IRC-Galleria

Bougainvillea

Bougainvillea

what about life

[Ei aihetta]Torstai 28.05.2009 22:55

Kesäloma alkoi. Tulityökortti hankittu. Vain kaksi virhettä kokeessa, hyvä minä.
Korvatulehdus taas kerran. Tiistaina vaellus alkaa.
Tänään seikkailua sairaalassa ja tien kysymistä. Rinkka pitää pakata osittain täällä. Tänään ja huomenna.
Kesäksi Suomussalmelle. Seikkailu alkaa.
Nyt kai voin sanoa aika melko varmaksi hei hei ASL08 ja kulttuurialat, ei kai enää nähdä. Toivottavasti.

Voihan olla että tästä kesästä tulee parhaat muistot koskaan.

[Ei aihetta]Tiistai 26.05.2009 15:25

Onko tällä hetkellä ketään kiikarissa?
- Lintuja.

Jos saisit palata ajassa taaksepäin mihin aikaan palaisit ja miksi?
- Palaisin moniin moniin päiviin, ehkä yläasteen aikoihin tai viime kesään.

Korvaako laatu määrän?
- Korvaa.

Mikä on ollut hienoin paikka ulkomailla missä olet käynyt?
- Paljon en ole nähnyt mutta.

Entä kotimaassa?
- Turussa oli nättiä. Ja Vaasasta pidän hyvin paljon.

Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta?
- En tosiaankaan enkä edes halua.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
- On vaikka mitä, lakkijaisia ja Hossaa varten pakkaamista ja ruokaostoksia, suunnittelua, kesäloman alun fiilistelyä.

Onko ulkonäöllä väliä?
- Onhan sillä joissain asioissa paljonkin.

Oletko pitkävihainen?
- En ainakaan näytä sitä.

Tahtoisitko asua muualla kuin nykyisellä paikkakunnallasi?
- No tällä hetkellä Suomussalmi ja Kajaani on ihan kiva mutta voisin joskus lähteäkin.

Onko sinulla ollut viimeaikoina huono omatunto?
- On.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Torstaita.

Jos joku omistaisi sinulle kappaleen minkä kappaleen hän todennäköisesti omistaisi sinulle?
- Reeta varmaan omistaisi minulle sen kappaleen jonka se teki kirjaa varten. Aijaijai.

Pelastaako hymy todella päivän?
- Kyllä se pelastaa.

Annatko helposti periksi?
- No en kait. Riippuu tilanteista.

Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
- Onni on hetki. Hetki on juhla.

Onko maailmassa paikkaa jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
- Kotiin varmaan ja Larin luokse uskoisin ja Roinilaan.

Mikä kokemus on muuttanut sinua elämäsi aikana eniten?
- Erilaisiin ihmisiin tutustuminen ja kaikenlaiset paskat tapahtumat, kuten tämä koulu.

Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
- Halveksin ja ihan syistä.

Onko sinulla tapana katua tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi?
- On todellakin.

Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
- Fyysistä pelkään paljon etukäteen.

Onko maailmassa ihmistä jolle voit soittaa milloin tahansa?
- On.

Uskotko että ihminen pystyy muuttumaan?
- Hmmm. Uskon. Olen minäkin muuttunut aika paljon ihan omasta vapaasta tahdosta.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- No sen unen jälkeen ehkä en :---DD

Mikä on tämänhetkinen tunnetilasi?
- Väsynyt ja jännittynyt ja odottava.

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän arven sinuun?
- En sano nimmie.

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- Moniinkin.

Löisitkö henkilöä jonka takia viimeksi itkit?
- En.

Suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit?
- No en.

Haluaisitko olla mieluummin 165cm vai 175cm pitkä?
- Lyhyempi.

Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi?
- En saa kuulumaan!

Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
- Kaikki ärsyttää.

Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän kun tiedät ettei kukaan kuitenkaan lue vastauksiasi?
- Eipä oikeastaan. Tylsyyksissäni kirjoittelen.

Mitä kysymystä vihaat gallupeissa kaikista eniten?
- Minkä värisellä tuolilla istut, minkä värinen paita sulla on, onko kuvia netissä klklsflskflldlgkdlkb ,bcg

Miksi Suomi on hyvä maa?
- Jaa-a.

Minkä nimen antaisit pojallesi?
- Kuulette sitten.

Tykkäätkö kävellä sateessa?
- Joo.

Paleletko helposti?
- En tiedä.

Kummat jäätyy pakkasella ennemmin, kätesi vai jalkasi?
- Jalat.

Mistä löydät kivoimmat housut?
- Kaverin jalasta.

Mitä tapoja sinun täytyisi parantaa?
- En sais huutaa.

Milloin viimeksi halasit jotain poikaa?
- Viikko siitä taitaa olla.

Oletko läheinen sukusi kanssa?
- Riippuu.

Mistä äitisi muistuttaa sinua jatkuvasti?
- Huoneen siivoamisesta.

Ketä mietit viimeksi?
- Ihmisiä.


[Ei aihetta]Tiistai 26.05.2009 14:40

Ei ole maailmassa mitään hienompaa kuin hobitit ja http://www.youtube.com/watch?v=5Sq3Jf0ttyc

[Ei aihetta]Perjantai 22.05.2009 00:14

Hei kaikki. Tarvitsen kesäkuun ekaksi viikoksi lainaan vaelluskengät ja rinkan. Olisin niin kiitollinen jos pystyt auttamaan ihmistä hädässä.
Kiitos.

[Ei aihetta]Maanantai 18.05.2009 20:52

Flunssa on tullut Sinikallekin :
((

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.05.2009 18:40

Kesä on tullut Suomussalmellekin :
))))

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.05.2009 22:53

Rakastuin markkinoilla intiaaniin. Ostin vaikka mitä vaikka ei ole rahaa.
Hyvä päivä tämä päivä.