IRC-Galleria

Cage81

Cage81

The thing about love

Tottako?Perjantai 21.09.2007 01:37

Tunnit, päivät, viikot, ne ohi kulkevat kuin hetkessä. Välillä en tiedä päivää enkä viikkoa, jossa elän. Ehkä kyse on siitä, etten tahtoisi elää, olla tällainen ja tässä tilanteessa tällä hetkellä. Ehkä tämä on vain väli-elämä, oikean elämäni odottaessa vuoroaan. Ennen sitä on kuitenkin kuljettava tämä elämä loppuun, mutta tällä vauhdilla tuskin huomaan sen pituutta.

Rakkaus?Keskiviikko 25.07.2007 01:23

Mitä tarkoittaa tämä sana, rakkaus? Olen miettinyt sitä jo pitkään.
Se ei ole mitään syötävää, sillä ei ole kiinteää pintaa, se vain on jotain ja ei oikeastaan mitään.
Se on maku, se on tuoksu. Se voi olla myös tuuli hiuksissa, kuiskaten hiljaa meille kauniita asioita. Se on tunne, aisti, jonka mukaan toimimme kuin humaltuneena.
Se ei katso aikaa, paikkaa, saati sitten ihmistä, jonka lumoaa.
Se on kauneinta mitä tullaan ikinä näkemään tai on nähty. Se on myös surullisinta, mitä ihminen voi tuntea. Sen tuska voi tuntua veitsen iskuilta rinnassa, kun taas toisaalta se voi nostaa tajunnan pilvilinnoihin syvemmästäkin kaivosta.
Se on jotain, jonka vuoksi elää, kuolla, itkeä ja nauraa. Se on kaikki mitä tarvitaan (John Lennon).
Ilman sitä ihminen tuntee olevansa yksin koko maailmassa.

The greatest thing you`ll ever learn is just to love and be loved in return.






Mutta mitä oikeastaan tiedänkään siitä? En paljoakaan. Te joihin se kohdistuu, tiedätte enemmän. Itse voin vain kirjoittaa, mitä olen nähnyt ja kuullut. Sen minkä muistan tai haluan muistaa. Loppu jää teille.

[Ei aihetta]Perjantai 04.05.2007 00:30

Eikö elämäni voisi olla helpompaa? Eikö sydämeni voisi lakata pumppaamasta? Ei, se ei olisi luonnollista. Kevään pitäisi olla saapumassa, vaikkei siltä ole näyttänyt yhtenäkään päivänä. Synkkä on sää kuin mielenikin, kai sekin vaikuttaa. Ei ole helppoa pitää yllä ihmisten odotuksia, saati sitten omiaan, tänään tuntuu vaan, että kaikki on hieman enemmän rempallaan. Viinasta en etsi apua, en halua, se vain siirtäisi oloani myöhemmäs. On kai toivottava, että pääsen pakoon tätä maailmaa edes uniini, se kun tuntuu olevan ainut pakopaikka täällä. Yksi hyvä uni, yksi rauhallinen yö, ne piristäisivät. Muuta ei ole järkeä toivoa.

The never ending storyMaanantai 12.02.2007 00:59

Jälleen muistutus siitä, että elämän vastoinkäymiset ovat kuin loppumaton tarina elämän kulkiessa kuitenkin eteenpäin..
Kaikki asiat, joihin tykästyn, tuntuvat häviävän kuin tuhka tuuleen.
Tiedättehän vanhan sanonnan, että jokaiselle on yksi se juuri oikea jossain odottamassa.. Itse voin tunnustaa, että uskon vielä tuohon seikkaan, niin mahdottomalta kuin se joskus, suurimman osan ajasta tuntuukin.
Olen kuin susi, vaeltamasa erämaassa, etsimässä puolisoani, jonka kanssa viettää elämäni. Sitä kai kaikki loppujen lopuksi haluavat.

Täytyy...Tiistai 30.01.2007 21:54

Täytyy olla vahva, täytyy kaikki voittaa.
Täytyy olla rohkea, ei saa mikään pelottaa.
Täytyy olla nöyrä, liikaa haluta ei saa.
Täytyy pitää itsestään huolta, sydämen täytyy saada rakastaa.

NytPerjantai 05.01.2007 00:29

Ottaa oikeasti voimille kun ei tunne mitään. Joka kerran, kun tapaan jonkun ja eroamme tunteettomuuteni vuoksi, vahvistaa se kilpeäni, jonka suojaan vetäydyin jo vuosia sitten. En ole koskaan halunnut olla ilkeä tai aiheuttaa mitään pahaa kenellekkään, en vain ole voinut jatkaa tietäen, etteivät tunteen vain ilmesty tyhjästä joskus ajan saatossa.

Jos ollisin heikompi, en pistäisi päätäni ulos koko kämpästä, koskaan enää, mutta haluan uskoa, että joku ihminen lyö jalat altani heti hänet tavattuani. Sitä odotellessa on vain jaksettava uskoa ja elää jokainen päivä kuin se olisi viimeinen.

Uskollisuus, oikeudellisuus, rohkeus, kunnia.

Ne saavat jaksamaan.

Kirjoitettu 18.4.2005Keskiviikko 14.06.2006 01:41

Rakkaus, epätoivo, tuska. Kaikki keskeisiä elementtejä jokaisen elämän tiellä. Nämä asiat on jokaisen pakko tuntea jossain vaiheessa elämäänsä, niin pahalta kuin osa niistä tuntuukin. Ilon, turvallisuuden ja onnellisuuden tunteet tulevat myös näiden aiemmin mainittujen vanavedessä. Kaikki ovat sidoksissa toisiinsa, halusi sitä tai ei.
Aamulla tuntui oudolta, olin hieman kuin tuuliajolla kaikesta mitä yleensä aamuisin teen. Syy on selvä: se eilinen uutinen, joka herätti kaikenlaisia tunteita ja vaikka tuntui aluksi, että asiat ovat kunnossa, päinvastoin kuitenkin oli.
Kaikki asiat, joita teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttavat ympäristöömme joskus jopa hämmästyttävässä mittakaavassa.
Tänään taas pitää lähteä kuntoilemaan, ihan oman ruumiillisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Kyllä hyvä kunto auttaa myös henkisesti, ei niin paljon masenna kun jaksaa tehdä kaikkea ja yleensä myös nukkuu paremmin.
Elämän ironiaa, olo on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Osin helpottunut, että jäi henkiin, osin taas murheutunut siitä, mitä myrskyn mukana menetti.
Se on kai niin, että joko työt tai yksityiselämä menee hyvin, mutta nähty on, harvemmin yhtäaikaa.
Jonkun aikaa murheen murtamana tallusteltuani, sattui mieleeni ovela ajatus: "ei hitto, olen jo 23-vuotias ja jaksan vieläkin murehtia sydämeni asioita". Joku roti tähän on saatava.
Nyt päätin tehdä itselleni palveluksen ja vetäytyä osin kuoreeni, huolimatta siitä, että sieltä ulos kaivautuminen vaikeutuu koko ajan. Tämä on vain tehtävä juuri tässä, juuri nyt. Alkaa olla vaarallista, jos availen näin pahasti itseäni ja saan osumaa, jopa ruumiilleni, psyykkestä nyt puhumattakaan.
Huomaan, että tänään on hyvä päivä, vaikkei mitään niin suurenmoista ole edes tapahtunut. Tuntuu, että yksi huonompi asia tulee minulle kohta ilmi, mutta koetan kestää ja selvitä olan kohautuksella, vaikkei se niin helposti varmasti käy.

Elämä on taistelua eniten itseään, mutta osin myös muita vastaan, pitää vain osata oivaltaa miten taistella kussakin tilanteessa.
Sanotaan nyt näin: Viikko sitten toivoin, että olisin aikoinaan jättänyt elämääni jatkamatta ja kutsunut hra 9mm luger full metal jacket:in tutkailemaan pääni sisään, mutta nyt saa jäädä ne sellaiset ajatelmat.
Elämä on...jotain. En vielä tiedä.

Uudet tuulet puhaltaa ja saa nähdä mihin minut vie, vieköön minne vaan, lähden mukaan.

Pimeys ympärilläni herään, katson ulos ja huomaan, valo sittenkin saa minut valtaansa. On uusi aika, valon tullessa esiin pilvien takaa, täyttäen huoneen ja sieluni loisteellaan.
Huomaan itseni ajattelevan: "mitä teen nyt? On muututtava tai pois kuljettava".
Tähän jään kuitenkin, muuttumaan ja muuttamaan elämääni ja kaikkea ympärilläni.

MenneisyysLauantai 22.04.2006 23:52

Oli aika, jolloin osasin käyttää sydäntäni, käytin vain sitä liikaa väärässä paikassa. Sain silloin osuman sydämeeni ja melkein päähäni. Sen jälkeen rakkaus on vain käväissyt joskus pinnassa, kuitenkaan jäämättä olemaan osa itseäni.
Monta vuotta jo olen jäänyt ilman sitä tunnetta, en kai enää tiedä miten rakastaa.
Kun on pitänyt panssaria yllään tarpeeksi kauan, niin ilmeisesti rakkaus vain häviää.
Pahinta on, että ei halua valehdella ihmisille tunteitaan, kun kuitenkin välittäminen sitoo minut kaikkiin ihmisiin, joita tapaan. Olen kai niitä ihmisiä, että tekisin hengenvaarassa mitä vain toisen vuoksi, olipa hän sitten tuttu tai vieras.
Pahoittelen, jos tämä satuttaa joitain henkilöitä, minun oli vain pakko saada tämä ulos päästäni.
En siedä itseäni tällaisena.

Piäsijäistä..Keskiviikko 19.04.2006 22:59

1400 km golffilla ilman autohuolia.. Pitäis varmaan laittaa rasti seinään. Pyhät meni kohtuulisesti, mukavan ihmisen seurassa ihan vaan löhöilyä, leffoja ja syöpöttelyä. Jotenkin ollu sekanen olo siitä lähtien, en oikein tiedä mitä pitäis tässä tilanteessa tehdä. Toisaalta haluaisi paeta pois ettei satuttaisi ketään enää, mutta kuitenkin on myös halu jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Jospa otan ihan rauhassa ja päivä kerrallaan, niinkuin tähänkin mennessä. Pelko kuitenkin vaanii takana..