IRC-Galleria

TCNNNTiistai 15.06.2010 21:50

Impaled Nazarene - Tol Cormpt Norz Norz Norz...
tämä on kaunis teos, klassikko :D

Vietin kaksi tuntia kirjastossa, luin Rikos & Rangaistuksen ensimmäisen osan loppuun, laitokseni kun kahteen on jaettu. Mennessäni Marin kanssa yhtämatkaa, hän töihin kulki, minulla oli palautettavaa, alkoi sataa juuri ennen kuin lähdimme, ja sade päättyi kun Mari pääsi sovitulle tapaamispaikalleen. Kun olin kirjastossa, ei satanut. Kun lähdin kirjastosta, ei satanut. Kun olin kulkenut noin neljänneksen matkasta, alkoi sataa, ja satoikin kunnolla. Kastuin, nyt lämmintä päällä, tuntuu mukavalta.

Hankala kuvitella, että kukaan puhuisi samalla muodollisuudella kuin R&R:ssä. Etenkin suomeksi; vaikea ajatella. Ei liene venäjässäkään yleinen, vaan puhuiko 1800-luvun pietarilainen sivistyneistö todella keskenään noin muodollisesti? Perheen sisäisestikin? Ei suinkaan?

mrfLauantai 12.06.2010 00:07

Mr. Finland soittaa juorutoimituksen yläpäälle, "elämäni kun ei tunnu mielekkäälle".

EuroviisutLauantai 29.05.2010 01:31

Venäjä voittaa Euroviisut, varmasti. Gitarrr gitarrr gitarrr, jump to my jaguarrr! Sillä piisillä ainakin valloittaisivat kaikki.
Olen euroviisupuppeli.

takakansi.Keskiviikko 05.05.2010 20:27

Closing time meni loppumaan eilen, pähpäh. Sitten olisi vielä helkkarin puiseva Genjin tarina, jonka lainasin kirjastosta, enkä kehtaa palauttaa lukematta. Sata sivua lukenut, todella huono kirja. Olkoonkin japanin klassikkokirjallisuutta, minusta se on huonosti kirjoitettu.

Se yksi kuikelotiainen (khhh, peipponen on lähtenyt pesästään, kuuntelen, khhh) on töissä. Min sankarinaiseni<3 Minä taidan imuroida.

A. SchroederTorstai 29.04.2010 20:19

"'What´s down there?'
'You´re supposed to know, sir.'
'Your name is Schroeder?'
'Yes, sir. Arthur Schroeder.'
'That´s fucking funny.' The soldier said nothing as Yossarian studied him. 'Were you ever in the air corps?'
'No, sir.'
'How old are you, Schroeder?'
'I´m a hundred and seven.'
'That´s a good number. How long have you been here?'
'Since 1900.'
'Hmmmmm. You were about seventeen when you enrolled?'
'Yes, sir. I came in with the Spanish-American War.'
'These are all lies, aren´t they?'
'Yes, sir. They are.'
'Thank you for telling me the truth.'
'I always tell the truth, sir.'
'Is that another lie?'
'Yes, sir. I always lie.'"

Closing Time<3 Minä tahdon lukea tämän alkuosan, Catch-22:n. Mieluusti englanniksi senkin, kun kerran tämänkin, hassulta tuntuisi yhtäkkinen kielenvaihdos.

Nälkä, en ehtinyt päivälliselle koulutustilaisuuden takia. "Työvapaa", hieno sana.
"'Fuck the press,' said Wintergreen. 'Show them these.'
'Are they true?'
'What the fuck difference does it fucking make if they're fucking true or not?' asked Wintergreen. 'It gives them another fucking story when they find out we lied.'
'Now you're talking my fucking language, sir,' said the adjutant to the commandant of marines.
'And I applaud your fucking honesty,' admitted a colonel. 'Admiral?'
'I can live with that. Where's the fucking cockpit?'
'Inside the fucking wing, sir, with everything else.'
'Will a crew of two,' asked someone, 'be as effective as a fucking crew of four?'
'More,' said Milo.
'And what the fuck fucking difference does it fucking make if they're fucking effective or not?' asked Wintergreen.
'I get your fucking point, sir,' said Major Bowes.
'I don't.'
'I can live with that fucking point.'
'I'm not sure I get that fucking point.'
'Milo, what's your angle?'
There were no angles. The flying wing allowed the aircraft to be fabricated with round edges in material deflecting radar. What was being fucking offered, explained Wintergreen, was a fucking long-range airplane to roam over fucking enemy territory with only two fucking fliers."

Joseph Hellerin Closing Time, ihana, kummallinen kirja :D
Minä olen aina halunnut ultramodernin puulieden S/M-luolaani.

Perhanan Civilization IV, tartte muuta ku hetkeksi istahtaa sen pariin niin ilta meni siinä.

Silmiä kuivaa, allergiaperhananaika. Missä jäätelökioskit viipyvät?

loppulauseTiistai 09.03.2010 09:11

Puuh, Karamazovin veljekset luettu. Tykkäsin.

RHPSKeskiviikko 24.02.2010 23:32

Let´s do the time warp again!
http://www.youtube.com/watch?v=yarYjuN-m8I

olen rakastunut.<3