IRC-Galleria

Töissäkin tuli tänään viperrettyä. Huomasin ikäväkseni pihalla moottoripyörän, joka toi ikävät muistot taas mieleen. Piti kävästä hieman tuulettamassa takapihalla. Jotenkin niin haikeeta...kaikki vitun asiat muistuttavat minua katkeraasti rakkaastani...jota rakastan, mutta rakkaus taitaa olla yksipuolista...nyt.

Ajelin kans töistä kotia ja mietin kaikenlaisia asioita taas mielenisopukassa. Porojakin tapasin tiellä ja mietin, kuinka tyhmiä olentoja nuokin on. Melkein tulevan avosylin autoani vastaan..(kuvauksellista) ja kuolisivat muuten, jos en painaisi jarrua. Mitä jos itse juoksisin avosylin rakastani kohtaan, saisin varmasti samanlaisen kohtelun, jos en hurjempaa. Kaasu pohjaan ja yli vain? Vai, että hän yrittäisi huitoa kädellä:"Pois tieltä!"????? Vai voisiko hän olla sydämmetön ja ajaa vain silmät kiiluen ylini...kuin jotkut autoilijat tekevät niin poroillekkin. Löytyyköhän porolla ja minulla enemmänkin yhteistä?? :o

Kuu on nyt rehellisesti puolikas. Viikko sitten se oli kaunis ja ylväs tampereen yössä, joka oli hyvin romanttinen...kipua tuottava näkyvyys. Mutta kauniit muistot sentää säilyy mielessäni, vaikka tuskaa tekevätkin. Mutta pitää ajatella vain positiivisesti, että osaa varautua seuraavaan esteeseen...jota en haluaisi kokeilla.

Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus. Asiasta riippumatta...tai tuokin on niin henkilökohtainen kysymys. Jos alkaisin miettimään, olisin voinut antaa mahdollisuuksia enemmän läheisimme ihmisilleni, mutta olenkohan silti antanut enemmän kuin he ansaitsevat? Jos ihminen antaa omassa tiedossaan lähimmäiselle uudenmahdollisuuden ja aikaa ja toinen ei tiedä tästä...niin toista mahdollisuus-kysymystä ei voi harkitakkaan, koska omassa päässään oli antanut tälle uuden mahdollisuuden...jopa aikaakin enemmän kuin olisi osannut kuvitella, mutta toinen ei silti ole tiennyt mitään asiasta. Se on epäreilua...ja senkin asian huomasin vasta kun itse koin ja mietin asiaa. Jos saisi uudenmahdollisuuden, mitä tekisi uudestaan ja yrittäisikö sitä elää vain toisen pussin mukaan? Tai yrittää kaikkensa, ettei suhde menisi pilalle tai jotain vastaavaa? Julmaa, sanon minä...vaikka itsekkin julmana olen näitä mahdollisuuksia jaellut...mutta omasta mielestäni olin sillo kiltti ja en ajatellut niin julmasti...mutta nyt asiat uudestaan mietittyäni olen erimieltä. Toiselle pitäisi informoida mahdollisuudesta ja suhteen huonosta menosta, eikä vain laittaa yhtäkkiä poikki ja sepittää päälle, "ett olet sie ihana ihminen ja silleen, MUTTA..." Julmaa...se kuulostaa? Ja sitä se varsinkin ON! Elämä on tuskaista...tieto lisää tuskaa... <- lainatakseni filosofian opettajaa x) Jos en olisi kysynyt, mitä hän ajattelee, niin ei oltaisi ehkä tässä...suremassa ja itkemässä silmiä pois päästä. Jos minä saisin vain yhden mahdollisuuden..yhden...haluaisin yrittää...tosissani...mutta huomaan, ettei toinen halua edes sitäkään mahdollisuutta antaa minulle ja kokeilla tosissaan, tuleeko mistään mitään. Mitkään ihanat hetketkään ei tunnut häntä vavisuttavan ja mietityttävän...mutta minua askartaa kaikki maailman kysymykset ja kaikkein eniten se, etten ole saanut vastauksia kysymyksiini, joka on epäreilua. Haluan vastauksia...haluan, mutta voihan olla totta, että toinen ei osaa antaa vastauksia, mutta loogisesti hänellä pitäisi olla vastaukset, koska hänen johdosta ollaan tässä. Hänen ajatuksensa ja päätöksensä johti tähän...en saanut edes puolustautua...tai olisin ehkä saanut, mutta se ei olisi muuttanut asiaa..ikävä kyllä :´(