IRC-Galleria

Lapin reissu 2008Tiistai 15.07.2008 01:06

Vuosittainen lapinreissu on jälleen heittetty. Tänä vuonna suuntasimme Arjeplogin alueelle ruotsiin. Reissuun lähettiin 3.7 illan suussa ajeleen, ja seuraavana päivänä oltiin aamupäivästä perillä, ja päikkärien jälkeen kalalle.

Tänä vuonna kalantulo oli ihan kohillaa, ehkäpä jopa paras miltei 10v reissuista. Ennätykset paukku pariin otteeseen, veljellä taimenen kohdalla kun sai 2kpl 53cm ja itsellä tuli ennätys harjus, 49cm ja ~900g. Muutenkin kalojen koko oli siellä 35cm tienoilla, hieman päälle 40cm harrejakin tuli useita.

Reissukaan ei sujunut aivan ongelmitta, Marko liittyi seuraamme poikansa kanssa maanantai-iltana ja leiripaikalle ajaessa, huomattiin että takarengas oli puhjennut. Matkassa ei tietenkään ollut vararengasta, ja koitettiin korjata sitä paikka-aineella, tuloksetta. Seuraavana päivänä rengas käytettiin Arjeplogissa huollossa ja sinne laitettiin sisäkumi, mutta se taisikin olla hieman liian pieni tai jotain, sillä sekin puhkesi noin 40km ajon jälkeen ja jouduttiin ajamaan hetki vanteella, jolloin ulkokumi meni lopullisesti. Sitten alkoikin uuden kumin metsästys hyvällä ruotsin taidolla, pari päivää soiteltiin ja käytiin Arjeplogissa kyselemässä tuloksetta, kyseessä oli hieman harvinainen 235/85/R16 rengas, lopulta perjantaina soiteltiin suomen puolelle ja sieltä löytyi käypänen 265/75/R16 rengas ja marko kävi 2kpl hakemassa niitä lauantaina keminmaalta. Lisäksi iteltä hajosi isompi vapa ja pienemmästä kela, mutta mitä pienistä, kun renkaat saatiin vaan, onneksi oli matkassa toinenkin auto. Rengashärdellistä johtuen jouduttiin pyöriin aika pienellä alueella ja joitakin paikkoja tuli koluttua useampaan otteeseen mutta eipä se kalantuloa silti haitannut.

Nyt on jälleen vuorossa paluu arkeen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.