IRC-Galleria



Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...

Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.

Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.

Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.

20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.

Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.

Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.

Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?

Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.


Olethan miettinyt...?

Koiranomistajan Arkea, kuin meiltä.Perjantai 04.07.2008 01:19

Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen
se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä.
Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni.
Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen.
Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna.
Haluavat tavata toistekin.
Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti.
Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin.
Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.
Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa.
Viikko meni horroksessa.
Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Schäferit ovat kovia syömään.
Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita,
maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista.
Parilla tonnilla saa hyvät paperit omaavan schäferin.
Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin
ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan.
Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa.
Helpotti.
Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein:
schäferit ovat loistavia johtajia.
Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti.
Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla
häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole
yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.
Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa
kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille.
Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus,
sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.07.2008 01:43

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...
[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti
[x] lintsannut koulusta
[x] haukkunut opettajia
[x] väärentänyt nimikirjoituksen
[x] ollut jälki-istunnossa
[x] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[x] ollut umpitunnelissa
[x] juonut alkoholia
[x] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[x] ...tai uutta vuotta
[x] varastanut rahaa
[ ] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita/edelleen
12

[x] ollut opettajan puhuttelussa
[x] ollut rehtorin puhuttelussa
[x] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[x] soittanut pilapuheluita
[x] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[x] tullut petetyksi
[ ] kuunnellut heviä
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[x] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
7

[x] lukenut salaa jonkun viestejä
[ ] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[x] käynyt pornosivuilla
[ ] heittänyt ihmistä kivellä
[ ] uhannut jotain puukolla
[x] levittänyt juorua
[x] pukeutunut mustaan
[x] valehdellut vanhemmillesi
[ ] katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
[x] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[x] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
7

[x] leikkinyt sytkärillä
[ ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon .
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[x] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[x] kävellyt päin punaisia
[x] ajellut pillurallia
[x] meikannut
[ ] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[x] yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[x] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
7

[ ] tappanut(lintuja yms.)
[ ] ampunut tahallisesti (Lasketaanko impparilla huvikseen ampuminen??)
[ ] puukottanut
[ ] soittanut seksilinjalle
[ ] matkustanut jäniksenä
[ ] liftannut tuntemattomille
[x] ollut käyttämättä kypärää
[x] käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
[ ] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[x] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
3

[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[x] ollut häirikkö
[x] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[x] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] lähettänyt pilakirjeitä
[x] valehdellut ikäsi
[x] joutunut poliisikuulusteluun
[x] katsonut pornoa
[x] käyttänyt bikineitä
[x] laittanut herutuskuvia
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[ ] tanssinut rock tansseja
8

[x] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[ ] huudellut rivoja ohikulkijoille
[ ] floodannut
[ ] stripannut
[x] ärsyttänyt tositarkoituksella
[x] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[x] piirtänyt pervoja
[x] puhunut pervoja
[x] ollut opettajan silmätikku
[x] kiroillut
[x] haukkunut jotain päin naamaa
[x] piirtänyt graffitteja
[ ] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
9

[ ] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[x] pulissut tunneilla
[x] puhunut pahaa selän takana
[x] saanut jonkun itkemään
[x] kokeillut spiritismiä
[x] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalaan
[x] piirrellyt pienenä salaa seinille
[x] "parturoinut" kaveriasi
[ ] vilautellut
[x] rikkonut jotain tarkoituksella
[x] heittänyt jotain jollakin
[x] lyönyt
10

[x] repinyt jotain hiuksista
[x] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[x] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[ ] mennyt salaa johonkin
3

66=
60-80, olet pahis.

Näin meilläMaanantai 30.06.2008 20:32

Miulla toista päivää migreeni... :(

Menin lipsauttamaa eilisen puolel yövuoros, et mulla on toinen jalka karvane, koska en serjenny epiloimaan loppuun asti, ku ukko tuli koiran kans ulkoota...
Sitte miespuoliselle työkaverille, Timolle, tuli kauhee pakkomielle nähdä mun karvanen jalkani. Siellä sitte juostii ympäri upm:mää, Minä eellä, Timo perässä, ettei se kato mun jalkojani :DDD
Sitte se oli niin ovela, ku mä vähiten osasin odottaa, niin se oli mun lahkeessa kiinni :D
Näytti varmaa taas eri-viksulta :D

Vähä hienoo ku on tollanen hyvä porukka, et voi välillä "vähän" hullutellakki ilman et kukaan kattoo vinoon :D

Ihana ilta -.-Torstai 26.06.2008 02:32

Oltii puistossa.
Olin lähössä pois, Nano kiukutteli eikä suostunu lähtee pois sieltä, sanoin sille et "Selvä, jää sinne sitte." ja lähin poispäin puistosta.
Nano seuras puistossa surkeena ja menin takas päin, sanoin jotai että "Ai sä tuut sittenki kotii?", avasin portin ja yritin pistää tötterön takas Nanolle, mut sit se livahti jotenki mun jalan ja portin välistä ulos.
Hetki sitte oli kävelly chihu isäntänsä kans ohitte, se ampas ku salama sinne chihun luo. Ajanttelin, et se on terve menoa nyt
Yritin huutaa Nanoo takas, mut eipä se mittää kuunnellu.
Sitte lähin juoksee sinne chihun luo...

Nano hyökkäs chihun kimppuu hampaat irvessä, karvat pystyssä haukkuen.
Katoin että nyt se sitte meni se koira.

Mut Nano löi sitä tassulla ja hyppäs kahen metrin päähän :D Sit Nano jäi siihe möllöttää.
Sitte Nano alko kiertää sitä ukon koiraa, ja koira kiers karkuu.
Pääsin sen ukon luo, ukko otti chihun syliin, mä yritin pari kertaa napata nanost kii, mutten saanu, kunnes keksin ettei mun auta siinä yrittää sitä pyydystää, rupesin normaalilla äänellä sanomaa Nanolle sieltää ukon takaa että "Tuu täältä kattomaa, tuuhan kattomaa hauvaa täältä, täältä sää näät sen...."

Sit NAno kallisti päätää just sillai et "Joo vai?!" Ja tuli äkkii mun viere, ja katto nätisti sitä koiraa siitä. Otin niskast kiinni, sit Nano ärähti, komensin Nanoa, sitte Nano oli taas nätisti. Kysyin siltä ukolta jotain että mink ikänen se chihu on tms, en tie mitä ku olin nii sekasi, sanoin nanon olevan 11kk ja sit se ukko sano menevänsä kattomaa jalkapalloa.
Se lähti kävelee kovaa vauhtia koira kainalos poijes, sitte mulla sytty lamppu pään päällä, huusin perään vielä

"Anteeks nyt että tää pääs multa tällee..." sit se ukko huikkas heti perää vaa että "Ei se mittää ku mitää ei käyny" Hymyili ja jatko matkaansa.
Mä täristen "talutin" Nanon niskasta puistoo, pistin tötterön ja lähettii kotii.

Näin meijän ilta

[Ei aihetta]Maanantai 23.06.2008 00:06

1. MIKÄ on ärsyttävin luonteenpiirteesi?
- oon ärsyttävä. Kiukkuan

2. MISTÄ olet riippuvainen?
- Koirasta?

3. MISTÄ suutut?
- Hietsulle suutun ihan mistä vaa. Mut muuten en kovin helpolla

4. MISTÄ ärsyynnyt?
- -||-

5. MITÄ luulet muiden ajattelevan sinusta?
- Hmmm... Jaa-a. Ei varmaa mitää kaunista :D

6. MITÄ itse olet yleisesti mieltä muista?
- Suurin osa on jotai "vitun idiootteja" tai mehmettejä tai vastaavia

7. MITÄ teet kaikkein mieluiten vapaa-ajalla ja kenen kanssa?
- Makaan sohvalla ja katon telkkaria, tai olen koiran kans jossai

8. OLETKO perfektionisti?
- Melkeen

9. OLETKO pessimisti?
- välillä

10. MISTÄ rentoudut?
- Soffa........

11. MISTÄ menetät yöunesi?
- Eeeen oikee mistää :D Kyllä mä nukun

12. MIKÄ on se pienin syy miksi lintsaat koulusta?
- Mikäs olis ollu... Ei yläasteel tarvittu syytä

13. MIKÄ saa fiiliksesi kohoamaan synkimmilläkin hetkillä?
- Se kun Nano on kiltti <3

14. MIKÄ tekee pirteäksi pimeinä maanantaikouluaamuinakin?
- Nätti keli, se että herää niin ettei mihinkään satu

15. MIKÄ biisi masentaa?
- Eikai niitä hirveemmi oo, ei tuu mielee mitää

16. MILLAINEN on ärsyttävä henkilö?
- Kateelline ¤#%&"#%"#%

17. MILLAINEN on täydellinen ystävä?
- Linda. Humoristinen ja luotettava tyyppi joka jaksaa kuunnella mun vinkumista päivästä toiseen.

18. MILLAINEN suhde sinulla on äitiisi?
- Täydellinen melkee?

19. MILLAINEN suhde sinulla on isääsi?
- mmmm... :D MUkava höpöttäjä :D

20. MILLAINEN suhde sinulla on mahdollisiin sisaruksiisi?
- Suurimpaan osaan ihan ok

21. KENEN henkilön vuoksi tekisit ihan mitä vain?
- Äitin?

22. MIKÄ on suurin unelmasi?
- Hietsu lakkaa kiukkuamisen ku vanha akka, mä saan omakotitalon ja citymaasturin :D

23. MIKÄ oli lapsena vakiotoivomuksesi?
- Ei multa mitään puuttunu

24. MILLAISENA näet maailman?
- Aika hyvältähän se näyttää

25. MILLAISENA näit maailman kymmenen vuotta sitten?
- En muista, en oo ajatellu asiaa.

26. MILLAINEN maailma on 20. vuoden päästä?
- Luultavasti helvetisti jätteitä on jokapaikassa.

27. MIKÄ on anteeksiantamattomin teko mitä joku voi tehdä toiselle henkilölle?
- Kaiken voi antaa anteeks. Melkein? Murha ja kusettaminen on sit...

28. MIKÄ saisi sinut tappamaan ihmisen?
- Teeppä Nanolle jotain... Meinasin tirvasta eläinlääkäriä eilen. Jos ois lapsia niin niitä varmaa puolustaisin.

29. MITÄ tahtoisit tässä päivässä tehdä toisin, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
- Tässä päivässä? Hmm... En kai mitää.

30. MILLAINEN on kaunis ihminen?
- öö. Emmä osaa sanoo

31. ONKO toisen lyöminen oikeutettua? Jos on, missä tilanteessa?
- Jos on oikea syy, esim. toinen paukuttanu päätään riittävästi, puhunu paskaa, puukottanu selkään yms...

32. MIKÄ toisen ihmisen ominaisuus saa sinut kiinnostumaan?
- Koirat, autot ja talot :P

33. MILLAINEN on mielestäsi naisen unelmavartalo?
- Sellaset b-kupit, hoikka, näkyvä vyötärö, reidet sellaset kun seinoo suorassa, niin valo pääsee välistä, pitkät sääret maholliset, tottakai timmi perse ja nätit kädet.

34. MILLAINEN on miehen unelmavartalo?
- Ouuh. Kunnollinen sikspäkki, en tarttee koko tynnyriä. Habaa saa olla, sellanen joku minimissää 40cm haban ympärys, uuh... Hyvä perse on oltava, en taho mitää lörtsypersettä kattella, nään sellasen peilistä :D Siinä tärkeimmät :P

35. ONKO ulkonäkö tärkeää?
- Osittain. Jos toisen ulkonäkö oksettaa, ei siitäkää mitää tuu,!!! NIMIMERKILLÄ KOKEMUSTA ON!!!

36. OLETKO koskaan arvostellut toista ulkonäön perusteella?
- Teen sitä aika usein, mut hiljaa :D

37. MILLAINEN oli tuomiosi? (Perustuu ylläolevaan kysymykseen).
- riippuu minkänäköstä kaiffaria oon arvostellu.

38. KUMPAA sukupuolta tahtoisit edustaa?
- Kylä mä ihan mieluusti nykyään jo naisia edustan

39. MITÄ piirrettyä katsot edelleen?
- melkee kaikkia? Disneyn enimmäkseen

40. MITÄ itsessäsi olevaa ominaisuutta häpeät?
- En mitään?

41. MISTÄ teosta olet erityisen ylpeä?
- Emmätiää

42. MITÄ olet valmis tekemään saadaksesi ihastuksesi?
- Ei mun oo ikinä tarvinnu tehä mitään. Varmaa mitä vaa jos oikein ihastuis

43. MITÄ olet valmis tekemään, jotta saisit pienintäkin huomiota vastakkaiselta sukupuolelta?
- Oon kuule tehny kaikkeni ja mikään ei enää auta -.-

44. OLETKO koskaan unelmoinut olevasi supersankari?
- en todellakaa.

45. MILLAISIA yliluonnollisia kykyjä sinulla olisi? (Perustuu ylläolevaan kysymykseen).
-

46. OLETKO itkenyt rakkauselokuvissa?
- en rakkauselokuvissa, mut ku koira on kuollu nii *itkuuuu*

47. OLETKO kiljunut ääneen kauhuelokuvissa?
- En, mut hyppiny puol metrii ilmaan :D

48. ONKO joku musiikkikappale saanut sinut itkemään?
- on joskus teini-kännissä :D

49. KETÄ jäisit kaipaamaan, jos sinun täytyisi muuttaa maapallon toiselle puolelle, etkä kuulisi nykyisistä tuttavistasi enää koskaan?
- Ilman Nanoa en lähtis
Perhettä, äitii, iskää, sisaruksia, Hietsua, Lindaa ja Sirkeä. Sekarotusten rakkien porukoita tulis kanssa ikävä

50. KUKA jäisi kaipaamaan sinua?
- Nano

Ahaa...Perjantai 20.06.2008 01:37

Testillä voit nopeasti testata, minkälaiset kyvyt sinulla on toiminnassasi. Merkitse vastauksesi (o/v). Vertaa sitten omaa riviäsi allaoleviin lyhyisiin luonneanalyyseihin, niin saat tietää, minkälainen luonne olet. Tämä vie vain pari minuuttia.

1. Pane kädet ristiin (perinteinen rukous).
Kumpi peukalo tulee päälle, oikea vai vasen?
>> O

2. Sulje kumpikin silmä vuorotellen.
Kummalla silmällä näet paremmin, oikealla vai vasemmalla?
>> V

3. Pane kädet puuskaan rinnan päälle.
Kumpi käsivarsi jää päälle, ikäänkuin liikkumavapaaksi, oikea vai vasen?
>> O

4. Anna aplodit. Kumpi kädenselkä jää päälle, oikea vai vasen?
>> V

Nyt sinulla on neljän merkin rivi. Vertaa merkkiriviäsi alla oleviin luonnehdintoihin.

OOOO = konservatiivinen, taantumuksellinen, ei halua kuulla mistään 70-luvun jälkeen keksitystä nykyajan hömpötyksestä
OOOV = harkitseva ja pohtiva, ei halua loukata ketään eikä edes aiheuttaa pahaa mieltä
OOVO = rohkea, päättäväinen, hyvä seuraihminen, esiintymishaluinen.
OOVV = muuten vahva tyyppi, mutta jahkailee päätöksiä tolkuttoman kauan tai ei saa päätöstä ollenkaan tehtyä
OVOO = analyyttinen tilanteiden pohdiskelija hiukan etäinen ja viileä, erittäin luotettava
OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi
OVVO = suhtautuu kaikkeen kepeästi, lempilause on "kyllä se siitä"
OVVV = haluaa tehdä kaiken itse, työssään vaativa ratkaisee vaikeita ongelmia
VOOO = sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin puoli, miellyttävä
VOOV = vaatii muilta huomiota, tehokas, silloin kun todella tarttuu toimeen
VVOO = suunnattoman ystävällinen ja ymmärtäväinen, saa ihmisiä tekemään parastaan
VVOV = luottavainen ja muiden ohjailtavissa, kertakaikkiaan liian kiltti
VVVO = energinen (joskus ylienerginen), tekee liian nopeita päätöksiä ja tarvitsee jarruttajaa
VVVV = innovatiivinen, taiteellinen, sortuu joskus taivaanrannan maalailuun
VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja pitkäjännitteinen
VOVV = oma mielipide tärkein, ei käännytettävissä, suorastaan jääräpäinen


testin tulos:

OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi

TOTTA

[Ei aihetta]Perjantai 20.06.2008 01:07


1. Äitisi juoksee alasti kauppakeskuksessa.
[ ] JOO EN TUNNE !
[x] Äiti tuu nyt alas..
[ ] Ihan normaalia.

2. Heräät aamulla kaverisi vierestä banaani suussa.
[x] WTF?!
[ ] Tais toi kaveri taas villiintyä.
[ ] Saikohan frendi jotku kiksit tästä..?

3. Huomaat olevasi mielisairaalassa.
[ ] Jaa'a, mitähän tein eilen illalla..
[x] Nytkö se äiti vasta huomasi ?!
[ ] Toivottavasti olin viimeisen vapaan päivän humalassa.

4. Oksennat jonkun ohikulkijan päälle.
[x] Oho, anteeks.
[ ] HÄHÄÄ ! MITÄS TULI TIELLE !
[_] no voee. mää korvaan.

5. Poika/tyttöystäväsi imee unissaan varvastasi.
[ ] Sori, nyt erehdyit ruumiinjäsenestä.
[x] LOPETA KUSIPÄÄ.
[ ] Kivaa, toi kutittaa.

6. Sokeudut yhtäkkiä.
[ ] Kuka tän teki? Siis kuka haluaa luopua hengestään?
[ ] JEE, NYT SAAN KOIRAN !
[x] Just näin.

7. Näät pieniä punaisia sieniä.
[x] Söinköhän noita sieniä?
[ ] diudiudiu.O_o
[ ] ÄÄÄÄÄR !

8. Joudut katkaisuhoitoon villasukkien takia.
[x] Onko mahdollista ?
[ ] ...
[ ] Kirotut villasukat. xD

9. Housusi syttyvät palamaan.
[x] Kerrankin mulla on syy ostaa uudet housut !
[x] Nää oli mun parhaat housut..
[x] Toivottavasti mulla on söpöt alushousut.

10. OM NOM NOM !
[ ] Hä?
[x] Nam nam<3
[ ] T31NI !

11. Olisit menossa treffeille ihastuksesi kanssa, kun alkaisi kaatamalla satamaan.
[x] Voi vittu mä kastun!
[x] Noh, sateenvarjo mukaan, ei tässä mitään.
[x] JEE, SADETTA.<3

12. Huomaat koulussa, että tärkein koe koko kouluajalta on tulossa, etkä ole lukenut
[x] Vittu! Mä en pääse läpi!
[ ] No kai mä nyt osaan itteni jotenkin keplotella läpi...
[ ] Vitut kiinnostaa.

13. Tulisit kotiin ja löytäisit lemmikkisi kuolleena
[xXx] EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!! :'(
[_] Eih. Surullista. :/
[_] No, ainahan niitä uusia saa.

14. "KATSO, TIELLÄ ON KASTEMATOJA!"
[ ] Vitut kiinnostaa?
[x] Älä nyt päälle astu!
[ ] Hyi kamala.

15. Huomaat, että et siistiytynyt ennen kouluun/töihin lähtöä.
[ ] Oh crap! maaimanloppu tuli!
[x] Pikku juttu.
[x] Ei se haittaa.

16. Äitisi on suunnitellut koko kesän kestävän matikan kurssin.
[ ] Sinä et ole tosissasi noin tyhmä? Ethän, äiti? O_o
[ ] Justiinsa. -.-
[x] Jee! Äiti, sä oot paras!

17. Tuntematon tulee halaamaan sinua, ja huomaat, että hän tuntee sinut, muttet tunnista häntä.
[x] Ai kato moi! mitäs sinä?
[x] *köh* ...Ja te olette?
[_] Imases nyt jo...

18. Heräät viisi minuuttia ennen kuin koulu alkaa.
[x] No en tasan jaksa nousta.
[ ] Jes! myöhästyn!
[ ] Voi perse! Millä minä tämänkin nyt selitän? *kyynel*

19. Tulet kotiisi ja idolisi istuu sohvalla kahvia siemaillen.

<-- vois toki yrittää, Nanolla vois olla vastalause
[x] Ahaa? :D
[ ] Oh yeah! Jää toki pidemmäksikin aikaa!
[ ] Pyydänkö heti nimmarin, vai vasta kohta?

20. Sinusta rupeaa liikkumaan huhu, että aiot räjäyttää koulun, ja opettajat ottavat sen tosissaan.
[ ] Ei teidän siitä olis pitäny tietää!
[ ] Enkä räjäytä.
[x] Miksi räjäyttäisin koulun?

21. Sinulla olisi 10. matikasta todistuksessa.
[ ] No onko jotain uutta?
[x] Opettaja on varmaan mokannut.
[x] Yleensä mulla on 7-8.

22. Steven Spielberg tulee luoksesi ja kysyy: "Hey! You wanna be my new actor in my new movie?"
[ ] Absolutely.
[x] Nou spiik inklis.
[ ] No, no thanks.

23. Olisit kalju kun heräisit.
[x] Hyvä syy jäädä kotiin.
[ ] EI TASAN! NÄÄN VIELÄKI PAINAJAISTA!
[ ] Kenelle siis lähetän sen pommin..?

24. Joku lyö sinua kaktuksella naamaan
[ ] Ai jumalauta! Sulta lähtee pää just nyt.
[x] ..kerros vähän?
[x] Ihan siistii!

25. Kännykkäsi ei toimi.
[ ] Ei riemulla rajaa, kun voi kerran dataa.
[x] No voi vittu!
[x] Ja eikun kauppaan.

26. Ihastuksesi tulee ehdottamaan seksiä.
[x] O__O
[x] Okei, minne mennään?
[ ] Nope. Jos vaikka ensin seurusteltais?

27. Heräät viiden miehen ja kolmen naisen vierestä alasti.
[x] Okei, onko nyt huhtikuun ensimmäinen?
[_] No mitäs uutta tääkin muka on?
[_] Uuh jees!

28. Huomaat haavoittuneen harakan.
[x] Voi sinua, Katsotaanpas...
[ ] Haha! Looser! You fail! *Hyppää päälle*
[ ] Jees, moi.

29. Sinulle tulisi syöpä.
[x] Kemoon. -->
[x] Tässäkö se nyt oli?
[ ] Mennään sit jos ollaan mennäkseen...

30. Sinulle on kaksi vapaa lippua lempibändisi keikalle postilaatikossa.
[ ] Selkis, eikun menoks!
[x] Voisinpa mennä kattomaan
[ ] Pitäis ekaks hankkii kaveri sinne

Miehet...Maanantai 16.06.2008 11:50

1. Mukavat miehet ovat rumia

2. Komeat miehet eivät ole mukavia

3. Komeat ja mukavat miehet ovat homoja

4. Komeat, mukavat ja heteromiehet ovat naimisissa

5. Ei niin komeilla, mutta mukavilla miehillä ei ole rahaa

6. Komeat, mukavat ja rikkaat miehet kuvittelevat että me jahtaamme heidän rahojaan

7. Komeat miehet kenellä ei ole rahaa, jahtaavat meidän rahojamme

8. Komeat, ei niin mukavat ja edes jotenkin heteromiehet eivät pidä meitä tarpeeksi kauniina

9. Miehet jotka uskovat meidän olevan kauniita, ovat heteroja, jotenkin edes mukavia ja rikkaita, ovat pelkureita.

10. Miehet jotka ovat edes jotenkin komeita, jotenkin mukavia ja omistavat jonkun verran rahaa ja jumalan kiitos ovat heteroita, ovat ujoja eivätkä koskaan tee aloitetta.

11. Miehet jotka eivät koskaan tee aloitetta, automaattisesti menettävät mielenkiintonsa kun me teemme aloitteen.


Näitä ei voi kuulla miehen sanovan:

1. Sä voisit vaikka illalla mennä ulos ystäviesi kanssa, kun mä menen käymään Ikeassa ja haen sen uuden kaapin, kasaan sen ihan parissa tunnissa.

2. Oikeastaan hänen rintansa ovat minusta aivan liian isot.

3. Ei aavistustakaan, missä olemme. Avataan auton ikkuna ja kysytään
tuolta mieheltä ohjeet.

4. Se punainen näytti sinulla aika hyvältä, mutta eihän tässä ole
kiirettä kokeillaan useampaa kauppaa, voit rauhassa valita minkä haluat.

5. Tänään tulee ensi-iltaan uusi leffa, jossa on Brad Pitt -
haluaisitko mennä katsomaan?

6. Hei voinko tuoda sinulle jotain, kun käyn keittiössä?

7. Ei, nyt ei mene alas enää yhtään ainutta tuoppia.

8. Muistathan, että tiistaina on vanhempainilta ja meidän on hyvä
mennä sinne ajoissa.

9. Kirjoitin kaikki joulukortit. Tekisinkö listan hankittavista lahjoista?

10. Puhuttiin töissä Mikan kanssa, heillä on vaimon kanssa ongelmia.
Sanoin, että ammattimainen parisuhdeneuvonta olisi nyt heille paras ratkaisu.

11. Katsos, saatiin kutsu sun serkkusi häihin. Tänne mennään!!!

12. Näytähän ensin niitä käyttöohjeita.

13. Olisi kiva piipahtaa anoppilassa... milloin mahtaisimme keretä?

14. Peruutin saunailtaan menemiseni koska firma lupasi tarjota
ilmaiset viinat, ja joisin kuitenkin liikaa siellä.

15. Olisi mukavaa hieman imuroida täällä asunnossa... taidanpa hakea
imurin heti.

16. Tuo naapurin 19-vuotias tyttö keikkuu alasti taas tuolla...
suljenpa verhot.

17. Kulta, melko edullisia nämä sinun uudet vaatteesi... Voisimme ehkä
huomenna käydä shoppailemassa niitä lisää?

18. Katso vaan Kauniita ja Rohkeita... toiselta kanavalta tuleekin
vain jotain moottoriurheilua...

19. Ai tyttöjen ilta? No kiva... voinkin heti alkaa siivota täällä ja
haenko kaupasta teille vähän snäksiä?

20. Eihän meidän tarvi nyt rakastella... voimme katsoa sitten viikon
päästä uudestaan jos päänsärkysi on hellittänyt.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.06.2008 23:11

vittu minkä fägärin mäki olen löytäny.