IRC-Galleria

Bloodgoat

Bloodgoat

Witchtanic Hellucination

Scorpions - In TrancePerjantai 29.01.2016 04:26

Scorpions - Fly People FlyPerjantai 29.01.2016 04:05

Maeth - WolvesPerjantai 23.10.2015 16:15

[Ei aihetta]Torstai 17.07.2014 05:59

aWZwGWK_460s_v1.jpg

Masentaako?Lauantai 15.02.2014 06:05

Viime kesän lopulla mulla alkoi jostain syystä toi röökin poltto tökkimään, ja olihan tuota tullu aktiivisesti 12 vuotiaasta asti tupruteltuakin.
No ajattelin sit kokeilla jos vois olla ilman röökiä, tai edes vähentää, ja kuinkas kävikään, nyt menny puolisen vuotta ilman röökiä hujauksessa, ja samalla tajusin että on livahtanu mennä yli 2,5 vuotta ilman alkoholia myös, vaikka tarkoitukseni ei ollut lopettaa kokonaan sitäkään tohellusta, mutta ehkä parempi näin.
Ainakin mielenterveyden kannalta on paljon paremmin asiat nyt kuin sillon kun tuli vielä pämppäiltyä.
Tossa syksyllä meinas olla vähän rankkaa, yhteensä 5 enemmän tai vähemmän tuttua ihmistä kuoli 4 kuukauden aikana, 3 heistä tappoi itsensä, ja yksi näistä itsemurhaajista oli ylä-aste ajoilta oikeastaan ainut todella hyvä ystävä meidän luokalta, kenen kanssa oltiin vuosien varrella pidetty jatkuvasti yhteyttä. Hän oli vielä kuolinpäivänään yhteydessä minuun, jälkeen tajusin että jäähyväiset heitti.
Lisäksi ukkini ja mummoni, ketkä kasvattivat minut lapsena, ja olivat kuin isä ja äiti mulle, molemmat kuolivat hyvin lyhyellä aikavälillä, itse asiassa niin lyhyellä, että pystyimme hautaamaan molemmat samaan hautaan ja yhtä aikaa.
Mutta tässä tajusin vähän aikaa sitten, että jos vielä vetäsin viinaa samaan malliin kuin ennen, niin en varmaan pystyisi käsittelemään kaikkea tuota järkevästi, vaan todennäköisesti olisi mulla mopo karannut käsistä jo ajat sitten, ja varmaan olisi pitänyt jo päästä jonnekkin vähän "lepäämään." Taikka sitten oltas saatu kaivaa kuoppa minullekkin.
Monta kertaa on mieli tehny korkata viskit yms ja vetästä lärvit, mutta onneksi aina tulee se järki perässä kun malttaa odottaa hetken, joka pistää miettimään kaiken taas uusiks.

[Ei aihetta]Maanantai 24.06.2013 00:19

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2013 03:58

illan viisuPerjantai 08.02.2013 03:27

[Ei aihetta]Torstai 11.10.2007 15:13

Olo alkaa pikku hiljaa tasottuun.. Henkisesti meinaan.. 5 tikkiä silmäkulmas, noh, tai OLI.. Jaksanu vaivata terveyden hoitajia, tai muita moisel, vaik kyl tänään kävinki lääkäril.. Mut poistin ne sit itte.. Onpa paha homma.. Tartte ku sakset, ja desifiointi ainetta..
..Kohta rupeen olee itse-oppinu-lääkäri-lääkintävahtimestari..
Ja ku viä tuntuu olevan meikäläisen vastaanotto turhanki vaikeaa, ku ei ole virallista osoitetta.. Juoksutetaan vaan ensi ympäri sairaalaa, ja sit yritetään viä valuttaa toisen tk:n niskoille mut, ja kukaan ei tunnu tietävän, et miks..
Ni ja sit ku pyytää päästä lääkärille, ni auotaan vaa, et kattotaan ny ekaks terkkaril, et mitä tehdään, ja sit vaa tylysti annetaan ohjeeksi, et ota burana. Jos ei auta ni ota puolikas lisää.
Ja vaik yritin selittää, et oon tullu napsittua niit ku karkkia, eikä ne mulla mihkä toimi.. No onneks lopulta pääsin suht pätevälle lääkärille, ensin taisteltuani puoli tuntia vastaanotos,
"et ku mun kaiken järjen mukaan pitäs kuulua postinumeron perusteel tänne, mut kukaan ei ota mua vastaan, ja ois ni jumalaton migreeni/jysäri jo 3. pvää, et en ny jumalauta lähe enää mihkä juoksentelee, vaa pistätte vaa mut tonne jonottaan.."
Ja KIItoksia, vihdoin pääsin sinne lekurille..
..Mut ei jumalauta tunnu asunnottomilla olevan minkään laisia ihmisoikeuksia, ku syrjitään kaikes.. Työnhaku vaikeutuu, lääkärille pääsy on tuuripeliä, asunnon haku oikeastaan turhaa.. Ja sit viä vanhemmat ihmiset kattoo ku raiskaustuomion saanutta, ku erehtyy sanoo, ettei ole omaa asuntoa.. Pitäs kaikki ihmiset laittaa, ku täyttää 20 wee ni asunnottomaks vähintään 0,5 vuotta, ja sit viä kertaukset ainaki 6 vuoden välein. Ammattiin, sukupuoleen tahi sivilisäätyyn kattomatta.. JA viä minimi päivärahoil.. Rupeis ihmiset ymmärtään, ettei se aina nii helppoa ole, ku alkavat vittuileen, et "no miks et hommaa kunnon duunia" tai "hommaa asunto".. Joo.. Mut mä taidan alkaa tekeen jotain kehittävää...

JEE..Maanantai 17.09.2007 17:12

Saikkua torstaihin asti.. Palelkaa sateessa :D Mä pysyttelen peiton alla toistaiseksi..