IRC-Galleria

Aioin ensin kirjoitella Darwinin kunniaksi hieman raamatunpolkemista biologisesta näkökulmasta. Sain kuitenkin tuohon Pascalin Vedonlyöntiin pitkän vastauksen, joka innoitti sen verran pitkään vastaukseen, etten jaksanut alkaa pätkimään sitä 500 merkkiin. Sen sijaan laitan tähän koko tuon pohdinnan, mitä sain, sekä oman vastaukseni.

Tässä viesti jonka sain:
"Oikeudenmukainen jumala ei tuomitse ihmistä sen mukaan mihin hän uskoi, vaan sen mukaan mitä hän teki." Kristinuskon ja Raamatun mukaan jos Jumala tekisi näin, jokainen joutuisi kadotukseen.... Siis jos Jumala oikeasti tuomitsisi jokaisen vain tämän tekojen mukaan;).

"Elä hyvin ja auta kanssaihmisiä." Muuten hyvä ajatus, mutta kokeileppa elää 100% hyvin ja auttaa aina kanssaihmisiä, kun sinulta sitä pyydetään. Jos oikein rehellisesti mietit, niin huomaat Paavalin olleen oikeassa Roomalaiskirjeen 7. luvussa. Jos arvaat mitä ajan takaa, ymmärrät. Jos et, kertaa Paavalin havainto.

"Miksi sokeasti uskomisen pitäisi vapauttaa kärsimyksistä? " Entisenä uskovana näytät hyvin nopeasti kadottaneen ydinajatuksen. (Lainaus Room 5:9-11) Sovituksen vastaanottamista.


Siinä oli siis nämä viestit, mitä sain. Sitten seuraa oma vastaukseni tähän kirjoitukseen.

"'Oikeudenmukainen jumala ei tuomitse ihmistä sen mukaan mihin hän uskoi, vaan sen mukaan mitä hän teki.' Kristinuskon ja Raamatun mukaan jos Jumala tekisi näin, jokainen joutuisi kadotukseen. Siis jos Jumala oikeasti tuomitsisi jokaisen vain tämän tekojen mukaan ;)"

Siinäpä se ongelma kristinuskon ja raamatun jumalan kanssa onkin.

Oletetaan nyt sitten jälleen, että jumala on. Jos hänen mielestään ihminen ei kelpaa, selkeästi hänellä on ollut ongelmia suunnitteluvaiheessa. Kerrataanko miten homma tapahtui: Jumala luo ihmisen äärettömässä viisaudessaan, sen jälkeen jumala luo tietoisesti heille houkutuksen, jota tietää että emme voi luontomme(jonka hän loi) mukaisesti vastustaa. Sitten hän leikkii loukkaantunutta kun toteutamme hänen jo ennaltanäkemää tilannetta, potkaisee kaikki ulos paratiisista ja sanoo kaikkien olevan syntisiä tästä eteenpäin. Ja tästä lähti tarina rakkauden, armon ja "oikeudenmukaisuuden" jumalasta. Hän itse teki meidät tietäen että teemme tämän virheen, sitten syyllistää meidät asiasta ja vaatii joko kuuliaisuutta tai kuolemaa. Jumalan mielestä on oikeudenmukaista että 42 nuorta revitään karhujen toimesta palasiksi, koska he pilkkasivat kaljua miestä? Ja kyllä, halpa esimerkki, mutta raamatusta kyllä löytyy lisää näitä yhtä oikeudenmukaisia tuomioita. Onneksi jumala ei yhtä aktiivisesti enään nykyään tuo tätä oikeudenmukaisuuden sektiään julki, muuten joka toinen skeittari lökäpöksyineen olisi joutunut roska-auton yliajamaksi kun naapurin kerrostalokyttääjämummo ärsyyntyi heidän ettiessä hyvää kiveystä missä harjoitella.


"Infinite punishment for a finite crime", en oikein keksinyt kuinka tämän suomentaisi, koska ei siihen oikein saa samaa terävyyttä. Olen kuullut tämän ensimmäistä kertaa Matt Dillahuntyn sanomana(Atheist Experience tv-ohjelman juontaja). Tuossa lauseessa kiteytyy lähes kaikki ne syyt, miksi en enään palvele kristittyjen jumalaa. Kristinusko ja raamattu saavat puhua kyllästymiseen asti siitä, kuinka heidän mielestään jos jumala tekisi oikeudenmukaisen tuomion me kaikki palaisimme, mutta ei se tee jumalasta oikeudenmukaista. Luultavasti vaikka hän näyttäytyisi ja ilmoittaisi raamatun olevan täyttä totta, vaatisin häneltä helvetin hyvää syytä tähän omaan "oikeudenmukaisuuteen" tai käskisin hänen itsensä painua helvettiin. Enkä luultavasti alkaisi palvella häntä siitä huolimatta, koska jos raamattu on hänen käsityksensä oikeudenmukaisuudesta, veikkaisin kadotuksessa olevan reilumpaa sakkia.

Huh, tulipas ärtynyttä tekstiä. Jälkeenpäin katsottuna tuo myös kattaa toisenkin kappaleen "hyvin elämisen" aika mukavasti. Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa Paavali nimittäin kertoo nähdäkseni juurikin tästä, miten ihminen voi yrittää tehdä juuri niin paljon hyvää kuin vain suinkin pystyy, mutta koska jumala on antanut meille mahdottomat määritelmät synnille, on pakko pyytää häneltä apua. "14Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnyn orjaksi myyty." Hierotaanko suolaa haavoihin, tuntuuko vielä siltä kuin pystyisit jatkamaan ilman jumalaa, vai joko nöyrryt? Psykologista sodankäyntiä, syyllistämisleikkiä ilman syytä.

Lainaus Roomalaiskirjeen viidennestä taas on yhä, samaa syyllistämisleikkiä. Koska me olemme arvottomia, jumala oli armollinen ja tappoi poikansa. Tietenkin on sopivaa, että jumala, joka aikoo kiduttaa meitä asioista joita emme ole tehneet, valitsisi tien pelastukseen kidutetun ihmisen kautta.

"Tätä on usko:'11 Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.' Sovituksen vastaanottamista."

Muistan hyvin, miltä tuo tuntui. Kun ensimmäistä kertaa tajusin, mitä tämä merkitsi kristittynä. Tuntui kuin suuri taakka olisi nostettu harteiltani. Joka kerta, kun pidimme ystävieni kanssa rukouspiiriä, vähintäänkin seuraavat pari tuntia, joskus päiviä, olin pilvessä. En kirjaimellisesti, mutta oloni oli kevyt enkä nähnytkään varjoja missään. Hymyilin vain maailmalle ja se hymyili takaisin. Unelias olo ilman väsymystä. Voisi sanoa kai rauhaksi. Mutta nyt tajuan, että ainoa syy, miksi tämän tunteen olin saanut, oli siinä, että uskoin ensin kaiken tämän puheen synnistä. Kuvittelin itselleni taakkoja, mitä ei ollut olemassakaan. Piiskasin itseäni henkisesti, koska tiesin, etten koskaan voisi tulla tarpeeksi hyväksi noudattamaan lakia. Olen kokenut molemmat tunteet useasti(sekä painon että tämän "sovituksen").

Ensimmäisen kerran kun tajusin uskonnon järjettömyyden ja sen, etten usko jumalan olemassaoloon, koin täsmälleen saman tunteen kuin uskoessani syntini anteeksi niin useasti sitä ennen. Tajusin sen kaiken olevan pelkkää paskaa, keino saada tuntemaan olonsa ensin huonoksi ja sitten henkinen euforia, jota voidaan markkinoida pyhän hengen kosketuksena. Kaikki se taakka, mitä olin kerännyt neljässä vuodessa, jolloin en ollut ystävieni kanssa tehnyt tätä itsesuggestiopiiriä ja uskonut pahaa oloani pois, nousi kerralla. Tällä kertaa tunnetta vahvisti vielä se, että tiesin, ettei se syyllinen olo enään tulisi takaisin. Siksi tämä olo jatkuikin lähestulkoon viikon. Kävelin luonnossa ja ihailin elämää hymy naamassa.

Joten ei, kun kerran tästä aiheettomasta syyllistyksestä olen itseni nostanut ylös, ei sinne pelkkä raamatunkahlaus minua enään takaisin upota. Aion elää elämäni kuten itse näen sopivaksi, yrittäen olla hyvä ihminen. Tietenkään en onnistu siinä 100%, mutta onnistun siinä juuri niin hyvin kun on mahdollista minulta.