IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

KeittoPerjantai 09.08.2013 12:52

Pitkästä aikaa lohikeittoa tulille, kun oli kala halvennuksessa. Laiskana miehenä en tietenkään jaksa paskarrella kokonaisesta lohenkyljestä lihaa, vaan ostan kraavilohet pois kun meinaavat mennä vanhaksi. Kilohinta on sama, valmiiksi siivutettua ja maustettua suolalla ja tillillä.

Sitten taas piti vilkaista internetsiin, että mitkäs olivatkaan ne suositellut sekoitussuhteet ja meinaa hermo mennä. Kaikki kalakeiton reseptit ovat suunniteltu pula-ajalle eivätkä sieltä ole ulos luikerrelleet. Keitto on laihaa, siellä kala etsii kaveriaan ja perunaa on melkein puolet kattilan painosta.

Litra vettä ja kaks desiä maitoa tai kermaa. Kilosta 1,5 kiloon perunaa ja puolisen kiloa kalaa. Eikun tänään tehdään keitto, jossa on hieman fiilistä, aloitetaan puolella litralla maitoa. Vettä niin paljon päälle, että perunat saadaan piiloon keittoliemeen. Kraavilohi, mitä on yhtä paljon kuin perunaakin, dumpataan 10 minuutin päästä mukaan porealtaaseen, viiden minuutin jälkeen heitetään päälle vielä 2,5 desiä ruokakermaa, 2 desiä punaista maitoa ja 3 rkl vehnäjauhoja. Saostetaan sitä lientä.

Sitten aletaan puhua jo kalakeitosta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.