Mua on pienestä asti kiinnostanut aika käsitteenä. Oon aina tykännyt ajalla leikkivistä elokuvista, sarjoista ja peleistä kuten Paluu tulevaisuuteen, Aikahyppy ja Maniac Mansion: Day of the Tentacle. Ajatus siitä kuinka kaikki menneet tapahtumat määrää tapahtumien kulun tulevaisuudessa ja nykyhetken muuttaminen matkustamalla menneisyyteen on jotenkin erityisen miellyttävän neliulotteista pohdiskeltavaa.
Olen myös usein pohtinut ajan merkitystä ja olemusta. Onko aikaa oikeasti olemassa siinä määrin kuin se yleensä käsitetään vai onko se vaan ihmisen luoma apukeino mallintaa syy-seuraussuhdetta? Olisi mielenkiintoista päästä esimerkiksi jonkun syrjässä elävän heimon jäsenen päähän ja saada selville miten he käsittävät ajan ja tapahtumien kulun maailmassa. Aika-ajattelusta pääseminen irti onkin siinä määrin mielenkiintoista ja haastavaa puuhaa, että sitä pohdiskellessa vierähtää hetki jos toinenkin.
Mulla on ollu tässä nyt parin vuoden ajan paniikkihäiriö, joka laukeaa sellaisissa tilanteissa, missä jokin mulle tärkeä asia on epäselvää. Useimmiten nämä tilanteet liittyy ihmissuhteisiin. Varsin uuden suhteen alussa tulee yhtenään ahdistuskohtauksia sen kanssa, kun ei vielä tunne toista ihmistä kunnolla.
Oon muutenkin ollut koko aikuisikäni tosi ylitunteikas ihminen ja toisinaan huonot tunteet menee sitten oman hallinnan yli. Oon myös tosi nopea ihastumaan niin sitä helposti päätyy tilanteeseen, jossa on ihastunut naiseen, jonka tunteista ei tiedä vielä tarpeeksi ja tämä alkaa ahdistaa ja haluaa tietää enemmän, muttei halua ahdistella toista kysymällä mitään vakavampia heti alkuun.
Samoin suhteen aikana pitkät riidat on mulle tosi vaikeita. Jos on tosi iso riita päällä eikä sitä saa heti selvitettyä vaan toinen osapuoli esimerkiksi lyö luurin korvaan eikä suostu vastaamaan niin tällaisessa tilanteessa mun mieli alkaa laukkaamaan niin lujaa, että ahdistuskohtaus tulee tosi helposti. En vaan jostain syystä malta odottaa niin kuin useimmat ihmiset vaan koen tarvetta saada asiat selvitetyksi heti. Ja jos niitä ei saa selvitetyksi heti niin sitten ne asiat vaan jää pyörimään päässä ja niitä pohtii ja koittaa analysoida ja loppujen lopuksi kaikki vaan menee yli.
Oon viime aikoina tullut siihen tulokseen, että yksi suurimmista syistä mun paniikkikohtauksiin on se, etten pysty käsittelemään tulevaa aikaa mielessäni kunnolla. Elän niin kiinni hetkessä, etten pysty rauhoittamaan itseäni ja järkeilemään, että odotetaan tässä nyt päivä tai pari ihan rauhassa ja annetaan toiselle omaakin aikaa, koska tuntuu että maailma loppuu hetkenä minä hyvänsä tai toinen häviää ja unohtaa kaiken ihan yhtäkkiä.
Samalla tavalla en pysty oikein suunnittelemaan tulevaisuutta pitkälle. Yleensä en halua päättä edes viikkoa etukäteen menoistani ja kuukauden päästä tulevat asiat on jo niin pitkällä tulevaisuudessa ettei semmosia pystykään ajattelemaan.
Toisaalta tässä kaikessa on hyvätkin puolensa. Kun elää hetkessä kiinni niin osaa nauttia pienistäkin asioista, aistimuksista ja tunteista. Pienistä asioista nauttimisessa on kuitenkin aina se kääntöpuoli, että vähänkin isommat asiat vaikuttaa sitten varsin dramaattisesti. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin mieluummin olen ylitunteikas kuin tunteeton, vaikka aika usein tuntuukin siltä, että elämä ois paljon helpompaa, jos osaisi vaan pysyä viileänä eri tilanteissa.
