Rin käveli samaa ripeähköä tahtia lumisen metsän halki hymyillen pienesti, pitkästä aikaa pääsisi sänkyyn nukkumaan. Rin pysähtyi noin sata metriä ennen kaupungin laitaa, metsikköön ja vihelsi hiljaa katsoen taivaalle, minne ilmestyikin pian lumenvalkea tunturipöllö. Pöllö leijaili alas, laskeutuen pehmeästi Rinin ojennetulle kädelle. Se katsoi hetken Riniä kultaisilla silmillään, hypähti ilmaan ja muuttui samalla pieneksi hymyileväksi tytöksi. Tytöllä oli yllä vain tumma kaapu, ei kenkiä lainkaan.
Matt nousi pöydästä rennosti ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea hymyten rennosti, kuten aina hieman. #Minnehän sitä nyt menisi.. ei kotiin jaksa viel mennä..# Matt ajatteli tylsistyneenä. Majatalossa olisi ollut sentää jonkin verran elämää, mutta hieman liian tunkkaista loppujen lopuksi ja ahdasta, jotta siellä olisi koko loppu iltayön istua siellä.
lopulta Matt päätti lähteä iltakävelylle lähimetsään, sillä kovin syvälle metsää ei uskaltanut mennä enää pimeän tultua, vaikka kuu valaisi melko hyvin metsää.