En muista paljoakaan syntymäpaikastani, siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha.
Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisarusteni kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päivän jolloin minut vietiin pois äitini luota.
Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet.
Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan.
Vain me kaksi.
Olimme peloissamme ja painauduimme toisiamme vasten, kukaan ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!
Olemme kaupassa missä on paljon erilaisia eläimiä!
Jotkut vaakkuvat!
Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät!
Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääntä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua.
Pidän erityisesti pienistä ihmisistä, lapsista.
He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, aivan kuin haluisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme.
Joskus ilkeät ihmiset pelästyttävät meidät lyömällä ikkunaan.
Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi.
Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä.
Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä!" "Minä tahdon tuollaisen!", mutta emme pääse koskaan lähtemään kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin kuinka elämä hiljaa lähti hänen laihasta ruumiistaan. Olin kuullut että hän oli ollut sairas ja minut pitäisi myydä äkkiä alennushintaan, jotta he pääsisivät minusta eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen aamulla ainoa ääni joka suri häntä kun aamulla hänen ruumiinsa otettiin pois häkistä ja heitettiin roskiin.
Tänään tuli perhe ja osti minut!
Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella halusivat minut! He olivat ostaneet minulle kupin ruokaa ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön isä ja äiti kehuvat minua suloiseksi ja kiltiksi pennuksi! Minut nimetään Enkeliksi.
Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta! He ovat helliä ja rakastavat minua! Hellävaroen he opettavat minut erottamaan oikean väärästä. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään minä kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta rentouduin kun paras ystäväni, pikku tyttö sanoi sen olevan ok. Eläinlääkäri sanoi varmaan surullisia sanoja perheelleni koska he näyttivät onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kavattajajista" ja siitä että vanhempiani ei oltu kuvattu. En ymmärtänyt lääkärin puheita, ainoastaan minua koskee nähdä perheeni niin surullisena! He silti rakastavat minua hyvin paljon ja minä heitä!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita minuun sattuu pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni vahva pentu, mikä minun kuuluisi olla mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku tytön niin surullisena ja kuulen vanhempien sanovan "Nyt on varmaan aika..." Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärilla eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringon paisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani. Juominenkin koskee. Yritän nousta mutta voin vain inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran.
Kaikki ovat niin surullisia enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kunpa tämä kipu menisi pois! Kunpa pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta. Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa! Ihmiset halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta enää. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni. Pikku tyttö halaa minua hellästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni jossain kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla eli pienella hännän heilautuksella ja hellällä kuonon tökkäisyllä. Olin toivonut viettäväni vielä monta ihanaa vuotta heidän kanssaan, mutta niin ei vaan ollut tarkoitettu.
"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri
"Eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu nyt ja tiedän että tulee kulumaan monta vuotta kunnes nään rakkaan perheeni uudelleen.
Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen että se pysäyttäisi moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi.
