IRC-Galleria

Kuuluuko kaatuvasta puusta ääni jos kukaan ei ole kuulemassa? Riippuu puun koosta, sanoisin. Aina se riippuu koosta. Maailmassa on muuten liikaa pornoa, tuli vaan mieleen. Pornotellisuuden yleistymisen jälkeen naiset odottavat sexikumppaneiltaan jättimäisiä hirviömeloja. Ainakin jätkät luulevat naisten odottavan jättimäisiä hirviömeloja. Mut eihän se oo totta. Eihän hienot naiset saa vaikutteita pornosta, ei ne sellasia kato - hyh ja yh! (Kyl ne kattoo! Valehtelevat noidat!) Nussimisesta tuli mieleen et
vauvat on kivoja, mut vaan kun ei ole omia. Ne on niin pieniä, siroja ja kevyitä et tekis mieli vaan ottaa sellanen ja kattoo kuinka pitkälle sellasen pystyis heittämään. Tai täyttää heliumilla ja kattoo kuinka korkeelle se pystyy leijumaan. Vastuullinen vanhempi tekee tämän kokelun tietysti sisätiloissa, ettei lapsi karkaa taivaan tuuliin. Se se vasta noloa olisikin jos lapsilisä loppuisi sen takia ettei vauvan nilkkaan hoksattu kiinnittää narua. Narun kiinnitys on muuten monessa asiassa hyvin tärkeä, niiku hirttämisessä. Aatelkaa nyt kuinka julmaa on rääkätä toista ihmistä sitomalla solmu niin ettei siihen kuolekkaan. Jää vaan ruma arpi kaulaan ja sattuu ihan pirusti ja naapurin kersat nauraa. Ei oo hauskaa ei. Jos on tappo bisneksessä sellanen pitää tehdä kunnolla. Kuolema on kuitenki henkilökohtanen asia kaikille, et ei sillä sovi leikkiä. Jos köysi tippuu kokoajan kattokruunusta, hirtettävä turhautuu ja ärsyyntyy jatkuvasta tiputtelusta ja ns. kuolemalla heruttelusta. Jos tappaa niin tappaa! Ei oo hauskaa ei. Tiedätteks mikä ei kans oo hauskaa? No karhun paneminen. Ei kyllä naurata yhtään, sen voin sanoa. Niin iso otus, eikä tavallinen kaupunki-tauno tiedä edes onko uros vai naaras. Eli aika lotolla mennään. Koskaan ei tiedä tuleeko oikea yksilö vastaan. Ja kun se on vielä niin helvetin äkänen. Eikä se auta vaikka sille sanois että en mä tykkää tästä yhtään sen enempää ku sinäkään, mutta pakko tää on tehdä ettei jätkä sano pelkuriks. Kerran jyystin karhua nii kovaa koivua vasten että se kaatu. Se Nalle Puh ei kävele enää ikinä samalla tavalla. Mut siit tulikin mieleeni, että jos en itse olisi ollut paikalla, kuuluuko kaatuvasta puusta ääni jos kukaan ei ole kuulemassa?

(En mä aina jaksa olla se kiltii ja hellyyttävä Chike johon te kaikki rakastuitte! #@%*¤! Ei oo mun vika et oot pelle! Hanki omat kaverit...)

Nimesi ei herätä minussa mitään reaktiota ja kuvastasi paistaa valheen kylmät kasvot. En tunne sinua. Nään kuinka yhden näpäytyksen päässä oleva tulevaisuus avautuu silmieni edessä.
Minä, nuori ja viaton, haluaisin hirveästi tutustua paremmin, mutta se ei tule kuitenkaan onnistumaan, senkin kaksinaamainen paska. Voimme nauraa toistemme kuville ja tykätä profiili päivityksistä, mutta loppupeleissä jään kaipaamaan enemmän kuin virtuaalista halaustasi. Kun minua itkettää, sympatiasi rajoittuu suruhymiöön eikä hassujen kuvien pasteeminen ole sama kuin ihmisen kosketus. Ihmisen joka välittää. Vaihteletko jatkuvasti profiilikuvaasi, senkin aivovamma, onko sulla identiteetti kriisi? Etkö osaa valita mikä kuva on tarpeeksi sexikäs, mutta ei liian hutsahtava? Teetkö näin? TEETKÖ? Määrittäkö kaverimäärä sosiaalisen statuksesi ja kohottaako se sinun itseisarvoa? Ja jos me joskus tapaisimme kunnolla, näyttäisit aivan varmasti joltain peikolta ja sun oikee luonne ois yhtä luonnollinen ku muovinen viidakko. En lähde tähän tunteiden vuoristorataan! Sä tuotat mulle mitäluultavammin pettymyksiä pettymysten perään, meidän suhde ei toimi. Vitut mä sun kaveri oo! Vaikka oletan, että loppupeleissä olet täysi idiootti joka pitää koiranpentunjen hakkaamisesta ja nälänhädästä, voin ehkä lisätä sinut, mutta vain niin ettet nää profiilistani muuta kuin kuvan! Yhden kuvan! Ketä mä kusetan, estän sut, vitun hemulihiippari! Missä se kick-ban näppäin on?! Parempi lopettaa tämä suhde ennen kuin tiedän oikeasti kuinka kolossaalisen huono ihminen olet ja särjet sydämeni kommentti kommentilta. Painu vittuun mun internetistä! VIHAAN SUA!
-Facebook Song http://www.youtube.com/watch?v=rSnXE2791yg

KIITOS KOMMENTEISTA! :)

Askel yksi vierelle. Kuiskaus niskaan. Käsi pitkin selkää. Hiuksia punastuneilla kasvoilla ja askel viereen, pyörähdys. Painaudu vasten ja hidasta sykkivään keinuntaan. Tyylikkäästi ujostellen, katsot kaikkialle muualle paitsi silmiin. Romanttinen ilma muuttu tiheäksi vesi-massaksi, kun keinumme auringonlaskun tummankultaisen aaltojen suudeltavana. Pehmeän hiljaa, lipuen toistemme syliin, sydän kutkuttelee tunnehermoja ja silmät sulketuvat vaaleanpunaiseen tuoksuun. Hämärä tönii kynttilän valaisemia ajatuksia samettisen äänen saattelemana. Kietoutuneena pimeän peittoon, kasvot eivät paljasta syttyviä ajatuksia. Haluava keho ei ole kuitenkaan yhtä hyvä säilyttämään salaisuuksia. Iho silittää ihoa. Jalat piirittävät toisiaan. Ja kangas muotoutuu vartalon pieniin liikkeeseen, hangaten vasten kevyttä vaatetusta. Tuuli huokaa ihastuneena ja musiikki lipuu kauas hijausuuden verhon taa. Kiitos tanssista.

Shop Boyz - Party like a Rockstar http://www.youtube.com/watch?v=tcELMoRhJ6o&fmt=18
Okei, päivänkuvaäpärät! (tarkoitan tällä siis kaikkia teitä mussukoita jotka kommentoitte ihanaa jumalallisen kaunista Poseidon kuvaani) Tehdään yksi asia selväksi näin alkuun: Minä en ole Pete Parkkonen!
Pete on itseasiassa vanhin poikani ensimmäisestä avioliitostani. Liikuttaisiin enemmän yhdessä, niin kuin isä ja poika, mutta meidän tiemme erkanivat jo ennen idols-lapseni syntymää.
¨ Kaikki alkoi sumuisessa kapakassa Casablancan kuvauksissa. Tapani mukaan olin uppoutunut syvimpiin tumman sävyihin ja hukutin tuskiani kapakan 56-vuotiaan tanssitytön, BB-Hennan, kanssa kilpaa. Henna, taiteilijanimeltään "Bbaby-Hena", riisui tequila-pulloa sisuksistaan melkein yhtä nopeasti kuin vaatteitaan Oho:n kuvaajille. Se nainen riehui ja heitti rintsikoitaan ilmaan kuin ne olisivat olleet tulessa. Naisen pyramiditissit lävähtivät kasvoilleni ja melkein sokeuduin. Luojan kiitos röörini olivat niin tukossa lunta ettei joulupukkikaan olisi päässyt liukumaan sitä piippua pitkin. En olisi tuntenut mitään vaikka lama olis iskenyt puukolla selkään. Vitut jouluntaiasta, olin Mikä Mikä Maassa, paikassa jossa silmät tärisevät epileptisen Pikachun lailla ja lunta sataa gramman pusseissa. Turta, kuin teini-ikäisen hormoonihirviön esinahka siis.
"Hip hip vitun hurraa, mun elämä on kuraa!" Huusin pienestä nurkastani, mutta ketään ei kiinnostanut. Bbaby-Henakin keskittyi vain pyramidiensa hieromiseen. Katselin sitä ällöttävää kourimista pikselöityneiden silmieni läpi ja olen varma, että niiden jäykkien möhkäleiden päästä tihkui maitoa. En edes tiennyt, että niin vanhat naiset pystyvät imettämään, saati sitten, että sellaisten hiekkasäkkien sisällä voisi olla nestettä.
"Sopisko mulle pinkki paita?" mongersi Hena etsien 132-vuotiasta äitään, Ms. Tuksua, pullonpohja katseellaan.
"Ihan sama kuhan laitat sen päälle!" töksäytin selväjärkisyyteni viimeisinä hetkinä, ennen kuin imeydyin Mikä Mikä Maan sienien sisäpuolelle. Aivoni lähentelivät ameeban tasoa, nenäni hönki valkoisia pilviä ja ameebat kokivat aivotasoni lähentelyn niin ahdistavaksi, että nostivat siitä syytteen. Olin alkukantaisten viettieni varassa ja täysin hukassa aivojeni sopukoissa. Kolahtelevat, maitoa tihkuvat rinnat muistuttivat hämärästi, jollain kieroutuneella tavalla, äidin turvallisesta povesta ja huomasin nojautuvani, huulet töröllä kohti tequilasta märkiä vaaleanpunaisia pyramidin nipukoita. Juuri kun auto-pilotilla kulkeva harmaa hermomöykky laittoi huuleni lasketumisvalmiuteen, asetteli imukkeeni iilimatoasentoon, nosti käteni tissin kaappaus asteeseen ja puski mieleeni jatkuvasti erilaisten imurien kuvia, kapakan ovet räjähtivät auki ja sisään asteli auringonsäteitä hehkuva kitaraa kantava mies. Säteet sokaisivat silmäni ja tunsin kuinka Rock n Roll tunkeutui päähäni, tämän jumalallisen hahmon nuollessa kitaraa sormillaan.
"I WANT TO GET AWAY!" Nuo sanat sytyttivät turmeluneet soluni tuleen, katkoivat kädet valkoisen jauheen puristuksesta jotka aivojani kiristivät ja herättivät minut todellisuuteen.
"Minkä helvetin takia sulla ei ole vaatteita päällä!? Hanki sitä itsekunnioitusta edes sinapinsiemen verran. Vaatteet päälle, Suomi on kylmä maa!" tämän sanottuani rockin jumala täräytti Henaa päähän kitarallaan ja huusi: "I WANNA FLY AWAY"
Vastasin huutoon: "JEAH JEAH JEEAH!"
Kitaralla muksauttaminen oli mielestäni hiukan kohtuutonta, mutta joihinkin järkeä pitää kai takoa vähän kovempaa.
¨ Hyppäsimme aurinkoa ja rockin viboja säteilevän hamon yksityiskoneeseen joka oli täynnä enkeleitä. Siellä enkelit puhdistivat kehoni synneistä ja täyttivät sen rockin energialla. Ja kaiken sen taivaallisen orgioinnin keskellä Pete "Matafakin" Parkkonen sai alkunsa. Rockin enkelit ovat himokkaita ja on suorastaan syntiä kieltäytyä sen kaliberin taivaallisesta sexistä. Kun kone lensi skandinaavian yli, synnytti lempimäni enkeli kaijuttimen jonka hän sitten tiputti ikkunasta.
"Tämä olkoon meidän lahja maailmalle." hän kuiskasi korvaani ja jatkoimme taivaallista panemista.
Kuin sotkan munasta konsanaan, pikku Pete kuoriutui kajarista ja konttasi suoraan uuden isänsä, Asko Kallosen, syliin. Sen pituinen se.

Tämä oli siis Pete Parkkosen synnyintarina. Voi sitä villiä 60-lukua... Kaijuttimesta syntyneet lapset eivät koskaan peri oikeiden vanhempiensa geenejä, mutta vahvin side poikaani, Peteen, on kuitenkin ilmeinen. Nämä kiharat eivät valehtele. Isä ja poika pitävätkin hiuksensa kuohkeina samalla shampoolla, sen shampoon nimi on tietenkin Jumalan Siunaus.

Chike Ohanwe

KIITOS KOMMENTEISTA!

haluun suudella

Puhuttiin filosofiasta ja lausuttiin runoja. http://www.youtube.com/watch?v=-xg4nFcmeDo&fmt=18

Queen - Who wants to live for ever http://www.youtube.com/watch?v=cFqFyafybCU&fmt=18
¨ Avain lukkoon, ovi kiinni. Kuulokkeet korville, nyt voit hengittää. Sisään ulos, pitkillä vedoilla rauhattomuus työntyy ulos keuhkoista. Hengitys ei enää tärise, kuin hylätty koira talvipakkasessa. Tässä pienessä neliössä johon maailma avaimen väännöllä kutistui, ei ole muita jakamassa ilmakehääsi tai varastamassa happeasi. Pieni sotkuinen suljettu maailma, jonka eteläisessä siivessä on rikkinäinen lamppu jota ei saa osoitettua oikein minnekkään muualle kuin maahan. Valaistu lattia olisi parempi kun ei mitään, mutta lamppu helisee harmaasti. Se on kuollut, kuin kapitalistin moraali. Sotkuisen maailman pohjois-siivessä makaa kasa väsyneitä vaatteita. Tuttuja ja turvallisia. Niiden päälle uskallat lysähtää täysin surutta. Alta ei löydy kovia esineitä eikä teräviä valheita. Samat vanhat tunkkaiset vaatteet haisevat elämältä, hieltä. Ne huokuvat helppoja hymyjä ja luottamusta, jotain mistä on tehty vaikeaa pienen sotkuisen maailman ulkopuolella.
¨ Pölyhiukkaset pitävät nurkissa kokouksia. Ne pitää kukistaa ennen kuin ovat äänettä vallanneet koko pienen maailmasi. Silmät alkavat tottua pimeään ja näet selvemmin. Edessä on peili ja rikkinäinen taulu. Toisessa hymyilet, toisesta et ole varma. Käsi uppoaa taskuun ja kaivavat esiin sytyttimen. Toisella kädellä otat taskustasi paperin palan ja sytytät sen. Tuli liimautuu kiinni suikaleen reunaan, kuin vasa emoonsa kun siirrät kasvojasi lähemmäs kohti pimeää peiliä. Pöly pakenee valoa ja nukkuvien esineiden varjot heräävät eloon. Yllättyksenä peilistä katsoo hymyilevät kasvot. Eivät aivan miljoonan dollarin hymyllä, mutta ainakin kahdenkymmenen euron hymyllä. Seuraat siinä naureskellen kun raha palaa ja värit tummuvat. Happi haihtuu. Vedät verhot vikisten sivuun, avaat ikkunan ja annat setelin polttaa itsensä loppuun päivän paisteessa. Muutamassa hetkessä vallan symboli on kadonnut tuhkaksi ja muuttunut arvottomammaksi, kuin hiekka. Pimeässä rahakin on vain paperi. Jos joudut sulkemaan oven, avaa ikkuna. Kun siirrät verhot syrjään ja päästät valon sisään, et tarvitse seteleitä nähdäksesi mitä olet. Valossa näkee kaiken itse ja voit olla varma, että hymyilet.

http://www.youtube.com/watch?v=HKnxmkOAj88&fmt=18
¨ Auringon sarastaessa pilvien välistä muistan olevani hereillä. Pää hiukan väsyneenä nousen istumaan ja tunnustelen aamua. Kulaus vettä. Turkoosin meren kosketus kostuttaa huuleni ja muistan sinut. Vesi virtaa lävitseni ja virkistää silmäni. Muu on vielä väsynyt, mutta silmät muistavat. Muistan miltä omasi näyttivät noin nenän päästä omistani. Hämärässä katsoit minua suurin silmin ja minä tarkastelin sinua takaisin. Kesäyön tummimpana hetkenä, elävä tuli sitoi meidät yhteen ja yö hiljentyi kuuntelemaan sanoja jotka laulettiin hiljaa. Tulen loimutessa, ääni sulautui liekkeihin. Pehmeät mutkat ja lämmin väri laulettiin koko seurueen rauhaksi. Metsä pysähtyi kuuntelemaan ja tuuli löysi leposijansa kuusen latvoista. Tulen ympärille kerääntyneet loivat täyttävän hiljaisuuden jota laulu tiivisti. Kerätty keskittyminen synnytti alustan jossa tunteet aisti kosketuksella ja toisen ajatus oli jatketta omalleen. Aika kuunteli saunan oveen nojaten ja katseli vierestä, kun äänellä luotiin hiljaisuutta. Jopa tähdet kumartuivat kuuntelemaan ajatuksissa kuiskattuja toiveita ja saattoivat ne taivaalle toteutettavaksi. Sinne, sinkoutuneena pitkin tähtikarttaa, asettelimme herkimmät toiveemme kaiken kosmoksen alle. Olimme kaikki samaa hetkeä.
¨ Nojaan taaksepäin ja mietin. Kiedoit kätesi ympärilleni kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ja niin kai se on. Miten helposti vierelläsi vietin aikaa. Näppäimet vilisevät silmissä ja tuntuu, että niitä on ihan liikaa kun kirjoittaa jostakin näin yksinkertaisesta. Raavin päätäni siitä kohtaa mistä leikit hiuksillani ja hymähdän. -Sormesi kartoittavat kasvojani ja minä seuraan sinua läheltä.- En edes tiennyt varpaitteni olevan kylmät ennen kuin toit jalkasi vierelleni. Ehkä tunsin sinut joskus toisessa elämässä, siksikö tämä on näin helppoa? Turvallisesti, jätän sinut sumuisten haikailujeni ulkopuolelle sillä en tarvitse sinua. Etkä sinä tarvitse minua. Siinä se kauneus piileekin. Olimme siinä koska se tuntui luonnolliselta. Oli nuorekkaan vapauttavaa kun ei tarvinnut ja samalla turvallisen tyydyttävää kun olit silti. Ikkunan karmeissa on kastetta. Kulaus vettä. Olen hereillä ja minun on hyvä olla.

Pitää miettiä millaisessa maailmassa elää ja miten siihen itse vaikuttaa. Väite ettei yksi ihminen pysty tekemään muutosta on yksinkertaisesti valhetta.
http://www.youtube.com/watch?v=A4Usf-4vBDA&fmt=18