IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 28.11.2005 19:29

Pääsinpä taas nettiin. Nyt kyll jännitys huipussa, enää muutama tunti. Asioita vielä vaikka kuinka paljon tekemättä. Tavarat pakkamatta, Polly viemättä hoitoon yms. Voi vitsi mun kanssa.
Eilen tuli käytyä Bingossa taas. Hauskaa oli, Kalkkuna oli oma itse. Jälkikäten tuli huono omatunto. Me kaikki arvostelemme toisen pilkkaamista, mutta siltti nauramme Bingossa. Heh, onpa ihminen kiero. Minä myös. Sekin vielä, että siell on porukalla hauska, mutta siis vain tietyllä porukalla. Sisäpiirillä. Harmillista, sitten ihmitellään, miks Maman porukka niin sisäänpäin lämpiävä. Mutta minkäs teet?
Tajusin viimehetkellä ettei ole matkavakuutusta ja rahat on jo taaloissa, huoh, taas mä ja mun äly! Juoksin sitten kun aropupu, kaatosateessa keskustassa, etsien edes jotain vakuutusyhtiötä. Pohjolan löysin Aleksanderin kadulla, ja ERITTÄIN mukava ja ystävällinne neiti auttoi mua. Harmi etten muista sen nimeä, mutta harvoin saa NOIN ystävällistä palvelua! Kiitokset hänelle.
Taidankin nyt tästä lähteä kotiin. Vien sitten Pollyn Leppävaaraan, alan pakkaamaan ja jännittämään lähtöä. Joskus neljän aikaan pitäis lähteä liikenteeseen jo. Uni ei varmana tuu, mut onhan sitä pornoa vaikka kuinka koton, hih ;o) Ja lentokonessa voi nukkua rauhassa. Jos paikka sattu olemaan ikkunan vieress.
Huomenna sitten jo Atlantassa....

vissytSunnuntai 27.11.2005 04:54

Jaahas, näin tää alkaa. Piti mennä kotiin pakkamaan ja missäs sitä ollaan?! edelleenkin täällä, BF:llä. Pesin päivällä pyykit enkä muistanu ollenkaan laittaa ne kuivuman. Että fiksua, eikös?! Varsinkin ku pesee ne samat vaattet jotka on sun ainaot vaattet mukana! Että nyt täss edelleenkin alkkareiss hypin, ku farkut ja paita kuivumass saunassa. Huomen tule kiire sitten, tai siis jo tänään...
Juttelin äsken mesess, yhen kaverin kanssa. Hän on sellainen "perus-raavas-hetero(jurpo)-äijä". Juttelemme ja näemme säännöllisesti, mutta harvoin. Oli mukava puhua avoimesti sexistä, homo sexistä. Oli kiva huomata, että "äijätki" voi suhtautua asiaan asiallisesti, pilkkaamatta. Se on sit jännä ku kaveriporukois homot on jotain kamalaa ja tapettava, mut sit moni kuitenkin suhtautuu asiaan eri tavalla "yksityis-elämässä". Ja jotkut jopa pyörii tuoll homo baareissa, ihan vaan statuksen takia. Raukkamaisuutta? Ku ei voi myöntä töissä tai kaverille, ettei olekkaan mitään homoja vastaan ja että nekin (mekin) on (ollaan) ihmisia. Vai onko se heillekin jonkulainen juttu tyyliin kaapista ulos? Vaatiko se yhtään paljon rohkeutta?
Tästä muistinki keksustelun jonka kävin viime viikolla erään kanssa. En edes ajatellut ku nyt, että kapista ulkona olevat homot ja lesbot ja muut vähemmistöt ovat HLV:n rohkeitä ihmisiä. Näin jälkikäteen muistelen kuinka iso ongelma se oli minulle, mun pienessä päässä. Ne samat ihmiset ovat edellenkin ystäviä minulle, jotkut jopa läheisempia. Jotkut sanoi, että tiesivät (siis aavistivat) asiasta jo pitkään. Eli ihminen vaan itse tekee ongelma siitä? Vai onko minulla käynyt säkä? En menettänyt ketän ympärilläni, ja jos olisin menettänyt niin olisko se iso menetys jos ihminen ei olekkaan sinut minun kanssa, sellasenaan ku mina olen. Sillä minähan en ole muuttunut mikskään, olen edelleenkin se sama minä, sama persoona jolla edelleenkin samat tunteet, periaattet, pelkot yms. Toinen vaan tietää musta jotain mitä se ei tienyt. Miksi se sit muutta niin paljon jossain tapauksissa?! Miksi vanhemmat hylkäävät omia lapsia tollasen takia? Oma äiti aluks itki, itki sitä että se oli hänen vika. Nyt se jo ymmärtää paremmin. Ei syytä itseään eikä muitakaan. ekä pidä homoutta "vajavaisuutena".
Ulkona kaapista on paljon helpompaa. Mikään ei paina, ei tarvii valehdella ja voi olla oma itse. Ei tarvii pelätä sanojan ja käyttäytymistään. Kontroloida itseään jatkuvasti. Se on vaikeeta, todella. En halua sinne takaisin enää ikinä!

awayLauantai 26.11.2005 23:21

Enpä tiedä pääsenkö enää nettiin enne lähtöä. Matkakuume jo aivan mieletön. Hawaii, Honolulu, Waikiki beach odottavat. Samoin ne valaat,delfiinit ja tulivuoret. Jeee!
Että heipati hey ja ehkä silt käsin kirjoittelen jotain kivaa ;o)

pikkulantun ajatuksia aiheestaLauantai 26.11.2005 18:20

Ystäväni, Pikkulanttu, on kommentoinut aiheesta, hänen luvalla laitan erillisenä tekstinä sen tänne.

Toivossa kai on hyvä elää. Mut ei kai tää rasismi suomessa toivomalla lopu. voisi auttaa jos poliisitkin opettelisivat vaikka puhumaan englantia. kielikursseja poliiseille, osalle siis? Ystäväni (ulkomaalainen) oli soittanut kerran poliisille ja hänelle oli vaa sanottu et en puhu engalntia!
Näin tuossa rautatieasemalla poikaystäväni kanssa pahasti hakatun nuoren miehen joka tuli varoittamaan ettei kannata seisoskella bussipysäkillä yksin öisin. nuori mies oli ulkomaalainen. tosi pahasti hakattu. naama ruman näköinen.
Ystäväni joka on musta yritti päästä erääseen baariin jokin aika sitten. poke sanoin että hän on liian päissään päästäkseen sisälle. ystäväni ei ollut juonut mitään ja sanoi tämän. poke kommentoi: olet varmaan sitten niin pilvessä.Se on jännä myös miten ovilla usein ei pidetä nimenomaan ulkomaalaisten kengistä. Kerran oli ihan kiva paita yhellä pojalla=) siinä luki: en ole rasisti-vihaan teitä kaikkia! ...varmaan sai olla rauhassa baarissa...
Se miun rasistinen vokraemäntä!
Kaverini jäi asumaan entiseen vuokraasuntooni, joka oli musta. minun tilalle asuntoon muutti toinen musta mies. vuokraemäntä heittäytyi rasistiseksi. Meni melkein kolme kk ennen kuin hän suostui hankkimaan uuden jääkaapin ja tämäkin asia piti hoitaa minun kautta. Vuokraemäntä suuttui kun häntä vaivattiin muka turhan takia. Hän voivotteli että onko siellä afrikassa edes jääkaappeja. Sitten hän ilmoittikin että haluaa heidät pellolle. Kaverini kaveri kerkesi asua asunnossa vain pari kuukautta. Sen takia että kaverin halusivat toimivan jääkaapin joka vuokrasopimuksessa oli luvattu.

onko sitä toivoa?Lauantai 26.11.2005 16:59

Nyt vasta sain yhteyttä kaveriin jonka peukalo lähti. Hän on kunnossa, peukaloa tosin ei saatu takas. Nyt kuuli tarinan kokonaisuudessa. Elikkä. Kaveri oli metrovaunussa, seisoi ja toisella kädellä piteli sitä tankoa, toisella puhelinta ja puhui venäjää. Joku äijä huus "saatanan ryssä" ja saman tien veti veitsellä käteen jolla se piteli tankoa. Siinä hetkellä junan ovet avautui ja ihmisia alkoi virtaa ees takas, joku kuulemma halusi soitta apua, mutta hän kieltäytyi koska luuli että pysty itse kävele sairalaan, kuitenkin jo rullaportaissa alkoi huimata ja loput jo tiedättekin. Poliisille tehty ilmoitus ja noi vartiat on kutsuttu kuulusteluun. Saa nähdä miten asiat etenee, saako niin se äijä ku ne vartiat rangastuksen. Näemme onko tää maa sittenkin parempi paikka. Mä haluan toivoa!

perinteisetLauantai 26.11.2005 16:19

Jaahas, taas kävi perinteiset vissyt, huoh. Eli, Mamaan piti mennä kuuntelee sitä hianoa DJ:tä ja miten kävikään? Kyllä mä sinne Mamaan pääsin, mut arvatka muistanko mitään?! Halusin vaan kuulemma J:n kaa lähteä nukkuu, se raukka ei kereny olla siell ku puolisen tuntia. Rakaani oli siirtänyt työmatkan päivällä (vai pitiskö sanoa yöllä) niin kömpin sit sen viereen jo n.klo 1.50 ja se DJ aloitti vasta yheltä ja matkaan Mamasta tänne menee n.1h, eli en ees ollut nähny koko ihmistä. Vo peeveli mun kaa, millo mä opin että Jägeria ei sit kitataan tuplana ja triplana?! Nooh, hyvä puoli siin on ettei tänään ole mitään kovin paha oloa, ku sai nukkua pitkään ja kävelin viell sen tunnin verran, raikastuin.
Piti tänään olla Kouvolassa, muksujen kanssa, mut lasten äiti oliki sit päättänyt lähteä vkl:ksi Pietariin :o( että isänpäivän lahjat edelleenkin saamatta, byyh :o(
Ihana ku on taas lunta, näyttää kivalta. Mut koht se muuttu loskaks, onneks en vältämättä näe sit ku oon jo far-far away :D
Kaveri täyttää pian 42. Ihmettelen miten sille ei ikäkriisi oo vieläkään iskeny?! Se vaan sanoo et "ku ei tiedä mikä se sellainen riisi on, niin ei se tulekkaan". Onhan tuo hieno asenne, mut mä, vasta 25 ja mull se vaan pahene ja pahene!
BF osti uuden puhelimen (Nokia 9300), arvatkaa vaan kuka leikki koko aamun sen kanssa. Se on sit NIIN hieno (miten tuo sana tänään noin kovasti käytöss?!), siin on sit kaikkea mitä ei tarviskaan olla. Jopa RealPlayer! Huh! Mihin sitä ihminen moisen tarvii puhelimessa?! Puhelimet muutenkin yliarvostettu (puhuu ihminen joka saa kamalan paniikkikohtauksen jos puhelimess loppuu akku tai se unohtuu kotiin). Miten viell muutama vuosi sitten tultiin hyvinkin toimeen ilman tektareita ja jatkuvaa soittelua?!

joulu hyökkä taasPerjantai 25.11.2005 16:02

Olenkohan mie niin kyyninen vai onko tosiaan niin et siitä pakkopullasta ei pääse millään eroon? Stoccan näyteikkunassa jo joulupukki ja joka paikka täynä kiiltävä kimalletta ja verenpunaista samettiä. Kaikki alkaa jo miettii lahjoja ja "ihana" päivällistä perheen keskeen. Mutta mitä se on todellisuudessa?! Perhelliset repii tukka päässään ku pitäis saada sitä ja tätä lapsille (esim mun muksut toivoi sen uuden tv-dvd-karaoke jutun ja tietokonen) ja sit metsästetään sitä "parempaa" kinkkua (ja p:n marjat sanon mä. nim. lihakaupassa liiankin kauaan ollut töissä joskus menneisyydessä). Yksinäiset taas potevat huonoa omatuntoa ettei ole ees kenen kanssa olis joulun, keksivät tekosyitä muille, tyylin "no en mä nyt jaksaa vaivautua moisen takia" ja suuntaavaat baariin dokaa yksinäisyyttään muiden samanlaisten seurassa. Kamala määrä kortteja pitää lähettä ties kelle, ihmisille jotka eivät vältämättä ees ole sulle tärkeitä, mut et kehtaa jättä hänet väliin tänäkään vuonna, ku sen naapurille tai työkaverille lähetät. Kortit päättyvät kaatikselle jo parin viikon päästä, kukaan ei ees kehtaa heitää ne kierätykseen "apua, jos joku huomaa et oon toisten kortit heittäny menee". Joulukoristeitä ja itse kuusi. Mitä haaskausta sekin! Loppujen lopuks täysin tarpetoonta. Sitten ku ollaan niin mukamas iloisia ja onnellisia, monen viikon stressi laukea juuri sit sillo ku sitä vähiten tarvis.
Tässä on ollut jo useamman vuoden "ei kaupalliselle joululle" kampanja. Tuota pitäis tukea, kyllä sitä joulua voi aidosti iloita ja tehdä lahjoja kuten enne vanaha, kuluttamatta tätä planeetta ja omia harmaita soluja! Sitä paitsi ajatelkaa, jos vaikka joku keksiluokainen perhe antaisi kaikki rahansa jotka meni joluun (lahjat, koristeet, kortit yms) vaikka Eteläamerikan orpolapsille, veikkampaa et sillä summalla eläisi koko lastenkoti koko vuoden. Ja mikä onkaan tarkoituksenmukaisempaa joulussa?! Eikös sitä juuri pitä tuoda iloa, AITOA eikä teko-pers-nuoleskelu-iloa, toisillemme?!?!
Kyllä meilläkin jouluna on tunnelma ja iloista, mutta eri tavalla ja se on takuuvarma!

Romantiikka ja halpa historiaPerjantai 25.11.2005 04:33

Epä taas nukuta!Kaikessa vitutuksessa en edes muistanut mainita positiivisia juttuja aikasemmin.

Toinen kuorsaa tuoll toisess huoness niin kovaa, et täällä kuule ihan ku se olisi vieressäni. Katselin häntä hetken, enen kun karkasin konelle. Tunteet oikein oli vyörimässä ulos. Kuinka paljon välitänkin siitä ihmisestä! En saa hänelle ees koskan osoitettua sitä niin paljon kun pitäisi, mut kyllä hän on fiksu ja tietää sen. Hänen kanssa on vaan hyvä olla, turvallista ja rauhallista. Ei tarvii pelätä että hetken päästä mieliala muuttu tai että alkaa kiukkumaan turhaan. Silloin ku ollaan erillään, ei tarvii ajatella kenen kanssa ja missä hän on. Ei tarvii pelätä että jatkoilla onkin sählimässä jonkun toisen kanssa. Jos lupasi jotain, niin tiedän että sanat myös pitää. Mikä voi olla viell parempaa?! Minua ärsyttää ku ihmiset näkee hänessä vana jonkulaisen ShugarDaddyn, ei vittu tasaan ole. Ekaa kertaa ku on luotettava ja kypsä ihminen, jonka elämä on järjestyksessa ja se välittää musta. Tiedän, ettei se pysty edes satuttaman mua niin ku eräät muut pystyy. Ainakin nyt elämä hymyilee kaikessa paskassakin ;o)

Kävin Akateemissa tänään hakee jotain kirjaa matkalukemista varteen, menehän mulla melkein 2 vrk menomatkaan. Törmäsin siell I:iin. Hän oli mennyt salaa naimisiin BF:nsä kanssa. Siis oikeesti, ne ovat maailman kaunein pariskunta. Nainen on ku joku ikinuori malli ja mies kauniilla tavalla miehekäs ja lempeä. Lisäksi ovat aivan hienoja ihmisia, puoleensa vetäviä. Hääserimonia oli vaan papin ja kahden todistajan läsnäollessa jossain Helsinkin saaressa, rannalla. Ai ku romattista! Vipitöntä rakkautta eikä mitään näytöseisitysta. Meri ja aurinko! Uih! Vaikka itse haluaisin prinsessa-häät (ja mulle tietty prinsessa mekko ;) ) niin tuo on aika puoleensä vetäävä tapa! Aito sellainen!

Ositn samalla reissulla kirjan. Venäjänkielisen, joka kertoo Romanov suvusta. Sivuja oli 987 kpl ja hinta 10€!!!!! Siis onko venäjänkieli vai historia noi halpaa? Hämmmästyttävää, mutta totta. Kuitenkin aika mukava juttu, näin mun , aina PA:sen, kannalta. Nyt on sit mitä lukea matkalla. Varsinkin kun tuo aihe aika kiinostavaa, olen lukenut pelkästä NIKOLAI II:sta 4 eri kirjaa. Joku vaan kiehtoo siinä perheessä.

aamusexia ja ennakkoluulojaTorstai 24.11.2005 23:17

Eilen valitin ettei mitään ole tapahtunu, enkä saanut aikaseks mitään. Noo, tänään taas oli liiankin tapahtumarikas päivä!

Aamulla heräsin ihme vinkutukseen. EN oikein tajunut mikä se oli ja mistä
tuli. Muistutti tosi paljon Pollyn (amatsoni papukaijani) ääntelyä, sillo ku
se on kiimassa. Mutta neiti nukkui mun kanssa peiton alla (joo, ei se vain
kissojen ja koirien yksinoikeus ole!) ja ääni oli paljon vaimempi. Pyörittelin
päätä ja.... Senegalit paritteli! JIHHUU! Kauaan ollaan sitä odotettukin!
Tällä hetkellä ei Suomessa ole yhtään senegalien kasvattajaa. Vihdoin rakas
HomoLeskini saa kauan odotetun vauvan! Tää on niin huippu-uutinen ETTÄ! Mä
kattelin niitä innostunemmin kun pornoa. Ja virkistyin heti aamusta enemmän kun olisin itse ollut puuhissa :o)
Tietty niitä vauvoja ei vältämättä tulekkaan, mutta mä jaksan uskoa, mä
olen optimisti!

Jostain ihme syystä työkkäristä tuli mulle työhöönosoitus, vai mikä se nyt
onkaan. Sillo ku pitää mennä haastattelun, muuten rahantulo loppuu. Joku
suutari Kampissa. Nooh, soitin, keskustelu meni suunnilleen näin:

-Hei, täällä on Victor, teillä on kuulemma joku työpaika auki?

-Victor? Ootkos sä joku ulkolainen ku tollainen nimi?

-Juuh, olen, onko se joku ongelma vai?

-Nooh, meillä vain suomalaiset täällä duunissa, tulee ongelmia ku
pitää tehdä pikkutarkkaa työtä ja sä et vältämättä sitten ymmärrä kaikkea,
ku kielitaito on mitä on.

-Ahas, no kiitti, hey-hey!

What the fuck!?! Löin luurin ja meinaisin soittaa takas ja valaistaa setää että osaan 3 eri kieltä ja ollut aina duunissa, kolme ammattia löytyy yms. Mut olisko se muuttanut hänen asennetta? ei vältämättä. Kerroin kaverille tapauksesta. Hän oli
sitä mieltä että "kaikki ne Stadilaiset ovat sellaiset" Rupesin miettii, et se (siis se äijä luurin toisessa päässä) muuten puhui jotenki jännästi. Vaivauduin ottaa selvä numerotiedostelusta sen tietoja, kotikunta olikin Hattula! Haha!
Moni ihmettelee et miks stadilaiset ovat niin jurpoja maalaisia kohtiin. No juuri tuon takia. Minä voin olla täällä vapaasti, mikä takansa ja kuka tahansa. Voin kulkea kadulla leima otsassa SivariRyssäHomo, eikä kukaan kattoo vinoon, sitten tulee tollasia jurpoja ja saa tuntemaan itseäni joksikin "vääräksi". Että PRKL sanon minä! Miettikää et jos joku vähän arempi ihminen olisi kysessä?! Monet eivät uskalla kysyä duunia sent akia ettei ne mukamas kelpais kielensä takia, vaikka hyvin, mielettömän hyvin pärjäävät, sitten kerää rohkeutta ja soittaa ja saa tollasen vastaanoton! Ja sitten valitetaan ettei ulkomaalaiset halua tehdä työtä. ÄÄÄGGRRrrrrrr!

Rauhoitettuani päätin lähteä Itikseen ostaa käärmeille hiirijä ja papukaijoille pelletteja. Matkalla, Steissill näin ystäväni, joka istui verilammikossa humalaisen näköisenä. Ihmettelin, jätkähan ei juo ollenkaan. Tulin kysyy että mikä on hätänä. Hän vaan näytti peukaloaan, tai siis sitä kohta missä se peukalo oli. Joku oli muuten vaan huvin vuoksi leikkanut häneltä peukalon metroossa!!!! Hän istui asemalla, ylhällä, verenhukasta aivan sekaisin. Vartiat vaan käveli ohi, myös muut ihmiset. MÄ EN TAJUU! Soitin ambulasin. Siinä aikana ku odotettiin sitä, vain ja ainoastaa jotkut teini tytöt, just sen näköiset et ne elää siell steisill, tuli kysyy et onko kaikki ok. MIssä ihmisten välittäminen?! Miks pitää olla niin itsekeskisia ettei voi ees toista auttaa?!
Jatkoin matkaa metrolla ja Herttoniemess tuli vaunuun vanha mummeli, joka liikkui huonosti. Ku juna lähti liikkelle, hänellä oli selvästi vaikea pysyä pystyssä. Muut vaan istuu ja tuijottaa!!!! Olin ainoa joka vaivautui tulla kysyy että tarvisko apua ja pyysin vieressä istuva mestä siirtymään. Eli tässä maassa ei välitetään kenestäkään, ei nuorista eikä vanhoista. "Sillä mitään väliä kuka kuolee ja minne, kunhan minä vaan kävelen ohi enkä pode huonoa omatuntoa, että myöhästyin jumpasta (tai muusta TOSI tärkeästä jutust) jonkun vanhuksen tai kuolemaa tekevän nuoren takia?!" Näinkä ajattelee nykyihminen?! Ei vaan uppoa mun kalloon!

Nyt olen tässä odottamassa kultaani, kuhan se palaa salilta, syödään (laitoin juuri puna-ahventa ja fenkooli-sipuli-valkosipuli sekoituksen uunissa) ja sit voin nukahtaa sen syliin, rauhassa, tietäen että musta välitetään. Tää onki meidän vika yhteinen yö enne lomaa. Hän lähtee pe-la välisen yönä työmatkalle ja me näemme vasta Los-Angelisissa hetken ja sit jatketään eri kyydeillä Honoluluun. Mut sit siell jo kaikki toisin eikä tavii ees vähän aikaa murehtia mistään :o))

vastuutonKeskiviikko 23.11.2005 19:18

Mikä päivä taas, mitään en kerenyt, MITÄÄN. Piti käydä leikata tukka pois, ku siin mallihommis se pilattiin, voi voi, mun tukkaa :( Tuli sit Suskin (parturin) kanssa höpötettyä niin kauaan et siinä meni aika niin paljon et koulun piti rientää. Laskut maksamatta, ruuat ostamatta ja tääll kouluss menee ysin asti. Oonks mä vastuuton!?!
Illalla pitäis käydä moikkaa kaveria häppäreillä, toivottavasti osan lähteä ajoiss pois, hih.