IRC-Galleria

AAMUN AJATUSKeskiviikko 03.05.2006 13:22

Ryppyotsaisuus lisää vastatuulta.

- Eero Suvilehto

NÄPIT IRTI
PURUKASASTA

Fred Fuller Shedd, osasi esittää vanhan totuuden
uudella ja havainnollisella tavalla. Kerran hän
puhui erään oppikoulun ylimmän luokan oppilaille
ja kysyi: ”Moniko teistä milloinkaan on sahannut
halkoja? Viitatkaa.” Useimmat oppilaista olivat
sahanneet. Sitten hän kysyi: ”Moniko teistä on
milloinkaan sahannut sahajauhoja?” Kukaan ei
viitannut.

”Ette tietenkään voi sahata sahajauhoja. Ne on jo
sahattu. Samoin on menneisyyden laita. Kun alatte
olla huolissanne asioista, jotka ovat olleet ja
menneet, yritätte vain sahata sahajauhoja.”

aamun ajatusTiistai 02.05.2006 22:18

Jos seinä tulee vastaan, etsi ovea.

- Marita Engberg

NIIN ON KUIN
USKOT OLEVAN

Uskomuksemme vaikuttavat siihen miten
elämme. Jos esimerkiksi uskot, että joku on
hyvä ystäväsi, kohtelet häntä sen mukaisesti.

Jos uskot, että hänestä on tullut vihollisesi,
muuttuu kohtelusi välittömästi täysin erilaiseksi.
Ja kuitenkaan ystävässäsi ei koko aikana ole
välttämättä tapahtunut mitään muutosta.

Jos haluaisit, mutta et usko, olet oikeassa.



[Ei aihetta]Tiistai 02.05.2006 02:38

Olen ainoa joka välittää sinusta
olen ainoa joka kuuntelee sinua
olen ainoa joka tekee puolestasi kaiken
olen se jota sinä olet odottanu pitkään
olen se jolle voit kertoa kaiken
voit purkaa kaiken muhun....

...mutta...

...kuka sinä oikein olet?...

AAMUN AJATUSKeskiviikko 26.04.2006 12:55

Ei onnelliseksi tee se, mitä sinulla on,
tai missä olet, tai mitä teet.
Vaan se mitä ajattelet.

-Dale Carnegie

AAMUN AJATUSMaanantai 24.04.2006 12:36

Uskalla olla sitä, mitä hyvin tiedät
voivasi olla; uskalla olla suurempi
ihminen kuin olet koskaan ollut.

[Ei aihetta]Perjantai 24.03.2006 00:55

1. Paljonko kello on: 21:56
2. Etunimet: Konstantin Nicolaevitch
3. Lempinimet: konsta, Zot, Mith , maliz, pieni punainen venäläinen
4. Syntymäpäivä:01 toukokuut 1987
5. Missä asut? hyvinge
6. Mitä koulua käyt? hyvinkää taidekoulu
7. Sisarukset? en oo viel törmänny
8. Eläimet? en oo niihinkään
9. Vasen-/oikeakätinen? riippu mitä tekee :D mut oikee

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri? tumma/ musta /ruskee
11. Silmien väri? ruzzkeA
12. Pituus? viimeks 166.5 kai oon vähä kasvanu vuodes, toivottavasti
13. Silmälasit/piilolinssit? lasit
14. Lävistykset? eip
15. Haluaisitko? öö..en oikein
16. Tatuoinnit? eipä oo
15. Haluaisitko? joskus sitte
18. Käytätkö sormuksia? joskus
19. Millainen on tyylisi? sekava, sävy sävyyn yleensä

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt? vähä nälkä ja kylmä
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi? vaalesiniset bokserit
23. Mikä paita sinulla on päälläsi? tummapunainen t-paita
25. Miltä hiuksesi näyttävät? en tiiä, viimeks ku katoin peilii mul oli pipo
26. Mitä biisiä kuuntelet? Matisyahu - close my eyes
27. Mitä söit viimeeksi? hmm..kai mä jonku pullan linjalas söin
28. Millainen sää siellä on? -7 kirkas taivas
29. Viimeisin puhelu? timin kaa pyysin tupakalle
30. Viimeisin uni, jonka muistat?hmm...emmä muista :D
31. Kenelle puhut juuri nyt?yksin himas..en kellekkää
32. Paljonko kello on? 22:07
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa? 0914
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? punane :P
35. Oletko koskaan melkein kuollut? oon...yks oli ku pyörän tanko meinas tulla rinnast läpi...ei tullu mut en saanu henkee vähää aikaa
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? jep..hjuva hjuva kjaveri
37. Miten syödään domino? keksi vai palikka...keksi: toinen osa vetästää pois syödää se ja sit loput
38. Mikä saa sinut iloiseksi? ystävät, pyörällä ajelu, naiset :D ei kyl aina
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi? en osta levyjä, poltan jos tarviin
40. Paras sinulle annettu neuvo? jos pelkäät nii mikään ei onnistu on ainoo mikä nyt tulee mielee
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa? oon mä jotai
42. Tulevaisuutesi? etin töitä ja naisen :D koulu loppuu sit inttii ja uutee kouluu
43. Tykkäätkö tanssista? jep jep juupjuup
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt? hajottanu koulu ikkunoita polttanu roskiksessa paperii ja kaikkee ikkunan vieres (roskis siis oli ulkona) ja kaiken lisäks jääny kii, ja alottanu tupakoinnin
46. Mikä on lempimuistosi? mummolasta muistelen kaikkee
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? emmä kai mitää haluis
48. Missä shoppailet eniten? pietarissa
49. Mitä kuuntelet nyt? Busta rhymes - break ya neck
50. Lempipojan nimi? pojan? timi tai ville :P
52. Maryjane vai crack? maryjane
53. Juotko? aina silloin tällöin
54. Mitä shampoota käytät? emmö muistoo
55. Mitä urheilua vihaat eniten? en tiiä..tykkään urheilust
56. Mitä pelkäät eniten? en oikein tiiä
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on? 1
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän? jep
59. Millaisen? nokia se sohvapuhelin
60. Oletko koskaan katkonut luitasi? en
61. Mistä unelmoit? kaikesta sairaasta...
62. Entä mitä kuuntelet nyt? New radicals - You get what you give
63. Kuka on mölyisin kaverisi? en tiiä nii t on muutama
64. Kuka on hiljaisin kaverisi? hmm...en muista nimee :D:D:D:D
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua? vähä niinku joo
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään? hmmm..en tiiä :P

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen? joo kai
68. Oletko vapaa vai varattu? vapaa
69. Onko sinulla ihastusta? jep
70. Kuka se on? *****
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? joskus
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi? riippuu tilanteestä ja henkilöst
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa? luonne, silmät, hikset, hampaat
75. Pisin ihastus? ohhoh...huhhuh..
76. Oletko ujo pyytämään treffeille? silloin tällöin
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön? omistavainen kai
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu? hm...kaunein? ei kai semmost oo
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi? aikuiset naiset :D:D

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa? marsipaani
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? yak
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema? nälkä kai?

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut? riippuu vähä henkilöst, kaikille ei sovi pitkät tai lyhyet
84. Pitkät vai lyhyet hiukset? lehyet
85. Kiharat vai suorat hiukset? suorat
86. Pitkä vai lyhyt? iha sama
87. Lihaksia vai ei? iha sama

MIELIPITEESI

TYTÖT
88. Hameet vai housut? kummatki on kivoi mut ei kaiki
89. Hiukset auki vai kiinni? kiinni...ei aina :P
90. Pitkä vai lyhyt? ei liian lyhyt olkapään ja korvan välis jossai, on ne pitkätki kivoi
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei? ei

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs? kummatki on kivat mut ehkä se söpö
93. Tummat vai vaaleat hiukset? tummat
94. Pitkä vai lyhyt? aika sama
95. Kiharat vai suorat hiukset? aika sama
96. Silmien väri? ruskee, sininen, vihreet
97. Pitkät vai lyhyet kynnet? sopivat ei liian pitkät eikä liian lyhyet
98. Hattu vai ei? riippu vähä, ite tykkään hatuist
99. Hyvä vai paha? hyvää enemmä,
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla? ihan sama...
101. Koruja vai ei? ainakin yks....mut ei liikaa...
102. Kiva vai tylsä? kiva.
103. Aksentti vai ei? ihan sama..
104. Metalhead vai hoppari? iha sama
105. Rusketusrajat vai ei? rusketusrajat....
106. Lasit? samakai..
107. Koti- vai ulkoihminen? molempia sopivasti..
108. Pisamia vai ei? ihan sama...
109. Ujo vai ylivilkas? sopivasti molempia, enemmän ylivilkas.... :P
110. Hauska vai cool? ehkä molempia...mutta toisaalta hauska.. :)
111. Puhelias vai vaitonainen? puhelias
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi? en tiedä..

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois? pois.
114. Lumi, aurinko vai sade? AURINKO!!
115. McDonalds vai Burger King? Burger king :P
116. Komediat vai kauhuelokuvat? molemmat on parhaita!!
117. Backstreet Boys vai NSYNC? bäkärit
119. Kivi, sakset vai paperi? paperi
120. Makkara vai pepperoni? makkara
121. Kesä vai talvi? KESÄ!!
122. Makea vai kitkerä? makea ja kitkerä :D
123. Suklaamaito vai valkoinen maito? valkonen
124. Kalja vai Dr. Pepper? dr.pepper
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi? puolitäys
126. CD vai kasetti? CD
127. Video vai DVD? DVD
128. Kissat vai koirat? koirat
129. Muta- vai kivipaini? multapaini
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö? mansikka
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu? lautailu
132. Yö vai päivä? yö..
133. Kakku vai piiras? kakku
134. Hopea vai kulta? hopea....
135. Timantit vai helmet? timantit..
136. Auringonlasku vai -nousu? lasku....

LEMPI
137. Väri? punainen,
138. Ruoka? kiinalainen, venäläinen, KANA
139. Pikaruoka? en tiiä
140. Karkki? kaikki kirpeet ja hedelmät, COctail aakkoset
141. Juoma? venäläinen kalja, limu, capuccino
142. Jäätelö? capuccino ja nougat
143. Urheilu? bmx, parkour
144. Eläin? koirat, jotai ötököit
145. Musiikkityyli? kaikki, enemmä kyl hoppi
146. Radiokanava? nrj, sävelradio, yle-x
147. Laulu? liikaa hyvii :D
148. Bändi/artisti? niitki on niin paljo
149. Numero? 5
152. Kuukausi? touko-kesä-elo
153. TV-ohjelma? kaikki CSI:t futurama, simpsonit,
154. Kauppa? kirppis :DD:D
155. Tuoksu? davidoffi
156. Opettaja? en tiiä
157. Peli? americas army
158. Sana? öchködöbröö :D

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?jep
160. Polttanut? jep
161. Juonut alkoholia? jep
162. Joutunut petetyksi? en
163. Rikkonut lakia? jep jep
164. Juossut poliiseja pakoon? jep jep
165. Varastanut jotakin? jep
167. Yrittänyt oksentaa pakolla? en
168. Huijannut vanhaa miestä? en, tai no joo
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla? en.

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi? eile?
171. Autoit kaverisi pulasta? eile, tavallaa
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta? en muista
173. Käytit punaista paitaa?tänää
174. Joit kahvia? tänää
175. Sait tekstiviestin?tänää
176. Kirjoitit kirjeen? kaua aikaa sit..pitäis jossai vaihees kirjottaa mummolle
177. Kirjoitit kutsukortteja? öö
178. Soitit kaverillesi? tänää
179. Joku kehui sinua kauniiksi? en muista
181. Poltit tupakkaa? tunti sitte kai
182. Imuroit? öö en muista
183. Nauroit kunnolla? jokapäivä...
184. Muutit? 4-5 vuot sitte
185. Söit suklaata? tänää
186. Hiihdit? joskus ala-asteella....
187. Kävit lenkillä? en kai koskaa :D:D
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat? vilkasin joskus 10 vuotta sitte
189. Itkit? joskus puol vutta sitte
190. Joko riittää? jep jep

*keske*Torstai 16.02.2006 12:50

Haaste

eli paljastan 5 asiaa joita pelkään ja haastan viisi uutta ihmistä tekemään samat asiat:

1.pelkään et mutsille tai kelle tahansa kaverille/tutulle käy jotai, pahaa
2.pelkään
3.
4.
5.

Massaa.Maanantai 13.02.2006 05:09



Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta. <3

[Ei aihetta]Lauantai 04.02.2006 05:36



TEHTÄVÄNANTO: Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.



1.usein myöhästyn koulust vaan sen takii ku on pitäny jäädä peilin eteen valitsemaan päivän värin ja vaatteit :D
2.en nuku tai meen 4-6 aikoihi nukkuu silti jaksan aikasi aamust herää kouluu tai johki muuhu
3.vedän kaiken positiiviseks enkä murehdi mistää...en vaa osaa
4.en ole riippuvainen tupakasta, poltan tottumuksesta, voin olla polttamatta monta päivää mut silti jatan..muuten vaa
5.en suutu isoista asioista mutta loukkaannun ehkä pariks minuutiks pikku asioista

muistotKeskiviikko 04.01.2006 02:03

Hiljast

kuljen elämäni polkuu pitkin eteenpäin tulevaa kohti,

perässäni kulkee tumma hahmo joka asettuu väliajoin eteeni,

yritän päästä hänestä ohi mutta hän ei anna tietä

olen yksin häntä vastaan

en tiedä mitä tehdä, en tiedä miten käy

hän jää väijymään miten minun käy

ja estää kaiken hyvän tulevan

onneksi vieressäni aina kulkee toinen hahmo,

joka auttaa vaikeiden tilanteiden tullen

he eivät pistä toisiaan vastaan

he pitävät yhtä mutta vihaavat toisiaan




-vedessä kelluva ruusu menee virran ja tuulen mukaan mutta se vajoo pohjaan jos täyttyy liikaa-