Pitkästä aikaa katsaus elämään. Viime aikoina on ollut tarvetta pysähtyä ja miettiä tätä aihetta ja tässä hieman purkamista itseäni varten ja ehkä jotain muutakin saattaa asia kiinnostaa.
Muutin Helsinkiin vuonna 1999. Lukion jälkeen en oikein tiennyt mitä halusin elämälläni tehdä. Matikka sujui lukiossa hyvin, joten hain sitten automaattisesti Oulun Yliopistoon lukemaan matikkaa. Intin aikana pääsi kuitenkin vähän irti arjesta ja miettimään asioita ja tulin siihen tulokseen, että jos jään intin jälkeen Ouluun niin en todennäköisesti poistu sieltä koskaan ja vanhempana alkaa harmittaan, kun on jäänyt paikoilleen. Päätin siis alustavasti vaihtaa paikkakuntaa.
Intin aikana aloin seurustelemaan Emilian kanssa, joka asui Helsingissä ja siten muutto Helsinkiin oli looginen vaihtoehto intin jälkeen. Samalla totesin, että matikka ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään ja vaihdoin pääaineeksi fysiikan ja opiskelupaikaksi Helsingin Yliopiston. Fysiikkakaan ei sitten kauaa kiinnostanut, mutta ensimmäisellä tietojenkäsittelytieteen kurssilla tiesin löytäneeni oman alani ja aloinkin opiskelemaan sitä päätoimisesti.
Emilia jäi aikanaan historiaan ja niin on jäänyt jo moni muukin, mutta jokin side on aina ollu pitämässä mut täällä pääkaupunkiseudulla. Yleensä se on ollut opiskelu. Muutto takaisin Oulun seudulle on ollut jo pitkään mielessä, mutta se on aina ollut aikataululla "sitten, kun valmistun". Viime keväänä totesin kuitenkin, että opinnot ei nyt edisty mihinkään, joten parempi mennä suosiolla kokopäiväiseen duuniin ettei tarvi ainakaan murehtia tuntipalkkaisuuden mukanaan tuomista epäsäännöllisistä tuloista.
Kävin tänä viikonloppuna Oulussa, pitkästä aikaa tällaisessa tilanteessa, ettei ole tunnesiteitä keneenkään ihmiseen täällä eikä siellä. Viime aikoina luottamus ihmisiin on muutenkin romahtanut kokonaan. Puukkoja tuntuu satelevan selkään vähän joka puolelta ja olo on toisinaan ollut varsin yksinäinen. Kunnolla sinkkuna pysyminen on kuitenkin tehnyt tosi hyvää pitkästä aikaa, kiitos siitä tukihenkilöille. =b Samalla on oppinut arvostamaan niitä ihmisiä, jotka on luottamuksen arvoisia ja nousee tarpeen vaatiessa esiin.
Oulussa käyminen on aina ollut kivaa ja pois lähteminen vaikeaa. Erityisesti eilen pois lähteminen tuotti suurta tuskaa ja se saikin mut miettimään junassa paljon eri asioita. Aloin pohtimaan, että miksi mä siinä junassa oikein istun. En keksinyt mitään muuta painavaa syytä kuin työpaikan. Huomasinkin, että mulla ei tosiaan ole pääkaupunkiseudulle tällä hetkellä mitään muita kiinteitä siteitä, kun opiskelustakin tavallaan luovuin työnteon voitoksi. Ja vaikka nykyinen työpaikka lähes parhain mahdollinen onkin, ei se ole yksinään riittävä tekijä pitämään mua täällä.
Päätinkin alustavasti eilen, että tulen muuttamaan takaisin Oulun seudulle ensi kesänä.
Asetin tuon ajankohdan reilun puolen vuoden päähän monestakin syystä. Ensimmäinen syy on opiskelu. Olen yhtä sivuainekurssia vaille luonnontieteiden kandidaatti ja sen tutkinnon ajattelin pusertaa ulos ensi keväänä vaikka väkisin. Sitten, jos maisterin tutkinto ja gradu alkaa jossain vaiheessa kiinnostamaan, niin Oulustakin löytyy yliopisto. Toinen syy on se, että haluan järjestää täällä kesken olevat asiat kunnolla loppuun.
Suurin syy on kuitenkin se, että mä tarvin itse aikaa totuttautua ajatukseen. Muuttaminen takaisin Ouluun on suuri muutos ja meistä kaikista löytyy se osa, joka vastustaa kaikkea muutosta ja haluaisi pysyä vanhassa ja turvallisessa. Se puoli tulee keksimään vielä monta syytä, miksi mun pitäisi pysyä etelässä. Keksin niitä jo nyt, mutta veri vetää pohjoiseen.
"Alustavasti" siksi, että reilu puoli vuotta on pitkä aika, varsinkin mulle tässä tilanteessa. Se on nähty jo niin moneen kertaan, että elämässä tulee aina vastaan erinäisiä satunnaistekijöitä, yleensä naispuolisia tai rahaan liittyviä, jotka muuttavat suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Sekään ei kuitenkaan haittaa, niin kauan kunhan on hyvä olla.
Viime aikoina ei ole ollut hirveän hyvä olla, mutta nyt tuntuu hyvältä, paremmalta kuin pitkään aikaan. Nyt on jokin suunnitelma ja lähitulevaisuudenkuva enkä tunne itseäni enää yhtään niin orvoksi ja päämäärättömäksi. Ensimmäistä kertaa olen asettanut itselleni kiinteen päivämäärän Ouluun muuttamiselle ja ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että se tulee tapahtumaankin. Reilun puolen vuoden päästä nähdään miten kävi. =)