IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

Weee!Tiistai 21.09.2010 17:26

Aloitan maanantaina työharjoittelun. Ihanaa kun saa pitkästä aikaa oikeen kunnon sisältöä arkipäiviin eikä tarvi vaan makoilla ja siivota fanaattisesti, mitä, siis siivousta, voisin kyllä harrastaa tänään.

Facebook ei taas anna mun päivittää statustani joten en siis voi ihkuttaa asiaa sinne, shit. Aikaisemmin tänään se kyllä toimi, mutta mun koneella on vissiin ihan omat aikataulunsa tai jotain.

Suosikki tupakkimerkkini on 20c kalliimpaa kuin ennen.
Kattelin tänään ku Rami istui syömässä ja ihastelin taas vaihteeksi kuinka komea se on. Vähän niinkun rakastunut fiilis tai jotain. En tosiaan koskaan uskonut että voisin tuntea näin ketään kohtaan kun kaikki edelliset jutut on olleet niin paskoja. Ja kun oon niin jotenkin kylmä ja tunteeton muuten. En uskonut että kukaan vois saada mut tuntemaan oloni niin hyväksi. <3

Ei meinaa taas tänään saada itseään liikkeelle kun pitäisi selvitellä taas sitä harjoittelupaikkaa. Mutta oon saanut itseni jo suunnilleen edustuskuntoon eli jos tuossa yhden maissa lähtis kylälle.

Musta saattaa muuten tulla oikeen omakotitalon emäntä jos hyvin käy. Ei osaa vielä sanoa yhtään, mutta olis se kyllä kivaa. Outoa mutta ihanaa.

Vithu ko pihalla tulee vettä niin saakelisti. Ja kone toimii huonosti ja mp3 sanoo että low battery vaikka se on ladannu ties kuinka kauan jo. Ehkä jätän koneen päiväksi päälle ja soittimen lataamaan. Ties vaikka tosahtaa koko paska. Kone siis.

Olipa hyvä kun otin nää Creativen kuulokkeet mukaan niin voi sentään kuunnella läppäriltä musaa. Siis niinkun kuunnellakuunnella eikä pelkästään kärsiä huonoa äänenlaatua kajareista ja toivoa että olis vähän paremman kuulosta.

Pitäsköhän juoda vähän lisää kahvia.

Ja vitut.Maanantai 20.09.2010 17:22

Nyt hieman ketuttaa. Olin ihan varma että saisin yhden paikan, mutta sitten tulikin onkelmia. Fuck. No, ei muuta kun muualle sitten jos ei onnaa. Miksi kaikki pitää tehdä niin vaikeaksi anyways?

Meen tänään Ramin kans Jalasjärvelle kun se sen tatska tehdään loppuun. Ihan mielenkiintoista varmaan kattoa kun se tyyppi tekee sitä. Mutta pitkästyn kuitenkin. Mutta pitkästyisin kyllä muutenkin.

Huoh, sanon minä.

MaanantaiMaanantai 20.09.2010 14:25

Pussaaminen on aika mielenkiintoista kun toisella on suu täynnä lättyä. :D

Juon tässä kolmatta kahvikupillista että jaksaisin hymyillä kun menen kysymään harjoittelupaikkaa. Ja jos pääsee johonkin harjoitteluun, joudun varmaan harrastaa samaa joka aamu. Mutta mikäs siinä, maitokahvi on todella hyvää.

Olis kyllä ihanaa päästä johonkin hommiin niin ei tarttisi kärvistellä joka päivä että millon se Rami tulee töistä. Ja muutenkin, pää toimii paljon paremmin kun on kunnolla virikkeitä. Ja näkee ihmisiä.

Pakko kyllä harjoittaa siivousliikkeitä täällä tänään, on niin paskasta. En kyllä tajua mistä nuo kaikki kaljapullot on peräisin, täällä kun ei asustele yhtäkään oluen ystävää.

Niinjoo, selvisi sekin miksi olin hiukka sekaisin perjantaina. Huomasin eilen että tuossa viinipullon kyljessä luki 14% vaikka ennen se on kyllä ollut jotain kymmenen. Vetelin sitä siis kaikessa rauhassa koko pullon ja vähän olutta päälle. Jepjep. En kyllä tajua miksei vaikka tuo etiketti olisi voinut hiukka muuttua kun tekivät tuosta vahvempaa. Tai sitten erehdyin merkistä. En tiedä. Inhottavaa tuollainen joka tapauksessa.

Syötiin eilen vähän rapuja. Meinas hermot mennä jo alkuvaiheessa, ja siirryinkin sitten suosiolla keittelemään nuudeleita etten repisi persettäni lopullisesti, ja kaimani perkasi sitten mulle vähän syötävää niistä ravuista. Se oli oikeasti tuskaa kun oli nälkä ja kymmenen minuutin väännöllä sai ehkä puoli teelusikallista syötävää. Mutta oli se ihan hyvää. Otin hyviä kuviakin niistä ravuista, oli ne niin perverssin näköisiä.

Voi ahdistus, vaihteeksi taasSunnuntai 19.09.2010 20:47

Oli ensin ihan mukavaa, käytiin Seinäjoella kaupassa ja kun lähettiin sieltä, pääni alkoi taas uhkailemaan. Kaikki tuntui uhkaavalta ja musiikin kuuntelu mahdottomalta. Pyysinkin Ramia laittamaan soittimen pois päältä kun en vaan jaksanut niitä vitsikkäitä kappaleita. Nyt menee hiukka paremmin, väsyin vaan tuosta melkoisesti. Johtui koko episodi varmaan väsymyksestä kun en nukkunut kovin hyvin, näin painajaista. Huoh.

Taas kyselyä.Sunnuntai 19.09.2010 16:57

Milloin viimeksi pelkäsit ollessasi autossa?
*Hmm, varmaan kun oltiin tulossa Keskiseltä Tommin kyydissä.
Missä laulat useimmiten?
* Kun oon koneella, joko teen piisiä tai laulan karaokea.
Mikä on lempileipäsi?
* Pieni Pyöreä sellanen jyväjuttu.
Mitä lause on menossa biisissä jota kuuntelet nyt?
* Paha olo sekä kipu kohta poissa on.
Oletko väkivaltainen?
* En tietääkseni.
Käytkö jäätelöautolla?
* Harvemmin.
Minkälainen ääni bassosta kuuluu?
* Hmm, matala. Miellyttävä.
Keneltä on tullut 7. tekstari kännykässäsi?
* Ääh, puhelin on pimeänä, en osaa sanoa.
Montako telkkaria teillä on?
* No täällä äiteen luona...4. Kaksi niistä mun. :D
Milloin viimeksi olit lenkillä, kuinka pitkällä?
* Joskus viime viikolla, aika monta kilsaa kun eksyin. :D
Oletko käynyt Mikkelissä?
* En.
Oletko nähnyt samaa unta monta kertaa? Millaisen?
* Joo, sellasta puumajaunta näin yhteen aikaan jatkuvasti.
Kuunteletko nyt musiikkia?
*Juu.
Mitä sellaista joku on viimeaikoina sanonut että se on jäänyt ärsyttämään sinua?
* Ei nyt tule mieleen.
Asutko kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa vai paritalossa?
* Paritalossa kai.
Paras vuodenaika?
* Kesä.
Oletko nähnyt lammasta livenä?
* Juup.
Mitä teit vappuna?
* Ei mitään muistikuvaa. :D
Osaatko tehdä jauhelihakastiketta?
* En, paitsi sellasta valmisjuttua. xD
Oletko kysynyt oraakkelilta mitään?
* Joo.
Onko pakasteessanne jäätelöä?
* Ei kai.
Onko lävistykset hienoja?
* No, ainakin ne mitä siskoilla on.
Entä tatuoinnit?
* Joo, ne on seksikkäitä.
Nauratko paljon?
* En kai.
Onko teillä dvd-soitin?
* On.
Tykkäätkö viiksistä?
* No sellaset sänkiviikset on jees, mutta ei pitemmät.
Mitä hyönteistä vihaat eniten?
* Ampiaista koska ne on Ramille vaarallisia. :<
Montako kertaa kuukaudessa tilaamasi lehti tulee?
* En tilaa mitään.
Mitä löydät näyttösi päältä?
* En mitään, ei siinä pysy mikään.
Montako kertaa olet tänään aivastanut?
* En kertaakaan.
Mikä soittoääni kännykässäsi on?
* Joku niitä alkuperäisiä.
Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
* Jotain äitin polttamaa.
Mistä näit unta viimeksi?
* Pelottavista puista. Se oli oikeasti kauheaa. :D
Onko sinulla sisaruksia?
* Satu, Kakko, Matias ja Nella. <3
Käytätkö nukkuessasi sukkia?
* Joskus kun jalat on kylmät. Harvemmin kuitenkin.
Minkävärinen päiväpeittosi on?
* Ei mulla sellasia oo.
Mikä on sinun lempiruokasi?
* Joku hampurilaisateria. Tai lasagne.
Omistatko web-kameraa?
* Juu, mutta se ei toimi mun mesellä. :<
Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
* Transformers 2
Oliko hyvä?
* No ihan jees. Hienosti tehty ainakin.
Mitä deodoranttia käytät?
* Jotain Pirkkajuttua. :D
Mitä ajattelet juuri nyt?
* Että onko se yks vielä hengissä tuolla kellarissa. :<
Kenen kanssa viimeksi puhuit?
* Ramin.
Mitä löytyy sänkysi alta?
* Varmaan villakoiria. Parisängyn alta on niin hankala imuroida.
Milloin viimeksi imuroit?
* Alkuviikosta.
TV-kanava jota katsot eniten?
* Varmaan Jim.
Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
* Mun pösö.
Onnenlukusi?
* Ei ole.
Minkä kännykkäliittymän omistat?
* Saunalahti se varmaan on.
Kulta vai hopea?
* Hopea.
Monelta heräsit tänään?
* Joskus puoli 1 varmaan.
Omistatko mp3-soittimen, millaisen?
* Creative Zen v +
Mitä aineita sulla on/oli maanantain koulussa?
* En ole koulussa.
Jos saisit lemmikin, niin minkä ottaisit? Onko sulla jo lemmikkejä, mitä?
* Mulla on koira.
Katsotko tosi-tv ohjelmia?
*

Kuuntelen Klamydiaa omalla koneellani...!Sunnuntai 19.09.2010 16:41

Rami on kyllä tutustuttanut mut suomalaiseen laatumusiikkiin ja leffoihin. Aina on hyvä hiukan laajentaa käsityksiään asioista. Suomiräppikin voi nimittäin olla hyvää, kuten Mc Manen Tie sun sydämeen-biisi todisti. Se on oikeasti ihan vitun loistava. Vaikka se räppää parissa kohtaa tyylikkäästi epärytmiin, rakastan niitä taustoja ja sitä raivoa mikä siinä piisissä on just parasta.

Ja oon hiffannut että Klamydialla on loistavia sanoituksia ja niillä tuntuis olevan ihan mielettömän hauskaa kun ne soittaa. Sitä on kiva kuunnella.

Ihan mukava sunnuntaipäivä. Hyvää tuultani tosin hiukkasen latistaa se että rakkaani makaa kipeänä kellarissa. Sillä oli niska vissiin vitun kipeä. Masentavaa kun toisella on paska fiilis kun itse on hyvällä tuulella.

Oli eilen kiintoisaa kun tulin saunasta ja tuo yks jäi sinne 'hieman' löylyttelemään. Kodinhoitohuone oli täynnä höyryä ja sitä leijaili myös portaikossa. Äitiä hivenen nauratti kun mainitsin sille.

Ääh vittuvittu. Keskiviikkona on se pahuksen sisätutkimus sen R-alkuisen naisen seurassa. Ei oikeen nappaa.

Ja huomenna pitäisi kysellä taas sitä harjoittelupaikkaa. Aamulla pitää juoda taas vitusti kahvia että saa sen hymyn hinattua naamalleen. Pieni ylienergisyys ei ole lainkaan pahasta kun etsii harjoittelupaikkaa, sen olen ainakin oppinut koulun työharjoitteluiden myötä. Hienoa että sentään jokin tarttuu tähän päähän. Muukin kuin purkka. Sitä on muuten helvetin vaikea saada irti tällaisesta kuontalosta, just saying.

Vittu kun en löydä mitään niitä kamoja mitä piti ottaa mukaan. Kattilan löysin, mutta sauvasekoittimen moottoriosa on teillä tietymättömillä. Ja äitiä ei näy missään, joten en voi kysyä siltä. En ole varma lähtikö ne johonkin vai lähtikö Aarre vaan kotiinsa.

Vituttaa niin maan perkeleesti.Lauantai 18.09.2010 22:36

Olin tässä ihan onnessani kun olen onnistunut pitämään juomiseni niin hyvin kurissa, siis en oo riehunut mitään.

Until yesterday.

Nautiskelin siinä ihan tavallisesti viiniä ja pari kaljaa, ja yhtäkkiä olin ihan sekaisin. En oikeasti tajua miten se meni niin saatanasti päähän, koska sen ei pitäisi. Mulla oli kyllä tosi paska ja heikko olo ja varmaan kuumetta eilen, enkä syönyt paljon paskaakaan joten sillä saattaa olla asian kanssa tekemistä. Mutta en siis oikeasti halua niin kännissä muiden ihmisten seurassa. Rami joutui melkeen suuttumaan että sai mut nukkumaan ja pelkään että sen äiti kuuli ku se huusi mulle ja kuittailee asiasta jotain. Vittu että vituttaa. Tekis mieli hakata päätä seinään ja hypätä jostain korkealta. Inhoan taas itteäni tuon takia. Ja vähän hirvittää mennä takaisin Kauhajoelle jos saa noottia asiasta.

No, eiköhän tämänpäiväinenkin vitutus joskus laannu.

Kahvia haisulimukistaPerjantai 17.09.2010 14:15

Istun taas pöydän(!) ääressä ja juon kahvia vain kissat seuranani.
Huutomerkki siis siksi että musta on niin awesome kun meillä on täs pöytä jonka ääressä voi syödä ja luuhata tietokoneella. Nalle makaa tuossa penkillä mun vieres, ja olin varsin lähellä istua sen hännän päälle äsken.

Rami käväs tässä äsken, tuumas että on ihmeellistä kun oon istuallani ku se tulee syömään, söi käsittämättömän nopeaa ja lähti takaisin töihin kuulemma 'tuli perseen alla'. Cute.

Soitin äiteelle eilen illalla puolihuolissani erinäisten verenvuotojen takia ja puhuin hieman epäselvästi koskapa olin nauttinut neljä Grafenwalder-olutta ja muutaman kulauksen Jägermeisteriä. Maistuu ihan yskänlääkkeeltä mutta on jotenkin perverssillä tavalla hyvää. Ihan kuten yskänlääke. Äiti ei onneksi ollut mitenkään loukattu vaan neuvoi mua niin mukavan äidillisesti. Äidit on sitten hyviä olemassa, heh.

En kyllä tajua miksi kukaan ei ole hakenut patenttia ummetuslääkkeelle nimeltään tupakki, kaksi kuppia kahvia ja tupakki. Toimii varmasti vaikkei aina pitäisikään. Saatan kyllä juoda vielä kolmannen kupin kun tämä haisulimuki on niin turkasen pieni.

Nappi ja Tiiti tuossa pyörii välillä, nään vaan aina Tiitin peräpään kun se häipyy huoneesta. Muut osat menee sitten perästä. Ja potkin jalkani välillä Napin ahteriin kun se hengaa tuolla pöydän alla. Tiedä sitten missä loput kyseisestä kissasta on.

Ajattelin tänään tehdä lihamureketta. Kissoilla ja edellisellä kappaleella taas ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä.
Olisin tehnyt jo eilen, mutta Minna neuvoi että kannattaa kokkailla silloin kun se ei ole paikalla niin saa tehdä rauhassa. Heh. Ymmärrän kyllä täysin mitä se tarkoitti, oma keittiö on kuitenkin oma keittiö.

Kissat ovat kyllä mukavia.
TEE TÄMÄ IHMISESTÄ JOTA ET HALUA MENETTÄÄ ,
JOS ET TEE MENETÄT HÄNET
1) Kuka hän on ? : No teen nyt Satusta ku se on varmaan mun läheisin ihminen. :D
2) Mistä tunnet hänet ? : Ollaan siskoksia. xD
3) Kuinka läheisiä olette ? : Varsin läheisiä ainakin omasta mielestäni. En tiedä sitten mitä se sanoo.
4) Missä hän asuu ? : Helsingissä.
5) Mitä hän harrastaa ? : Jaa-a. Kaikkea lesboilua sun muuta.
6) Tunnetko hänen perhettään? No sattumalta.
7) Oletko vieraillut hänen luonaan ? : Kyllä.
8) Onko hänellä lemmikkejä ? : Ei ole. Paitsi kämppisten lemmikit.
9) Oletko halannut häntä ? : Erinäisiä kertoja.
10) Oletko viettänyt hänen kanssa öitä ? : Ööh. Kait.
11) Oletteko nukkuneet samassa sängyssä ? : Kyllä.
12) Anna arvosana hänen ulkonäölleen asteikolla1-10 7. :D
13) Miksi pidät hänestä ? : Koska se on mun sisko. :D
14) Voisitko pussata häntä ? : En ainakaan selvinpäin.
15) Milloin näit hänet viimeksi ? : Viime viikonloppuna.
16) Onko hän saanut sinut itkemään ? : Ei.
17) Mikä hänessä on parasta ? : Huumorintaju ja se että sille voi kertoa kaiken. :D
18) Oletteko sukua ? : Kyllä. :D
19) Kauan olette tunteneet ? : Vähän yli 20 v.
20) Mitä haluat sanoa hänelle ? : I love u, bitch. :D
LYHYT vai PITKÄ ? : Aika pitkä.
KILTTI vai TUHMA ? : Tuuuuhma.
VIISAS vai TYHMÄ ? : Viisas.
HAUSKA vai TYLSÄ ? : Hauska.
KAUNIS / KOMEA vai RUMA ? : Sellanen keskiverto. xD
RIKAS vai KÖYHÄ ? : Köyhä.
NORMAALI vai ERILAINEN ? : Erilainen.
RAKAS vai TÄRKEÄ ? : Molempia.
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI ? : Sekopää.
kumpi teistä on
viisaampi : Satu.
urheilullisempi : Satu.
parempi koulussa : Satu.
parempi kieliss: Satu.
pidempi : Satu. :D
parempi meikkaamaan : Minä.
kauniimtpi/kmomeempie : Minä.
datis : Minä.
kotiäitityyppiä : Minä, ehdottomasti. :D
juoppo : Minäää. :D
kiltimpi : Satu, kai.
lopuksi: tekisikö hän saman sinusta ? : En usko.
♥♥