IRC-Galleria

BurningBeaver

BurningBeaver

vapaa lähtemään

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

IHMISGENERAATTORISunnuntai 06.08.2006 12:56

Maiju nousi kuolleista maailmaan eräänä tuulisena päivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli normaali ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ei pidetty idioottina.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan asuntovaunut, niinpä harrastukseksi tuli naiset.

Maiju kehittyi kuudennellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä vihreät silmät.
Tyhmyydestä johtuen hän oli aika hurmaava. Lempiruokaansa rapareperikeittoa hän sai työskennellen tuunaajana.

Maiju ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo puhuessaan politiikasta.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/ )

blaaajhSunnuntai 07.05.2006 03:44

humalassa yksin kotona, yaaarrrr! tahtoo jonnekkin missä ihmisiä... kukaan missäään, turhaa
nukkuaankaan viitsi mennöä kun maaailam pyörii ja murhaaja soittaa pasuunaa korvan juuressa.
you look at me ,I look at you and deep in our hwearts we both know it that you weren¨t much of a muse, but then I weren't much of a poet. Mutta jos edes yhdenb päivän, se korvauisi ikuisuuden.

[Ei aihetta]Perjantai 24.03.2006 00:26

pimeä piha
tuhina huoneistossa
hiivin viereesi.

kylmä vuoteessa
varpahissa huurretta
katseessa lämpö.

tyynyllä kyynel
kastehelmi nurmella
haikea aamu.

aamu silmissä
kahvin tuoksu huoneessa
eilisen muisto.

höyhen hiekalla
poskipäillä aurinko
kesä kuin unelma.

*haukotus*Tiistai 21.02.2006 15:50

Well, me, I'm lying here, with nothing in my ears,I'm just lying on my bed with nothing in my head.
Tylsyys. Minut ovat jättäneet tänne etelän sohjoon, kaivelemaan harakalla varpaitani, hitaasti juurtuvat huoneeni nurkkaan, kiertyvät kovalevyn ohitse äänikortin ympäri sitoen värisevän näyttönsä lumoihin.
Voi summittaisuuden puolittuma

....ja vielä kerran haastePerjantai 17.02.2006 09:59

eli, laita rasti kaikkiin ruutuihin jotka pitävät kohdallasi paikkansa. ja haasta mukaan mahdollisimman moni muu :)


[x] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[ ] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] soittanut pilapuhelua
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[ ] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisten
[x] ollut isosena jollain leirillä
[ ] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[x] ollut katsomassa oopperaa
[x] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[x] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[ ] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[ ] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[ ] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[ ] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[ ] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[ ] tilannut jotain netistä
[ ] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevani kala
[x] itkenyt itseni uneen
[ ] soittanut kirkon kelloja
[x] kerännyt kolehtia
[ ] teipannut suuni kiinni
[x] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[ ] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana

en minä ketään haasta.

VaatetusasiaaMaanantai 13.02.2006 19:49

"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta."

- pinkki-musta raidalliset polvisukat
- mustat alkkarit
- the doors -paita
- vaaleanpunaiset löhöhousut ^^

haastan:
Sirodemoni
Zaco
mKaki
Nemendril
^salsa^

HaasteLauantai 04.02.2006 15:57

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


1.) tarkastan usein muka puolihuolimattomasti kaappini ja suljen sen tarkasti ennen nukkumaanmenoa, vaikka eihän siellä mitään ole, eihän?

2.) ahdistun kuivista käsistä. pelkään että iho kuivuessaan voi rapista pois. myös kynnet voivat tippua jos niitä ei välillä painele.

3.) laulan hiljaa pysäkeillä tai kävellessäni kadulla ja jos joku huomaa, esitän yskäkohtausta

4.) pyrin aina olemaan ihmisten vasemmalla puolella

5.) revin tai puren huulta hermostuessani tai jos olen epävarma



Haastan puolestani:
Zaco
yozen
MeitziXO
myrha
chennie

hähähärskiä :DMaanantai 07.11.2005 01:49

on se ihmeellinen tämä galtsun maailma kun kaiken maailman galleria-irkkaajat voi päiväkirjaakin tänne ihan julkisesti rustata ^^
« Uudemmat - Vanhemmat »