IRC-Galleria

Da_Pale

Da_Pale

Pauli Kyllönen

Matkakertomus...Keskiviikko 16.05.2007 22:55

Elikkäs 7:05 Oulusta Helsinkiin ja Helsingissä 13:52 juna perillä. Siitä ratikalla terminaalii ja siellä lätkää laivan lähtöön saakka. Laivan lähdön jälkeen syömään A'la Carteen ja sieltä tax-freehen ostoksille. Ostokset vietyä laivan pubiin juomaan siideriä.

Euroviisut valtasi laivan diskoteekin joten siellä oli turha olla ku lämmin tuli aika heti. Tuloksia sit kuuntelin oven suulla. Sitten kun diskoteekki meni kii fun clubiin kuunteleen musiikkia.

Aamulla heräsin n.09:00 (suomen aikaa) ja kävin aamiaisella, jonka jälkeen sitten alkoi muukin hyttiporukka heräileen. Laiva tuli satamaan ja menimme kävellen Tukholman keskustaan.

Kävimme Burger Kingissä Sergelin Torilla, jonka jälkeen menimme kävelykadun lävitse ja jatkoimme gamla staniin ja kävelimme läpi senki.

Palasimme laivaan ja tunnin päästä siitä oli sauna. Saunan jälkeen hetken aikaa laivan lähtöä odotellessa olin hytissä. Laivan lähdettyä takasin Suomeen menimme syömään ja syönnin jälkeen jälleen tax-freehen tekemään ostoksia. Ostosten jälkeen jäin hyttiin koska jäkismatsi alkoi ja mihkään ei päässy kahtomaan istualteen joten kävin kurkkiin välillä tilannetta.

Ottelun päätyttyä menimme pubiin juomaan ja juttelee niitä näitä. Pubin suljettua menimme diskoteekkiin ja siellä kuunneltiin musiikkia. Diskoteekin suljettua lähdin nukkumaan mut pääsin vasta kello 05:00 (suomen aikaa) nukkumaan ja sain 3 tuntia nukuttua.

Kahvin kävin aamulla juomassa että herään sen verran että jaksan raahautua laivasta ulos.

Satamasta päästyäni Rautatieasemalle kävin heittää tuliaislaukun säilytykseen ja lähin heittää Hyvinkäälle rundin.

Hyvinkäältä tulin takaisin Helsinkiin ja kävin hakee evästä mäkkäristä ja hain laukun ja menin odotteleen junaa joka lähti 16:06. Junamatka sujui sitten oikein hyvin.

Laivalle ja silleen...Lauantai 12.05.2007 13:58

Heräsin tänään 4:30 kun 7:05 lähti juna kohti Helsinkiä, jossa juurikin istun ja naputan tätä blogia. Tunti meni dialyysistä selviämiseen mutta muita ongelmia ei aamulla tullut.

Helsingissä juna on tarkoitus olla 13:52 ja siitä sit kohti Katajannokkaa ja terminaalia terassin kautta. Laivana M/S Mariella jolla Tukholmaan ja takaisin Helsinkiin maanantaiksi.
Ruuvasinpa tuossa pari naulakkoa seinään ettei siitä kettuiltas enempää millon hoidan homman. Voimille se otti alkuun kun yritti perus ruuvarilla hommaa hoitaa vaan piti sit ottaa vipuvarrellinen ruuvari ja joha rupes ruuvit uppoaan seinään kiinni.

Että tämmöstä ja 2 viikkoa aikaa Tukholman reissuun

[Ei aihetta]Torstai 12.04.2007 19:08

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a.( ) aamulla
b.(x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c.( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet?
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille?
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c (x) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c (x) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit?
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen?
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a (x) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea tai luumu

9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla?
a (x) olet selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
e (x) yleensä nukut vailla unia
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.


41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä. Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

53 pojoa.

Tuloksesta voin sanoo sen verran että se kuvaa täydellisesti minua.

DCX ja Basshunter OulussaLauantai 24.02.2007 03:22

Tulipa sitten käytyä kahtomassa DCX jälleen ja Basshunteria Oulun Club Teatrialla. Meininki oli hyvä vaikka alkuun se ei näyttäny sille. Basshunteria luultavasti suurin osa oli tullut katsomaan.

Osashan tuo naapurimaan nörde eli Basshunter ottaa yleisönsä, vaikka taustanauhoilla vetikin. Että näin...

Genesis tulee Suomeen kesäkuussa!Lauantai 03.02.2007 01:15

Elikkä alotetaan otsikon mukaisesti eli tuossa kun kahtoin Scary Movie 3:sta televisiosta ja nelonen sitte pisti lyhyelle aikaa kaksi mainostaukoa niin toisessa oli mainos genesiksen konsertista Helsingin Stadikalla eli Olympiastadionilla 11.06.2007. No minä siitä heti sitten internetin ääreen ja lippupalvelun verkkosivuille tilaamaan yksi lippu kyseiseen konserttiin.

Sitten tässä on saatu viimeisetkin tarvittavat tarkistukset tehtyä munuaisen siirtoa ajatellen ja nyt oon valmis ja että mut voidaan ilmoittaa listalle että saan uuden munuaisen.

Valitettavasti tässä taas alkoi nuha (viimeksi joulukuussa), mutta eiköhä tämä mene nopeesti ohitse niin voi sitten mennä Onnelaan kuunteleen miten Sash! soittaa levareita <virne>

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 15:29

Oman elämäsi Soundtrack.

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle (Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?

Alkumusiikki:
ATB - Sunset Girl

Herääminen:
Darude - Next To You

Rakastuminen:
Ayu Hamasaki - Boys & Girls

Taistelu:
Keyload - Unknown Quantities

Riitaantuminen:
S Club 7 - Don't Stop Movin' (Ferry Corsten Remix)

Sovinto:
Garbage - Dog New Tricks

Salainen rakkaus:
Mirage - You Came

Elämä on okei:
Rammstein - Bestrafe Mich

Pettymys:
DJ Shadow - Only The Strong Survive

Ajaminen:
The Soundlovers - Abracadabra (Chorale Partymix 2002)

Muistot:
Kate Ryan - Lift Me Higher

Iloinen tanssi:
Schnappi - Das Kleine Krokodil :D

Unohtaminen:
Chorale - Magic Swamp

Pitkä yö yksin:
Mike Oldfield & Maggie Reilly - Moonlight Shadow (Rare Extended Version)

Viimeinen taistelu:
Tom Cloud - Told You So (Original Mix)

Kuolemakohtaus:
DJ Food - Victory Strut

Lopputekstit:
Delerium - A Poem For Byzantium

[Ei aihetta]Perjantai 19.01.2007 02:28

VASTAA OMAN NIMESI ALKUKIRJAIMELLA. Eli jos sun nimes ois vaikka Helmut, niin sitten keksi sanat H-kirjaimella... xD

Olen: Pöhkö
Haluan: Pannukakkua
Minulla on: Puhelin :D
Vihaan: Putoamista
Pelkään: Pimeyttä
Kuuntelen: Paul Oakenfoldia
Pohdin: perusjuttuja
Rakastan: pongaamista ;)
Minuun koskee: Pottuvarpaaseen sillon tällön :D
Minä aina: Pelaan :D
Minä en ole: Pullea
Laulan: Pihalla
Itken: Pieleen menneitä yrityksiä?!
En ole aina: Pauli :D

Olipa vaikee...

[Ei aihetta]Tiistai 16.01.2007 02:21

OLEN..

[ ] napannut tuntemattomalta tämän gallupin
[x] napannut tutulta tämän gallupin

[ ] pikkusisko
[ ] isosisko
[x] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[ ] siskopuoli
[ ] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[x] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni
[ ] outo
[ ] idiootti
[ ] tyhmä

MITÄ OLET TEHNYT:

[x] hypännyt katolta
[x] jutellut julkkiksen kanssa
[ ] kerännyt kukkia julkiselta kukkapenkiltä
[ ] huutanut tunnilla täysillä
[ ] soittanut pilapuheluja
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[ ] leikkiny apinaa leikkipuistossa
[ ] hävennyt kaveria
[ ] tukenut kaveria
[ ] poseerannut lehdelle
[ ] ollut lehdessä
[x] ollut televisiossa
[ ] ollut urheilutapahtumissa
[x] käynyt konserteissa
[x] käynyt musikaaleissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[ ] juonut itsesi sairaalakuntoon
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[ ] hajottanut kaupassa jotain
[ ] syönyt esim. karkkia kaupassa, ennen kuin olet päässyt kassalle
[ ] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[ ] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[ ] haukkunut opettajaa
[ ] saanut jälki-istuntoa
[ ] ollut opettajan kanssa
[x] riidellyt jonkun kanssa
[x] patikoinut jossain
[ ] istunu muurahaispesän päälle
[ ] nähnyt karhun
[ ] nähnyt jonkun kuolleen
[ ] skannannut skannerilla omaa naamaa
[x] ollut koko yön koneella
[x] pelannut jotain peliä koko päivän
[x] sytyttänyt jotain palamaan
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[ ] huutanut Jumalan nimeen jotain asiaa
[ ] puhunut vieraille kännissä tai vähemmän kännissä
[ ] juossut karkuun juoppoja
[ ] juossut karkuun poliiseja
[ ] tervehtinyt poliiseja
[x] ollut yksin bussissa
[ ] pelännyt jotakuta

OLEN KERÄILLYT:

[ ] korkkeja
[x] postimerkkejä
[x] valokuvia
[ ] kukkia
[ ] pokémon-kortteja
[ ] digimon-kortteja
[ ] pokémon-palloja
[ ] jotain muita kortteja
[ ] my little pony-sarjan tuotteita
[ ] kirjoja
[x] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] pelejä
[ ] laskimia
[ ] käpyjä
[ ] kiviä
[ ] paperia
[ ] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä, mitä?
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[x] leluautoja
[ ] mc donald's leluja
[ ] kinder munien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita
[x] leffalippuja

MITÄ OMISTAT:

[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun?
[ ] elämän
[ ] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] tietokoneen
[ ] peilin
[x] lompakon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[ ] mopon
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[ ] frisbeen
[ ] hulahula-vanteen
[ ] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] pokemoneja
[ ] my little ponyn tuotteita
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton esim. stepmaniaan
[ ] diabolon
[ ] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[ ] skeittilaudan
[ ] pop/rock koulukalenterin
[ ] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[x] pornolehtiä
[ ] demi-lehtiä
[ ] suosikki-lehtiä
[ ] mix:in lehtiä
[ ] witch-lehtiä
[ ] sinä&minä-lehtiä
[ ] girls-lehtiä
[x] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[ ] apu-lehtiä
[ ] seiska-lehtiä
[ ] KATSO!-lehtiä
[ ] anime-lehtiä
[ ] villivarsa-lehtiä
[ ] hevoshullu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] lemmikin

MITÄ MIELTÄ:

[x] elämä on
[ ] mutsis on
[ ] antti tuisku on ihku
[ ] HARD ROCK HALLELUJAH !
[ ] keltainen on ihana väri
[ ] tavikset tahtovat tositeeveen
[x] sitä saa mitä tilaa
[x] kaikella on tarkoitus
[x] (joskus)elämä on perseestä
[x] pizza on hyvää
[ ] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ravintoloiden pihvit ovat hyviä
[ ] ulkomaille nyt heti
[ ] tytöt ovat tyhmiä
[ ] pojat ovat tyhmiä
[x] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[ ] pissikset on raivostuttavia
[x] huora-sanan merkitys unohdettu
[x] ihmiset kiroilee liikaa
[ ] suomalaiset ovat juoppoja
[ ] apina on sininen
[x] Disneyn leffat rulaa
[x] komediaelokuvat rocks
[ ] kauhuelokuvat rocks
[x] toimintaelokuvat rocks
[x] piirretyt rocks!!
[x] I HATE ME !
[ ] RAX on BEST !
[ ] IHQD44 !
[ ] ihmiset ovat maukkaita
[ ] Jumala on kaiken luoja
[ ] Jeesus on vapahtaja
[ ] Saatana loi kaiken
[ ] Saatana sammutti valot
[ ] Samara (ringistä) on olemassa
[ ] pimeys on kaunista
[ ] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[ ] kylmyys
[x] kesä
[ ] kevät
[x] talvi
[ ] syksy
[x] Enkeleitä on olemassa
[ ] hevoset ovat maukkaita
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[x] musiikki on kaikki kaikessa
[ ] alkoholi on kaikki kaikessa
[ ] oman tiensä kulkijat rokkaa
[x] eläimilläkin on tunteet
[ ] uskon yliluonnolliseen
[ ] uskon (joskus) horoskooppeihin
[ ] uskon kohtaloon
[ ] tää gallup käy mun hermoille
[ ] loppuuks tää jo ?
[x] lasi on puolitäysi
[x] lasi on puolityhjä
[x] :)
[ ] :(
[ ] :'(
[x] :D
[x] xDD
[x] 8D
[ ] -.-
[ ] :|


[x] Gallerian VIP
[ ] työtön
[ ] rappiolla
[ ] ihkudaa
[ ] syönyt multaa
[ ] pelannut spritismiä
[ ] ollut lavatansseissa
[ ] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[x] vähän outo
[ ] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kkden sisällä
[ ] häiriintynyt
[ ] onnellinen
[x] hypännyt katolta (miksi tää kysytää uudelleen?)
[ ] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[x] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[ ] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[x] masokisti
[x] vasenkätinen
[ ] mökkihöperö
[ ] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[ ] lentänyt baarista
[ ] jutellut pulsujen kanssa
[ ] ruokkinut lintuja
[x] syönyt mustekalaa
[x] juossut juoksumatolla
[x] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[ ] laulanut karaokea
[ ] käynyt Zoolandissa
[ ] heittänyt puhelimen seinään

Sinulla on...
[ ] vihreitä vaatteita
[ ] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[ ] ruoska
[x] leipää
[x] epämääräisiä esineitä
[ ] nahka/pvctakki
[ ] sohvakalusto
[x] Arabian astioita
[ ] kummilusikka
[x] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[ ] Nalle Puh-pehmo
[ ] aina nälkä
[x] pakkomielteitä
[x] suuret suunnitelmat
[ ] komeat näköalat
[ ] kaakaoriippuvuus
[ ] fanipaita
[ ] todella iso ego
[x] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[x] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] poistettu alimmat kylkiluut
[ ] BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[ ] Lamina-tarra
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[x] suklaata
[ ] kirves
[ ] aapinen
[ ] makuuhuonekarsastus
[ ] säkkituoli
[ ] muki, jossa on nimesi

Tänään olet..
[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[x] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[x] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[ ] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] meikannut
[ ] korjannut jotain
[ ] puhunut yksiksesi
[ ] kiroillut
[x] käynyt ulkona
[x] voidellut leipää

Haastan...
[ ] kaikki
[ ] riitaa
[ ] teidät jotka tämän luette
[x] en ketään
[ ] kuka näitä muka lukee?


Joo tulipa tuossa eilettäi sitte käytyy kahtoo Vares 2 leffa ja täytyy sanoo et oli paljon "jenkkimäisempi" ku se ensimmäinen.

[Ei aihetta]Perjantai 22.12.2006 00:25

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "♥"
2. Toistelin: "minä ja Kiira <333 nnnnakit..!"
3. Sanoin luokkatoverilleni: "tää menee Muhikselle<3<3 mä tykkään sust niiin paaljon<33 jtn tärkeetä<3<3"
4. Sitten piti tehdä: "tällättynä..:D"
5. Joka kerta kun oon kotona sanon: "Mallikansiosta."
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "Minä ja sisko! ^___^"
7. Oon saletisti: "kerron kokoajan itselleni että tuo en ole minä ... koska kuvassa oleva henkilö näyttää narkkarin ja kuolleen sorsan sekoitukselta :D"
8. Kiljasin eilen kaupungilla: "menos tykkimäelle...vain Tiinalle"
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "Ehkä kuitenki 2006 =/"
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan: "Heeh..... 0_-"

Että joo...