IRC-Galleria

C2162

C2162

on vannoutunut MacGyver-fani

Blogimerkintä

« Uudempi -

9 biisiä valmiinaTorstai 18.09.2008 05:01

Asetin tavoitteeksi tehdä 12 biisiä joulukuuhun 2008 mennessä. Nyt olen tehnyt jo 9 biisiä. Samalla olen oppinut paljon musiikkisovelluksista, erityisesti Ableton Livestä. Laulutaitonikin on ehkä hieman parantunut uusien biisien myötä (vielä on paljon tekemistä sen kanssa kuitenkin). Enää siis 3 biisiä, niin olen päässyt tavoitteeseeni. Jotkut biiseistä ovat jopa ihan hyviä. Vuoden 2009 aikana aion julkaista ensimmäisen levyni, tai miksi sitä nykyään kutsuisikaan, kun levyformaatti ei ole enää niin ajankohtainen. Kokoelma biisejä kuitenkin. Albumi.

Tuntuu aika siistiltä olla tekemässä ekaa albumia. En tiedä onko se järkevää, mutta ainakin tässä vaiheessa haluan tehdä kaiken itse - säveltää, sanoittaa, laulaa, soittaa ja tehdä kannet (joissa käytän omia valokuviani). Lopputulos on siis kaikkien taidemuotojeni yhteensulautuma. Käytän biiseissäni vieläpä jonkin verran hylätyissä tehtaissa äänitettyjä saundeja.

Aion julkaista biisejäni vasta sitten, kun ne eivät ole enää demovaiheessa ja olen niihin itse tyytyväisempi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.