IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

MmmMaanantai 26.05.2008 12:45

Kuumetta alentavat lääkkeet on kavereita, kun tarvitsee rahaa ja on päästävä töihin.

Röllejä turpaanTorstai 22.05.2008 12:02

Päätettiinpä eilen näpäyttää ensimmäinen yritys Zul'Amanissa timed runista. Eagle, Bear, Dragonhawk ja Lynx aspektit mattoon, 45 minuuttia. Mikäs siinä, läiskäistiin osaavat pelaajat tiimiin ja hypättiin instaan.

Ensimmäisenä Eagle-aspektille putsaillessa näytti että olisi voinut paladin tankilla sheivata rapian minuutin tai kaksi ajasta pois, kun kahdella healerilla ja warrior mt:nä homma näytti välillä vähän horjuvan, onneksi lapadiini oli hereillä heittämässä kuplaa kiinni kituvaan ruippahealeriin parin röllin kurmootuksessa. Pomona Akil'Zon on kahdella healerilla samanlainen vitsi kuin kolmellakin, vaikka kuinka kaikki väittävät priestin olevan surkea hiileri missä tahansa niin kylläpä vain ruipallani hävisin jälleen HDn. Meleepainotteisella gruupilla meleelle osunut salama teki kyllä nättiä jälkeä toisessa gruupissa, mutta mikäs siinä, vähän HoTteja kiinni ja kohta ollaan taas kunnossa.

Nalorakk ei antanut juuri sitä suurempia vaikeuksia, karhuperkele tipahti ja kellosta löytyi 25 minuuttia viimeisten kahden pomon tappamiseen.

Jan'Alaille lähtiessä ensimmäinen scoutti tipahti ongelmitta ja seuraavaksi nätissä vahinkopullissa otettiinkin sitten sekä oikealla lymyävä jemmapack että vasemman laidan keke-päkki. Ja kun tuplapulli oli kaaoksesta melkein päässyt järjestykseen, käväisi paikalle käppäillyt scoutti vielä kutsumassa pari kaveriaan mukaan bileisiin. Pullissa siis noin 10 naamaa, puolet flame-castereita, pewpew rrkeles. Mutta kylläpä siitä toivuttiin, kaksi kuollutta kerkesivät juosta takaisin tappamaan viimeisiä ja puskettiin eteenpäin. Jan'Alai ei vastustellut yhtään enempää kuin ennenkään, ajastimessa nätti 14 minuuttia kun lähdettiin puskemaan eteenpäin. Joskus tuosta ajasta on masennuttu ja todettu että nyt ei riitä aika, rauhoitetaan menoa, tupakka ja kusitauko. Tänään todettiin että perkeles, ollaan jäljessä, puristetaanpas parisataa dps lisää ja rykäistään eteenpäin.

Halazzin edessä laskurit kertoivat että sielläpä olisi 8 minuuttia aikaa tappaa pomo, ja neljä minuuttia myöhemmin puri ilveksen aspekti nurmea ja ensimmäinen Kaamoksen nallemountti luutattiin hyvillä mielin.

Parin päivän päästä resetissä uudestaan. Aikaa jäi niin mukavasti parin tardituksen jälkeenkin että tuossa on varaa tehdä vaikka mitä muutoksia tiimiinkin, vaikka kolmannen healerinkin ottaisi(mikä tekisi parantelusta tylsää kun saisi pyöritellä peukkujaan puolet ajasta).
Toinen ja kolmas neljännes näyttäisi tänä vuonna olevan odotettujen elokuvien runsaudensarvi.
DVD-myyntiosastolta jo bongasinkin Daywatchin, Venäläisen suuren budjetin vamppyyrielokuvan Nightwatchin jatko-osan. Mikäli Daywatchiin on laitettu yhtä paljon työtä ja viimeistelty tulos yhtä huolellisesti kuin edeltäjänsä, on luvassa loistopätkä. Nyt vain pitäisi löytää jostain päivästä nelisen tuntia ylimääräistä aikaa, että voisi ensin katsella muistin virkistämiseksi Nightwatchin ja samaan hengenvetoon perään katsella kuinka saaga jatkuu.

Ironman, uusin sarjakuvafilmatisointi, räjäytti potin tuossa joitain viikkoja takaperin lunastamalla kaikki varovaiset odotukset ja hieman enemmänkin. Itselleni oikeastaan täysin tuntematon sarjakuvasankari oli yksi onnistuneimmista sarjakuvakäännöksistä ja meni omalla listallani suoraan Punisherin ja Sin Cityn seuraksi huipulle. Loistavaa näyttelyä, mainiota toimintaa. Tokihan sieltä löytyi moitittavaakin, mutta tämä johtuu lähinnä sarjakuvankin valmistuksen aikakaudesta. Pahikset ovat rättipäitä, ja jenkit ovat sankareita pelastamassa avuttomia AK47-kersoja hiekka-apinoiden rautaisesta puristuksesta. Mutta siitä huolimatta elokuvana mahtava. Stan Leen kameolle ei voinut olla repeämättä. Ilokseni huomasin että samana päivänä elokuvateatterissa joka ikinen katselija räjähti nauruun Leen ilmestyessä ruudulle. Sivistyneessä seurassa oltiin siis.

Hulk on tulossa uudelleen filmatisoituna kohtapuoliin. Tällä kertaa uskollisempana sarjakuvalle, odotettavissa loistopätkä. Vanhakin oli ihan viihdyttävä efektimättö, nähtäväksi jää mitä uutta Marvel tuo elokuvaan.

Indiana Jones nousee rollaattoristaan riehumaan lierihatussa ja ruoskassaan jälleen. Itselleni kovin odotettu elokuva-aihe, sillä omistan tasan yhden Indiana Jones sarjakuvan ja se on juurikin tämä Kristallikallon valtakunta. Sen vähän mitä sarjakuvasta on muistissa, se oli loistavaa viihdettä. Ja Harrison Ford toimintaroolissa harmaana patuna, pakkohan se on katella.

Disney ja Pixar ovat tuomassa todella hellyyttävän robotin uusimpaan animaatioonsa. WALL-E näyttää kaikkien making of - ja trailerpätkien mukaan tämän kesän Finding Nemolta. Luultavasti lyö sen laudaltakin. Komeaa animaatiota ja huvittavia hahmoja luvassa.

Wanted. Angelina Jolie ja Morgan Freeman ilkeinä organisaatiopomoina pompottelemassa McAvoyta, elokuvastahan on pakko tulla hitti. Vasta IMDBn elokuvaa käsittelevää sivua lukiessani tajusin että tämäkin on ollut joku sarjakuvan tapainen joskus. Hyvä vain ettei tiedä sarjakuvaa niin ei tule typerää nipotusta elokuvan ja sarjiksen eroista. Mutta odotettavissa varmasti samanlaista true-fanien ja elokuvakatselijoiden välistä bolemiikkiä kuin LotRin, Punisherin, Sin Cityn ja kaikkien Marvelin pätkien kanssa; Kirja/sarjis oli paljon parempi, tämä hahmo oli tehty ihan väärin... MIKSI HOBITIT EIVÄT LAULANEET SEITSEMÄÄ TUNTIA ENSIMMÄISESTÄ ELOKUVASTA SAMALLA KUN HE SYÖVÄT JATKUVASTI?! Olisikohan ollut jotain tekemistä siitä, että elokuvasta haluttiin tehdä sellainen, etteivät ihmiset nukahda kesken kaiken...

Keanu Reeves on puskemassa parikin mielenkiintoista pätkää ulos. Street Kings on jo pyörinyt hyvän aikaa teattereissa kyttä-äksönin uusimpana lipunkantajana. The Day the Earth Stood Still on tulossa vielä tämän vuoden puolelle, legendaarinen -51 vuoden scifileffan remake, jonka huhutaan olevan jopa uskollisempi novellille kuin vanhempi versionsa.

Deathrace 2000, remake Jason Stathamilta. Järkyttävää arvostelua saanut jo ennen valmistumistaan. Jälleen elokuva josta ei ole oikein mitään käsitystä mitä sieltä on tulossa, kun ei alkuperäistä ole nähty. Mutta Statham, tämä uuden ajan Schwarzenegger, voi pelastaa järkyttävillä one-linereillaan vaikka mitä. Odotamme julkaisua.

The Spirit, jälleen yksi sarjakuvasupersankarifilmaatio, mikä kuulostaa tiivistelmäsynopsin jälkeen aika erikoiselta pätkältä. Castia katsellessa Samuel L. Jackson löytyi pahiksen roolista. Say no more, elokuva on nähtävä.

Mike Myers pläjäyttää uuden omalaatuisen komediapätkän markkinoille kanssa. The Love Guru rantautuu kohtapuoliin suomeenkin ja mikäli elokuvan nähneisiin on uskominen, se lyö laudalta jopa kaikki Austin Powersit. Kovia väitteitä, nähtäväksi jää lunastetaanko ne.

Itselleni vasta Transformersista tutuksi tulleelta Shia LaBeouf:ltakin on tulossa hyvän kuuloinen pätkä Eagle Eye, tosin vasta loka-marraskuussa. Transformers 2:ta kun pitää vartoa ainakin ensi vuoteen.


Sitten pitäisi jostain repiä vain aikaa että ehtisi edes osan näistä katsella.

Niinpä niin.Torstai 15.05.2008 19:05

Kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa.Torstai 15.05.2008 13:30

Japanilaiset taiteilijat. GG.

End of an eraKeskiviikko 14.05.2008 13:40

Talipäätrilogia on päättynyt, herra ilmoitti ettei enään väittele. *snif* oh well, Viisiosainen trilogia jäi kaksi osaa vajaaksi.

Tänään on hyvä päivä rokkailla kaverin kanssa kitarointileikkejä ja sitten käydä katselmoimassa uusin supersankari-elokuva. Rautamies on niittänyt sen verran kovat arvostelut vasemmalta ja oikealta että mielenkiinto on noussut liian suureksi vain sivuutettavaksi. Tälle massapaineelle alistuneena laahustamme massahypnoosin orjina pimeän elokuvateatterin penkeille aivopestäväksi amerikkaa ihannoivalle propagandalle, missä jokainen väärää jumalaa tai rättiä päähänsä kietova on harhaoppinen ja tulee puhdistaa lyijykasteella.... Eiku tämä taisikin olla se 70-luvun toimintaleffojen juoni. Vihollinen tuli aina idästä, joko kantaen sirppiä ja vasaraa tai rättiä päässään.

Nykyiselle hyvinvointiyhteiskunnalle se vihollinen vaanii lännessä, hampurilaisten, ylipainon ja uskonnollisen vainon luvatussa maassa.

The Talipää Strikes BackTiistai 13.05.2008 16:08

Eihän siinä montaa tuntia mennyt, ja vastausta alkoi sadella. Testiajojen välissä raapustelin jälleen omasta mielestäni ihan kelvollisen vastauksen uusiin päättömiin ajatuksiin metallimusiikista.
Niille jotka vasta ensimmäistä kertaa lukevat, tässä on siis kolmas osa yhteenotostani eräällä foorumilla toisen nimimerkin kanssa, josta käytän nimeä X. Ensimmäinen osa käsitteli tanssimista, onko se syntiä. Tämä ja edeltävä osa ovat olleet metallimusiikin syntisyydestä.


(Lainaus X)
Rock -musiikki ilmentää kapinan henkeä. Aivan kuten saatana kapinoi Jumalaa vastaan, kapinoivat nuoret vanhempiaan vastaan.
(Lainaus loppuu)

Tästä johtuen Kristillisessä rokissa sanoituksilla eritoten myös kapinoidaan saatanaa valtaa vastaan. Kapinointia ei voi poikkeuksetta laittaa vain pahan asiaksi. Olisitko itse tyytyväinen ellei kansa olisi koskaan alkanut kapinoida luokkayhteiskuntaa tai orjuutta vastaan? Rikkaat omistaisivat maat ja enemmistö kansasta eläisi kurjuudessa, pahimmillaan orjuudessa. Saatanan rinnastaminen nuoriin ja jumalan rinnastus vanhempiin kapinoinnissa on ehkä hieman yliampuvaa.

(Lainaus X)
Enää ei nuorille kelpaa kauniit kitarakuorot tai puhallinorkesterit, pitää olla sähköisiä vahvistimia, savukoneita ja kovaa meteliä.
(Lainaus loppuu)

Orkestereista lähtee useammin enemmän meteliä kuin hevistä, laulajat ovat aina käyttäneet vahvistimia, samoin myös akustiset 'kitarakuorot'. Minkä tahansa soittimen voi kytkeä vahvistimeen, ja täytyykin, mikäli esiintymistila on laaja ja yleisöä paljon. Kuulostaako vahvistimen läpi saarnakin meteliltä? Kirkossa veisaavat kymmenet henkilöt vailla nuottikorvaa kuulostaa sivusta katseltuna aikamoiselta meteliltä sekin, oli tarkoitusperä mikä tahansa. Tämä on vain mielipidekysymys, eikä sillä ole mitään tekemistä uskon kanssa. Saati sitten metallimusiikin syntisyyden kanssa.

(Lainaus X)
Tämä kaikki luo epäharmoniaa muuten niin rauhalliseen seurakunnalliseen elämään.
(Lainaus loppuu)

Kristillisiä metallifestareita kiertäneenä voin taata, että kun nuoret tulevat konsertista, missä tätä sanojesi mukaan 'epäharmoniaa' julistetaan savukoneet ja valoshowt tunnelmaa luoden energisellä musiikilla, on olo raukea ja harras. Usein samanlainen massahypnoosin tunne tulee konsertissa saarnan kuuntelusta kuin missä tahansa konservatiivisemmassa hartaudessa. Kun bändi/puhuja aloittaa puheensa, nuoret kuuntelevat hiljaa ja hartaudella. Sen jälkeen lauletaan Jumalaa ylistäen niin lujaa, että se varmasti kuullaan ulos maailmaankin. Seurakuntayhteys tulee väkevästi esiin.

(Lainaus X)
Rock-musiikki mullistaa myös yhteiskuntia. Esim. vuoden 1968 levottomuudet ovat johdettavissa beatlesien ja rolling stones -yhtyeiden vaikutukseen.
(Lainaus loppuu)

Vuoden 68 levottomuudet johtavat juonensa paljon pidemmälle kuin vain muutamaan bändiin, vaikkakin bändien vaikutuksesta. Muutama vuosikymmen oli kulunut toisen maailmansodan loppumisesta ja sosiaalinen kulttuuri oli murroksessa. Amerikassa ihmisoikeusliikkeet olivat tällöin aktiivisimmillaan. Sodista oltiin saatu tarpeekseen ja Vietnamin sota närkästytti kansaa. Se, että rock muusikot uskalsivat ääneen uhmata hallitsijoiden järjettömän typerää mielipidettä sodista antoi vain kansalle keulamiehiä, jotka saattoivat sitten yhdistää massat protesteihin ja mellakoihin sodan lopettamisen vuoksi.

(Lainaus X)Nuoret alkoivat kasvattamaan pitkiä tukkia ja kapinoimaan auktoriteetteja vastaan. Rock lietsoi nuoret tähän.
(Lainaus loppuu)

Mikä oli yksi suurimmista syistä Vietnamin sodan(Kenties Kylmänkin sodan) lopettamiseen. Joten jälleen kerran, rokilla pelastettiin henkiä. Hiukset liittyivät lähinnä kapinaan yhteiskunnan sosiaalisia rajoitteita vastaan.

(Lainaus X)
Erityisen suuri vaikutus oli suomessa kapinallishenkisellä rockabilly musiikilla. Kaduille syljeskelevät lättähatut olivat alkupiste sille kehitykselle...
(Lainaus loppuu)

Anteeksi että leikkaan kesken, mutta tuo on hyvin helppo vain kumota jo ennenkuin alkaakaan, nimittäin Föribeat-niminen sivusto on erikoistunut juuri lättähattukulttuurin tutkimiseen, ja heidän sivuiltaan voidaan tiivistää näin:
Myöhempiin verrattuna nämä omaleimaisen näköiset nuoret olivat hyvin kilttejä; asu ja käytös - eritoten räikeä julkinen tupakointi - olivat pääasiassa murrosikäisten uhittelua. Pahantekoon ei juurikaan syyllistytty. Päätarkoitus oli "poroporvarillisten" aikuisten ärsyttäminen - mutta siinä noudatettiin varsin tarkkaa kunniakoodia. Juopottelu oli poikkeuksellista.

Eli lättähatut olivat jopa verraten kilttejä aikansa ikäryhmässä. Mutta jatkaakseni tuota lausetta, minkä katkaisin:

(Lainaus X)
.. joka on huipentunut ameebamaisen velttoihin, housut puolitangossa laahustaviin hiphoppareihin.
(Lainaus loppuu)

Rockabilly ei mitenkään erityisesti liity hiphop kulttuuriin, räpin juuret kun ovat, kuten monen muunkin nykyisen musiikkityylin, bluesissa, eritoten puhuttu blues voidaan pitää räppäämisen esi-isänä. Hiphoppiin omintakeinen vaatetyyli taas ei mitenkään vähennä heidän mielipiteensä arvoa, ja 'ameebamainen velttoilu' taas johtuu useimmiten luonteesta, jota hiphopissa on osana. Rentous, 'cooli' olemus on osa hiphopin mukanaan tuomaa kulttuuria.

(Lainaus X)
Liimaa haistellaan ja mummoja potkitaan, siinä on rock-musiikin hedelmä!
(Lainaus loppuu)

Kuten jo aiemmin esitin, huumeiden käyttö oli ehkä osa rock kulttuurin 60- ja 70-lukua. Sillä ei ole mitään tekemistä nykyisen huumeidenkäytön kanssa. Narkkareita löytyy niin papistosta ja ministereistä kuin duunareista ja farmareista, musiikkimausta, sosiaalisesta- tai geneettisestä taustasta riippumatta.

Mummojen potkimisen syynä taas voi olla sekä saatananpalvonnan että huumeiden käyttö, mutta kummastakaan ei ole mitään todisteita, että nämä liittyisivät metallimusiikkiin.

(Lainaus X)
Saatana on kaikeen valheen ja epärehellisyyden isä. Se käy ilmi tuostakin, cobain kun varasti tuon lauseen Neil Youngilta.
(Lainaus loppuu)

Lausetta ei varastettu. Kuten kaikki 70-luvun rock, Nirvana otti vahvasti vaikutteitaan mm. Led Zeppeliniltä, Black Sabbathilta ja Neil Youngilta. Se, että Cobain käytti Youngin lainausta jäähyväisviestissään, kosketti Neiliä niin syvästi, että tämä teki Cobainin muistoksi levyn, Sleeps With Angels. Lause vain tunnetaan nykyään luultavasti paremmin Cobainin viestistä kuin Youngin sanoituksista. Varastamisesta voidaan puhua vain kokonaisten kappaleiden tai edes säkeiden räikeissä plagiointitapauksissa, eikä tähän syyllistytty missään vaiheessa. Tekstiin tehdyt lainaukset ovat sallittuja.

(Lainaus X)
Kuvauksesi dream theater -yhtyeen musiikista kertoo hyvin rock-musiikin narsistisesta lähtökohdasta. Soittajat ovat idoleita, joita nuoremme palvovat ja ihailevat.
(Lainaus loppuu)

Samanlaiseen narsistiseen itserakkauteen olen törmännyt myös useiden uskovien kanssa puhuessa. He ovat niin vakuuttuneita oman mielipiteensä paremmuudesta, etteivät esimerkiksi suostu edes kuulemaan eriäviä mielipiteitä. Musiikkityylillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, tätä löytyy kaikilta esiintyjiltä jotka vain riittävän suosion saavuttavat. Samalla tavalla tietyt yhteisöt nostavat jalustalle puhujia, joista tulee yhtäkkiä 'jumalan lähettiläitä' tai sanansaattajia. Idolisointia sekin.

(Lainaus X)
Ihmisten huomio kiintyy tuollaisiin epäolennaisuuksiin, kuten soittotaitoon, eikä elämän tärkeimpiin asioihin.
(Lainaus loppuu)

Onneksi puhallinsoitinorkesteria kuunnellessa voidaan keskittyä elämän tärkeisiin asioihin musiikin sijaan.

(Lainaus X)
Mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka kuinka osaisi soittaa, jos ei kuitenkaan ole käynyt uskovien kasteella ja liittynyt helluntaiseurakuntaan?
(Lainaus loppuu)
Puhe olikin alunperin metalliMUSIIKIN syntisyydestä, ei soittajien kasteesta.



Jaa-ah, siinä taas tuli kyllä hituc vapaasti tulkittua joitain lähteitä, saas nähdä ilmeneekö sieltä jotain virheellistä infoa.. Tai vaivautuuko Herra X tekemään tutkimustyötä lähteisiin. Melkoisen huvittavaa räpellystähän tämä on. Niinkuin yrittäisi vakuuttaa kalliolle, että se on nestettä. Näyttää typerältä ja vie vain aikaa. Mutta lopputulokset ovat huvittavan näköisiä ^^

Helvetin talipään paluuTiistai 13.05.2008 12:46

Legendaarinen herra X teki comebackin. Legendaarinen Dae-setä iskee takaisin. Tällä kertaa aiheena oli huolestuneella kirjoittelijalla rock musiikin syntikysymys. Onko metallimusiikki siis syntiä. Johon vastasin aluksi lyhykäisesti että ei ole.. Okei, vähän pidemmästi tekemällä huvittavan analogian shamanististen heimojen transsirummutuksen ja vanhan testamentin sivuilta löytyvän Jumalan kunniaksi tamburiineja helistelevien ihmisten välillä. Jos kerran lyömäsoittimia on käytetty jo ennen VTtä pakanallisissa tarkoituksissa, eikö se siis tarkoita että myös tällainen yksinkertainen gosbel on yhtä pakanallista, jos se kerran on soittimista kiinni? Herra X ovelasti väisti tämän jälkimmäisen analogian osuuden ja tarttui heti shamanismiin, mistä seuraavassa vastauspostauksessani näkyy palaset. Olen siis lainannut Xn postauksen kokonaisuudessaan viestiini, vastaten joka ikiseen lauseeseen, minkä hän metallimusiikkia vastaan esitti, ettei itseäni voitaisi syyttää ainakaan kreationisteille niin legendaarisesta quote miningista ja väärin lainailuista. :P Joten tässä,väittely Rockin syntisyydestä:

(Lainaus 'X')
Juuri tästä syystä tämä afrikkalaisiin viidakkorytmeihin perustuva nuorison suosikkimusiikki on niin vaarallista.
(Lainaus loppuu)

Rock'n'Rollin musiikillinen tyyli on kehittynyt ehkä suurimmaksi osaksi blues ja country musiikin pohjalta, mutta vaikutteita on otettu niin jazzista kuin vanhasta gosbelistakin, popista ja folkista. Toki kaikki musiikki on lähtöisin primitiivisemmistä musiikeista, joten eiköhän siellä tule ennen pitkää vastaan jokin viidakkorumpupoppoo, joka oman kulttuurinsa mukaisesti kumarsi outoa kiveä ja söi naapurinsa. Mutta sieltä esihistorian humusta se gosbel ponnistaa myös.

Rock ei ole likimainkaan kaikkien nuorten suosikkimusiikki. Itse asiassa puhdas rock on menettänyt varmasti suosiotaan pop-musiikille tasaisesti jo 70-luvun jälkeen. Metallimusiikki on kyllä sinänsä tullut valtavirtaan vahvasti, mutta monipuolisuus ja mahdollisuus valita musiikkinsa ei ole mielestäni huono asia ollenkaan. Kuten sanottua, musiikki ei saa ihmisiä tekemään typeriä asioita, päässä pitää olla jotain pielessä jo aiemmin.


(Lainaus 'X')
Tiedetään lukemattomia tapauksia, joissa nuoret äänekkäälle rock-musiikille altistuttuaan ovat tehneet joukkoitsemurhia ja terrori-iskuja.
(Lainaus loppuu)

Itse asiassa en onnistu juuri nyt löytämään ensimmäistäkään artikkelia internetissä, mikä pystyisi tämän linkin edes yksittäisiin itsemurhiin todentamaan. En edes löytänyt lehtiartikkeleja, missä arvostetut psykologit olisivat voineet todistaa kenttätutkimuksilla linkin musiikin ja rikoksen välillä. Toki todisteiden puute ei vielä todista kuin etten itse löytänyt niitä, mutta melko hiljaa asiasta näytetään olevan muualla kuin ilmeisesti joidenkin teologien teoksissa, joihin löysin viittauksia. Otan mielipiteeni takaisin, jos voisit antaa muutaman linkin aiheeseen liittyen. Toki useat rockin legendat, Curt Cobain varmasti ensimmäisenä tulee mieleen, ovat suorittaneet itsemurhan perustuen omaan ideologiaansa(Cobain jätti jäähyväiskirjeeseen kuolemattoman filosofiansa,"It's better to burn out than fade away", mikä omasta mielestäni kuvastaa hänen pelkoaan vanhuudesta ja paikalleen junnaamaan jäämisestä). Jimi Hendrix kuoli yliannostukseen. 60-70luvun rockille ominaista oli hippiliikkeessäkin tunnettu Sex & Drugs & Rock'n'Roll, mikä oli ominainen ajattelumalli koko tuolle aikakaudelle. Mutta kas kummaa, kuten musiikki muutenkin, kehitys kulki eteenpäin eikä nykyisen metallimusiikin ideologia ole huumemyönteinen hallituksenkaato-fiilis lainkaan. Rakkauden sanomakaan ei kaikilla rokkareilla ole niin vahvasti mukana kuin kukkaiskauden kulta-aikoihin, mutta tylsäähän siitä tulisi jos kaikki ajaisivat samaa agendaa samoilla sanomilla.


(Lainaus 'X')
Voimakkaat ja yksitoikkoiset rytmit saattavat usein vielä herkässä kasvuiässä olevat nuoret transsinomaiseen tilaan. Tässä tilassa kaikki rock-muusikot sitten villitsevät lapset viiltelemään itseään ja uhmaamaan vanhempiaan. Kyse on eräänlaisesta aivopesusta. Ennen rock-musiikkia nuoret eivät koskaan kapinoineet vanhempiaan vastaan.
(Lainaus loppuu)

Yksitoikkoiset ja voimakkaat rytmit ovat pop-musiikin ongelma, ei metallin. Itse olen jokunen kesä takaperin joutunut olosuhteiden pakosta töissä kuuntelemaan radiosta SuomiPop-kanavaa, joten tein siinä töiden ohessa päässäni puolisarkastista analyysiä pop-musiikista. En löytänyt ainuttakaan biisiä, joka ei olisi sopinut kolmeen tiettyyn arkkityyppiin rumpurytminsä puolelta. Taas kun tässä ilmeisesti puhutaan rock-musiikkina kaikesta metallista, niin tuodaan esimerkkinä sitten vaikka Dream Theater niminen power-metallia soittava yhtye, jonka musiikkia leikkisästi myös lottoheviksi kutsutaan. "Seuraavaa biisiä varten arvomme seitsemän tahtilajia ja kolme lisätahtia"... Siinä ovat yksinkertaiset ja voimakkaat rytmit kaukana kun rumpalilta lähtee niin uskomattomia komppeja että biisiin ei voi edes keskittyä kunnolla ensimmäisellä kuuntelukerralla ihmetellessään rumpalin viritelmiä.

Sen jälkeen X hyökkäsit melko perusteettomasti KAIKKIA metallimuusikoita päin ilmoittamalla, että he villitsevät itsensä viiltelyyn ja vanhemmille niskurointiin. En muista itse kuulleeni kuin kourallisen biisejä, joissa puhutaan itsensä viiltelystä, niistäkin suurin osa halveksuu ideaa, ja viiltelylle neutraalit biisitkään eivät kehota viiltelyyn, vaan laulaja yleensä kertoo omakohtaisesti viiltelystään. Niistä bändeistä, jotka itsemurhaa huutavat toistuvasti suurin osa tekee musiikkiaan kieli poskella, ja musiikkia kuuntelevat nuoret tietävät sen. Vanhemmat siitä vain järkyttyvät, koska eivät ymmärrä tällaista itseironiaa musiikissa. Vuonna -01 Journal of Threat Assessment teki kyselyn nuorilta (11-25 vuotiaita), missä kävi ilmi että 32% on vahingoittanut itseään jollain tavalla(tähän laskettiin tahallinen itsensä lyöminen, raapiminen, viiltely). Luku osoittaa että murrosvaiheessa olevat nuoret usein purkavat turhautumistaan ja pahaa oloaan itseensä. Useat ystävistäni ovat nuoruudessaan viillelleet itseään, vain yhden tiedän jatkaneen sitä yli lukioiän. Antiikin aikoina soturit karaisivat itseään viiltelemällä, että kipu taistelukentällä saatavista haavoista ei heikentäisi heidän suoritustaan. Viiltelyä siis ei voida millään tapaa linkittää metallimusiikkin, eikä edes psyykkisiin sairauksiin, se on jostain ihmiseläimen primitiivisistä vaistoista kumpuava tarve, joka ilmenee murrosiällä itsetutkiskelun lomassa.

Mitä sitten tulee tuohon vanhempien uhmaamiseen, niin sitä on tapahtunut kautta aikojen, ja tulee aina tapahtumaan, kuten Y tuossa loistavasti totesikin. Ennen kuin luokkayhteiskunta hajosi, nuoret sukupolvet kapinoivat vanhempiaan vastaan rakastumalla ja avioitumalla eriluokkaisten kanssa. Mummamme järkyttivät vanhempiaan lähtemällä tanssimaan iltaisin miehensä kanssa. Vanhempamme järkyttivät omiaan kuuntelemalla rokkia, käyttämällä nahkarotseja ja ajelemalla moottoripyörillä. Tämän hetken nuoret kapinoivat käyttämällä radikaaleja vaatteita, hankkimalla useita lävistyksiä ja tatuointeja. Seuraava sukupolvi mitä luultavammin tulee viemään tämän hieman pidemmälle body modificationin(arpitatuointi ja itsensä 'muokkaaminen', esimerkiksi kielen halkaisu[onnistuu suomessa vain harvoissa ammattilävistys ja tatuointiliikkeessä], korvanlehtien profiilin muokkaus[suipot korvat/palojen poistaminen], luupiikit ja ihonalaiset proteesit[esim. Enigma- taiteilijanimeä käyttävä henkilö]...) muodossa. Mitä luultavammin heidän lapsensa järkyttävät vanhempiaan hankkimalla kehoonsa elektronisia implantteja. Joka sukupolvella on oma juttunsa, joka järkyttää vanhempiaan, mutta mikä seuraavien vuosikymmenien aikana yleistyy niin, ettei sitä kukaan edes oudoksu millään tapaa.



Näin on jälleen heitetty bensaa idiotismin liekkeihin. Luultavasti vastauksena saadaan jokin kolmerivinen 'tässä taas tämä vapaan kasvatuksen lapsi laukoo linjanvastaisia mielipiteitään' -tyylinen kommentti.

Tällaista eilen illalla, oli jo sen verta myöhä etten jaksanut huitaista tänne asti.

Kehitin viikonloppuna uudenlaisen tavan valita soittimeen musiikkia. Levyjä on hyllyt täynnä ja valinta on vaikeaa, joten päädyin heittelemään noppaa. Ensin parilliset/parittomat, valitaan oikea tai vasen hyllykkö. Sen jälkeen yksi neljästä, koska hyllyt on jaettu neljään lohkoon. Sen jälkeen vielä kaksi heittoa, joilla määritellään levy. Tämän päivän levyksi valkkautui Cradle of Filthin Midian, kun eilen luukuteltiin Rob Zombien Hellbilly Deluxea. Kyllä se vanha Filth vain on rautaa.

Helvetin talipäätMaanantai 12.05.2008 21:40

Hermohan siinä menee kun yrittää ääliötä vakuuttaa, ei sille vain mitään voi. Seuraa foorumikeskustelu, joka käytiin aiheella "onko tanssiminen syntiä?". Ilmeisesti joku huolissaan oleva juuri uskon löytänyt keksii kaikkea itseään huolestuttavaa. Muutama sivullinen vastauksia, joista päätin tarttua yhteen todella provosoivaan viestiin, jossa puututtiin erään kirjoittajan vastaukseen siitä, kuinka yksi kirjoittaja kertoi tanssivansa muksunsa kanssa röllin tahtiin. Kirjoitin seuraavanlaisen vastauksen(viestissä on lainattuna kokonaisuudessaan myös tämä kyseinen viesti, mihin vastasin):


(Lainattu Teksti)
X kirjoitti:
Haloo, haloo, nyt tulisi jo hälytyssireenien soida ja lujaa!

Siis röllihän on peikko. Peikkoja ei ensinnäkään mainita Raamatussa ja toisekseen ne ovat maagispakanallisen kansanuskon tuotteita. On juotu sahtia, tanhuttu ja palvottu peikkoja. Ja nyt teidän lapset tanssii tällaisen peikkomusiikin tahtiin? Vaikka laulussakin sanotaan, että "tässä tulee hirmuinen rölli". Tuossahan tyyppi itsekin varoittaa, että tällaista tulee varoa.

Homma menee niin, että ensin lapsen kanssa tanssahdellaan röllilaulun tahtiin, sitten luetaan satuja joistain menninkäisistä ja prinsessoista ja kohta lapsi sitten lukeekin harry pottereita. Tämän jälkeen on peli yleensä menetetty, lapsi/nuori alkaa polttamaan tupakkaa, juomaan kaljaa ja pukeutumaan mustiin. Lopulta se luukuttaa päivät pääksytysten hevimusiikkia huoneessaan ja palvoo jotain che guevaran julistetta.

Tällaistako tahdotte lapsillenne??

(Lainattu Teksti loppuu)


...Ja tämän yllä olevan tekstin luettuani toivon, että X on parodian ja stereotypisen kiihkoidiotismin mestarikirjoittaja.

Rölleistä vapaa-ajattelijaan ja hevariin, joka pukeutuu mustiin ja lukee kevyttä fantasiakirjallisuutta. Kuulostaa itse asiassa melko hyvältä kehitykseltä.
-Luultavasti lapsi siis osaa silloin lukea myös monimutkaista tekstiä, jossa on konsepteja, joita ei tästä maailmasta elävänä löydy. Viittaa mielikuvitukseen, yhteen suurimmista lahjoista mitä ihmisellä on.
-Che Gueverasta voidaan päätellä, että nuori myös osaa ajatella itse, ei purematta niele valmiita, mahdollisesti vääriä mielipiteitä. Jos hän nimittäin jostain on Che Gueverasta kuullut, hän on kuullut opiskelijoiden keskuudessa hänestä puhutun hyvän vapauden puolustajana.
-Mustiin pukeutuminen voi olla merkki siitä, että hänen mielestään nykyinen maailman on mätä, sotien ja kaiken pahan kattila, missä teollisuusvaltiot sortavat heikompia valtioita, että meillä olisi suomessa muutaman euron halvemmat kännykät... Tai sitten hän vain pitää mustasta.
-Hevimusiikin nousua tuskin kukaan voi enään kieltää, siitä on tullut valtavirtaankin jo merkittävä soundi. Musiikkityyli taas ei liity mitenkään kyllä uskontoon tai mihinkään muuhunkaan, olen kuullut Jumalan kunniaksi "laulettavan"(suom. muristavan) niin raskaassa blast-beat kellarihevissä, etten ole ikinä kuullut niin puuroista örinämetallia maallisen musiikin puolella. Mutta samoin olen kuullut räppiä, kuorolaulantaa, hard elektroa, ebm:ää, gothicia, hard corea, nu metallia.... Musiikkityyli ei musiikkia vielä tiettyyn hengellisyyden kategoriaan sulje.

Siitä miten nämä yllä olevat liittyvät tupakkaan ja viinaan, en osaa kyllä sanoa, mutta siitä voin olla varma että kaikki yllä olevat ovat jos jotain mielestäni ihailtavia ominaisuuksia: Hyvä mielikuvitus johtaa helposti taiteellisiin taipumuksiin, musisointiin, maalaukseen, jnejne. Kriittinen ajattelu auttaa kehittämään maailmankuvansa sellaiseksi kuin itse näkee, ei sellaiseksi kuin media sen meille ojentaa. Samalla voidaan jopa saada poliittista valveutuneisuutta vaikuttaa asioihin, eikä vain voivotella niistä kotona neljän seinän sisällä. Ja useimmat (stereotypioita, pyydän anteeksi) hevarit, moppitukat, gootit, punkkarit ja hipit ovat huomattavasti suvaitsevampi ja avoimempia yhteisöjä kuin tälläiset "perustallaajat", jotka katselevat yleensä kaikkia muita nenänvarttaan pitkin kuvitellen olevansa parempia jostain syystä.

Sitten kun tämä off-topic on saatu pois alta: Onko Tanssi mielestäni syntiä? Nimimerkki Hugo Boss kirjoitti aiheesta mainiosti tuolla toisella sivulla. Se on omista tarkoitusperistä kiinni. Sen lisäksi itse koen että miksi meille tulee tarve tanssia, kun jotain rytmiä kuulemme? Jos sitä heti lapsuudesta alkaen iloisesti hymyillen luonnostaan alamme tehdä, kertoo se jostain muusta kuin lihallisista tarkoitusperistä. Niitä ehkä myöhemmin tulee myös siihen lisäksi, mutta itse ainakin käyn säänöllisesti reiveissä tanssimassa auringonnousuun asti(ilman viinaa ja huumeita, voinen lisätä vielä ottaen huomioon reivikulttuurin yleiset ennakkoluulot valtamediassa),ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia kuin hauskan pitäminen muutamien lempi-DJ:n settien tahdissa. Emäntä on välillä mukana, välillä lähden yksin, mutta eipä ne koskaan ole miksikään humalaisiksi orgioiksi yltyneet.

Aktiivisen reivailun lisäksi oma kultsi harrastaa nykytanssia, jonka voisi kaiketi luokitella löyhimmillään moderniksi baletiksi. Tanssista tulee siis helposti myös taidetta. Onko taidekin syntiä? Vai olisiko sittenkin lahja...

Mikäli oma uskosi horjuu tanssiessa, ehkä tanssi ei sinulle sitten sovi, mutta elämästä kieltäytymisestäkin on kyllä raamatussa kohtansa.



Näin kirjoittaessani olin mielestäni ihan tyytyväinen omaan viestiini. Ei liikaa vittuilua edelliselle kirjoittajalle, vaikka hänen mielipiteensä ovatkin suoraan kuin keskiaikaisesta puritanistiperheestä. Mitenkä tämä keskiajan ihmelapsi sitten vastaa viestiini? Kas näin:


(Lainattua tekstiä)

dealis edellä vastasi pitkästi viestiini, siitä iso kiitos. Mutta katsokaapa mitä kaveri kirjoittaa, onko tuollaiset mielipiteet muka linjassa helluntaiherätyksen virallisen linjan kanssa.

Kauniilla tavalla dealis siis ilmentääkin sitä, mitä ihmisestä voi tulla jos sallitaan röllit, uno-kortit ja sadut.

(Lainaus loppuu)

Noh, enpä voinu asiaa tuohonkaan jättää, äijähän siis vain ilmoitti että minä olen pakana, jonka ilmeisesti vanhemmat kasvattivat kieroon uno-korteilla, röllillä ja saduilla. Joten taunttasin takaisin:

Kerro toki, missä kohden helluntaiherätyksen ohjelinjoja kielletään kielletään kertomasta lapsillenne satuja, tai pelaamaan heidän kanssaan korttia ajanviihdykkeenä. Itse en kumpaakaan onnistunut näiltä sivuilta löytämään.

Fiktiivisiä vertauskuvia on myös raamattu täynnä. Jotkin olennot sen sivuilla eivät ole sen vähempää omituisia kuin missä tahansa kaunokirjallisuuden teoksessa.

Pelikorttien kieltäminen taas. Onko tällainen todellakin vielä jossain ohjesäännössä? Onko kiellon takana vieläkin inhimillinen erehdys tarot-korttien sekoittamisesta muinaisesta kiinasta lähtöisin olevan ajanvietteen kanssa, vai pelätäänkö yhä pelikorttien viettelevän ihmiset uhkapeleihin?

Eikä Xn hyökkäys itseäni kohtaan ihmisenä millään tapaa kumoa väitteitäni tanssin puolesta.


Elättelin toivoa että vaikkei henkilö mitään muuta tehnytkään aiemmin kuin haistattanut pitkät paskat kaikelle mitä sanoin, kuvittelin toisen mielipiteen tuovan jotain tulostakin. Noh, ainakin paljastui että vastassani oli juuri sellainen ihminen kuin kuvittelinkin:


(Lainaus herra Xltä)

Tässä nyt pitää huomioida ensinnäkin porttiteoria, se toimii kaikessa elämässä. Tupakin poltto johtaa mietojen huumeiden kautta lopulta LSD -trippeihin. UNO-kortit tekevät ihmisestä uhkapelurin. Röllimusiikin tahtiin liikehtiminen johtaa ihmisen jo nuorella iällä tanssimaan kotihipoissa ja harjoittamaan haureutta tanssilavoilla. Tässäkin keskustelussa on jo väkevästi todistettu paritanssin johtavan avioeroon. Ja vielä lopuksi sadut ja fantasia, ne tekevät lapsistamme roolipelaajia ja saatananpalvojia (siis hevareita ja gootteja)

Lisäksi tulee muistaa se, että Raamattu kehoitta välttämään sellaisia asioita, joita maailman ihmiset tekevät. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin asioihin, esim. golfata saa ja pärryyttää moottoripyörillä, mutta fantasiaa ei saa lukea eikä pilatesta harjoittaa.

(Lainaus loppuu)


Eli porttiteorian mukaisesti, mikäli olet kaupassa joskus lapsena maksanut RAHALLA omat karkkisi karkkipäivän kunniaksi, niin suuri riemu kuin se silloin olikin että sai omalla rahalla ostaa juuri sen värisen tikkarin kuin tänään teki mieli, niin samalla tuomitsit itsesi uhkapelikierteeseen loppuiäksesi. Kevyttä fantasiakirjallisuutta lukeva, sanotaanko vaikka Sir Gawainin tarinan lukija, on siis luultavasti kierteessä kohti mustia vaatteita, hyvää musiikkia ja niistä luonnollisesti johtuvaa roolipelaamista, mikä on kuten me kaikki tiedämme, saatananpalvausta. Mihin siis avaa portit kyseisen henkilön luultavasti lapsilleen lukema kirja, jota raamatuksi kutsutaan? Missä jumala pitää miehen elossa valaan vatsassa viikkotolkulla, käskee isää uhraamaan poikansa(vaikka pysäyttääkin tämän viime hetkellä), päähenkilönä toimiva miekkonen nostaa kuolleita haudoistaan ja päättää päivänsä ruoskittuna, orjantappurat päänahkaan painettuna, ristille elävältä naulattuna, toinen keuhko keihäällä puhkaistuna? Jos söpö tarina menninkäisistä ja keijuista johtaa saatananpalvontaan, niin mikä on tulevaisuus sitten lapsella, jolle tuollainen vanhempi lukee tarinoita kirjasta, missä tämä kyseinen demoni itse piinaa ihmisiä ja missä jumala antaa kyseiselle demonille vallan piinata ihmiskuntaa viikkokausia, jumalan vihan maljat kaadetaan ihmiskunnan ylle vitsausten muodossa neljän tuomiopäivän ratsumiehen kylväessä tuhoaan maailmaan demonien kera?

En edes jaksa puuttua tuohon roolipelaaja on saatanaapalvova, metallia kuunteleva gootti(enhän minäkään palvo saatanaa, vaikka kolme neljästä kohdalleen osuikin), se on niin itsestään selvä argumentti vastaväittelijäni typeryyttä kohtaan että enempää ei oikeastaan tarvita.

Täytyy myöntää että tuollaiset henkilöt ovat kyllä tehokkain väite evoluutiota vastaan. Kuinka helvetissä noin tyhmät ihmiset voivat säilyä hengissä, kysymys mikä saa Darwinin kierimään haudassaan.

DuuniaduuniaTorstai 08.05.2008 13:08

Eipä ole ennen tullut kirjoitettua epäselvästi generoitua HTML-virheraporttia parsettavaa tulkkia. Oli niin jännä ongelma ettei meinannut malttaa lähteä töistä lainkaan, tuli 10 tunnin päivä väännettyä eilen. Eilen saatiin perusrunko valmiiksi, tänään twiikataan ja lisäillään heuristiikkaa.

Jos kuitenkin tänään malttais lopettaa kun tiuku lyö neljä.