IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 15:34

Minkähän takia noin monet mun päiväkirjamerkinnät on 'näkyy vain itselleni'? Koska en tosiaan muista laittaneeni niitä noin. Ja minkähän takia tämän tekstin alle tulee punainen viiva sitä mukaa kun kirjoitan? Vain sanat 'mun', 'vain' ja 'en' on ilman tuota viivaa. Hmmmm.

Sain eilen illalla sellaisen ahdistuskohtauksen että edellisestä on jo monta kuukautta. Varmaan puoli vuotta. Mutta well, tarrauduin koiraani ja olin taas kunnossa.

Selviytymiskyvyn kasvaminen on kyllä aika mielenkiintoinen asia. Joskus Suurina Alkuaikoina kun n.6-vuotiaana makasin keittiön lattialla ahdistuneena suunnilleen samasta asiasta kuin eilen illalla, se saattoi jatkua monta yötä ja mietin sitä aina päivällä. Nykyään alan aina tapella kauheasti vastaan heti kun alkaa ahdistaa. Ja vaikka se nyt eilen olikin harvinaisen vaikeaa ja välillä olin oikeasti kauhuissani, n.puolen tunnin päästä olin taas maailman onnellisin ihminen. Ihan oikeasti. Sitä alkaa oppia nauttimaan hyvistä asioista kuten syöminen ja laulaminen, lenkillä käyminen tai joku 'hyvä' vitsi jonka onnistuu kertomaan.

Ja mistä moinen syvällisyys tänään? Well, en tiedä. Ehkä eilisestä johtuen. Ei mulla ainakaan ole mitenkään syvällinen olo. Tekee vaan mieli puuhastella jotain. Laittaa tavaraa myyntiin...

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 16:15

Arhhgg. Minkähän takia sieltä asuntosysteemistä ei oteta mitään yhteyttä? Luulisi että ne nyt sentään ilmoittaisi vaikka en saisikaan juuri sitä nimenomaista kämppää.

On vaihteeksi ihan elossaoleva olo. Johtuen kai siitä, että oon tänään jopa tehnyt jotain. Kävin aamulla lenkittämässä Simpan ja sitten siivosin iskän ja Outin piha. Outi ja Matsu kahteli ikkunasta, ja Matsu hihkui mulle. :D Gotta love that thing.

Ostin eilen vaaleanpunaisen kirjoituspöydän hintaan 5,50 ja mennään tänään hakemaan se. Ja sitten, kaiken tämän tavaran hamstraamisen jälkeen en edes tietysti saa asuntoa. Gnnrrh.

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 16:25

Ainiin, Perjantaiksi on vissiin luvattu sadetta. Shite.

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 16:25

Jjee, otin kolmannen korvareiän. Ihanaa epäsymmetriaa. Harmi vaan ettei vielä tosiaan pääse leikkimään kaikilla ihanilla koruilla.

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 14:15

Oh man että voi olla naama jökissä. No, okei, valehtelen -se oli jökissä vielä noin 10 min sitten. Onnistuin siinä koska söin vanhentuneen Tuplan. Kyllä, päiväni on ollut erittäin jännittävä. No, on se. Mutta nyt justiin tällä minuutilla se ei ole.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.06.2008 00:38

Krrkplltt! (pitää oppia manailemaan kissaksi kun nyt otan sen pennun) ((tai siis ainahan se on sujunut, mutta anyways.))

Vittu tuota youtubea ja javasysteemiä. Kun ei löydy päivityksiä, ei. Ja vaikka asentaa mitä, ei se missään tapauksessa sattumaltakaan voi olla oikea. Ei tietenkään. Tekisi niin mieleni katsoa että mitä Cyril Takayama puuhailee nykyään, mutta kun ei. Ime persettä, youtube. Minä menen nukkumaan. Kostoni on siis mitä kamein. Kaamein.

Yökukkaset on jäädyttäny mun kirjoitustaitoni.

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 12:34

Mikä hitto on Suhteellisten vaalien vaalilautakunta? Sellainen on siis oikeasti olemassa.

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 12:29

Ahhahh, tyrskin tuossa itekseni.

Jonku tyypin sukunimi oli Vallivaara niin kirjoitin 'Ballibaara'. Väsyneenä on kivaa.

[Ei aihetta]Tiistai 10.06.2008 23:38

Miksi ihanat miehet on keksitty. En yhtään oo taas ihastunu. Mikä mua oikeen vaivaa nykyään? Munhan piti olla kylmä ja välinpitämätön erakko. Shite.

[Ei aihetta]Lauantai 07.06.2008 13:03

Ah, olipas ihanaa kun tuli tuo video-ominaisuus. Tulee nauhoiteltua niin paljon lauluvideoita. Niitten tekeminen on niin paljon helpompaa kuin biisien nauhoittaminen valmiiksi, niin voi sitten esitellä niitä. xD Laiska kun olen.

Ja ihanaa on myös se, kun iskä asensi sen mun soittimen mun autoon. Aika hyvä.