IRC-Galleria

Carabella

Carabella

Miss Arthur Pendragon
Miksi nuoria aliarvioidaan?

Luinpahan jälleen lehdestä Euroviisuissa kohua aiheuttaneesta Lordista mielipidekirjoituksen. Jälleen kerran nuoria aliarvioitiin miettimättä ollenkaan, mitä todella sanoo. Kirjoittaja väitti aikuisilla olevan "kehittyneempi musiikillinen arvostelukyky". Olisiko mitään jos ei sekoittaisi kahta eri asiaa: musiikillista arvostelukykyä ja musiikkimakua. Meillä kaikilla, myös nuorilla, on yhtä hyvä musiikillinen arvostelukykykin, kuin aikuisilla. Ja arvostelukyky tulee enemmän esiin esim. laulukilpailun tuomarina. Mutta kun kyse on Euroviisuista ja äänestämisestä, ei siihen juurikaan liity nuorten tai aikuisten musiikillinen arvostelukyky.

Nuorilla sattuu olemaan erilainen musiikkimaku kuin aikuisilla ja vanhemmalla väestöllä. Me nykynuoret emme juuri välitä iskelmämusiikista, Jari Sillanpäästä tai Tomi Metsäkedosta. Aikuisten tulisi hyväksyä, että nuorisolla on oma musiikkimaku ja - valinnat, jonka mukaan he äänestävät. Yhtälailla aikuiset eivät pidä nykyajan musiikista, metallista tai rockista, vaan arvostavat enemmän mm. iskelmää. Mutta valitammeko me nuoret julkisesti siitä lehdissä?

Ja mitä Euroviisuihin tulee: Suomi ei tule koskaan pärjäämään lähettämällä "tylsiä ja tavallisia" kappaleita. Lordin myötä ehkä aikuisetkin uskaltaisivat lähettää sitä uutta ja rohkeampaa musiikkia maailmalle, eikä ainaista ”pliisua” iskelmää tai oopperaa. En väitä, ettei ooppera tai klassinen musiikki olisi hyvää, sillä kuuntelen itse paljon myös klassista musiikkia. Mutta jos laulukilpailuihin lähettäessä tarvitsee miettiä sitä haluaako tosiaan, että oma maa pärjää vai ei, pitää tehdä joitain uhrauksia. Monet muut maat ovat jo aiemmin huomanneet sen ja rohkenevat olla erilaisia ja erottua joukosta, toisin kuin me. Viimeksi katsottuna Euroviisuihin lähetetään aikuisten suosiossa olevia artisteja ja miten käy: kukaan ei pärjää. Nuorison tulisi saada vaikuttaa valintaan myös ja nyt saimme. Lähetimme Lordin edustamaan itseämme. Ei musiikin tarvitse aina olla kaunista ollakseen hyvää. Lordin edustuskappale jää soimaan päähäni, kun kuulen sen ja se merkitsee myös sitä, että siinä on tarttuva melodia.

Uskaltakaa jo vihdoin olla erilaisia! Suomi kaipaa jotain raikasta tuulahdusta, mutta se pilataan pysymällä samassa vanhassa kaavassa. Me tulemme olemaan ikuisia konservatiiveja, jos emme uskalla tehdä uhrauksia ja vihdoinkin tehdä jotain radikaalia. Muutos on tervetullut Lordin myötä. Ja kun päätös on jo tehty ja Lordi menossa Euroviisuihin, ei sen haukkuminen tai siitä valittaminen auta enää muuttamaan tulosta, vaikka kuinka tahtoisittekin Tomi Metsäkedon laulamaan Eternamente Mariaa, ei se nyt vain onnistu. Olkaa iloisia siitä, että kerrankin uskallamme olla erilaisia!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.