteeksi!Lauantai 25.11.2006 21:10

1. Mitä on yöpöydälläsi?
-kissa, lamppu,lehtiä, ja rasvaa... siis kaikkea hyvin hyvin tarpeellista

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- ei taida löytyä sellasta.....

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- nooh silloin tällöin viikonloppusin koitan osua sinne jos ei sattumalta ole sattunu pitsa kainaloon.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
- ei tuu sellasta mieleen

5. Mitä pelkäät?
- styroksia ja pumpulia!!! ihan kammottavia juttuja!!

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- emmää vaa tiiä

7. Tunnetko ketään julkkista
- siis miljoonia.. kati on ainaski yks varma!

8. Kuvaile sänkysi
- pehmonen, lämpönen sieltä löytyy tosi tosi paljo tyynyjä!

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- en mä osaa suunnitella yleensä joten sponttani sitte.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- joku puoli alkoholisoitunut pullukka:)

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- juuh... mut mä olen tosi surkee siinä...ki!

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- hmmm.. käsilaukusta löytyy noin 1000 tavaraa, mut äkkiseltään pisti silmään ruuvari, tupakat puhelin, huulirasva

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- turtleseita:)

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- juuh. oikein hyvä valinta

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- varmaankin in flamesilta jonku biisin.

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- Monesti!

17. Pidätkö itsestäsi?
- nooh sunnuntai aamusin en ole aina niin varma mutta yleensä kyllä.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- en tunnusta!!!

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- mulla on söpöt varpaat...kjäh kjäh!

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- kaikki

21. Syötkö roskaruokaa?
- sillon tällön

22. Viilaatko kynsiäsi?
- juu aina ku iskee tylsyys!

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- käyn suihkussa ja laitan pipon päähän....:) tukan laitto ei ole niitä lemppari puuhia.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- sain porttarin karaokeen pienen harjoittelun jälkeen....

25. Ikä ja sukupuoli?
- epäilisin naista ja ikää löytyy 20v

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- juuh! voi bb:ki on ihan loistava!

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- hehe noh en!

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- olen pari kertaa jotenkin sattumalta osunut ovisilmään.. mutta ei kai niitä lasketa??

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- joku aina tuikkaa suuhun pari pilleriä ja vakuuttaa niitten olevan mulle hyväksi joten mahdollisesti!

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- lähtisin reissuun. ranskaan meribelleen. ois ihana päästä jälleen sinne snoukkaleen.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- oi voi nyt tuli paha....hmm. ei tuu kyllä mitn mieleen. pitäs varmaan jo huolestua... kyllä mulla ihan tosi aina joskus on rahaa!

32. Odotatko jo kesää?
- no en erityisemmin! ennemminki odotan lunta.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- laudalla.

34.Turhin juhla?
- hmm onks sellasia juhlia et alkoholin käyttö ei ole suotavaa?? no jos on nii se.

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- harjoittelen kovasti suomea.

36. Edellinen matikan numerosi?
- hmm.. varmaan 5?

37. Onko sinulla lävistyksiä?
-noh ihan tylsä... mie ooon tällänen helvetin massa teini joten navassa ja korvissa....:)

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- mikko veikkaa et mie olen jo ja määräs mulle alkoholi aportin... mut jos sellanen oikee pikkunen ois tulossa nii varmaan mun pitäs keksiä miten saan sen pidettyä hengissä seuraavat 18 vuotta.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- heh.. toki!

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- vanhempi.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
- hmm...nolo myöntää mutta en muista.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- mule kelpais sellanen pieni työorja keittiöön ja siivous hommiin...:) (älkää tappako mua..tsori)

43. Onko sinulla nälkä?
-aina nälkä..koko ajan jano:)

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- heh no eipä ole tullut hankittua

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- args. todellakin. yhdessä ja erikseen!

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
-en. kävin venäjän kielisen aikuisrippikoulun:) (en kyllä puhu sanaakaan venäjää:)

47. Teetkö kotitöitä?
- ikäväkyllä....

48. Pidätkö linnunlaulusta?
- heh.. laulaako ne? mie vaan kuulen aina sellasia kräääk ääniä?

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- mä en tykkää koirista!!! miks aina tuputetaan koiria?? vittu jotain tasa-arvoa! mä alan lepsoksi ja otan ainaki 100 kissaa! ihan varppina...tana!

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- nukku tunti. opeteltas nukkuun oikea oppisesti!

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- muuttasin itteäni niin ettei aina tarttis leikkiä etsi napakorua:)

52. Mikä sinusta tulee isona?
- iso.. en mä tiiä.. pelottava ajatuskin? enks mä ole ihan hyvä näin pienenäki??

53. Mitä aiot nyt tehdä?
- lähden saunoon& pulputteleen... aamulla kadun olemassa oloani ja nukun.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- kotoa.. juuh. kalajoki on pystyyn kuollut tylsä paikka.

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- hmm.. ruoka?

56. Kuinka monta levyä omistat?
- moneja...

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- juu voi tokkiinsa paljoki. halailen aina puita sellaisen kohdattuani yms.

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- no en. mutta jos ois keräys pelastakaa anu nälkä kuolemalta niin suosittelen teitä osallistumaan!

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- tiedän. mutta enpä kerro teille hähä ärsylöitytyttääkö?

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
-kova sellainen!

61. Mitä tahtoisit juoda?
-muutama sipukka maistus loistavasti. jam!

62. Miten vietät viikonloppusi?
- nukun! nukun paljon. nukun todella paljon.jäljelle jääneen ajan käytän liikaa alkoholia:)