IRC-Galleria

Casti

Casti

"Missä se KESÄ nyt on??"

KankkunenKeskiviikko 30.11.2005 20:28

Mielilausahdukseni: "Tosiasiat ovat walhetuksia, jotka johtuvat viinan puutteesta"

Tää on niin tätäTiistai 29.11.2005 16:55

Kaksi eri näkökulmaa!

SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta -
Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme yhteistä
kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko
päivän ja ajattelin
että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei
kuitenkaan sanonut siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen.
Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme
keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita- hän vastasi :
"Ei tässä mitään."
Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro.
Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
vastannut rakkaudentunnustukseeni. Kotona tunsin kuin olisin kadottanut
mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua.
Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta
ja etäiseltä.

Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin
kuluttua ja
yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti
hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille.
Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on
katastrofi.




SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA
Lauantai-ilta -

Tänään Sport hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua.

Eka adventti takana.Maanantai 28.11.2005 04:31

Joo. Kello on kohta kaksi ja ei väsytä yhtään. Katsoin just leffan "Radio" TV1000 Familyltä. Sit se loppui ja käänsin kanavaksi TV1000 ja ennenkuin ohjelma näkyi ruudussa, niin siinähän näkyy se ohjelman nimi. Ohjelman nimi oli lupaava Temptation Isle. Liitin sen jotenkin heti tietenkin Temptation Islandiin, eli suomalaisittain Viettelysten saareen.

No vittu jaa! 52 tuumaisen telkkarin ruutuun pamahti ihan hillitön kuva pippelistä (suom. kyrvästä) ja itseäni alkoi oksettamaan oikeasti. Sitten muistin, että Familyn ja tavallisen tonnin välissä oli TV1000 plus one. Sieltä tuli ohjelma "Waiting for - Temptation isle. Siis ääk!!! Ja koko pornahtavan komeuden päättää tietenkin Canalplus, josta tulee hekumallinen Queen of the road 1, joka ei ole oikeata pornoa, vaan näyttäisi enemmänkin olevan tällainen Making of -tyyppinen dokkari.

Todella hotti muija pääosassa, mutta kihlasormus sormessa ja en nyt suoraansanottuna pidä muijaa, joka ilmoittaa olevansa pornotähti mitenkään korkeassa arvossa. Sitäpaitsi se nuoli just ton toisen muijan persettä. Mä en ole oikein koskaan päässyt sisään siihen pornon katsomisen hienouteen. Mulla on varmaan ollut liikaa naisia..hihihiii.. Nyt mä vaihdan siis kanavaa ja alan katsomaan TV1000 Familyltä tulevaa kahden viikon iskuaika -elokuvaa, jossa pääosassa Sandra Bullock.

Tämäkin oli just hyvä leffa tasan siihen asti, kunnes Bullock lueskeli lehteä, jossa oli Hugh Grantin kuva.. Eikä edelleenkään väsytä. Itseasiassa tämä vaikuttaakin lupaavalta elokuvalta. Koira nukkuu tässä jalkopäässä. Kiva kun tommonen 60 kiloinen labbis alkaa pyörimään. Sit se nyysii peitonkin..

Hyvää just nyt: Juissi sekomehu
Henkinen tila: Yksinäinen (jos koiraa ei lasketa)
Fyysinen tila: Pääkipeä (Ylinukkunut koko päivän)
Vitutusaste 1-10: 2
Vaivausaste 1-10: 11
Elokuvantaso ekan 20 min.jälkeen 1-10: 8
Tyyny: Muhkurainen
Peitto: 2kpl. Toinen lämmin ja paksu, toinen fleece.

Loppuun todettakoon, että mun piti oikeasti yli 2 minuuttia miettiä, että mikä tuon Peiton nimi on. Muistin tyynyn ja lakanan, mut en vaan saanu päähäni, et mikä on tän yhden kapistuksen nimi. Mistähän tämäkin kielii?

SunnuntaiSunnuntai 27.11.2005 15:30

On muuten pojat ja tytöt darra. Oon tehokkaasti ollut viihteellä johonkin kuuuteen asti, sit kävelly ihan jäätyneenä himaan. Jotain kuvastaa säästä se, et meinasin oikeasti juosta himaan. Siinähän oliskin ollu nähtävää, kun nilkkavammainen ihminen juoksee karmeessa tuubassa keskellä katua..

Mä en oikeastaan muista viime yöstä just mitään. Vaatteet ja kädet haisee ihan Virtaselta, joten sitä on varmaan jossain kohdassa niskaan satanu. Fontanassa oli eniten porukkaa koskaan ja se firma kaipaisi kyllä jo tilaa laajentaa. Joku suomirock-tyyppinen juttu vois olla ihan jees.

Sporttikin voitti. Jeejee. Tänään jäähallille KoMun peliin. Siinä tän päivän tekemiset onkin. Olis tietenkin kiva jos olis muutakin sisältöä, mut kaippa tän on näin vain sit oltava.

JaaLauantai 26.11.2005 01:47

Koko päivän hengasin tänään kaupungilla. Kaiteella pääasiassa. Tuli verestettyä vanhoja muistoja. Ainut mikä siinä kusi oli vaan se, et kaikki ne kaverit, joita silloin aina näki Vaasan kaupungilla on nyt poissa. Ok. Näin Paten. Se pelasti puoli päivää. Sit näin tietenkin myös Pomadan. Oli tyyli silläkin vähän muuttunut. Siellä oli tänään joku NRJ-livehommeli. Ihan jees. Hanna Pakarinen soittaa just tätä kirjoittaessani Amarillossa ja näin senkin päivällä. Sit pyörin ympäri kaupunkia ja otin valokuvia kouluhommaa varten. Mulla on hieno idea, mut toteuttaminen näin pienellä aikajänteellä on vähän vaikeeta. Tehtävä kun pitäisi olla tiistaina jo tehtynä.

Mitäs muuta? Ei oikeestaan mitään. Huomenna Sportin peli ja sit työmaan kautta Fontanaan hakkaamaan Kossubatteryä naamariin. Se on ehdottomasti joka viikon kohokohta. Vähän tylsää tää mun elämä tällä hetkellä, mut minkäs teet. Onneksi on sentään toi valokuvaus.

Musta tulee isona sotakuvaajaKeskiviikko 23.11.2005 20:20

Daah mikä päivä. Viime yö meni studiossa ja aamulla heräsin 09.13. Tunti alkoi 09.15. Ei siinä sit mitään. Äkkiä kledjut niskaan ja tunnille. Iltapäivä meni sitten sotakuvausta katsellessa ja päätin, että isona minustakin tulee sotakuvaaja.

Mä häippäsen varmaan huomenna iltapäivällä jo Vaasaan. Pääsee taas kotiin ja kavereiden luo. Tai ainakin kotiin. Tänään olisi tietovisa. Toissa viikolla meidän joukkue meni viimeiselle kierrokselle kärjessä, mutta aiai. Niin vain tuli kylmät ja jengi putosi, niinkuin Sport eilen Kajaanissa.

Mulla ei oikeasti ole taaskaan mitään viisasta sanottavaa. Perjantaina olisi pari kuvatehtävää tehtävänä, mutta tarttis jostain saada mallikin. Mulla oli yksi loistava malli tiedossa, mut menin sössimään koko jutun tällä viikolla. Harmittaa edelleen se juttu. No elämä on.

Nyt vähän säätämään tuon Hattrickin kanssa.

JahasMaanantai 21.11.2005 14:49

Ei ole tullut hirveästi viikonlopun aikana tänne mitään tekstiä. Olipa outo viikonloppu. Perjantaina Hermes-peli ja hieno voitto, jonka jälkeen Ultrasien saunailtaan ja jatkettiin baariin. Lauantaina aamulla hirveä darra, bussimatka Forssaan, kuokkaan sieltä, takaisin Vaasaan, hirvee biletys bussissa ja lopulta jatkoille Fontanaan. Eilinen päivä meni vähän ohi ja oli Mänttärin luona katselemassa videoita. Tänään sit takaisin Ylöjärvelle.

Mä en oo oikeastaan enää hämmentynyt. Nyt mä vaan toivon, et tämä juttu etenisi suht. normaalisti eteenpäin ja et se toinen on oikeasti sellainen tyyppi, jonka käsityksen olen saanut.

Joo-oLauantai 19.11.2005 06:00

Mä oon vähän hämmentynyt.. Ei tiedä mitenpäin pitäisi olla ja mitä pitäisi ajatella. Mut mä..

Runo joka ei koskaan auennut minullePerjantai 18.11.2005 01:24

Linnut!

Juosta kiitoradalla siinä koko lento

Meri ui altaassaan lähellä rantaa ja kaupan osastolla nainen varastaa kalatiskin alta sateenvarjon

Huimaa puristua kainaloosi ja vavahdella punaruskeassa villassa

Kimmo Korhonen - Tuli&Savu -lehdessä

Koittakaapa joskus saada kyseinen läpyskä käsiinne. Meni ne jutut 10 senttii päälaen yli. No mä oonkin vaan 175 pitkä..

JuoppoTorstai 17.11.2005 04:17

Kalle - Tilkkutäkki
Jenni - Herra kädelläsi
Hector - Kuinka voit väittää
Groove Coverage - Poison
Samuli Edelmann - Kirkossa

Revin tässä kiviä kengistä.. Kivaa. Oli tänään karaoke. Mäkin kävin jotain omaa säveltämässä siellä väliin. Ihan jees. Juakko lähti just. Istun yksin pimeässä atk-luokassa ja kuuntelen musiikkia. Tämän teksin kirjoittamisen aikana soi edellä mainitut kappaleet. Huomenna. Itseasiassa tänään pääsen Vaasaan. Oon tosi onnellinen siitä. Olin tänään tosi reipas ja kävin siis vaihdattamassa ne renkaat ja jauhoin siinä samalla paskaa huoltomiehen kanssa. Sen jälkeen päätin sitten käydä tekemässä auton katsastuksen. Meni ihan ok. Takarekisterikilven oikea valo oli mennyt. Ainut huomautus siitä. Oon kyl tosi tyytyväinen siitä. Pitää laittaa se lamppu sieltä kuntoon. Muuten auto sai kiitosta. Ihanaa.

Tänään lähden Vaasaan. Kiva päästä kotiin. Oon odottanut tulevaa viikonloppua jo kolme viikkoa. Tästä tulee ihan loistava viikonloppu kaikenkaikkiaan. Toisaalta nyt tuli tuossa illalla pientä takapakkia, kun en luultavasti voikaan lähteä dokaamaan Fontanaan, kun sinne on tulossa yksi henkilö, jota en TODELLAKAAN sinne halua. Mä oon saanu kuulla jo tarpeeksi moralisointia ja ei se sitä pysty lopettamaan. Mitä vittua mun tekemiset kuuluu jollekkin muulle.

Mä oon tyytyväinen näin, enkä todellakaan tarvi mitään varaäitiä katsomaan mun perään. Vituttaa niin suuresti. Sit se yrittää olla jotain mitä se ei oikeasti ole ja mua vituttaa suoraansanottuna sekin ihan helvetisti. Mä näen kuitenkin läpi ihmisistä ja tunnen tämän henkilön ja tiedän, että hän näyttelee olevansa jotain mitä ei oikeasti ole. Tiedän esimerkiksi sen, että hän ei koskaan aikaisemmin laulanut julkisesti tai edes yksinään. Nyt hän on yhtäkkiä alkanut laulamaan muka muiden mukana. Siis helvetti. Kuka tässä nuolee ja kenen persettä? Kysyn vaan.

Mä oon taas vähän kännissä. En niin pahasti ku aikasemmin, mut vähän kuitenkin. Huomenna pitää kuitenkin ajaa autolla.

Kirjoiteltiin tänään koulussa runoja. Pitäis varmaan hakea tuolta autosta nyt se runo ja heittää kehiin mun aikaansaannos. No teen sen joskus myöhemmin. Olin kuitenkin ylpeä aikaansaannoksistani. Taidan alkaa jatkossakin kirjoitteleen runoja. Saatan ehkä päästä fiiusedän kanssa Rukalle joulukuussa. Olis todella loistavaa. Fiiun esittämä matkasuunnitelma oli aika selkeä: Lumilinnoja ja jekkubatteryä. Siis ihan loistava suunnitelma. Joulun jälkeen lähdetään meidän mökille Ylläkselle. Sekin on kivaa.

Cuplis tuli atk-luokkaan. En siis olekaan yksin. Kuunnellaan Tilkkutäkki-cd:tä. No joo. Nyt mä meen jatkaan jotain järkevää (Harjoittelen photoshoppia).